Hjalliksen bisnekset boikottiin!

Liikemies Hjallis Harkimo sanoi television haastattelussa (19.7. MTV3), että Itämeren saastumisen syyllinen on suomalainen maatalous.

Asiahan ei lainkaan ole näin, vaan saastuminen johtuu monista lähteistä, joista esimerkiksi orgaanset tinayhdisteet laivojen ja purjeveneiden pohjamaaleissa ei ole vähäinen.

Myös pääkaupunkiseudun runsas maarakentaminen vapauttaa ravinteita meren valumina, joita helposti sotketaan maatalouden hajapäästöiksi.

Myös yhdyskuntajätteet ja sadevesivalumat (esim, lemmikkien lanta, puistojen lannoitteet ym) ovat edelleen suuri ravinnelähde, vaikka käyttöveden puhdistaminen olisikin hyvin hoidettu. Erityisesti rehevoittävää typpeä ja fosforia ei kuitenkaan saada kokonaan pois.

Hjallis Harkimo sopii hyvin boikotoinnin kohteeksi asemallaan kaupunkin saasteista, joista ei puhuta (hallien lämmitys, freonit, ammoniakit, liikenne, energian tuhlausym) mutta kyllä suomalaista maataloutta syytetään!

Itse ryhdyn boikotoimaan kaikkea, minkä yhdistän Hjallis Harkimon liiketoimiin.

(Hjallis voisi tulla julkisuuteen perumaan sanomisensa! Niin tulisin taas halliin katsomaan matseja, konsertteja ja toisin liiketuttaviakin)
7314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...boikotoida? Kerro käytännön esimerkki! :-D

Nooh...taisipa Hjalliksen puheissa olla vinha perä, kun kepulaiset siitä noin hermostuivat!

Wiljami

Äänestä
  • älä luulekaan, että sä saisit sellaisen tietää.

    Äänestä

Katsoin ohjelman. Mielestäni olet vähän "oikaissut". Hjallis sanoi, että Itämeren veden laatu on huonontunut viimeisten 50 vuoden aikana, (jolloin hän on merelle kulkenut). Veden laadun huonontumisen syitä hän ei juurikaan alkanut veikkailemaan. Mukana ollut ympäristökeskuksen (vai mikä ympäristövirasto se nyt oli) virkanainen sen sijaan sanoi suoraan, jotta Itämeren suurin likaaja on maatalous. Jokainen ymmärtää, ettei virkamies voi julkisuudessa puhua mitä sattuu, vain suunsa lämpimiksi. Noinkin selkeän kannanoton pitää perustua vankkaan tutkimustietoon.

Äänestä
  • Suomen maajussien aiheuttamista päästöistä.

    Äänestä

sinun kirjoituksesi, ryhdytään boikottin vain! Se näyttää purevan muuallakin.

Äänestä
  • Hjalliksen Areena ei saa euroviisuja ainakaan.

    Äänestä

Ei se sille mahda mitään, että on stadilainen ja hieman latva-b kokonaisuuksien osalta.

Hyvän liikemiehen ominaisuus on itsepäisyys ja tyhmyys. Sillä saa rahaa. Filosofit ja ajattelijat ovat yleensä köyhiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustalainen kirjoitti:

Liikemies Hjallis Harkimo sanoi television haastattelussa (19.7. MTV3), että Itämeren saastumisen syyllinen on suomalainen maatalous.

Asiahan ei lainkaan ole näin, vaan saastuminen johtuu monista lähteistä, joista esimerkiksi orgaanset tinayhdisteet laivojen ja purjeveneiden pohjamaaleissa ei ole vähäinen.

Myös pääkaupunkiseudun runsas maarakentaminen vapauttaa ravinteita meren valumina, joita helposti sotketaan maatalouden hajapäästöiksi.

Myös yhdyskuntajätteet ja sadevesivalumat (esim, lemmikkien lanta, puistojen lannoitteet ym) ovat edelleen suuri ravinnelähde, vaikka käyttöveden puhdistaminen olisikin hyvin hoidettu. Erityisesti rehevoittävää typpeä ja fosforia ei kuitenkaan saada kokonaan pois.

Hjallis Harkimo sopii hyvin boikotoinnin kohteeksi asemallaan kaupunkin saasteista, joista ei puhuta (hallien lämmitys, freonit, ammoniakit, liikenne, energian tuhlausym) mutta kyllä suomalaista maataloutta syytetään!

Itse ryhdyn boikotoimaan kaikkea, minkä yhdistän Hjallis Harkimon liiketoimiin.

(Hjallis voisi tulla julkisuuteen perumaan sanomisensa! Niin tulisin taas halliin katsomaan matseja, konsertteja ja toisin liiketuttaviakin)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu