Pohdin hiukan. Eikö feminismin tarkoituksena ole saada naiset samanarvoisiksi miesten kanssa? Samat edut, samat velvollisuudet, sama suhtautuminen sukupuolesta riippumatta? On vain herännyt kysymys, että ovatko naiset feministien mielestä jo lähtökohtaisesti alempiarvoisia kuin miehet? Mielestäni, jos halutaan ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, niin omana lähtökohtana pitäisi olla sukupuolineutraalius, eli olla kiinnittämättä huomiota esimerkiksi keskustelukumppanin sukupuoleen.
Tällaista tänään, mitä lie huomenna..
Tällaista tänään, mitä lie huomenna..
Vastaukset 46
Vanhimmat
jossain vaiheessa koko ideologian kamalin moka. Joku laittoi jossain vaiheessa linkin, jossa siitä oli tehty essee, tms. Naiset halusivat tulla "miehenlaisiksi", eivät yksilötasolla omanlaisikseen.
yhtään, että kenen kirjoittama tai missä julkaistu? Voisin kaivaa ja lukaista läpi.
Mutta asiaan. Tuntuu siltä, että tuo käsitys jyllää feminismissä varsin vahvana vieläkin. Naisista halutaan ehdoin tahdoin tehdä uhreja, jotta voitaisiin puolustaa kaltoin kohdeltujen oikeuksia, kärjistetysti sanoen? Tämä vie koko tasa-arvoajattelulta pohjan kokonaan, koska koko aatteeseen tulee selkeä ristiriita.
mutta koitapa hakea tältä palstalta viestejä, joissa on "www." ja lajittele ajan mukaan. Siitä on ehkä pari-kolme viikkoa.
En tiedä vallitseeko ajatus varsinaisessa feminismissä, toivottavasti ei. Tällä palstalla siitä kuitenkin on kovasti oireita.
Minäkin olen aiheesta jotain tänne joskus kirjoitellut, mutta minun kirjoituksillani on taipumus hävitä täältä feminismiä arvostelevina.
On aivan luonnollista, että partiaalisuus aiheuttaa naisissa tuhan uhrin osan. Yhtä luonnollista on ollut ja on, että kaikki on kiinni ulkoisista tekijöistä feministien mukaan, eikä naisen omassa hallinnassa ollenkaan. Vastustan tuotakin ajatusta vahvasti. Minusta jokainen voi tehdä itsensä eteen eniten. Mahdollisuuksien tasa-arvo on tässä asiassa miesten ja naisten välillä hyvä.
Jollain tasolla minulla on tunne, että myöskin todelliset valtaa hallussaan pitävät/naista alistavat rakenteet, eivät joudu feministien iskujen kohteeksi lainkaan, vaan kohde on jo kauan ollut mies, eli vastakkainen sukupuoli. Tämä on johtanut sukupuolet valtataisteluun, hedelmättömään ja todella vaikeaan tilanteeseen, jonka loppua tämä sukupolvemme tuskin näkee.
Jotain tekemistä on myös sillä, että naiset pitävät miehestä riippuvutta ihan hyvänä asiana, mutta toisaalta se on kiellettävä. Eli jotenkin kummallisella tavalla teoria ei kohtaa käytäntöä ja päinvastoin.
Välillä tuntuu, että aate on jo kauan sitten lähtenyt elämään omaa elämäänsä eikä kuuntele enää tarvitseeko sitä kukaan ja jos tarvitsee, mitä tarvitsijat haluavat...
(kaivaudun poterooni odottamaan kivitystä)
Se asia mitä en vain saa päähäni, on se, että minkä helvetin takia ne miehet ovat sen kaiken pahan alku ja juuri? Jotkut ovat esittäneet täällä, että miehien pitäisi suurinpiirten kantaa kollektiivista vastuuta kaikista raiskauksista pahoinpitelyiden kautta tappoihin, mikä sotii jo yleistä järkeä vastaan. Ei ns. epätasa-arvo johdu miehistä vaan yhteiskunnasta, eli sekä miehistä että naisista, ja ainoa keino mielestäni vaikuttaa ja edistää tasa-arvoa on nimenomaan mielipiteisiin vaikuttaminen. Ja niin, että aloittaa siitä ihan omasta lähipiiristään. Barrikadeille nousu toimi sata vuotta sitten, nykyään se on naurettavaa.
En voi kunnioittaa ihmistä, joka ei itse kunnioita itseään, minulle se on mahdotonta.
Mitä tarkoitat sillä riippuvuudella miehestä, jota naiset pitävät hyvänä asiana?
Kyllä se on vaikeaa minullekin kunnioittaa ihmisiä, jotka eivät kunnioita itseään....
Olen lukenut seuraavaa:
"Tasa-arvofeminismi (equity feminism) tarkoittaa aatteellista pyrkimystä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon. Tasa-arvofeminismi vastustaa ajatusta siitä, että naisista luotaisiin uusi etuoikeutettu luokka, jolla olisi lain ja virkavallan edessä enemmän oikeuksia kuin miehillä.
Uhrifeminismin (victimization feminism) mukaan naiset ovat kaikilla mahdollisilla tavoilla äärimmäisen pahasti sorrettu yhteiskuntaluokka. Sorron syypääksi oletetaan miehet. Sommersin mukaan uhrifeminismille on tyypillistä se, että naisten uhriasemaa todistellaan manipuloitujen, väärennettyjen ja virheellisesti tulkittujen tutkimusten ja tilastojen avulla. Saatuaan tällä tavoin todistelluksi naisten aseman miesten uhrina, uhrifeministit esittävät, että naisiin kohdistettaisiin positiivista erityiskohtelua eli heille annettaisiin etuoikeuksia suhteessa miehiin."
Kuulun itse ehdottomasti ensimmäiseen, eli tasa-arvofeminismin tukijoihin.
Jaottelun "äiti" on Christina Sommers, josta enemmän täältä:http://www.self-gov.org/celebrities/christina-hoff-sommers.html
Lukemani perusteella se olisi lähinnä henkistä riippuvuutta, ei niinkään aineellista tai taloudellista.
Juttu selvitetään mm. tuhkimokompleksin yhtydessä. Vaikka aihe mielenkiintoinen olisikin, minulla ei valitettavasti ole juuri nyt aikaa laittaa sinulle siitä sellaista selvitystä, ettei sinulle jäisi kysyttävää.
Okei?
Tässä kuitenkin joku pätkä:
"Colette Dowling kertoo kirjassaan ”Tuhkimokopleksi” kompleksista jonka hän tunnisti ensikertaa itsellään mentyään naimisiin ja muutettuaan uuteen kotiin uuden miehensä ja edellisestä avioliitosta jääneiden lapsiensa kanssa. Dowlingin mukaan kasvatuksestaan johtuen naiset eivät luota omiin älyllisiin kykyihinsä vaan olettavat olevansa riippuvaisia miehistä jotka ovat vahvempia ja älykkäämpiä, ikään kuin pelastajia. Dowling väittää että nainen odottaa jonkun ulkopuolisen tulevan ja ottavan hänet hoivaansa ja muuttavan hänen elämänsä. Colette Dowling kertoo havainneensa asiaa tutkiessaan naisilla vallitsevan pelastetuksi tulemisen tarpeen joka tukahduttaa naisen omat kyvyt ja lahjat. Hän kertoo esimerkkien valossa naisista jotka menestyvät urallaan ja elämässään mutta kaipaavat koko ajan jotain pelastajaa joka ottaisi kaiken hallintaan ja huolekseen, nämä naiset saattavat esimerkiksi luopua kokonaan urahaaveistaan tai loistavasta tulevaisuudesta päästyään hetkeksi nauttimaan unelmansa toteutumisesta esimerkiksi äitiyslomalla. Dowling selittää tämän kaiken johtuvan juuri kasvatuksen kautta tytöille ja naisille syötetystä mallista joka asettaa tytöt arvoasteikossa poikien alapuolella ja heidän suojeluksestaan riippuvaiseksi."
Tuli jonkin kieroutuneen mutkan kautta mieleen tuossa muutama vuosi sitten varsinkin Yhdysvalloissa levinnyt ilmiö, jossa korkeissa ja johtavissa asemissa olevatnaiset olivat tiukkoja ja määrätietoisin töissä, mutta kotona palvelivat miehiään lähes ehdoitta. Mielenkiintoiseksi sen teki se, että naiset kertoivat tekevänsä sen ihan omasta halustaan. Mietin vain että minkä takia?
sitä voisi siis kutsua jonkinlaiseksi huonoksi itsetunnoksi. Mies on asetettu jumalaksi, neuvonantajaksi ja tuomioistuimeksi. Luulisi, että jos miehellä on kaikki kotona, niin tuollainen on _melkoisen_ häiritsevää.
Aloituksessa kiinnitit huomiota siihen, miksi sukupuoli olisi määräävä tekijä esim. keskustelussa.
Olet ilmeisesti mies ja anteeksi heti tämä arvioni (varsinkin jo se meni väärin), mutta tein sen siltä pohjalta, että et tunnu tietävän naisten maailmasta sitä olettamaa, että naisten on oltava aina yhtä. (mm."Det finns en särskild plats i helvetet som inte hjälper varandra" suom. "Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan")
Naiset ovat normittaneet maailmansa niin, että sellainen nainen, joka ei sovi tiukkojen normien sisään potkitaan ulos. Tämä taas on pahinta mitä nainen tietää, pois naisten yhteydestä joutumisen. Näin toimii eräs naismaailman normi. Minulla on vielä vähän tämän asian tutkiminen kesken, mutta enköhän sen tässä syksyyn mennessä saa valmiiksi. Joidenkin tahojen mielestä tytön pahin kohtalo on juuri tulla liitetyksi naisiin...
Mutta näiden asioiden herraksi voi päästä - tietämällä miten homma pelaa. Mutta se vaatii kyllä itseltä melkoista aktiivisuutta ja itsensä kehittämistä.
Kun noihin vielä liitetään ajatukset siitä, että mies on naisen pahin vihollinen ja kaikki mitä mies sanoo tai tekee on naisen edun vastaista, alkaa sinullekin jo varmaan hahmottua, miksi joillekin on tärkeää tietää tai olettaa vastapuolensa sukupuoli.
En tiedä, miten miehet tässä vastaavassa tilanteessa toimivat, mutta naisten kohdalla se menee kutakuinkin noin. Ei tietenkään kaikkien.
Teit aivan oikean päätelmän, tuota sillä juuri tarkoitetaan. "Oppi-isä" ja "oppilapsi" jalkojen juuressa...
Kyllä se varmaan häiritseekin, en epäile.
Ilmeisesti olen viettänyt liikaa aikaa miesporukassa jos kuulostankin mieheltä. =)
No, kyllä ymmärrän sen että nainen tarvitsee naisen seuraa, mutta sitä kyttäysmentaliteettia en vaan pysty millään ymmärtämään. Jos joku asia häiritsee, niin miksei voi vaan sanoa suoraan?
ole halua tyytyä assistentin asemaan.
Sain itse ainakin sen käsityksen, että tuo oli yksi esimerkki siitä miten kasvatus ja yhteiskunnan arvomaailma voi vaikuttaa asenteisiin, ja sitä kautta tasa-arvoon.
mielipiteitä sinulla!
Se ei tietenkään tarkoita etteikö sanomassasi olisi perää.
Maailma on tyly - se ei jätä jämääkääm lauleskeli eräs Tampereen äijä tuossa taannoin.
Olen hyvinkin pitkälle samaa mieltä kanssasi siitä, että ihminen on oman onnensa seppä.
Esim. työelämän haasteisiin tarttuminen syyllistämällä koko miessukupuoli on lähinnä naurettavaa, ei, korjaus, säälittävää toimintaa.
Kuinka kukaan luulee olevansa vakavasti otettava kertoessaan, että syy siihen että oma palkankorotus jäi saamatta on 2,5 miljoonassa miehessä, mutta ei omassa itsessä? Näin kärjistetysti siis jälleen.
Naisten pitäisi tarkistaa myös omaa ajatusmaailmaansa - lakata murehtimasta sitä, mitä muut ajattelevat ja ottaa paikkansa tietyllä määrätietoisuudella ja tarmolla.
Tässä on juuri se oman aktiivisuuden ja itsetutkiskelun paikka.
Siihen joukkoon, joitten ajatukset ovat naisille sopimattomia. ;))
Pyörittelet tässä samoja asioita kuin minä ja pyysin anteeksi tuota arviotani - oikeesti tiedän miten ikävältä se tuntuu. Mutta onnekseni en tarkoittanut sillä aiheuttaa mitään pahaa...Tein sen vain tuota ajatusta silmällä pitäen, miksi sukupuolella olisi merkitystä. Miesmyönteiseksi ja naisvihaajaksi minulla ei ole sinua aikomustakaan merkitä. :)
Eihän sillä todella tasa-arvoon pyrkivällä ole mitään merkitystä.
Minä sanoisin, että ihminen tarvitsee ihmisen enemmän kuin nainen naisen. Mutta tuo nyt on minun mielipiteeni.
Aivan samaa mieltä kanssasi.
Se nainen, joka haluaa oppi-isäksi oppi-isän paikalle, ei pidä itseään "toisena" tai uhrina...Tuostahan alunperin olikin kyse.
Kyllä minä tarvitsen ihan naisen höpöttämään kanssani kuukautisista, en edes oleta että miehet ymmärtäisivät täysin. Ihan sama kuin en minäkään ymmärrä miesten peniskeskusteluista yhtää mitään. =)
Ja en minä loukkaantunut, itse asiassa nauratti niin pirusti. =)
Päiväni pelastettu!
On se nainenkin ihminen...:))
että sanat herättävät huonoja mielleyhtymiä, mutta eikös tuo sitten ole kääntyminen vallanhimon puolelle. Kyllä sellainen nainen on pitänyt itseään uhrina. Ja hänestä tulee sitten vallanhimonsa uhri. Tilanne ei todellisuudessa korjaudu silläkään.
Ihminen on nykymaailmassa joko riistäjä tai riistäjän uhri.
Sinä varmaan muistat että minä itse en ole tyytynyt sivustakatselija rooliin omassa elämässäni?
Tuo vallanhimo ei ollut ihan sitä mitä tarkoitin. Itse ainakin olen tuntenut ihan aitoa päämäärätietoisuutta ja toteuttanut elämässäni itselleni tärkeitä haaveitani tuntematta olevani mitenkään vallanhimoinen. Ymmärrän sanat vallanhimo ja päämäätietoisuus eri lailla. Mutta sehän voi olla omia harhojanikin.
Olen riistäjä.
:I
että mielleyhtymäni oli väärä. Muusta en voi sanoa mitään, kun en sinua tunne.
Emme tunne. Se on totta.
Mutta jotenkin käsitän vallanhimon haluksi saada valtaa muihin, minun tarkoitukseni ei ole ollut koskaan sellainen, vaan ainoastaan omien päämäärien saavuttaminen. Tosin jostain syystä meille päämäärätietoisille alkaa nopeasti kertyä vastuuta ja sen kautta valtaakin. Siinä mielessä olet kyllä oikeilla jäljillä, mutta ei siihen todellakaan ole tarvinnut tähdätä.
käsitän vallanhimon.
(Tätä kommentoin jo toisessa ketjussa alempana:)
Jos on päämäärä, ja halua ja taitoa toteuttaa se, ja sen toteuttamiseen tarvitaan jonkinlaista valtaa, niin kyllä se valta hakeutuu sille, jolle se kuuluu. Ei sitä tarvitse himoita. Päinvastoin, sen himoitseminen voi haitata päämäärää, jolloin epäonnistuminenkin on todennäköisempää.
Varmaan voi onnistua muutenkin, jos on kiero, mutta se ei ole kovinkaan luovaa. Jos esimerkiksi päämääränä on tulla rikkaaksi (sepä onkin originellia).
Olen samaa mieltä.
Intohimo ja päämäärä ovat yhtä kuin motivaatio. Moraalia motivaation kanssa silti tarvitaan.
Valta, joka tulee vastuun kautta on valtaa, joka tulee sitoutumisesta ja uskomisesta omaan asiaansa - muiden luottamuksesta ja kunnioituksesta. Vastuu on tietynlaista näkemystä siitä, miten asioiden kuuluisi olla ja sillä on yhteys ihmisen itsetuntoon. Mitään mielekästä toimintaa tuskin saadaan aikaan ilman jonkun kykyä kantaa vastuuta.
Itse tavoittelen aina tietynlaista johdonmukaisuutta, minua ärsyttää epäjärjestys, epäloogisuus ja hallitsemattomat asiat, olen huomannut että tämä "ärsytys" motivoi minua. Pyrin aina saamaan asiat hallittaviksi ja johdonmukaisiksi, koska se aikaansaa puolestaan mielihyvää ja sisäisen eheyden tunteen.
Voi olla että kirjoitin taas epäselviä, mutta itse olen ainakin ihan selvä :)
ollenkaan epäselvästi. Päinvastoin.
Toivottavasti et kuitenkaan ärsyynny kaikkien asioden epäjärjestyksenmukaisuudessa. Eikä järjestyksettömyys aina haittaa sisäistä eheyden tunnettasi. Muutoinhan olisit melkoisen piinattu sielu :)
Taidatpa taas olla aivan oikeassa siinä, että olen melkoisen piinattu sielu...;)
Ei vainenkaan -kohtuus kaikessa- sitä on vanhemmiten alkanut antaa itselleen yhä enemmän anteeksi, ettei jaksa puuttua ihan joka juttuun enää.
Kiitos mukavasta juttutuokiosta, aatos. Olen vähän flunssainen ja aion nyt mennä nukkumaan, muut ovatkin kaupungilla vielä, jos jaksaisin sitten huomenna mennä taas mukaan...
Sukupuolineutraalius on tavoite, johon pyritään, mutta se ei tarkoita sitä, että tilanteessa, jossa ollaan vasta pyrkiytymässä sp tasa-arvoon, etteikö mielipiteiden esittäjien sukupuolella olisi mitään merkitystä. Jo tuollainen ajatus on järjetön.
Voiko pyrkiä sukupuolineutraaliuteen, jos ei itse pysty ajattelemaan sukupuolineutraalisti? Omasta mielestäni on järjetöntä rakentaa tasa-arvoa, jos erittelee osapuolet jo etukäteen huonommiksi tai paremmiksi.
Miksi keskustelussa voisi ottaa ihan vain mielipiteisiin kantaa, eikä mielipiteiden esittäjän henkilöön? Muuttuuko sama mielipide siinä, jos sen sanoo mies tai nainen? Tuskin, emme me niin erilaisia ole.
Tilanteet, joissa ollaan, pitää ottaa huomioon. Paremmuudesta/huonommuudesta tässä ei ole kysymys.
Oletin sen olevan itsestäänselvyys.
haluaa vain tietää onko vastapuolena mies, koska jos on, hän on antifeministi ja ajattelee naista alentavalla tavalla.
kumpaa sukupuolta edustan, ja varsin hyvin =)
Miten olet homman hoitanut?
siitä voinko olla perinteisessä heterosuhteessa onnellinen, kun sehän on nyt niin naista alistavaa.
Olis kiva edes yksi ketju, jossa ei puhuttaisi jöröjukasta.
ei ole mahdollista. Keskustelun raamittamiseen tarvitaan aina pari ääriesimerkkiä.
sillä minua on askarruttanut se seikka että useat feministit eivät halua olla naisia, tai eivät vaikuta olevan tyytyväisiä elää naisena.
Heille näyttää kaikki perinteinen naisiin liityyvä olevan myrkkyä. He eivät halua edes synnyttää lapsia tai hoitaa niitä vaan senkin he mielellään työntäisivät miehen hartioille. Ja mieluiten lapsikin saisi syntyä kohdun ulkopuolella.
Siivouksen, ruuanlaiton, pyykinpesun jne. he mieluiten siirtäisivät miehille. Mitä jää jäljelle? Ei heitä kiinnosta edes työnteko. Työnteko maistuu puulle koska he eivät kykene siihen panuetumaan oikealla tavalla. Harrastiukiskaan heillä ei juuri ole vaan aika mene emarinaan ja valittamsieen. Lopuksi jää vain siivellä eläminen ja omasta kropasta huolenpito ja shoppailu jäljelle. Kuinka turhauttavaa elämä voi ollakkaan...
En minä nyt tarkoita sitä että naisten pitää hoitaa kotia ja siitä ottaa kunnia itselleen. Itse en juuri välitä siivoilla kuin silloin kuin inspiraatio iskee ja aletaan hukkua pölyyn.
Onneksi mies ottaa välillä imurin esille, ilman että minun tarvitsee siitä marista. Miksi minä vaatisin enempi mieheltä kun en itsekkään viitsi niin kamalasti kotiin panuetua.
kuljet. Mutta ajatusta, eikös miehen tehtävä ole ylläpitää naisensa/perheensä? Jos siihen liitetään myös kodinhoito, naisen uran kannustaminen, henginen kasvu, yms, mitä jää? eipä paljon. Ei hevosta jolla ratsastaa sanoisi isoisäni...
En sano tätä siksi, että ylenkatsoisin kodinhoidon. Sehän kuuluu yhteiseen kotiin...
Enkä siksi, että ylenkatsoisin naiseni uran, sehän kuuluu avioliittoon.
en myöskään siksi, että naiseni ei saisi kasvaa henkisesti,se kuuluu inhimillisyyteen.
Avioliitto ei tila jossa kannustetaan toista, se on ystävyyttä.
Avioliitto ei ole tila, jossa tehdään asioita toisen puolesta, sekin on ystävyyttä.
Avioliitto ei ole tila, jossa odotetaan jotakuta parempaa saapuvaksi, sitä voisi kutsua termillä "kämppis".
Avioliitto on tila, jossa eletään aina ja nyt... Siksi, että niin on.
En viitsi enää katsella Suomen televison suomalaisia sarjoja. Kaikki perheenjäsent riitelevät koko ajan. Naiset nalkuttavat ja komenetelevat muita perheenjäseniä. Kukaan ei koskaan kykene puhumaan normaalisti normaalilla äänensävyllä ja jokainen on kiukkua täynnä.
Aika hyvin kuvaa näitä suomalaisia prheitä täällä Ruotsissakin. Aivan samanlaista kotielämää kuin television sarjoissakin.
että miksi minun pitää olla sinua huonompi, vain koska olen mies... tai siis jotta syntyy keskustelua... ja jos niin on. Taas jos olen hiljaa koska se kuuluu asiaan, niin olen hljaa koska olen mies... mä en jaksa. ok .jos sä haluat "keskustella" to. asiasta yht.tiedot: [email protected]