kerron tällasesta asiasta kun jouduin lapsena olemaan aika paljon yksin.Muistan kun olin 9-10 v ja heräsin keskellä yötä kerrotakoon että asuin siis äitini kanssa kaksin,ja huomasin että äiti ei ollut kotona.
Lähdin jotenkin vaistomaisesti lähikapakkaan ja huomasin että äiti oli siellä.Kait tällasesta voi jäädä jonkinlaisii traumoja vai mitä mieltä olette?
Lähdin jotenkin vaistomaisesti lähikapakkaan ja huomasin että äiti oli siellä.Kait tällasesta voi jäädä jonkinlaisii traumoja vai mitä mieltä olette?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yritetään kaikki paikata kokemamme vääryydet olemalla itse niin hyviä ihmisiä kuin pystymme. Jooko?
Miksei äitisi hommannut sinulle hoitajaa, sikis ajaksi kun oli itse vapaalla?
Kyllä tuollaisesta saataa raumoja tulla.
Yksin jäämisen pelko esim.
Kun sinulla on tai tulee lapsia elä sinä vaan niin tee.
Elä jatka äitisi virhettä..............
Synnyin maalistaloon ja lähes poikkeuksetta heräsin yksin milloin mihinkin aikaan. Nousin ja menin katsomaan ikkunasta. Näin vanhempani töissä milloin pellolla milloin navetan liepeillä tai muissa puuhissa. Söin pullan ja join lasin maitoa sekä menin tyytyväisenä takaisin nukkumaan.
Välillä isä joi pullosta viinaa kun se jäähdytteli saunan rappusilla. Se kertoi silloin kaikkia tarinoita ja nauroi vähän. Lopuksi se haki pirtistä haitarin ja soitti vähän aikaa sillä talon portailla istuen tai jos satoi niin se soitti sisällä. Välillä se soitti viuluakin mutta siinä oli aika surullinen ääni. Sitte me mentiin nukkumaan.
En tiedä jäikö traumoja kun en ole kysynyt keltään.
lapsuus ja kaikki edellytykset vaikka mihin, että saan syyttää kaikesta mahdollisesta pelkästään itseäni. Voi voi...
Näin on asia noin 100 prosentissa tapauksia. Kaikki eivät vain ole kykeneväisiä tunnustamaan omaa osuuttaan poskelleen menneestä elämästään vaan syy haetaan joko vanhemmista tai isovanhemmista. Jos se ei tepsi niin sitten syy on yhteiskunnan.