Naiset ovat pumpulissa kasvaneita lellipentuja.
Teidän rakkautensa on suoraan verrannollinen miehen lompsan paksuuteen.
Nostalgisia aikoja. Muistaako kukaan enempää?
Teidän rakkautensa on suoraan verrannollinen miehen lompsan paksuuteen.
Nostalgisia aikoja. Muistaako kukaan enempää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nykyään naiset ovat raudanlujia uraputkia ja kiinnostaa eniten se oman lompakon lihottaminen.
Älä unohda selkärangattomuuta. Niin, ja he kolhivat hilpeästi vihellellen miehen autoa, täysin vastuuttomasti, sekä usuttavat kunnon poikia tappelemaan keskenään valheellisilla syytöksillään.
Eikä heillä ole partaa!
Voi sentään, kiva kun joku vielä muistaa näitä vanhoja hyviä aikoja.
..parran ja aataminomenan puute vaivannut lähinnä Miekkosta?
sekä MV että miekkoinen kuuluvat palstan ansiokkaaseen värikylläiseen historiaan. MVn ansiota lienee se, että aikoinaan tähän palstaan lipesin ja sittemmin vakiokalustoksi juutuin. Mitähän poikakullalle mahtaa nykyisin kuulua - veikkaan, että on rakastunut kun on ollut noin hissukseen.
Naisen täytyy tietää matematiikasta vain sen, että tietää lähimmän miehen joka suorittaa laskutoimituksen. Tämä on jotenkin jäänyt mieleen.
Kaikki oli ennen paremmin, vuosi vuodelta alkaa tuntua siltä.. ;DD
Muistaako kukaan, mihin se Miekkosen aataminomena vaikutti? Nauratti aikoinaan hervottomasti.