Miksi?....

Jumalan kieltävissä maissa meni huonosti?

esim.Pohjois-korea,Venäjä,Itä-saksa ja bulgarissa
351256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

"Miksi?....KAIKISSA Jumalan kieltävissä maissa meni huonosti?
esim.Pohjois-korea,Venäjä,Itä-saksa ja bulgarissa"

Esim. Venäjä ei kiellä Jumalaa, mutta Neuvostoliitto voitti Suomen sodassa.

Miksi ateisti saa lopputilin, jos kertoo julkisesti ajattelutavastaan? Koska jeesuspellejen "suopeus, hyväntahtoisuus ja lähimmäisrakkaus" eivät suvaitse, katso hyvällä ja rakasta mitään muuta kuin satukertomuksia.

Ennen muinoin jeesuspellet polttivat toisinajattelijat noitina roviolla ja polttaisivat edelleen, jos vain laki sallisi.

Harmillista, että jos tappaa jeesuspellen, siitä saa saman tuomion kuin ihmisestä.

Äänestä
  • Joo niin joo muistan ne ajat jolloin tuli olla hiiren hiljaa uskonasioista.

    Ainoa paikka jossa ne tuli todistaa ja puhua oli kirkossa jonne koko kylän väki kokoontui yleisen pelon vallassa sillä poissa olosta koitui hairahdusepäilyksiä.

    Epäilysten ja paikallaolemisen laiminlyöntien perusteella saatettiin kivittää noitana ja pakanana.

    Se oli sitä lähimmäisrakkauden kulta aikaa se.

    Lähimmäisrakkaus saapui miekoin ja pakolla , siinä koko kylä oli ihmeissään kun paikalle saapui henkiolennosta saarnaavia pastoreita miekka kupeella olevine oikeuden vartijoineen.

    Kukaan ei siinä vaiheessa tajunnut että kyseessä oli uskonpuhdistus ja käännytys operaatio.

    Vasta kun ihmisiä alkoi todella asiat kiinnostamaan , heitä lynkattiin tapettiin ja jätettiin esimerkeiksi muille ihmisille joita nyt kutsuttiin avoimesti pakanoiksi ja kidutettiin tunnustamaan noituutensa käristen polttorovioilla.

    Silloin vihdoin ymmärsin mitä TODELLINEN itsensä uhraava rakkaus on.

    Äänestä

  • Laskettuna, häh?

    Neuvostoliittolaisia kaatui ja katosi kymmenkertainen määrä vähintään.

    Neuvostoliitolta tuhoutui kalustoa ja roinaa varmaan satakertainen määrä, Suomeen verrattuna.

    Suomi säilytti itsenäisyytensä venäjän valloitus suunitelmista huolimatta.

    Ja Suomi sentään maksoi "sotavelkansa", mutta venäjä ei, vaikka hyökkäsi pienen ja valmistautumattoman maan kimppuun.

    ja Venäjä menetti kunniansa, jos sitä nyt olikaan.

    Mutta Suomen arvostus maailmalla oli huippulukemissa.

    Joten taidat olla niitä hiphop höpö höpö nokkansa rengastajia, jotka luulevat niistä löytyvän lopullisen totuuden ja voiman ja viisauden.

    Äänestä

  • Millä mitarilla kirjoitti:

    Laskettuna, häh?

    "Vai voitti
    Millä mitarilla
    Laskettuna, häh?"

    Sellainen maa, joka voittaa sodan, pystyy määräämään voitetun asioista. Valvontakomissio hallitsi Suomessa pitkään ja katsasti, että hommat hoidettiin Neuvostoliiton ja muiden voittajien mieleisesti. Suomihan oli ollut akselivaltio, mitä ei ihan joka paikassa katsottu hyvällä Saksan natsihenkisyyden vuoksi.

    "Neuvostoliittolaisia kaatui ja katosi kymmenkertainen määrä vähintään."

    Neuvostoliitolla oli määrällisesti varaa suurempiin menetyksiin. Suhteutettuna Suomen lukuihin menetysmäärät olivat täälläkin jotain muuta kuin vähäisiä.

    "Suomi säilytti itsenäisyytensä venäjän valloitus suunitelmista huolimatta."

    Jos Neuvostoliitolla ei olisi tullut kiire Eurooppaan, se olisi valloittanut Suomen aivan varmasti. Suomi menetti Karjalan, mikä on yksi konkreettinen ja tuntuva merkki tappiosta. Suomi pakotettiin lisäksi vuokraamaan Porkkala.

    "Ja Suomi sentään maksoi 'sotavelkansa', mutta venäjä ei, vaikka hyökkäsi pienen ja valmistautumattoman maan kimppuun."

    Suomi joutui maksamaan Saksalta sotaa varten ottamansa velan Neuvostoliitolle ns. sotakorvauksina. Suomi ei siis suinkaan saanut Neuvostoliitolta korvauksia, mikä on selvää tappiota.

    "ja Venäjä menetti kunniansa, jos sitä nyt olikaan."

    Keinot sinänsä olivat rikolliset, mutta kuten Paasikivi totesi: "Ei ole käräjäoikeutta, jonne voisi haastaa Neuvostoliiton".

    "Mutta Suomen arvostus maailmalla oli huippulukemissa."

    Suomea ei natsimielisen Saksan entisenä akselivaltiona huolittu pitkään edes YK:hon.

    "Joten taidat olla niitä hiphop höpö höpö nokkansa rengastajia, jotka luulevat niistä löytyvän lopullisen totuuden ja voiman ja viisauden."

    Olet itse typerys, joka luulee tietävänsä kaiken mitään mistään selvää ottamatta ja laukomalla näitä valeita sitten "faktoina". No mutta sehän jeesuspelleille sopii, koska siihenhän heidän uskontonsakin perustuu.

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    tuppaavat aina olemaan samalla tasolla.

    Kuten hyvin osoitit, uskiksen näkökulma ko. sotaan ei kestänyt pienintäkään kriittistä tarkastelua.

    Mitä siitä voidaan päätellä uskovaisen kyvystä käsitellä vaikeampia ja abstraktimpia asioita, kuten vaikkapa jumalan olemassaoloa?

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    Joo, uskovaisten hommat etenevät enimmäkseen mutu-meiningillä. Hehän ovat voineet jättää aivonsa narikkaan, koska kuvittelevat "Jumalan" hoitavan kaiken.

    "Mitä siitä voidaan päätellä uskovaisen kyvystä käsitellä vaikeampia ja abstraktimpia asioita, kuten vaikkapa jumalan olemassaoloa?"

    Sepä se. Aika vetelällä pohjalla lillutaan :)

    Pelkkiä oppikirjan lukemia, jotka eivät pohjimmaisesta totuudesta kerro yhtään mitään.

    Kyllä minä tiedän ne komissioiden ja liittoutuneiden kotkotukset joita sinä näytät suorastaan pitävän totuuden torvena.

    ne sotakorvausjutut ensinnäkin on erittäin röyhkeää ja totuuden häpäisemistä, ja se tekeekin sen ajan kansainvälisestä oikeustajusta suorastaan oksettavaa farssia.

    Jos Suomi joutui turvautumaan silloisen Saksan apuun, taistellessaan pelkästään itsenäisyytensä tähden, venäjän mielisairasta petopolitiikkaa vastaan.
    ja sen länsimaatkin unohtivat veljeillessään venäläisten kanssa vodkapäissään sen tähden, että saivat Saksan nujerrettua, mikä sinällään oli hyvä asia, mutta Suomen kohdalla eivät pysyneet totuudessa.

    Mitä pirun merkitystä on semmoisella sodan voittajalla, joka polkee totuuden rämeeseen, niinkuin venäjä teki.

    Siis silloinen liittoutuneiden menettely olisi vedettävä tänä päivänä käräjille, ja vaadittava Venäjä maksamaan ne sotakorvaukset Suomelle korkoineen takaisin ja palauttamaan Karjala täysin puhdistettuna Suomelle.

    Koska Suomi ei varustaunut mitenkään hyökkäämän Leningradiin eikä uhannut heitä, ja koska venäjä aloitti yllätyshyökkäyksen Suomeen valehdellen niistä mainilanlaukauksista.

    Joten pidä sinä höpöttimesi vähä pienemmällä, silloin kun tositotuudesta puhutaan.

    Oikeustajunne!!!

    Köykäiseksi havaittu.

    Äänestä

  • Sinähän luettelet kirjoitti:

    "mikä sinällään oli hyvä asia"

    Opettele kielioppi. On väärin kirjoittaa sinällään. Se on ns. pleonasmi. Pitää sanoa sinänsä tai sillään, jos aikoo kirjoittaa Suomen ja suomen puolesta, ellet sitten itsekin ole venäläisiä valloittajia, etkä siitä johtuen osaa suomea.

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto nöyryytti Suomea kunnolla.

    Äänestä

  • Ja hyvin kirjoitti:

    Köykäiseksi havaittu.

    Puntarisi näyttää väärin, mikä tietenkin sinusta on oikein.

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    "mikä sinällään oli hyvä asia"

    Opettele kielioppi. On väärin kirjoittaa sinällään. Se on ns. pleonasmi. Pitää sanoa sinänsä tai sillään, jos aikoo kirjoittaa Suomen ja suomen puolesta, ellet sitten itsekin ole venäläisiä valloittajia, etkä siitä johtuen osaa suomea.

    Joka tapauksessa Neuvostoliitto nöyryytti Suomea kunnolla.

    Aina ja iankaikkisesti ateistien täytyy puuttua kielioppiin, kun eivät näe asian ydintä tekstin seasta.

    ja sinä kehtaatkin sokeudessasi edes vihjata minun olevan venäläisiä valloittajia. Enpä oo ennen kuullut noin pöyristyttävää luulotatautia olevan olemassakaan.

    Isäni ja isäni veljet olivat rintamalla 5 vuotta puolustamassa Suomen valtiota ja rintamakavereitaan.

    Minä en ole vielä edes silloin täällä ollutkaan, mutta sinun kielioppisi ei sitä mahdollisuutta vissiin tunnekaan.

    Sinäkö pidät sitä Neuvostoliiton menettelyä jonain nöyryytyksenä Suomea kohtaan. Sinä itsehän vaikutat venäläisten hännystelijältä.

    Kun kuuntelin isäni kertomuksia rintamalta ja opin tietämään Suomen herrojen suostumisesta rauhan ehtoihin, alkoivat karvani nousta pystyyn.

    Että Suomessa ruvettiin vainoamaan ja tuomitsemaan Suomen puolesta taistelleita sotilaita venäjän vaatimuksesta.

    Ja heidät leimattiin sotarikollisiksi, jotka parhaiten kotimaatansa puolusti rosvoja vastaan.

    Niin olen sitä mieltä, että koskaan ei olisi pitänyt rauhaan suostua, vaan kaikki rauta rajalle, minkä käsiimme olisimme saaneet ja vaikka viimeiseen "mohikaaniin" asti olisi ollut taisteltava.

    Sillä rosvot lähtevät lopulta aina takaisin luoliinsa, kun niille ei anna periksi.

    Äänestä

  • "taluttaja" kirjoitti:

    Roikkuu edelleen täällä rosvoilemassa! Näköjään....
    Häpeätkö vanhoja sekoilujasi vai miksi olet nykuisin nimetön nurkan takaa huutelija? munaton hintti!

    "Aina ja iankaikkisesti ateistien täytyy puuttua kielioppiin, kun eivät näe asian ydintä tekstin seasta."

    Kielioppivirheittesi lisäksi otin kantaa tekstiisi. Et vissiin osannut lukea sitä.

    "ja sinä kehtaatkin sokeudessasi edes vihjata minun olevan venäläisiä valloittajia. Enpä oo ennen kuullut noin pöyristyttävää luulotatautia olevan olemassakaan."

    Pakko kehdata, desantti. Eikä se näköjään ole luuloa.

    "Isäni ja isäni veljet olivat rintamalla 5 vuotta puolustamassa Suomen valtiota ja rintamakavereitaan."

    (Pienet numerot kirjoitetaan kirjaimin.)
    Olivat siis puolustamassa Suomen valtiota? Ei Suomea? Suomella on näin ollen joku valtio omistuksessaan ja tätä isäsi oli veljineen puolustamassa. Se selittää, miksi Suomi hävisi Neuvostoliitolle.

    "Minä en ole vielä edes silloin täällä ollutkaan, mutta sinun kielioppisi ei sitä mahdollisuutta vissiin tunnekaan."

    Minä ja sinä ovat persoonapronomineja ja ne kuuluvat kielioppiin. Minun kielioppiani ne eivät yksinomaan ole, vaan kaikkien pitäisi se hallita.

    "Sinäkö pidät sitä Neuvostoliiton menettelyä jonain nöyryytyksenä Suomea kohtaan. Sinä itsehän vaikutat venäläisten hännystelijältä."

    Jos Karjalan menetys on sinusta oikein ja niin isänmaallista, olen mielelläni venäläisten hännystelijä.

    "Kun kuuntelin isäni kertomuksia rintamalta ja opin tietämään Suomen herrojen suostumisesta rauhan ehtoihin, alkoivat karvani nousta pystyyn."

    Olet jonkinlainen puoliapina? Ajattelin vain, koska karvasi alkoivat nousta pystyyn. Oletko varma, että isäsi ja hänen veljensä osasivat ampua pyssyillä oikeaan suuntaan?

    "Että Suomessa ruvettiin vainoamaan ja tuomitsemaan Suomen puolesta taistelleita sotilaita venäjän vaatimuksesta."

    Olet niin tollo, ettet tajua moisen käytöksen johtuvan juuri hävityksi tulosta. Täällä oli valvontakomissio, joka passitti ns. sotasyylliset oikeuteen. Jos Suomi olisi voittanut, niin ei olisi käynyt.

    "Niin olen sitä mieltä, että koskaan ei olisi pitänyt rauhaan suostua, vaan kaikki rauta rajalle, minkä käsiimme olisimme saaneet ja vaikka viimeiseen 'mohikaaniin' asti olisi ollut taisteltava."

    Myönnät näin viimein, että Suomi hävisi.

    "Sillä rosvot lähtevät lopulta aina takaisin luoliinsa, kun niille ei anna periksi."

    Toivottavasti sinäkin vetäydyt luolaan ehtoollisellesi ryystämään karitsan verta ja lihaa.

    Ihan selvästi Dosentti desantti. ja vieläpä aseista kieltäytyjä, oikein soluttautuja, joka pelaa kaksoisrooleilla ja joka nurkantakana vaihtaa takkia toisinpäin.

    Kuten edellisessä viestissä sanoinkin, sinun täytyy turvautua kielioppiin, niinkuin sillä olisi höykäsen pöläyksen merkitystä mihinkään asiaan tässä maailmassa.

    Ja jos et sitä tiennyt, sanonpa sen ihan selevällä Suomen kielellä. Sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään asiaan, koska asiat menevät omaan tahtiinsa, eikä asioita sinun korottamalla kieliopilla paljon parannella eikä muuteta minnekään päin.

    Tuliko se lopultakin selväksi?

    Äänestä

  • AKKin kirjoitti:

    Roikkuu edelleen täällä rosvoilemassa! Näköjään....
    Häpeätkö vanhoja sekoilujasi vai miksi olet nykuisin nimetön nurkan takaa huutelija? munaton hintti!

    Tiijätkönä mitä, nyt meni sulta kaekki. Etkä takasin sua, vaekka mitenkä sieltä toesten nimimerkkijen takkoa koetat äkkie kurkistella, ettei vuan kukkaan huomoo.

    Lapsettaako?

    Äänestä

  • Ootkin kirjoitti:

    Ihan selvästi Dosentti desantti. ja vieläpä aseista kieltäytyjä, oikein soluttautuja, joka pelaa kaksoisrooleilla ja joka nurkantakana vaihtaa takkia toisinpäin.

    Kuten edellisessä viestissä sanoinkin, sinun täytyy turvautua kielioppiin, niinkuin sillä olisi höykäsen pöläyksen merkitystä mihinkään asiaan tässä maailmassa.

    Ja jos et sitä tiennyt, sanonpa sen ihan selevällä Suomen kielellä. Sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään asiaan, koska asiat menevät omaan tahtiinsa, eikä asioita sinun korottamalla kieliopilla paljon parannella eikä muuteta minnekään päin.

    Tuliko se lopultakin selväksi?

    Sinulla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä. Sinä se desantti olet, koska tunnet näköjään omasta takaa kaksoisagentin roolin.

    Aseistakieltäytyjä en ole. Minulla on kotonani melkoinen asearsenaali revolverista haulikkoon. Kyllä niillä hankkii tarvittaessa etäisyyttä desantteihin ja kaksoisagentteihin.

    Kieliopilla on tärkeä merkitys ilmaisussa, mutta luonnollisestikaan sinulle ei mikään mene perille, vaikka tekstinsä laatisi miten hienoksi tahansa.

    "asiat menevät omaan tahtiinsa, eikä asioita sinun korottamalla kieliopilla paljon parannella eikä muuteta minnekään päin."

    Historiaa et pysty vääristelemällä muuksi valehtelemaan, vaikka olisit olevinasi millainen emädesantti ja bolsevikki tahansa, ja vaikka kielioppi onkin älyllesi liian monimutkaista tajuttavaksi.

    "Tuliko se lopultakin selväksi?"

    Sinulle lienee turhaa noin sanoa, koska tiedän, että se jokin on aivodegeneraatiosi vuoksi karannut ulkoavaruuteen ja sinulla on vaikeuksia ns. olla kotona.

    Keskustella asiallisesti asian ytimestä.

    Sinä käyttäydyt hyvin lapsellisesti ja kehittymättömästi, koska vänkäät puheena olevan asian siihen kuulumattomille urille.

    Ja olen huomannut sen aiemminkin ja tulin siihen johtopäätökseen, että ateistien, varsinkin sinun, on turvauduttava rähjäämiseen hyvätapaisen ja rauhallisen keskustelun ja ajatustenvaihdon sijasta.

    Monet aloituksesikin ovat olleet erittäin nulikkamaisia ja taatusti siitä syystä sinä puutut toisarvoisiin pikku kielioppi juttuihin.

    ja nyt kehuskelet jo aseillasi. Eikö yhtään hävetä.
    Minua kohti on aikoinaan sinunlaisten nulikoiden toimesta nostettu ladattu kivääri. menin kohti ja väänsin sen sivuun, se laukesi siinä tilanteessa.
    Kaksi kertaa on yritetty kimppuun puukon kanssa, arvaappa miten niille kävi, he.
    Sitten muuan nosti 45 kaliberin coltin ja siinäkin rulla täynnä ja aikoi ampua otsaan, kun käskin hänen lopettaa vaimonsa lyömisen.

    Ja itse olen metsästänyt 15 vuotiaasta asti ja omistan kiväärit ja haulikon.

    Ja HUOM: Tämä luettelo ei ole kirjoitettu siltä pohjalta, niinkuin sinä kirjoitit omasi. Tuliko selväksi.

    Mutta mahtaneeko sinulle selvitä rivien välistä, että minähän en aseita kumarra, enkä niillä leveile, niinkuin sinä.
    Vaan tarpeen tullen kävelen kohti semmoisella uhkaajaa.
    Minä nimittäin en tarvitse aseita itsetuntoni korottamiseen.
    Ja alahan lopettaa se suunsoittosi.

    Äänestä

  • On mahdotonta kirjoitti:

    Sullehan on sattunu ja tapahtunut! Oletko poliisi vai omaatko vain oudon tuttavapiirin?

    Olinpa kuolla nauruun kommenttisi vuoksi. Tuolla tavalla olet erittäin vaarallinen :)

    "Sinun kanssa
    On mahdotonta
    Keskustella asiallisesti asian ytimestä."

    Niin myös sinun ja varsinkin sinun!

    "Ja olen huomannut sen aiemminkin ja tulin siihen johtopäätökseen, että ateistien, varsinkin sinun, on turvauduttava rähjäämiseen hyvätapaisen ja rauhallisen keskustelun ja ajatustenvaihdon sijasta."

    Onneksi sinä olet jeesuspellenä esimerkillisen ihana ja osaat keskustella todella hyvätapaisesti :)

    "Monet aloituksesikin ovat olleet erittäin nulikkamaisia ja taatusti siitä syystä sinä puutut toisarvoisiin pikku kielioppi juttuihin."

    Kateellisen, kielioppitaidottaman panettelua :)

    "ja nyt kehuskelet jo aseillasi. Eikö yhtään hävetä."

    (Kysyvän lauseen perään kuuluu kysymysmerkki, joka näyttää tältä: ?)
    Ei hävetä, koska minulla on vain korkealaatuisia ja kalliita aseita :)

    "Minua kohti on aikoinaan sinunlaisten nulikoiden toimesta nostettu ladattu kivääri. menin kohti ja väänsin sen sivuun, se laukesi siinä tilanteessa."

    Erona se, että en ole nulikka, enkä losauta ohi :)

    "Kaksi kertaa on yritetty kimppuun puukon kanssa, arvaappa miten niille kävi, he."

    He mitä? Arvaappaan, että käsittelivät sinut lasareettiin, etkä ole toipunut siitä vieläkään.

    "Sitten muuan nosti 45 kaliberin coltin ja siinäkin rulla täynnä ja aikoi ampua otsaan, kun käskin hänen lopettaa vaimonsa lyömisen."

    Jumankauta! Onneksi menit väliin, jotta vaimo säästyi. Sinulla on tunnetusti niin kova pää, ettei tuollaisella leikkipyssyllä siitä mikään läpi mene :) Sinua täytyy ampua vähintään kevyellä singolla.

    "Ja itse olen metsästänyt 15 vuotiaasta asti ja omistan kiväärit ja haulikon."

    Ohhoh! Ja olet edelleen hengissä? Joku on laverrellut sinulle, miten päin pyssyä pidetään ammuttaessa.

    "Ja HUOM: Tämä luettelo ei ole kirjoitettu siltä pohjalta, niinkuin sinä kirjoitit omasi. Tuliko selväksi."

    Pohjalla sinä olet :)

    "Mutta mahtaneeko sinulle selvitä rivien välistä, että minähän en aseita kumarra, enkä niillä leveile, niinkuin sinä."

    Hyvä! Sinut voi värvätä yksinään valvomaan itärajaa.

    "Ja alahan lopettaa se suunsoittosi."

    Todella törkeää yrittää estää toiselta tämän perustuslaillinen oikeus sananvapauteen. Jos sinun suusi soi, se ei tarkoita, että kaikkien muittenkin suitten pitää soida, senkin huuliharppukeuhko.

    kahville, minä tarjoan. Kumpikin ollaan vähän parempia tämän jälkeen, vai mitä?

    Huomasitko, muistin sen (?) Oikein hyvää kesän jatkoa. Ihan vilpittömästi.

    Äänestä

  • enimmäkseen ulkopuolinen kirjoitti:

    Sullehan on sattunu ja tapahtunut! Oletko poliisi vai omaatko vain oudon tuttavapiirin?

    Mutta oon joutunu kulkiessani tutustumaan laidasta laitaan eri sortin ihmisiin.

    Kieltämättä olen matkatessani ollut aika huoleton,jopa välillä uhkarohkeakin siitä syystä, että olen aina ollut vilpitön muita kohtaan.

    Olen räjähtäny poliisillekin, silloin nuorempana ja aika pahasti, eräässä ratsiassa. Poliisi rupesi perumaan puheitaan siinä tilanteessa ja otti hitaasti takapakkia.

    Onhan näitä sattunu, joten senpä tähden koitankin pysyä rauhallisena kaikissa tilanteissa, mitä nyt välillä tapellaan kirjoitusvirheistä.

    Mulla tuo kirjaviisaus on jääny vähemmälle,kun oon koittanu oppia oikein elämään.

    Se pölövästin koulu onkin kova koulu, eikä siellä kielioppia juuri tarvita, kun ymmärretään ihmistä muutenkin.

    Äänestä

  • Sulla tuli kielioppi virhe kirjoitti:

    Tiijätkönä mitä, nyt meni sulta kaekki. Etkä takasin sua, vaekka mitenkä sieltä toesten nimimerkkijen takkoa koetat äkkie kurkistella, ettei vuan kukkaan huomoo.

    Lapsettaako?

    Nythän voit lopettaa nolon nimettömänä r....kaamisen keskustelupalstoilla ja siirtyä vanhaan vakipaikkaasi uimarannan pukukopin taa :D :D
    Et varmaan raukkapoloinen edes tajua mistä sinut tunnistaa?
    Viisautensa voi katsos peittääkin mutta tyhmyys näkyy!
    Akk:n tapauksessa näkyykin selvästi jo muutamasta sanasta :D :D

    Äänestä

on noin älyttömän vaikeaa?

Saat yhdelle riville mahtumaan puolen kymmenentä kirjoitusvirhettä:D

Äänestä

Kaikissako? Oletko kuullut Japanista, yhdestä maailman johtavista teknologiamaista?

Kristinuskosta puheenollen, mitä mieltä olet Alexander Lukashenkon despoottisen vallan alla olevasta, kristitystä Valkovenäjästä?

Äänestä

Kommunismi tappoi mm Jeesuksen.

John 13:29 Koska Juudaksella oli hallussaan yhteinen kukkaro, jotkut luulivat, että Jeesus oli käskenyt hänen ostaa jotakin juhlaa varten tai antaa almuja köyhille.

Kommunismi tarkoittaa yhteisomistamista jolloin kaikki saavat saman palkan työmäärästä riippumatta, joten se on tavallaan hyvä aate koska se vähentää eriarvoisuuttaa, mutta huonona puolena se tappaa yrittämisen.

Sen sijaan ateismi ja ateistiset tiedemiehet veivät avaruuteen ensimmäisinä satelliitin, eläimen ja ihmisen.

Äänestä
  • jos asiaa tulkitaan fiktiivisen eepoksen, raamatun mukaan.

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    jos asiaa tulkitaan fiktiivisen eepoksen, raamatun mukaan.

    Kommunisteilta ja Jeesukselta.

    Saat kummaltakin kielteisen vastauksen.

    Äänestä

  • Sitä asiaa kirjoitti:

    Kommunisteilta ja Jeesukselta.

    Saat kummaltakin kielteisen vastauksen.

    jos nyt jeesus ikinä elikään.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    jos nyt jeesus ikinä elikään.

    Kommunistit kieltävät Jeesuksen, koska Jeesus vaatii heitäkin totuuteen ja parannuksen tekoon valheistaan.

    Ja Jeesus kyllä kutsuu kommunistejakin, mutta koska kommunistit kieltävät Jeesuksen, silloin Jeesus kieltää kommunistitkin.

    Niinkuin Raamatussa Hän sanookin: "Joka häpeää minua, sitä minäkin häpeän Isäni edessä".

    Mietipä hyvin syvällisesti näitä Jeesuksen sanoja, älä enää ylpeile.

    Äänestä

  • Saada selville kirjoitti:

    koska jeesus ei nurkissä pyöri, äijä on kuollut ja kuopattu, jos ikinä elikään.

    Satusi on kiva mutta älä sotke päätäsi ja ota sitä tosissaan.

    Jesse on hammaskeijun ja alushousutonttujen kanssa ihan samassa kategoriassa.

    Äänestä

ja saat noinkin lyhyeen viestiin (asiavirheiden lisäksi) mahtumaan kymmenen tökeröä kirjoitusvirhettä? Kannattaisiko yrittää hieman sivistää itseään ja vaikkapa opiskella jotain - vai jäikö sinultakin apukoulu kesken?

Äänestä

uskot satuihin. Kirjoitustaitosi jo kertoo sen, että ne uppoavat erittäin otolliseen maaperään.

Äänestä

Ei osaa edes kirjoittaa sanaa BULGARIA oikein? Oletteko te kaikki synnynnäisesti vajaita vai mädättääkö uskoontulo aivot?
Siltä ainakin näyttää!

Äänestä
  • Luullakseni kirjoittajalla on kiire korjata ja tarkastella tekstin ulkoasua.

    Asioita on helppoa sanella mutta nopeasti kirjoittaessa sattuu ja tapahtuu.

    Siitä viis jos asia edes jokseenkin on ymmärrettävissä. Ok?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KAIKISSA kirjoitti:

Jumalan kieltävissä maissa meni huonosti?

esim.Pohjois-korea,Venäjä,Itä-saksa ja bulgarissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu