Pohdintaa

Harva asia jakaa mielipiteet yhtä kärjistetysti kuin kuin tilanne juutalaisten ja muslimien kesken.

Puolensa valinnut ei muuta tee kuin syyttää toista osapuolta vaikka tosihan on, että tangoon tarvitaan kaksi ja sotaakin vähintään kaksi osapuolta.

Ihmisten vahingoittaminen on aina väärin ja sitä harrastaa tässäkin tapauksessa molemmat osapuolet joten syytä ja pahuutta on siis molemmissa.

Yksi suhteellisen vähäiselläkin järjellä ymmärrettävissä oleva asia on, että sodan voittanut kirjoittaa historian, ja näin on tuntunut olevat varsinkin toisen maailmansodan jälkeinen informaatio sekä siitä seuraamukset myös palestiinan alueella.Nämä Sodathan ovat voittaneet jenkit ja israelilaiset.

Internet on nyt tietenkin rikkonut kaavaa sillä on saatavilla informaatiota molemmista perspektiiveistä ja siksi voikin itse havainnoinda,analysoida ja myödostaa ehkä todellisemman kuvan tilanteesta.

Eniten ehkä riipoo tilanteessa jenkit, ja uskoisin että paatuneikaan säälinkerääjä semitisti ei voi väittää etteikö jenkin olisi israelin paras liittolainen.Hassua että jenkit sanoo että juutalaiset olivat alueella ensin ja se siksi kuuluu heille, no toimisivat sitten niin myös jenkeissä ja antaisivat maan takaisin intiaaneille.

Onhan tilanne vääristynyt kun vertailee asevoimia, israelilla ja jenkeillä on käytössään ydinaseet ja moninkertaiset asevoimat, ja muslimit taistelee pääosin kötitekoisin pommein, tilanne on aika sama kuin suomen ja nl:n välillä ww.II aikaan.

Noh ratkaisu ??
Asian ydinhän on jerusalem,ja pyhä maa josta taistellaan.Vastakkain monoteistit juutalaiset ja kritityt yhdessä muhamettilaisia vastaan. Ja kun monoteistien fanaattisuuden kun ottaa huomioon niin ratkaisuja ei ole todennäköisesti kuin yksi:
Atomipommi jerusalemiin niin ei ole enää mistä tapella.

Ps. Vähän kirjoitusvirheitä, syy riippumaton ja auringonpaisteen.
11376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En ole Israelissa itse käynyt, mutta moni ystäväni kyllä joten hiukan tietoa on myöskin isrelissa vallaolevista käytännöistä ja mielipiteistä.
Eniten mielipiteeseeni on kuitenkin vaikuttanut se että olen matkustanut reppuselkäläisenä paljon ja israelilaiset harrastaa sitä myös paljon. Monia heitä tavanneena olen hämmästellyt suuresti heidän arvomaailmaansa ja ylimielistä asennetta. Mutta ymmärtäähän sen että jos lapsesta lähtien opetetaan että he ovat jumalan valittu kansa niin väkisinkin siitä iskostuu mieleen olettamus paremmuudesta.
Aika huikeita kommenttejakin on tullut kyllä juutalaisten suusta kuultua: Juutalaiset on parempia ihmisiä. Juutalainen on oikeutettu tappamaan muslimin. Juutalaiset on viisaanpia. Juutalainen voi riistää/hujata maan ei juutalaiselta.

Hyviä ja pahoja ihmisiä on jokaisessa kansassa, mutta mielipiteeni on että niitä pahoja ja itsekkäitä on juutalaisissa suhteessa enemmän.

Äänestä
  • matkustelleena olen huomannut saman asian ja lisäisin vielä kun ulkomaalaiset nuoret kibbutsilla poimivat hedelmiä nälkäpalkalla, Israelin omat nuoret matkustaa ympäri palloa pilveä poltellen jota he tekevät hyvin paljon enemmän kuin muitten maitten nuoret.Muistuttavat asenteeltaan hyvin paljon smuguja,taitaa olla jokin yhteys.

    Äänestä

  • paljon.. kirjoitti:

    matkustelleena olen huomannut saman asian ja lisäisin vielä kun ulkomaalaiset nuoret kibbutsilla poimivat hedelmiä nälkäpalkalla, Israelin omat nuoret matkustaa ympäri palloa pilveä poltellen jota he tekevät hyvin paljon enemmän kuin muitten maitten nuoret.Muistuttavat asenteeltaan hyvin paljon smuguja,taitaa olla jokin yhteys.

    Tietämättömyytesi oikein loistaa. Miksi tulet tänne näyttämään tyhmyytesi?

    Äänestä

  • Ettei valhe jäisi ilman vastalausetta, niin kerrottakoon, että juutalisia ei opeteta vihaamaan tai tappamaan muslimeja.
    Viha syntyy usein terroritekojen (palestiinalaiset itsemurhapommittajat)myötä, mutta missään ei kasvateta muslimi vihaan.

    Äänestä

  • paljon.. kirjoitti:

    matkustelleena olen huomannut saman asian ja lisäisin vielä kun ulkomaalaiset nuoret kibbutsilla poimivat hedelmiä nälkäpalkalla, Israelin omat nuoret matkustaa ympäri palloa pilveä poltellen jota he tekevät hyvin paljon enemmän kuin muitten maitten nuoret.Muistuttavat asenteeltaan hyvin paljon smuguja,taitaa olla jokin yhteys.

    nuoret viedään pakolla kibbutseihin ja usein vielä sama nuori monta kertaa.

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    nuoret viedään pakolla kibbutseihin ja usein vielä sama nuori monta kertaa.

    Noinko on? Tunnen useampia, jotka ovat käyneet ja kaikki omasta tahdostaan. Viimeisin lähti viime viikonloppuna ja vanhemmat olisivat maksaneet hänelle uuden matkan myöhemmin, jotta olisi perunut matkansa ja mennyt toisen kerran. Mutta tämä nuori halusi niin kovasti sinne, ettei välittänyt tilanteesta eikä lentoyhtiön varoituksista.

    Äänestä

Onhan se niin että aika harva maa pakottaa molemmat sukupuolet armeijaan ja kasvaattaa siis koko väestöstä sotilaita ja tappajia. Ei sellaista maata nyt voi oikein väittää rauhanomaiseksi.

Äänestä
  • israelin lisäksi ei sitten taidakkaan monia maita olla jossa pakkoarmeija?paitsi suomi.koetahan nyt jossain suomessa vedota pasifistisiin periaatteisiin niin puolen vuoden kakkuhan siitä tulee...

    Äänestä

  • pupero kirjoitti:

    israelin lisäksi ei sitten taidakkaan monia maita olla jossa pakkoarmeija?paitsi suomi.koetahan nyt jossain suomessa vedota pasifistisiin periaatteisiin niin puolen vuoden kakkuhan siitä tulee...

    Kyllähän miesten asevelvollisuus on aika yleistä, naisten asevelvolllisuus taas taitaa olla ainut israelissa.

    Äänestä

  • Antisemitisti kirjoitti:

    Kyllähän miesten asevelvollisuus on aika yleistä, naisten asevelvolllisuus taas taitaa olla ainut israelissa.

    Yleinen asevelvollisuus on saanut kritiikkiä sen kohdistuessa useimmiten ainoastaan miessukupuoleen. Miesten suorittaman asevelvollisuuden on katsottu asettavan miehet eriarvoiseen asemaan suhteessa naissukupuoleen niin kriisiaikana kuin myös rauhanaikana.

    "Asevelvollisuus alistaa yksilöt militarismille. Se on orjuutta. Se, että kansakunnat sallivat sen, on todiste sen heikentävästä vaikutuksesta." --Asevelvollisuuden ja sotilaskoulutuksen vastainen julistus, 1930 (Arvid Järnefelt, Albert Einstein, Sigmund Freud, H.G. Wells, Bertrand Russell, Thomas Mann ym.) [1]

    "Valtio, joka ajattelee olevansa oikeutettu pakottamaan kansalaisensa sotimaan, ei tule koskaan pitämään oikeassa arvossa heidän elämäänsä ja onnellisuuttaan rauhan aikana" --Asevelvollisuuden vastainen manifesti, 1926 (Einstein, Gandhi, ym.) [2]
    wikistä vähän kritiikkiä yleiselle asevelvollisuudelle,tosin tuo miesten armeija/sivari/lusiminen onkin varmaan suomen ainoa tasa-arvoasia jossa miehiä sorretaan...väärin joka tapauksessa
    tai no,nyky sodissahan se on tunnetusti siviilit jotka kärsii ja kuolee,pitäisiköhän pelastaa oma söpö peppu ja ilmottautua vapaaehtoiseksi armeijaan?:/

    Äänestä

Israelilaisethan jo kertaalleen tarjoutuivat myöntymään kaikkiin "palestiinalaisten" aluevaatimuksiin, mutta eipä kelvannut.
Lähi-idän konfliktissa nimenomaan ei ole kyse mistään yksittäisistä alueista, vaan siitä, että arabimuslimit eivät voi hyväksyä juutalaisvaltion olemassa oloa missään muodossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antisemitisti kirjoitti:

Harva asia jakaa mielipiteet yhtä kärjistetysti kuin kuin tilanne juutalaisten ja muslimien kesken.

Puolensa valinnut ei muuta tee kuin syyttää toista osapuolta vaikka tosihan on, että tangoon tarvitaan kaksi ja sotaakin vähintään kaksi osapuolta.

Ihmisten vahingoittaminen on aina väärin ja sitä harrastaa tässäkin tapauksessa molemmat osapuolet joten syytä ja pahuutta on siis molemmissa.

Yksi suhteellisen vähäiselläkin järjellä ymmärrettävissä oleva asia on, että sodan voittanut kirjoittaa historian, ja näin on tuntunut olevat varsinkin toisen maailmansodan jälkeinen informaatio sekä siitä seuraamukset myös palestiinan alueella.Nämä Sodathan ovat voittaneet jenkit ja israelilaiset.

Internet on nyt tietenkin rikkonut kaavaa sillä on saatavilla informaatiota molemmista perspektiiveistä ja siksi voikin itse havainnoinda,analysoida ja myödostaa ehkä todellisemman kuvan tilanteesta.

Eniten ehkä riipoo tilanteessa jenkit, ja uskoisin että paatuneikaan säälinkerääjä semitisti ei voi väittää etteikö jenkin olisi israelin paras liittolainen.Hassua että jenkit sanoo että juutalaiset olivat alueella ensin ja se siksi kuuluu heille, no toimisivat sitten niin myös jenkeissä ja antaisivat maan takaisin intiaaneille.

Onhan tilanne vääristynyt kun vertailee asevoimia, israelilla ja jenkeillä on käytössään ydinaseet ja moninkertaiset asevoimat, ja muslimit taistelee pääosin kötitekoisin pommein, tilanne on aika sama kuin suomen ja nl:n välillä ww.II aikaan.

Noh ratkaisu ??
Asian ydinhän on jerusalem,ja pyhä maa josta taistellaan.Vastakkain monoteistit juutalaiset ja kritityt yhdessä muhamettilaisia vastaan. Ja kun monoteistien fanaattisuuden kun ottaa huomioon niin ratkaisuja ei ole todennäköisesti kuin yksi:
Atomipommi jerusalemiin niin ei ole enää mistä tapella.

Ps. Vähän kirjoitusvirheitä, syy riippumaton ja auringonpaisteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu