pätkätyöt

...syvältä. tarjotkaa pysyvää edes joskus!!
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pätkis ei ota/saa lainaa, ei uskalla perustaa perhettä, eikä tee mitään suuria hankintoja eli ei voi osallistua "normaaliin" elämänmenoon ja yhteiskunnan toimintaan kuin erittäin rajoitetusti. Meillä suositaan pätkätöitä jopa niin, että se vaikuttaa syntyvyyteen alentavasti eli työvoiman uusiutuvuutta ei jakseta ajatella 20 vuoden aikajänteellä. ("Onneksi" todellisuudessa ulkomailta virtaa halpatyöntekijöitä, joilla voi teettä pimeitä pätkätöitä jopa alle minimipalkan...)

Ihminen kestää pätkätyö-työttömyys -vuoristorataa kaikkine epävarmuuksineen hyvässä lykyssä viitisentoista, jopa parikymmentä vuotta, sen jälkeen hän romahtaa henkisesti työkyvyttömäksi. Tätä ennen hän sairastelee, mutta yleensä salaillen oireitaan, koska pelkää työn pätkien lopullista ehtymistä. Vuosilomia hän saa pitää vain rajoitetusti, jos lainkaan; "pätkishän saa vetää lonkkaa ollessaan työttömänä ennustamattoman pituisia ajanjaksoja". Usein pätkis on myös työpaikkakiusattu. Ainakin kaikenkattava eriarvoisuus verrattuna oikeisiin työntekijöihin käy sekin pitemmän päälle hermoille. Myös pätkiksen läheiset saavat osansa jatkuvasta stressistä ja kestovitutuksesta.

Kun pätkis lopulta romahtaa noin 40 vuoden iässä, on hän minimaalisen eläkkeensä todellakin ansainnut. Hyvässä lykyssä hän tässä viimevaiheessaan saa kunnalta halvan vuokra-asunnon, jotta pakollisten menojen jälkeen rahaa riittäisi jopa psyykenlääkkeisiin.

Tämä tapaukset pistävät tavallisen ihmisen miettimään pitäisikö poliittisten päättäjien sittenkin ihan vakavasti rajoittaa pätkätöiden teettämistä. Onko yhteiskunnan asia kustantaa työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet ja ennenaikaiset työkyvyttömyyseläkkeet vain siksi, että yritykset ja laitokset voisivat jatkaa lyhytnäköistä voittojen maksimointia keplottelemalla pätkä- ja osa-aikatöillä???????

Äänestä
  • on, mutta kuuluu näilläkin sivuilla kehuttuun nykyiseen taloussuuntaukseen ja tulee vain lisääntymään. Maailmalta taas näkee mallia siitä, kuinka pätkätyöläiset itse maksavat eläkkeensä ja sosiaaliturvansa, jos pystyvät, yleensä eivät tietenkään pysty. Mallimaa jenkkilässäkin on näitä vakuutuksettomia 41 miljoonaa tällä hetkellä ja määrä nousussa, muttei niistä kukaan välitä, ovat kuulemma itse aiheuttaneet ongelmansa...Samanlaiseksi se tääläkin menee, saadaan lisää kerjäläisiä kaduille ja rikostilastot korkeammaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kirjoitti:

...syvältä. tarjotkaa pysyvää edes joskus!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu