No niin ajattelin sitten ottaa mitan siitä että
kumpi on enemmän oikeassa Nokia-missio vai Nokia-missiosta varoittavat.
Olen kaksi kertaa käynyt NM:n sotakoulussa.
Ensimmäisellä kerralla puhujana oli yksi Anneli.
Otti esiin kolme aluetta ihmisessä joihin hengellisessä sodankäynnissä vihollinen pyrkii iskemään pääasiassa.Tunteita,ominaisuuksia yms.
Eli te kaikki anti-Koivistot teillä on tilaisuus esittää näkökantanne eli mitkä ovat teidän mielestä ne kolme aluetta.Esittäkää kantanne niin peilaan omaa uskonelämääni vasten kummat on oikeassa.Saatte vastata heti tai rukoilla päivän ennen vastausta.
Mitta liittyen Nokia-missioon
2
220
Vastaukset
- tapaus.
Sinun hyväksesi ei voi enää tehdä mitään. Sinä seisot jo Führerin puolella. Itsehän olet kuumehoureiset harhasi valinnut.
- TK_
varmaan noikin on asioita joihin Saatana iskee (hän on sentään tuhattaituri), mutta ennenkaikkea Saatana inhoaa puhdasta kristillistä oppia, joka on Raamatussa. Koiviston teologia (jos sitä nyt on, koska se tuntuu välillä sanovan tätä ja sitten unohtaa sanoneensa niin ja opettaakin näin) on pääosin Amerikasta lainattua.
Toiseksi Saatana haluaa laittaa ihmiset epätoivoon / epäuskoon. Siksi on tärkeää pitää kiinni siitä, että Jumala on sinut kutsunut, itselleen valinnut ja pyhittänyt. Siis Jumala on valinnut. Sinä et ole milloinkaan valinnut Jumalaa.
Ennenkaikkea muita, että Jumalan väärentämätön sana on kaiken opin ja opettajien mitta. TUNTEET ovat hyvin huono mitta, koska meidän lihamme on täysin "pilantunut". Sen todistukset vievät usein harhaan. "Sana tarkoin vain opi tuntemaan, elä armossa Golgatan". Niin ja muista käyttää sakramenttejä hyödyksesi. Niissa ja sanassa kohtaat Jeesuksen paljon varmemmin kuin hurmoksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1373526Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville553081Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122554Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1142116- 1711756
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301338- 541162
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16953Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110923Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.158913