Jeesuksen

Kysyn vain minkä tähden Jeesus tulee? ,jos joku tietäis kertoa.
5162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun adv ennustamaa v 1844 maailmanloppua ei tullutkaan niin piti keksiä selitys miksi ei tullut.
Kristuksen tulopäiväksi oli laskettu 22.10.1844. (juutalaisen ajanlaskun mukaan seitsemännen kuun kymmenes päivä, -suuri sovituspäivä 3. Ms 16:29-34 mukaan)
Kyseessä oli ollut 2300 päivän jakson päättyminen, joka 2300 päivää tulkittiin vuosiksi, jaksosta jonka lähtökohdaksi laskettiin v 457 eKr tietyn menetelmän mukaan.

Hiram Edson keksi ratkaisun:
Kyse ei ollutkaan siitä, että Kristus olisi 1844 tullut ulos taivaallisen pyhäkön kaikkienpyhimmästä maan päälle puhdistamaan ”maa pyhäkköä”, ( opin mukaan puhdistamaan maan tulella) vaan hän vasta silloin aloitti palvelustyön taivaan pyhäkön KAIKKIENPYHIMMÄSSÄ .
V 1844 ei merkinnytkään suuren sovituspäivän päättymistä vaan vasta sen alkamista. Keksivät, että laskettu päivämäärä oli kyllä oikea, mutta sen merkitys oli arvioitu vääräksi.

Äänestä
  • Tuo nyt oli taas toisen kirkkokunnan mustamaalausta , anna oikea kunnon selitys , sellainen kun itse uskot , niin sitten voimme keskustella tästä .

    Äänestä

Ilm.1:7. Katso Hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka lävistivät hänet...
Matt. 24:30,31 Ja silloin Ihmisen pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta se on sellainen johon sanon AMEN TULE HERRA JEESUS PIAN , ja kyllä se on onkin aivan oven edessä , kaikki maailman meno viittaa siihen , kumpa me kaikki olisimme valmiit Herramme tulolle ,rukoillaan että moni joka ei tunne viellä Pelastajaa löytäisivät pelastuksen , nyt kun se on viellä löydettävissä .

    Äänestä

Joka haluaa olla Jeesuksen luona ikuisesti, uskoo nämä sanat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulo kirjoitti:

Kysyn vain minkä tähden Jeesus tulee? ,jos joku tietäis kertoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu