Olen suunnitellut hankkivani villiviinin meidän pihamaalle piristämään asvaltoitua pihaa. Minulla ei ole pienintäkään tietoa siitä miten se tuli istuttaa ja koska. Jos teistä joku on kokeneempi asian tiimoilta, niin löytyisikö hieman apua, linkki hyödyllisille nettisivuille tai vaikkapa vastaus tähän viestiin. Kiitos jo etukäteen.
Neuvoa villiviinin istutukseen.
Puutarhasta kiinnostunut
4901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siinä nyt ei ole mitään erikoista,ostat taimen kaivat kuopan ja istutat,vaikka heti huomenna.Muista antaa aluksi vettä kun on kuivaa.Niin yleensä se istutetaan seinälle tai jonkin missä se kiipeää,miten tuo asvaltoitua pihaa piristäisi, mieluimmin taloa ??
Istutin itse useamman villiviinin tänä kesänä. Myymälän neuvojen mukaan tulee laittaa niin syvälle multaan, että jalostuskohta peittyy kunnolla. Jalostuskohta on kai varressa se kohta, jossa näkyy että taimenta on typistetty varhaisessa vaiheessa, n. 5-10 cm multapaakusta.
Talo on ymräröity kokonaan asvaltilla, aivan seinänvierttä myöden, joten en voi istuttaa sitä kiipeilemään pitkin seinää, vaikka mieli kyllä tekisi. Ajattelin istuttaa sen ristikkoaidan viereen, jospa se antaisi hieman näkösuojaa, kun vieressä kulkee tie. Kiitos vastauksesta, kuullostaapi kovin helpolta.
Kiitos hyvästä vinkistä. En ollut ennen tietoinen mistään "jalostuskohdista", mutta ilmeisesti joka päivä oppii jotain uutta.