Lähi-Idän tilanne

Mediauskovaisen mielipide...

tänään, että Israelin armeijan mukaan heillä on määräys tuhota kymmenen rakennusta Beirutissa jokaista Haifaan ammuttua rakettia kohden! Eikö se ole suhteetonta kostomentaliteettia?!

Minni-Matleena kirjoitti:

tänään, että Israelin armeijan mukaan heillä on määräys tuhota kymmenen rakennusta Beirutissa jokaista Haifaan ammuttua rakettia kohden! Eikö se ole suhteetonta kostomentaliteettia?!

Eikö ole suhteetonta ampua tuhansia ohjuksia Israelin puolelle ja uhata virallisen maan hävittämisellä?
Kostomentaliteetti on aina pahasta. Mutta - mitä sinä teet, jos kotiisi hyökätään? Tilanne on todella vaikea. Toiveajattelu valitettavasti ei auta. Pitäisi saada Hisbollahin ja eräiden valtioiden hävittämismentaliteetti loppumaan. Onko konkreettisia keinoja?

Olen esittänyt lyhyesti eräitä taustafaktoja tilanteen paremmin ymmärtämiseksi:
http://www.lindellnet.net/iasema.html

Valitettavasti on mielestäni edessä paljon vaikeimpia aikoja, ennen kuin lopullinen ratkaisu tapahtuu.
Vaikka kuinka minullakin on toiveajatuksia, ne eivät auta realiteettien edessä. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää." Jos kylvetään vihaa ja tuhoamista, niitetään vihaa ja kärsimyksiä. Jos ei todellista mielenmuutosta ja parannusta tehdä molemmin puolin, tilanne ajautuu jossakin vaiheessa umpikujaan - ja ihmiset kärsivät (koko maailmassa?)

jlin kirjoitti:

Eikö ole suhteetonta ampua tuhansia ohjuksia Israelin puolelle ja uhata virallisen maan hävittämisellä?
Kostomentaliteetti on aina pahasta. Mutta - mitä sinä teet, jos kotiisi hyökätään? Tilanne on todella vaikea. Toiveajattelu valitettavasti ei auta. Pitäisi saada Hisbollahin ja eräiden valtioiden hävittämismentaliteetti loppumaan. Onko konkreettisia keinoja?

Olen esittänyt lyhyesti eräitä taustafaktoja tilanteen paremmin ymmärtämiseksi:
http://www.lindellnet.net/iasema.html

Valitettavasti on mielestäni edessä paljon vaikeimpia aikoja, ennen kuin lopullinen ratkaisu tapahtuu.
Vaikka kuinka minullakin on toiveajatuksia, ne eivät auta realiteettien edessä. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää." Jos kylvetään vihaa ja tuhoamista, niitetään vihaa ja kärsimyksiä. Jos ei todellista mielenmuutosta ja parannusta tehdä molemmin puolin, tilanne ajautuu jossakin vaiheessa umpikujaan - ja ihmiset kärsivät (koko maailmassa?)

loppuisi jos palestiinalaisille annettaisiin heidän asuttamansa alue. Se olisi kaikkien etu. Ei pidä itsepintaisesti pitää kiinni jostain pienestä maapalasta tuollaisessa tilanteessa. Ongelma on nimenomaan siinä, että molemmat osapuolet ovat liiaksi jämähtäneitä omiin vanhentuneisiin asenteisiinsa. Lisäksi joka maan pitäisi valvoa, etteivät oman alueen sotaiset äärijärjestöt pääse riehumaan.

Minni-Matleena kirjoitti:

loppuisi jos palestiinalaisille annettaisiin heidän asuttamansa alue. Se olisi kaikkien etu. Ei pidä itsepintaisesti pitää kiinni jostain pienestä maapalasta tuollaisessa tilanteessa. Ongelma on nimenomaan siinä, että molemmat osapuolet ovat liiaksi jämähtäneitä omiin vanhentuneisiin asenteisiinsa. Lisäksi joka maan pitäisi valvoa, etteivät oman alueen sotaiset äärijärjestöt pääse riehumaan.

Palestiinalaiset ovat arabeja, Jordaniasta, Syyriasta, Libanonista, Irakista jne.

Pidä mielessä, että arabeilla on jo hallussaan 99,9% Lähi-idän maa-alueesta. Israel edustaa vain pientä osaa. Mutta sekin on liikaa arabien mielestä. He haluavat kaiken. Ja siitä kaikki taistelu johtuu. Ahneus. Ylpeys. Kateus. Julkeus. Vaikka israelilaiset tekisivät kuinka paljon tahansa myönnytyksiä se ei koskaan olisi tarpeeksi.

Pääministeri Barak luuli myös, että tämä oli sota maa-alueista. Niinpä toimien ilman parlamentin enemmistön suostumusta ja ilman minkäänlaista kansallista yhteisymmärrystä hän tunnusti kaikki palestiinalaisten kuviteltavissa olevat aluevaatimukset. Hän teki tämän välittämättä siitä, että Länsiranta oli Israelin puolustussodassa valtaama Jordanialta, jolla ei ollut minkäänlaisia oikeuksia tuohon maa-alueeseen ja joka Israelin hartaista pyynnöistä huolimatta avasi vuoden 1967 sodassa kolmannen rintaman Israelia vastaan ja hyökkäsi kimppuumme - välittämättä siitä, että Brittiläisen mandaatin kaudella tuo maa-alue luvattiin juutalaisille, ja varmasti välittämättä siitä, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli luvannut tuon alueen juutalaisille.

Ehud Barak tarjosi Palestiinan arabeille itsenäistä valtiota alueelle, joka käsitti 97% kiistellystä maa-alueesta (Yehuda V'Shomron = Länsiranta) ja 3% alueesta, joka sijaitsi Israelin ennen –67 rajojen sisäpuolella. Hän teki tämän – minun ja suurimman osan israelilaisia kauhuksi – koska hän halusi kaikin voimin lopettaa kiistan, jonka kaikki ajattelimme koskevan maa-aluetta. Joten siitä seurasi ajatus, että jos me annamme heille maan, saamme konfliktin loppumaan. Useimmat kiistathan joka tapauksessa voidaan lopettaa, jos alistuu täydellisesti toisen vaatimuksiin.

Mutta arabit hylkäsivät tarjouksen, ylenkatsoivat myönnytykset ja kieltäytyivät ottamasta maata.

He kieltäytyivät, koska vastineeksi heidän olisi täytynyt antaa meidän juutalaisten elää rauhassa Israelissa. Tätä he eivät olleet valmiit tekemään. Kun Barak teki tämän suuren ja naiivin, vaikka hyvää tarkoittavan, ehdotuksensa täydellisestä antautumisesta, Arafat ei epäröinyt tehdä omaa tarjoustaan: hän aloitti tämän sodan. Jasser Arafat ja Palestiinan itsehallinto todistivat, etteivät he ole rauhanteosta kiinnostuneita ja että heidän tavoittelemansa itsenäinen Palestiinan valtio ei tulisi elämään rauhanomaisesti Israelin vierellä. Pikemminkin se olisi valtio, joka entisen pääministerin Ehud Barakin nykyisten sanojen mukaan "pyrkisi korvaamaan Israelin".

Tässä sodassa on kyse vain ja ainoastaan siitä, voiko juutalainen kansa elää rauhassa Israelissa.

Tokihan Israelin puolella on yli miljoona ihmistä jatkuvan ohjusuhan alla ja useita kyliä sekä kaupunkeja pommitettu tohjoksi, mutta en uskoisi että tuhansia kertoja pahemmin kuin Libanonissa.

Rosh Patuach kirjoitti:

Palestiinalaiset ovat arabeja, Jordaniasta, Syyriasta, Libanonista, Irakista jne.

Pidä mielessä, että arabeilla on jo hallussaan 99,9% Lähi-idän maa-alueesta. Israel edustaa vain pientä osaa. Mutta sekin on liikaa arabien mielestä. He haluavat kaiken. Ja siitä kaikki taistelu johtuu. Ahneus. Ylpeys. Kateus. Julkeus. Vaikka israelilaiset tekisivät kuinka paljon tahansa myönnytyksiä se ei koskaan olisi tarpeeksi.

Pääministeri Barak luuli myös, että tämä oli sota maa-alueista. Niinpä toimien ilman parlamentin enemmistön suostumusta ja ilman minkäänlaista kansallista yhteisymmärrystä hän tunnusti kaikki palestiinalaisten kuviteltavissa olevat aluevaatimukset. Hän teki tämän välittämättä siitä, että Länsiranta oli Israelin puolustussodassa valtaama Jordanialta, jolla ei ollut minkäänlaisia oikeuksia tuohon maa-alueeseen ja joka Israelin hartaista pyynnöistä huolimatta avasi vuoden 1967 sodassa kolmannen rintaman Israelia vastaan ja hyökkäsi kimppuumme - välittämättä siitä, että Brittiläisen mandaatin kaudella tuo maa-alue luvattiin juutalaisille, ja varmasti välittämättä siitä, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli luvannut tuon alueen juutalaisille.

Ehud Barak tarjosi Palestiinan arabeille itsenäistä valtiota alueelle, joka käsitti 97% kiistellystä maa-alueesta (Yehuda V'Shomron = Länsiranta) ja 3% alueesta, joka sijaitsi Israelin ennen –67 rajojen sisäpuolella. Hän teki tämän – minun ja suurimman osan israelilaisia kauhuksi – koska hän halusi kaikin voimin lopettaa kiistan, jonka kaikki ajattelimme koskevan maa-aluetta. Joten siitä seurasi ajatus, että jos me annamme heille maan, saamme konfliktin loppumaan. Useimmat kiistathan joka tapauksessa voidaan lopettaa, jos alistuu täydellisesti toisen vaatimuksiin.

Mutta arabit hylkäsivät tarjouksen, ylenkatsoivat myönnytykset ja kieltäytyivät ottamasta maata.

He kieltäytyivät, koska vastineeksi heidän olisi täytynyt antaa meidän juutalaisten elää rauhassa Israelissa. Tätä he eivät olleet valmiit tekemään. Kun Barak teki tämän suuren ja naiivin, vaikka hyvää tarkoittavan, ehdotuksensa täydellisestä antautumisesta, Arafat ei epäröinyt tehdä omaa tarjoustaan: hän aloitti tämän sodan. Jasser Arafat ja Palestiinan itsehallinto todistivat, etteivät he ole rauhanteosta kiinnostuneita ja että heidän tavoittelemansa itsenäinen Palestiinan valtio ei tulisi elämään rauhanomaisesti Israelin vierellä. Pikemminkin se olisi valtio, joka entisen pääministerin Ehud Barakin nykyisten sanojen mukaan "pyrkisi korvaamaan Israelin".

Tässä sodassa on kyse vain ja ainoastaan siitä, voiko juutalainen kansa elää rauhassa Israelissa.

jos minä luulen, että sodassa on kysymys maa-alueista, jos kerran pääministerikin niin luuli! Sitäpaitsi se lienee yleinen käsitys.

Ei kai kukaan ala sotimaan vaan sen takia, että haluaa sotia?! Sehän olisi aivan hullua! Pakko siihen on olla joku hyötyyn liittyvä syy.

Rosh Patuach kirjoitti:

Tokihan Israelin puolella on yli miljoona ihmistä jatkuvan ohjusuhan alla ja useita kyliä sekä kaupunkeja pommitettu tohjoksi, mutta en uskoisi että tuhansia kertoja pahemmin kuin Libanonissa.

Israel on vauraampaa aluetta ja heillä on pommisuojat.
Sairaaloissa on sähkoä

Tilanne on siellä paljon siedettävämpää.

Isreal ampui punaisen ristin autoon. Ei hizbolla.
Isreal juuri liittyi punaisen ristin jäseneksi. Sai juuri luvan. Tähän asti olivat riidelleet jostain symboolista.

Rosh Patuach kirjoitti:

Palestiinalaiset ovat arabeja, Jordaniasta, Syyriasta, Libanonista, Irakista jne.

Pidä mielessä, että arabeilla on jo hallussaan 99,9% Lähi-idän maa-alueesta. Israel edustaa vain pientä osaa. Mutta sekin on liikaa arabien mielestä. He haluavat kaiken. Ja siitä kaikki taistelu johtuu. Ahneus. Ylpeys. Kateus. Julkeus. Vaikka israelilaiset tekisivät kuinka paljon tahansa myönnytyksiä se ei koskaan olisi tarpeeksi.

Pääministeri Barak luuli myös, että tämä oli sota maa-alueista. Niinpä toimien ilman parlamentin enemmistön suostumusta ja ilman minkäänlaista kansallista yhteisymmärrystä hän tunnusti kaikki palestiinalaisten kuviteltavissa olevat aluevaatimukset. Hän teki tämän välittämättä siitä, että Länsiranta oli Israelin puolustussodassa valtaama Jordanialta, jolla ei ollut minkäänlaisia oikeuksia tuohon maa-alueeseen ja joka Israelin hartaista pyynnöistä huolimatta avasi vuoden 1967 sodassa kolmannen rintaman Israelia vastaan ja hyökkäsi kimppuumme - välittämättä siitä, että Brittiläisen mandaatin kaudella tuo maa-alue luvattiin juutalaisille, ja varmasti välittämättä siitä, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli luvannut tuon alueen juutalaisille.

Ehud Barak tarjosi Palestiinan arabeille itsenäistä valtiota alueelle, joka käsitti 97% kiistellystä maa-alueesta (Yehuda V'Shomron = Länsiranta) ja 3% alueesta, joka sijaitsi Israelin ennen –67 rajojen sisäpuolella. Hän teki tämän – minun ja suurimman osan israelilaisia kauhuksi – koska hän halusi kaikin voimin lopettaa kiistan, jonka kaikki ajattelimme koskevan maa-aluetta. Joten siitä seurasi ajatus, että jos me annamme heille maan, saamme konfliktin loppumaan. Useimmat kiistathan joka tapauksessa voidaan lopettaa, jos alistuu täydellisesti toisen vaatimuksiin.

Mutta arabit hylkäsivät tarjouksen, ylenkatsoivat myönnytykset ja kieltäytyivät ottamasta maata.

He kieltäytyivät, koska vastineeksi heidän olisi täytynyt antaa meidän juutalaisten elää rauhassa Israelissa. Tätä he eivät olleet valmiit tekemään. Kun Barak teki tämän suuren ja naiivin, vaikka hyvää tarkoittavan, ehdotuksensa täydellisestä antautumisesta, Arafat ei epäröinyt tehdä omaa tarjoustaan: hän aloitti tämän sodan. Jasser Arafat ja Palestiinan itsehallinto todistivat, etteivät he ole rauhanteosta kiinnostuneita ja että heidän tavoittelemansa itsenäinen Palestiinan valtio ei tulisi elämään rauhanomaisesti Israelin vierellä. Pikemminkin se olisi valtio, joka entisen pääministerin Ehud Barakin nykyisten sanojen mukaan "pyrkisi korvaamaan Israelin".

Tässä sodassa on kyse vain ja ainoastaan siitä, voiko juutalainen kansa elää rauhassa Israelissa.

Tämä ko. minni ei ymmärrä itsekään mitä vouhottaa.
Tuhlaat vain aikaasi, jos minnin kanssa alat kinaamaan.

Rosh Patuach kirjoitti:

Palestiinalaiset ovat arabeja, Jordaniasta, Syyriasta, Libanonista, Irakista jne.

Pidä mielessä, että arabeilla on jo hallussaan 99,9% Lähi-idän maa-alueesta. Israel edustaa vain pientä osaa. Mutta sekin on liikaa arabien mielestä. He haluavat kaiken. Ja siitä kaikki taistelu johtuu. Ahneus. Ylpeys. Kateus. Julkeus. Vaikka israelilaiset tekisivät kuinka paljon tahansa myönnytyksiä se ei koskaan olisi tarpeeksi.

Pääministeri Barak luuli myös, että tämä oli sota maa-alueista. Niinpä toimien ilman parlamentin enemmistön suostumusta ja ilman minkäänlaista kansallista yhteisymmärrystä hän tunnusti kaikki palestiinalaisten kuviteltavissa olevat aluevaatimukset. Hän teki tämän välittämättä siitä, että Länsiranta oli Israelin puolustussodassa valtaama Jordanialta, jolla ei ollut minkäänlaisia oikeuksia tuohon maa-alueeseen ja joka Israelin hartaista pyynnöistä huolimatta avasi vuoden 1967 sodassa kolmannen rintaman Israelia vastaan ja hyökkäsi kimppuumme - välittämättä siitä, että Brittiläisen mandaatin kaudella tuo maa-alue luvattiin juutalaisille, ja varmasti välittämättä siitä, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli luvannut tuon alueen juutalaisille.

Ehud Barak tarjosi Palestiinan arabeille itsenäistä valtiota alueelle, joka käsitti 97% kiistellystä maa-alueesta (Yehuda V'Shomron = Länsiranta) ja 3% alueesta, joka sijaitsi Israelin ennen –67 rajojen sisäpuolella. Hän teki tämän – minun ja suurimman osan israelilaisia kauhuksi – koska hän halusi kaikin voimin lopettaa kiistan, jonka kaikki ajattelimme koskevan maa-aluetta. Joten siitä seurasi ajatus, että jos me annamme heille maan, saamme konfliktin loppumaan. Useimmat kiistathan joka tapauksessa voidaan lopettaa, jos alistuu täydellisesti toisen vaatimuksiin.

Mutta arabit hylkäsivät tarjouksen, ylenkatsoivat myönnytykset ja kieltäytyivät ottamasta maata.

He kieltäytyivät, koska vastineeksi heidän olisi täytynyt antaa meidän juutalaisten elää rauhassa Israelissa. Tätä he eivät olleet valmiit tekemään. Kun Barak teki tämän suuren ja naiivin, vaikka hyvää tarkoittavan, ehdotuksensa täydellisestä antautumisesta, Arafat ei epäröinyt tehdä omaa tarjoustaan: hän aloitti tämän sodan. Jasser Arafat ja Palestiinan itsehallinto todistivat, etteivät he ole rauhanteosta kiinnostuneita ja että heidän tavoittelemansa itsenäinen Palestiinan valtio ei tulisi elämään rauhanomaisesti Israelin vierellä. Pikemminkin se olisi valtio, joka entisen pääministerin Ehud Barakin nykyisten sanojen mukaan "pyrkisi korvaamaan Israelin".

Tässä sodassa on kyse vain ja ainoastaan siitä, voiko juutalainen kansa elää rauhassa Israelissa.

Nimittäin kyse on siitä, että juutalaisille ei haluta suoda omaa maata. Ei vaikka kuinka pientä. En tiedä suvaitsisivatko muslimit juutalaisille oman elintilan sitten kuusta tai joltain toiselta planeetalta. Ainakin maan päällä se vaikuttaa olevan heille suuremman luokan häväistys.