Metkaa

Kirjoittelin joskus parisuhdesivuilla ja avoimesti tunnustin uskoni Jeesukseen, ainoana pelastajanani ja Herranani. Jeesus on Herrani.
Minun heikkouteni ei Jumalan Sanaa hitustakaan
turhemmaksi tee. Ei liioin tekopyhien hurskas etusormen heiluttelu.
inun heikkoudessani juuri Jumalan Sana osoittaa olevansa totta.

Minulla ei ole synneissäni tietenkään mitään puolustettavaa, toisin olen täällä monen syntisen kuullut itseään kehuvan ja ylistävän. Ellei aina sanoilla niin ilkeästi vertailemalla ja halveksien toisia osoittelemalla. Paavalin lailla saan ylistää Kristusta itseni sijasta.

1. Kor. 2:3   Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
1. Kor. 2:4   ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
1. Kor. 2:5   ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

2. Kor. 11:29   Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?

2. Kor. 11:30   Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.

2. Kor. 12:5   Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.

Takaisin alussa mainitsemaani asiaan:

Samalla "saarnasin" parannusta tekopyhille avionrikkojille, niinpä he suuttuivat ja joku alkoi puhutella minua perkeleeksi ja saatanaksi.

Nyt on toinen juttu tässä, mitä ihmettelen. Samalla tavoin raivoava rynmä ovat kasteen kertojat ja uudestikastajat. Olipa sivu mikä hyvänsä.

Tällaoset ihmiset, jotka eivät todellakaan edes tiedä mikä kaste on ja mitä siinä tapahtuu. (Olen testannut tämän useita kertoja ja todennut, että näin todella on).

Silti nämä ihmiset kastattavat itsensä kahteen ja kolmeenkin kertaan. Ihmeekseni he raivostuvat aivan samoin, kun julki jumalaton synnin rakastaja, jota nuhdellaan synnistä.

He projisoivat raivonsa muka minun raivokseni vaikka tosiaan minä hymyilen, koska tiedän Jumalan Sanasta miten asiat ovat todellisuudessa.

Tästä kasteasiasta on nimittäin faktatietoa kirjoissa joista vanhin lienee noin vuonna 128 kirjoitettu. Kirjoittajalle itselleen on nuorempana itse Johannes vanhin opettanut kastamaan lapset.

Raamatussa on monta kohtaa perhekuntien kastamisesta ja kasteeseen ei koskaan ole ollut ikärajaa, ja pelastukseen tarvitaan nimenomaan lapsen, ei siis aikuisen usko. Evankeliumi tekee juuri raavaasta aikuisesta lapsen, jos se saa kasvattaa meitä. Isään luottavan lapsen.
321126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kukahan täällä "raivoaa" ja kenelle?

Ja kuule: Jos ihminen tulee uskoon ja kastattaa itsensä, niin se ei ole itsensä UUDELLEEN kastattamista vaan ensimmäistä kertaa itsensä kastattamista. Ota myös huomioon, että KAIKKIA suomalaisia ei kasteta vauvoina. Ehkä sinun piireissäsi, mutta ei läheskään kaikissa.

Uskovaisten muodostamissa seurakunnissa vauvojen kastamista ei harrasteta laisinkaan, vaan uskovien lapset käyvät kasteella itse, mikäli haluavat seurata Jeesusta ja toimia hänen antamiensa ohjeitten mukaan.

Niitäkin siis vielä on, joilla on oikeus tulla kastetuksi vain kerran ja jotka saavat itse pyytää kastetta itsellensä. Olen yksi niistä onnellisista.

Oletko koskaan nähnyt, kun raavas mies menee kasteelle suomalaisessa järvessä? Sen "lapsenkaltaisempaa" tuskin lienet kovin monesti nähnytkään... Se on riemun päivä, kun aikuinen ihminen saa NÖYRTYÄ lapsen tasolle ja tulla haudatuksi Jeesukseen Kristukseen!

Mutta sinulla on oma näkökantasi, jonka saat rauhassa pitää.

Ota oppia LYRSIn palstalla saamistasi sapiskoista, ja opettele kunnioittamaan toistenkin näkökantoja.

Muista myös, että "joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä".

Äänestä
  • ...Mutta paljon valetta myös. Ei minulle mitään omaa näkökantaa ole, totta totisesti. Kaikki asiat mihin uskon autuudekseni, ovat kirjoitettuna Raamatussa.

    Ihmisten mielipiteitä taas en kunnioita tippakaan, nimittäin totena, silloin kun puhumme uskosta, ja esitetyt mielipiteet eivät perustu Raamattuun. Kovaa sakkia olet tuomitsemaan, mutta kiva kun on pyhiäkin porukassa. Katso ettet itse viettele itseäsi.

    Voi pyhä yksinkertaisuus sinun kanssasi. Etkö voisi jo vihdoin alkaa keskustella itsesi kanssa. Ethän sinä minusta vastuussa ole, vaan itsestäsi.

    Kuka tai mikä on Lyrs? Onko sinulla sen niminen Raamattu?

    Mistäs tiedät ettet sinä nyt juuri tällä hetkellä vihaa veljeäsi?

    Minun tunteistani sinä et ainakaan tiedä mitään. Tunteet näet kertovat meille meistä itsestämme. Kirjoirusten perusteella ei tunteista tiedä mitään. Ainoastaan voi kuvitella tietävänsä.

    Äänestä

  • Tiedotan, että satoja vuosia Suomessa ja koko pohjolassakin on menty taivaaseen kertakasteella. Tämä alkoi jo ennen ristiretkiä ja varsinkin ristiretkien ja Mikael Akrikolan aikaan ja sen jälkeen. Oletko HOO tiputtamassa Taivaasta alas nämä ?
    Jumala voi kyllä antaa anteeksi, jos ottaa liikaa kasteita. Armoa saa tähänkin erheeseen ja ei aina tarvitse ymmärtääkään, sillä Daavidkin sanoo: "Erhetykset kuka ymmärtää ?"
    Lisäksi Taivaaseen on menty ilman kastettakin, kuten menevät ennen syntymäänsä kuolleet lapset, alkio-sikiöasteisinakin, mutta geenikartta valmiina ja omaten sielun. Ja sinne menevät pakanoitten ja kommunistienkin kastamattomat lapset nuorina kuollessaan, vaikkeivat järjellisin korvin olisi kuulleet Jeesuksesta mitään.
    Ei "Aivan"kaan ole menossa Taivaaseen sen nojalla, että hän on joskus kastettu, vaan Jeesuksen Kristuksen, joka on Herra, ansiotyön nojalla.

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    ...Mutta paljon valetta myös. Ei minulle mitään omaa näkökantaa ole, totta totisesti. Kaikki asiat mihin uskon autuudekseni, ovat kirjoitettuna Raamatussa.

    Ihmisten mielipiteitä taas en kunnioita tippakaan, nimittäin totena, silloin kun puhumme uskosta, ja esitetyt mielipiteet eivät perustu Raamattuun. Kovaa sakkia olet tuomitsemaan, mutta kiva kun on pyhiäkin porukassa. Katso ettet itse viettele itseäsi.

    Voi pyhä yksinkertaisuus sinun kanssasi. Etkö voisi jo vihdoin alkaa keskustella itsesi kanssa. Ethän sinä minusta vastuussa ole, vaan itsestäsi.

    Kuka tai mikä on Lyrs? Onko sinulla sen niminen Raamattu?

    Mistäs tiedät ettet sinä nyt juuri tällä hetkellä vihaa veljeäsi?

    Minun tunteistani sinä et ainakaan tiedä mitään. Tunteet näet kertovat meille meistä itsestämme. Kirjoirusten perusteella ei tunteista tiedä mitään. Ainoastaan voi kuvitella tietävänsä.

    kysellä ilmeisen tietämättömänoloisena, mikä on LYRS???????

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    Minä en ihan oikeasti tiedä.

    Äänestä

  • Tietämätön kirjoitti:

    Minä en ihan oikeasti tiedä.

    Jota ylläpitää Rauhan Sanaan liittyvät ihmiset. Siis erään herätysliikkeen palsta.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Tiedotan, että satoja vuosia Suomessa ja koko pohjolassakin on menty taivaaseen kertakasteella. Tämä alkoi jo ennen ristiretkiä ja varsinkin ristiretkien ja Mikael Akrikolan aikaan ja sen jälkeen. Oletko HOO tiputtamassa Taivaasta alas nämä ?
    Jumala voi kyllä antaa anteeksi, jos ottaa liikaa kasteita. Armoa saa tähänkin erheeseen ja ei aina tarvitse ymmärtääkään, sillä Daavidkin sanoo: "Erhetykset kuka ymmärtää ?"
    Lisäksi Taivaaseen on menty ilman kastettakin, kuten menevät ennen syntymäänsä kuolleet lapset, alkio-sikiöasteisinakin, mutta geenikartta valmiina ja omaten sielun. Ja sinne menevät pakanoitten ja kommunistienkin kastamattomat lapset nuorina kuollessaan, vaikkeivat järjellisin korvin olisi kuulleet Jeesuksesta mitään.
    Ei "Aivan"kaan ole menossa Taivaaseen sen nojalla, että hän on joskus kastettu, vaan Jeesuksen Kristuksen, joka on Herra, ansiotyön nojalla.

    Niin on kun Henki sinulle kirkastaa Eliza.

    Todella ainoa autuuteni on Jeesus kristus. Kiitos Eliza rakkaudestasi. Tiedän hyvin heikkouteni. kirjoitteessani en osaa kuvitella siihen ihmistä heikkouksineen, siksi panudun vain asiaan, Sanaan.

    Enkä itseäni kyllä halua julistaakaan, ainostaan Kristusta. Henki on se joka tekee eläväksi, Jumalan Henki. Minusta ei ole Jumalaksi ja siksi jätän kaiken tuomion Jumalalle. Jumalakin on luovuttanut vallan Pojalle, koska hän on Ihmisen Poika.

    Minulla on ollut ja on tosi ihana elämä. Jumala on siunannut pitkän ihanan avioliiton. 4:s vuosikymmen on alanut meillä. Rakas puoliso ja viisi rakasta lasta, sekä paljon rakkaita ystäviä on Jumala siunannut. Minulla on turvallinen rakastava Jumala ja pelastusvarmuus sisimmässäni. Sen paremmin ei voisi elämä olla.

    Just Eliza sinun kaltaisesi ihmiset ovat ihania ystäviä, jotka kyllä näkevät heikkuden, niin kuin kuka muu hyvänsä, mutta kantavat anteeksi antavaa sydäntä. Taatusti ON ystäviä tällaisilla ihmisillä ja paljon. Jumalan rauhaa ja siunausta vaan Elizalla edelleen.

    Sitähän me jokainen eniten kaipaamme, nimittäin rakkautta. Vikojahan ei ole vaikea löytää ihmisestä.

    Kukaan meistä ei pelastu hyvyytensä eikä viattomuutensa perusteelle, vaan yksin Kristukseen uskomalla. Hän on Sana. Eli koko Pyhä Raamattu.

    Jumala on pyhä ja me olemme syntiset ja vialliset.
    Vaikka olemme vialliset, emme saa muuttaa Sanaa ja alkaa tulkita sitä, emme saa lisätä siihen omia päätelmiämme, tai ottaa pois sitä mitä emme ymmärrä ja johon emme jaksa uskoa. Ainoa pelastus on tarttua Kristukseen kaksin käsin, viallisena syntisenä ja kaikki käskyt tuhansin kerroin rikkoneena.

    Room. 7:20   Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

    Room. 7:21   Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
    Room. 7:22   sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

    Room. 7:23   mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
    Room. 7:24   Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

    Room. 7:25   Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
    Room. 8:1   Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

    Room. 8:2   Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

    Äänestä

  • Tietämätön kirjoitti:

    Minä en ihan oikeasti tiedä.

    Ehkä et sinä tiedä, mutta Aivan/Niin kyllä tietää.

    http://members5.boardhost.com/LYRS/

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Tiedotan, että satoja vuosia Suomessa ja koko pohjolassakin on menty taivaaseen kertakasteella. Tämä alkoi jo ennen ristiretkiä ja varsinkin ristiretkien ja Mikael Akrikolan aikaan ja sen jälkeen. Oletko HOO tiputtamassa Taivaasta alas nämä ?
    Jumala voi kyllä antaa anteeksi, jos ottaa liikaa kasteita. Armoa saa tähänkin erheeseen ja ei aina tarvitse ymmärtääkään, sillä Daavidkin sanoo: "Erhetykset kuka ymmärtää ?"
    Lisäksi Taivaaseen on menty ilman kastettakin, kuten menevät ennen syntymäänsä kuolleet lapset, alkio-sikiöasteisinakin, mutta geenikartta valmiina ja omaten sielun. Ja sinne menevät pakanoitten ja kommunistienkin kastamattomat lapset nuorina kuollessaan, vaikkeivat järjellisin korvin olisi kuulleet Jeesuksesta mitään.
    Ei "Aivan"kaan ole menossa Taivaaseen sen nojalla, että hän on joskus kastettu, vaan Jeesuksen Kristuksen, joka on Herra, ansiotyön nojalla.

    Ei ole hoolla eikä kellään muullakaan valtuuksia tiputella ketään taivaasta alas, eikä ketään sinne myöskään korottaa.

    Useimmat kristityt ovat kastattaneet itsensä vain kerran, ja sellaisiakin on, jotka eivät ole kastattaneet itseään kertaakaan ja joita ei ole muittenkaan toimesta kastatettu. Ja silti ovat päässeet taivaaseen. Olen siis kanssasi täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    kysellä ilmeisen tietämättömänoloisena, mikä on LYRS???????

    Lyrs ei ole minun Jumalani. Mutta ilmeisesti hänen on kun sitä niin siteerasi ja mainosti tehden minut syylliseksi. Tätä siis halusin varmistaa, oliko näin.

    Mitä tähän kyseiseen sivuun tulee, niin juuri kasteen hurmahenget sielläkin julistivat kasteen mitättömäksi, (siis tien auki helvettiin), jos vesimäärä kasteessa ja kastettavan ikä eivät tyydyttänyt heidän himojaan.

    Samoin nyt on täälläkin käymässä. "Käärmeen siemenet alkavat puikkimaan", sanoisi ukko Lestadius tässä paikassa. Tilaa tosin riittää kaikille, tämä ei ole minkään herätysliikkeen sivu. Kunhan Sana lyhentämättömänä vaan julki tulee. Muulla ei ole väliä. Kunnian saa Herra.

    Kyseisen sivun ylläpitäjillä on oikea käsitys ja raamatullinen kaste. Mitä siis hurmahengillä ja kasteen pilkkaajilla on sen sivun kanssa tekemistä ja tuhraamista?

    Nämä virtuaalihyökkäykset ovat kavalia, ajatellen juuri nuoriakin ja heidän kaikille vaikutteille altista mieltään ja usein vielä hataraa käsitystä Raamatusta.

    Ihmettelen hieman itsekin, kun heidän taskuunsa paskannettiin rauhassa ja webbimestari ei silloin jo reagoinut.

    Näiden asioiden kanssa eivät itse Jeesus, eivätkä apostolitkaan hienostelleet, vaan nuhtelivat selkeästi sitä joka väärään oppiin oli langennut.

    Nikodeemus, joka ei tiennyt uudesta syntymisestä, vaikka oli muiden opettaja, sai pitkän ihmettelyn Jeesukselta ja selkeän viestin: Joka ei synny uudesti vedestä ja Hengestä ei peri Jumalan valtakuntaa. Onhan se varsin selkeästi sanottu.

    On häpeä, ellei tällaisesta kasteen ilveilystä nuhdella tällaista häpeämätöntä ilvehtijää ja kasteen halveksijaa. Minä olen rahvas ja käytän rahvaan selkokieltä. Joku osaa nuhdella ehkä toisenlaisilla sanoilla.

    Mitähän uskovat nykyihmiset okein pelkäävät, tai oikeammin haluavat?

    Rakkaus ja totuus kulkevat rinnakkan, toista ei ole ilman toista. Totuudessa (Kristus) on rakkaus.

    Sinussa taitaa olla paha henki.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Sinussa taitaa olla paha henki.

    mikä reuhu.

    Voi voi.

    Äänestä

  • hoo kirjoitti:

    Ei ole hoolla eikä kellään muullakaan valtuuksia tiputella ketään taivaasta alas, eikä ketään sinne myöskään korottaa.

    Useimmat kristityt ovat kastattaneet itsensä vain kerran, ja sellaisiakin on, jotka eivät ole kastattaneet itseään kertaakaan ja joita ei ole muittenkaan toimesta kastatettu. Ja silti ovat päässeet taivaaseen. Olen siis kanssasi täysin samaa mieltä.

    Kävin kerran kovan "keskustelun" noin puolen vuoden ajan tällaisen kasteen hurmahengen kanssa, joka avoimesti pilkkasi kastetta kasteluksi ym ym.

    Tämä on se pohja ja Lyrsillä tuli lisää pilkkaajia. Nythän siellä on jo ymmärtäväisten kastekin kesittynä.

    Näitä piisaa näitä henkiä.

    Kaste on kuitenkin yksi ja se tehdään Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

    Siinä ihminen liitetään Kristukseen, Kristuksen kuolemaan pois synnistä. Kun kasteessa on osallisuus Kristuksen kuolemaan ja viattomaan vaellukseen, sekä Isän tadon täyttämiseen, eli kuuliaisuuteen ja ristin kuoleman voittoon, Niin on osallisuus myös kristuksen ylösnousemisessa. .

    Tähän kaikkeen meidät kasteessa kastetaan. Tässä ihminen syntyy Hengestä (Kristuksesta), ei enää siis lihasta. Liha on kaikki se mikä spermasta ja munasolusta syntyy hedelmöityksessä, ei enempää eikä vähempää, kaikki tämä on maa,liha ja vanha aasi.

    Synninn palkka on kuolema. Kuollessaan Kristus siis kuoli synnille ja kuolleista ylösnousemisessa myös kuolema, synnin palkka tuli voitetuksi Kristuksessa.

    Tästä syystä hänellä, ken Kristukseen on kastettu ja sen uskossa elää todeksi, kuollen pois joka päivä synneille (Kristuksessa), hän perii taivaan, ei tekojensa, muttä hänessä asuvan Kristuksen Hengen vuoksi. Hengen, joka todistaa hänen henkensä kanssa.

    Vesi, (kaste) veri, (Kristuksen veri) ja Henki, (Isä poika ja Pyhä Henki), todistavat tämän liiton.

    Missä sitten usko asuu? Uskon asunto on hengessämme jonka uudessa syntymisessä Jumalan Henki vallitsee ja silloin me olemme Jumalan lapset, uudestisyntyneet Hengestä.

    Se henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Sinussa taitaa olla paha henki.

    Joh. 8:47   Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."

    Joh. 8:48   Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja?"

    Olet kyllä pikkuisen eri asia kuin Jeesus...

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Kävin kerran kovan "keskustelun" noin puolen vuoden ajan tällaisen kasteen hurmahengen kanssa, joka avoimesti pilkkasi kastetta kasteluksi ym ym.

    Tämä on se pohja ja Lyrsillä tuli lisää pilkkaajia. Nythän siellä on jo ymmärtäväisten kastekin kesittynä.

    Näitä piisaa näitä henkiä.

    Kaste on kuitenkin yksi ja se tehdään Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

    Siinä ihminen liitetään Kristukseen, Kristuksen kuolemaan pois synnistä. Kun kasteessa on osallisuus Kristuksen kuolemaan ja viattomaan vaellukseen, sekä Isän tadon täyttämiseen, eli kuuliaisuuteen ja ristin kuoleman voittoon, Niin on osallisuus myös kristuksen ylösnousemisessa. .

    Tähän kaikkeen meidät kasteessa kastetaan. Tässä ihminen syntyy Hengestä (Kristuksesta), ei enää siis lihasta. Liha on kaikki se mikä spermasta ja munasolusta syntyy hedelmöityksessä, ei enempää eikä vähempää, kaikki tämä on maa,liha ja vanha aasi.

    Synninn palkka on kuolema. Kuollessaan Kristus siis kuoli synnille ja kuolleista ylösnousemisessa myös kuolema, synnin palkka tuli voitetuksi Kristuksessa.

    Tästä syystä hänellä, ken Kristukseen on kastettu ja sen uskossa elää todeksi, kuollen pois joka päivä synneille (Kristuksessa), hän perii taivaan, ei tekojensa, muttä hänessä asuvan Kristuksen Hengen vuoksi. Hengen, joka todistaa hänen henkensä kanssa.

    Vesi, (kaste) veri, (Kristuksen veri) ja Henki, (Isä poika ja Pyhä Henki), todistavat tämän liiton.

    Missä sitten usko asuu? Uskon asunto on hengessämme jonka uudessa syntymisessä Jumalan Henki vallitsee ja silloin me olemme Jumalan lapset, uudestisyntyneet Hengestä.

    Se henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

    Etkö ole huomannut, että sinä itse pilkkaat raamatullista kastetta? Luepa Uuden testamentin kastekertomukset. Juuri sellaisella kasteella käyjiä pilkkaat tänään itse.

    Jos haluaa käydä raamatullisella kasteella, ei kastata vauvojaan vaan itsensä. Valinta on vapaa.

    Mutta jos VÄLTTÄMÄTTÄ haluaa ymmärtää, että Raamatussa käsketään kastamaan vauvoja, niin kukapa sitä kieltää. Ei ainakaan Suomessa.

    Miksi sinua muuten ärsyttää niin suunnattomasti se, että jotkut toimivat Raamatun antaman mallin mukaan? Ehkä syvällä sisimmässäsi sinäkin olisit halunnut tehdä niin, ja juuri siksi selität selittämästä päästyäsikin. En oikein muutakaan selitystä tolaltasi ololle löydä.

    Äänestä

  • kastettu kirjoitti:

    Raamatullinen kaste on jo lähetyskäskyssä, jonka Jeeusus asetti kuolemansa jälkeen.

    Mutta jos ei tiedä mikä kaste on ja mitä siinä tapahtuu ja sitten vielä itse keksii kasteelle ikärajoja ja vesimääriä. Tämän mielikuvitus uskon lisäsksi ottaa vastoin Jeesuksen todistusta lapselta uskon pois, saa sellainen henkilö minun puolestani uskoa valheensa, mutta minulle ei tarvitse tulla satuilemaan kasteesta.

    Minä en ole kasteelle ikärajaa asettanut, kuten sinä, sillä tiedän tarkalleen mikä toimitus kaste on ja mitä siinä tapahtu.

    Tiedän lisäksi tarkalleen, miksi tietyt mainitut Raamatun henkilöt kastettiin uskoon tultuaan ja tiedän senkin, miksi he kastoisvat lapsensa kun niitä heille uskossa ollessaan syntyi. Turha selitellä mitään Pyhän Hengen lahjan omaaville ihmisille, kuten minä olen.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Olet kyllä pikkuisen eri asia kuin Jeesus...

    Jumalalle ei kelpaa muu kuin Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus. Juuri siksi olen häneen kastettu ja perin taivaan Jeesuksessa.

    Olen Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on Herrani ja Mestarini. Mitä sinulla on siihen sanomista, ei mitään.

    Äänestä

  • kastettu kirjoitti:

    Etkö ole huomannut, että sinä itse pilkkaat raamatullista kastetta? Luepa Uuden testamentin kastekertomukset. Juuri sellaisella kasteella käyjiä pilkkaat tänään itse.

    Jos haluaa käydä raamatullisella kasteella, ei kastata vauvojaan vaan itsensä. Valinta on vapaa.

    Mutta jos VÄLTTÄMÄTTÄ haluaa ymmärtää, että Raamatussa käsketään kastamaan vauvoja, niin kukapa sitä kieltää. Ei ainakaan Suomessa.

    Miksi sinua muuten ärsyttää niin suunnattomasti se, että jotkut toimivat Raamatun antaman mallin mukaan? Ehkä syvällä sisimmässäsi sinäkin olisit halunnut tehdä niin, ja juuri siksi selität selittämästä päästyäsikin. En oikein muutakaan selitystä tolaltasi ololle löydä.

    Jeesus sanoo monessa kohtaa Raamatussa, että lapsi on uskon esikuva. Meidän kaikkien tulisi ottaa esimerkkiä lapsen uskosta. Kasteeseen tarvitaan usko, kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa.

    Ensin usko, sitten kaste. Koska lapsi on uskon esikuva, se kastetaan jo aivan pienenä vauvana koska lapsi halutaan saattaa hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

    Vaikka Raamatussa on paikkoja, joissa kastetaan aikuisia ihmisiä, se ei tarkoita, että se olisi kriteerinä se ikä. Kasteen vastaanottaminen vaatii uskovaista sydäntä. Jos aikuinen ihminen saa syntinsä anteeksi ja saa palata takaisin Jumalan lapseksi, hänet kastetaan aikuisena JOS häntä ei ole kastettu lapsena. Jos kastettu ihminen tekee parannuksen aikuisena, hän palaa kasteen armoliittoon. Jumalan puolelta armoliitto on voimassa niin kauan kun ihmisellä on elämää täällä ajassa. Ihminen saattaa kuitenkin poiketa pois kasteen armoliitosta synnin seurauksena. Aina on kuitenkin mahdollisuus tehdä parannus ja palata kasteen armoliittoon Jumalan kanssa.

    Ei voida ajatella, että kaste olisi tie taivaaseen. Raamatussa tulee selkeästi esille että ensin on otettava vastaan usko ja sen jälkeen kaste. Eli vaikka lasta ei olisi kastettu, hän pääsee taivaaseen.

    Kuinka voisi ajatella, että Jumala, joka meidät kaikki on luonut, luomisen jälkeen sanoisi pahalle hengelle että -tuleppas sinä ja puhalla henki tähän ihmiseen - ja sen jälkeen kasteessa taas lapsi tulisi Jumalan yhteyteen?

    Äänestä

  • Kaze kirjoitti:

    Saat 1000 euroa puhtaana käteen kun osoitat lapsikasteen Raamatusta, siis missä sanotaan lapsi kastettiin.Nyt ei mee läpi toi perhekunnittain kastettiin.Siinä et voi osoittaa että pikkulapsi kastettiin.Mahdollisesti siellä kastettiin perheeen lapsia jotka olivat jo niin isoja että olivat ymmärtäneet ottaa ensin uskon Jeesukseen vastaan ja sitten kastattivat itsensä?Niinkuin Raamattua lukeneena huomasit jokainen joka tuli uskoon Herraan Jeesukseen välittömästi kastatti, huom! kastatti itsensä.........niin se pitää tänä päivänäkin olla, ollakseen Raamatun mukaista.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    1.kor.10:1-4

    Sillä minä (Paavali) en tahdo, veljet pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja SAIVAT KAIKKI KASTEEN Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli KRISTUS.

    En oo lukenu kauheesti raamattua, niin en tiedä nyt yhtäkkiä mitään kohtaa minkä voisin sulle sanoa, mutta kiistätkö sen, että lapsi on uskon esikuvana meille? ja että kasteeseen tarvitaan uskovaista sydäntä? Kun kerta näin on, ei meidän tarvitse miettiä minkä ikäinen lapsi on kasteessa, koska riittää että hän on uskovainen. Miksi haluaisimme viivyttää kastetta kun Jeesus on meitä käskenyt kastamaan. Haluamme lapsemme hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa jo aivan pienenä.

    Jos nyt kuitenkin katsoisit Raamattuasi enemmän. Lue esimerkiksi:

    Apostolien teot:
    8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

    "...ei meidän tarvitse miettiä minkä ikäinen lapsi on kasteessa, koska riittää että hän on uskovainen."

    Kuinka monta ihmistä tiedät, joka olisi ollut "uskovainen vauva" kovin montaa vuotta? Kaikista jumalattominkin ihminen, jopa ateisti, on ollut joskus pieni vauva. Sinun logiikkasi mukaan siis kaikki maailmaan syntyvät vauvat pitää kastaa, koska he ovat vähän aikaa uskovaisia = vauvoja!!????

    Raamatullistako?

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Jumalalle ei kelpaa muu kuin Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus. Juuri siksi olen häneen kastettu ja perin taivaan Jeesuksessa.

    Olen Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on Herrani ja Mestarini. Mitä sinulla on siihen sanomista, ei mitään.

    Jos kuulut Kristukselle, et kuulu siksi että sinulle järjestettiin vauvaiässä ristiäiset vaan siksi, että uskot Jeesukseen ja nimesi on kirjoitettu Elämän kirjaan.

    Äänestä

  • Kaze kirjoitti:

    Jeesus sanoo monessa kohtaa Raamatussa, että lapsi on uskon esikuva. Meidän kaikkien tulisi ottaa esimerkkiä lapsen uskosta. Kasteeseen tarvitaan usko, kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa.

    Ensin usko, sitten kaste. Koska lapsi on uskon esikuva, se kastetaan jo aivan pienenä vauvana koska lapsi halutaan saattaa hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa.

    Vaikka Raamatussa on paikkoja, joissa kastetaan aikuisia ihmisiä, se ei tarkoita, että se olisi kriteerinä se ikä. Kasteen vastaanottaminen vaatii uskovaista sydäntä. Jos aikuinen ihminen saa syntinsä anteeksi ja saa palata takaisin Jumalan lapseksi, hänet kastetaan aikuisena JOS häntä ei ole kastettu lapsena. Jos kastettu ihminen tekee parannuksen aikuisena, hän palaa kasteen armoliittoon. Jumalan puolelta armoliitto on voimassa niin kauan kun ihmisellä on elämää täällä ajassa. Ihminen saattaa kuitenkin poiketa pois kasteen armoliitosta synnin seurauksena. Aina on kuitenkin mahdollisuus tehdä parannus ja palata kasteen armoliittoon Jumalan kanssa.

    Ei voida ajatella, että kaste olisi tie taivaaseen. Raamatussa tulee selkeästi esille että ensin on otettava vastaan usko ja sen jälkeen kaste. Eli vaikka lasta ei olisi kastettu, hän pääsee taivaaseen.

    Kuinka voisi ajatella, että Jumala, joka meidät kaikki on luonut, luomisen jälkeen sanoisi pahalle hengelle että -tuleppas sinä ja puhalla henki tähän ihmiseen - ja sen jälkeen kasteessa taas lapsi tulisi Jumalan yhteyteen?

    Missä Raamatun kohdassa puhutaan "kasteen armoliitosta"?

    Äänestä

  • Ole hyvä kirjoitti:

    1.kor.10:1-4

    Sillä minä (Paavali) en tahdo, veljet pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja SAIVAT KAIKKI KASTEEN Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli KRISTUS.

    Meren läpi kulkivat myös israelilaisten eläimet. Saivatko nekin kasteen Moosekseen?

    Tätä kohtaa ei voida verrata kasteella käymiseen. Jos verrattaisiin, nykyluterilaisuudessa tilanne olisi se, että vain vauvat kulkisivat meren läpi. Suurin osa aikuisista (entisistä vauvoista) kun ei ole uskossa Jeesukseen eivätkä kulkisi vaikka käskettäisiin..!

    Äänestä

  • koo kirjoitti:

    Jos kuulut Kristukselle, et kuulu siksi että sinulle järjestettiin vauvaiässä ristiäiset vaan siksi, että uskot Jeesukseen ja nimesi on kirjoitettu Elämän kirjaan.

    Tämä "Aivan" on AIVAN sokea PÄSSI tässä kasteasiassa.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Missä Raamatun kohdassa puhutaan "kasteen armoliitosta"?

    Room. 6:4   Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

    Room. 6:5   Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    Room. 6:6   kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
    Room. 6:7   sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
    Room. 6:8   Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
    Room. 6:9   tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
    Room. 6:10   Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
    Room. 6:11   Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
    Room. 6:12   Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
    Room. 6:13   älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
    Room. 6:14   Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
    Room. 6:15   Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!

    Äänestä

  • koo kirjoitti:

    Meren läpi kulkivat myös israelilaisten eläimet. Saivatko nekin kasteen Moosekseen?

    Tätä kohtaa ei voida verrata kasteella käymiseen. Jos verrattaisiin, nykyluterilaisuudessa tilanne olisi se, että vain vauvat kulkisivat meren läpi. Suurin osa aikuisista (entisistä vauvoista) kun ei ole uskossa Jeesukseen eivätkä kulkisi vaikka käskettäisiin..!

    Mikä sai sinut pilkkaamaan suoraa lainausta Raamatusta? Mietippä sitä.

    Onko noin kova paikka kohdata totuus kasteesta?

    Muistatko kuinka kävi Israelia takaa ajaville vihollisille, minkälaisten vesimassojen alle heidät upotettiin?

    Kummat loppujen lopuksi pelastuivat, Israelilaiset, jotka saivat kaikki kasteen Punaisen Meren ylityksen aikana veden kautta, vaiko Egyptiläiset? Mitä sinun Raamatussasi lukee?

    Äänestä

  • Raamattua kirjoitti:

    ja kastetaan..."

    Ensin tullaan uskoon ja sitten Jeesuksen jalanjälkiä seuraten mennään kasteelle.

    Ethän opeta tässä asiassa harhaa?!

    Äänestä

Sulle vois olla hyvä tutustua vaikka tähän sivuun www.netmission.fi Sitt täs on sporttimiesten sivu www.uskojaurheilu.fi siellä osatolla urheilijat. Muuten munkin HERRA= HERRA JEESUS KRISTUS ! HÄNELLE AINOALLE KIITOS JA KUNNIA, AAMEN!

Äänestä

Tämä juttu on kyllä yhdistelty useasta mielipiteestä leikkaa-liimaa -periaatteella. Ei päätä eikä häntää koko jutussa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivan kirjoitti:

Kirjoittelin joskus parisuhdesivuilla ja avoimesti tunnustin uskoni Jeesukseen, ainoana pelastajanani ja Herranani. Jeesus on Herrani.
Minun heikkouteni ei Jumalan Sanaa hitustakaan
turhemmaksi tee. Ei liioin tekopyhien hurskas etusormen heiluttelu.
inun heikkoudessani juuri Jumalan Sana osoittaa olevansa totta.

Minulla ei ole synneissäni tietenkään mitään puolustettavaa, toisin olen täällä monen syntisen kuullut itseään kehuvan ja ylistävän. Ellei aina sanoilla niin ilkeästi vertailemalla ja halveksien toisia osoittelemalla. Paavalin lailla saan ylistää Kristusta itseni sijasta.

1. Kor. 2:3   Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
1. Kor. 2:4   ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
1. Kor. 2:5   ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

2. Kor. 11:29   Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?

2. Kor. 11:30   Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.

2. Kor. 12:5   Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.

Takaisin alussa mainitsemaani asiaan:

Samalla "saarnasin" parannusta tekopyhille avionrikkojille, niinpä he suuttuivat ja joku alkoi puhutella minua perkeleeksi ja saatanaksi.

Nyt on toinen juttu tässä, mitä ihmettelen. Samalla tavoin raivoava rynmä ovat kasteen kertojat ja uudestikastajat. Olipa sivu mikä hyvänsä.

Tällaoset ihmiset, jotka eivät todellakaan edes tiedä mikä kaste on ja mitä siinä tapahtuu. (Olen testannut tämän useita kertoja ja todennut, että näin todella on).

Silti nämä ihmiset kastattavat itsensä kahteen ja kolmeenkin kertaan. Ihmeekseni he raivostuvat aivan samoin, kun julki jumalaton synnin rakastaja, jota nuhdellaan synnistä.

He projisoivat raivonsa muka minun raivokseni vaikka tosiaan minä hymyilen, koska tiedän Jumalan Sanasta miten asiat ovat todellisuudessa.

Tästä kasteasiasta on nimittäin faktatietoa kirjoissa joista vanhin lienee noin vuonna 128 kirjoitettu. Kirjoittajalle itselleen on nuorempana itse Johannes vanhin opettanut kastamaan lapset.

Raamatussa on monta kohtaa perhekuntien kastamisesta ja kasteeseen ei koskaan ole ollut ikärajaa, ja pelastukseen tarvitaan nimenomaan lapsen, ei siis aikuisen usko. Evankeliumi tekee juuri raavaasta aikuisesta lapsen, jos se saa kasvattaa meitä. Isään luottavan lapsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu