MAATALOUS JA ITÄMERI
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset, sillä niitä on tulkittu pönkittämään poliittisia tarkoitusperiä. Itämeren suojeluohjelman yhtenä keinona on valtion ja EU-rahoitteisen maatalouden ympäristötuen korottaminen 30.3 miljoonalla eurolla. Edustajat Lintonen (dem.), Viitanen (dem.) ja Andersson (vihr.) ovat kuitenkin esittäneet, että nykyisiä ympäristömääräyksiä pitäisi kiristää ilman lisäkorvausta. Tällöin huoli ympäristöstä ei ole päällimmäisenä, vaan takana ovat puoluepoliittiset pyrkimykset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellosta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset, sillä niitä on tulkittu pönkittämään poliittisia tarkoitusperiä. Itämeren suojeluohjelman yhtenä keinona on valtion ja EU-rahoitteisen maatalouden ympäristötuen korottaminen 30.3 miljoonalla eurolla. Edustajat Lintonen (dem.), Viitanen (dem.) ja Andersson (vihr.) ovat kuitenkin esittäneet, että nykyisiä ympäristömääräyksiä pitäisi kiristää ilman lisäkorvausta. Tällöin huoli ympäristöstä ei ole päällimmäisenä, vaan takana ovat puoluepoliittiset pyrkimykset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellosta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksi Perämerellä, Merenkurkurkussa, Pohjanlahdella ei ole sinilevää ja muita saasteita?
Katsokaa suomen karttaa miten suurelta valuma-alueelta joet laskee näihin paikkoihin ja miten suuret alueet tällä valuma-alueella on maatalousmaata jota viljellään.
Tässä lienee osaselitys : Vantaanjokeen johdetun jäteveden typpipitoisuus on noussut vuodesta 2000 vuoteen 2005 seuraavasti. Vuonna 2002 jätevedenpuhdistamolta mereen laskevassa jätevedessä oli typpeä n. 1600 mikrogrammaa litrassa. Vuonna 2004 sitä oli jo 2000 mikrogrammaa litrassa. Samoin yhdyskuntien puhdistettujen jätevesien fosforipitoisuus on noussut hieman. Kokkolan edustan jätevesien typpipitoisuus oli vuonna 1998 330 mikrogrammaa litrassa. Luvut ovat täysin eri suuruusluokassa, vaikka Kokkolan lukema on vuodelta -98.
Tuonkin perusteella voi epäillä, että maatalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta suurennellaan ja etelän kaupunkien jätevesiongelmaa piiloitellaan.
Vantaanjoen valuma-alueella on vuodesta 1995 ollut 500 kilometriä maatalouden suojakaistoja leveydeltään 5 - 15 metriä. Samaan aikaan vesistökuormituksen ei ole havaittu laskevan. Se ei ole ihme senkään vuoksi kun kaupunkien jätevesikuormitus kasvaa koko ajan. Toinen syy on tietenkin se, että suojakaistojen vaikutus näkyy vasta muutamien vuosien kuluttua. Mutta ainakin nousu on maatalouden kohdalla pysähtynyt. Se näkyy laskeneista lannoitemyyntitilastoistakin.
siitä sitten syytetään maataloutta.
Esimerkiksi Turussa vain 100 000 kg.
Aiempien vuosikymmenten kuormituksen tulokset näkyvät tänään sinilevässä.
Helsinki on saastuttanut itse vetensä.
1980 suositeltiin käyttämään vehnälle fosforia 60kg/ha. Nykyään keskimääräinen fosforilannoitus on 15kg/ha. Samoin lannan levitys ja varastointi on muuttunut todella paljon parempaan suuntaan.
Viellä 80-luvulla avokesannointi oli varsin yleinen tapa torjua rikkakasveja. Eli pelto oli mullalla koko kesän ja sitä muokattiin moneen kertaan.
Pellot kynnettiin ojan reunaan ja pellolta tehtiin vesivaot joista sulamisvedet keväällä pääsivät nopeasti ojiin.
Se tulppa olisi pitännyt olla menneinä vuosikymmeninä aika monessa paikassa. Lapsuuden lämpiminä kesinä haettiin sitruunasoodaa kylän osuuskaupasta. Kauppan kulmalla piti aina pidättää hengitystä kun kaupan likakaivo täyttyi ja ylivuotoputkesta paskavesi virtasi maantien ojaan.
Missäspäin Pohjanlahtea sitä sinilevää oikein taas olikaan? Sitä kaiketi luulisi olevan jossain tuolla Vaasan rannikolla, koska Kyrönjoki laskee hieman Vaasan pohjoispuolelta mereen, ja kuten tunnettua, Kyrönjoen valuma-alueelle on valtavat määrät peltoa? Myös Kokemäenjoen valuma-alueelle lienee valtavasti peltoa. En vain ole kuullut, että Yyterissä olisi koskaan ollut tietoakaan sinilevästä.
Eikö oo kummaa?
Aikaisempien vuosikymmenien Helsinkiläisten paskajätteet.
Lappajärvessä, Etelä-Pohjanmaan suurimmassa järvessä on usein sinilevää. Ei ole muuta teollisuutta kuin Vimpelissä yksi perunajauhotehdas eikä merkittäviä asutuskeskuksia, mutta maanviljelystä, erityisesti perunaa, sikaloita ja turkistarhoja on paljon.
Helsingin kaupungin jätevesien käsittelyhistoria on todella likainen. Ympäristöviranomaisten asettamat määräykset on saatu täytettyä vasta 2004. Jos maataloudessa toimittaisiin samalla tavalla lakeja rikkoen, niin toimenpidekielto rapsahtaisi alle aikayksikön.
Helsingin jätevesipuhdistus pääsi Itämeren pahimpien saastuttajien listalta vasta 2004 ! Samaan aikaan kaupunkilaiset ja media paasaavat maatalouden saastuttavasta vaikutuksesta. Jo on otsaa.
Alla olevan linkin mukaan Viikin jätevesipuhdistamon laajennuksen myötä on saatu puhdistustehot nousemaan. Nyt ulkosaaristoon pumpataan 83 - 97 prosenttisesti puhdistettua jätevettä, jossa fosforia on 0.1 grammaa /as./vrk, typpeä 1.7 g /as./vrk ja orgaanista ainetta 2.2 g /as./vrk. Kokonaismäärinä nämä arvot merkitsevät vuodessa :fosforia 27 375 kiloa, typpeä 465 200 kiloa ja orgaanista ainetta 602 250 kiloa. Jäteveden puhdistamon puhdistusteho on typen kohdalla 89 prosenttia ja fosforin ja orgaanisen aineksen kohdalla 97 prosenttia.
Vuonna 2005 tammikuussa jouduttiin puhdistamolta laskemaan osittain puhdistettua jätevettä mereen. Seurauksena oli fosfori- ja typpikuormituksen kasvaminen. Lisäksi vedestä mitattiin kohonneita kolibakteeripitoisuuksia. Vuoden 2004 syksyn aikana Vantaanjoen tulviminen aiheutti samantapaisia ongelmia. Näyttää siltä, että Helsingin jätevedenpuhdistus toimii veitsenterällä, lähellä katastrofia. Suhteellisen vähäinenkin luonnon olosuhdemuutos saa aikaan ympäristöongelman. Tämä siitäkin huolimatta , että jäteveden puhdistamon laajentamiseen on pumpattu rahaa 37.8 miljoonaa euroa.
http://www.hel2.fi/ymk/raportti05/04_03_03_toimet.html
Alla olevassa linkissä esitellään Lappajärven Vesiensuojeluhanketta, Lappajärvi Life. Siinä on kartoitettu järveä kuormittavat lähteet. On mainittu puunjalostus-, metalli- ja perunanjalostustehtaat. Jälkimmäisiä taisi olla kolme. Mainitaan myös, että kunnallisen jätevesiverkoston käyttäjiä on 40 prosenttia talouksista. Valuma-alueella on n. 19 000 asukasta . En huomannut, että olisi laskettu paljonko alueen 2000 kesämökkiä aiheuttaa kuormitusta. Ne ovat pääsääntöisesti jätevesiverkoston ulkopuolella.
On totta , että perunanviljely kuormittaa vesistöä enemmän kuin viljan viljely. Mutta tässäkin on huomattava se, että sen aiheuttama kuormitus on vain arvioitu, se ei ole mikään absoluuttinen totuus.
Lappajärven vesimuutokset ovat kuitenkin havaittavissa. Jo näin lyhyessä ajassa on nähtävissä veden laadun paraneminen. Muutos ei ole nopeaa, koska järven vuosikymmeniä jatkunut rehevöityminen jatkuu sisäisenä kuormituksena useita vuosia vesiensuojelutoimien alkamisen jälkeenkin.
http://www.environment.fi/download.asp?contentid=4718&lan=en
olet kaivanut Lappajärvi Lifen raportin. Minä tietysti tunnen asian. Tuosta teollisuudesta totean, että Vimpelin Perunalla oli kyllä perunajauhon lisäksi myös perunanjalostusta, joka kyllä on lopetettu, mutta tietysti saastutus tuntuu. Sensijaan en jaksa uskoa, että Myllyahon keskisuurella sahalla tai Rannilan pellintaivutuksella on merkittävää saastuttavaa vaikutusta. Summa summarum: Toivon tietysti, että Lappajärvi Life onnistuu, mutta minusta tuostakin voi päätellä, että maa- ja metsätaloudella, turkistarhauksella ja ehkä myös turvetuotannolla on erittäin merkittävä osuus nykyisessä sinilevän esiintymisessä. Täällähän on yritetty väittää, että maataloudella ei ole ollenkaan saastuttavaa vaikutusta.
Arkke tuossa jo vastasikin varsin tyhjentävästi, mutta sen verran lisäisin, että onko siellä Lappajärvessä todellakin joka kesä kauhean paljon sitä sinilevää? Kesällä 98 sitä oli todella paljon, kun satoi niin järjettömän paljon, että perunapellot eivät enää kyenneet sitomaan sadevesiä itseensä. Tuollaisena kesänä tietenkin huuhtoutuu pelloilta ravinteita, mutta sehän on varsin poikkeuksellista. Paljonkohan tänä kesänä on huuhtoutunut pelloilta ravinteita Lappajärveen?
Mutta palattaisiinko Pohjanlahden rannalle takaisin? Miksi suomalainen maatalous pilaa suuren Itämeren, mutta ei matalaa Pohjanlahtea, johon maatalousvedet pääasiassa virtaa ja jossa ei edes vesi kunnolla vaihdu?
Lappajärveen valuvien jokien ja purojen varsilla on tietenkin muutakin teollisuutta kuin nuo mainitut. Niiden tuotantoalueilla olevat hulevedet valuvat suoraan vesistöön. Jätevedet tietenkin käsitellään.
Metsien ja turvesoiden ojitus oli runsasta -70-80-luvuilla. Silloinen tietämys ojituksen laajemmista vaikutuksista ei ollut vielä suurta. Äkkiseltään näyttäisi, että Lappajärvi Life-hankkeessa on aliarvioitu ojituksen vaikutuksia. Esim. turveala valuma-alueella on 1690 ha, josta käytössä 1100 hehtaaria. Lisäksi valmisteilla on 300 ha ja reservissä 250. Raportissa todetaan, että ko. pinta-ala on yksi prosentti koko valuma-alueen pinta-alasta. Samalla ilmoitetaan, että turvetuotannon valumaosuus on yksi prosentti. Tuntuu pieneltä osuudelta, koska ojitusmenetelmät eivät ole olleet ajan tasalla aikaisempina vuosina. Sama suuntaus näkyy metsäojituksen vaikutuksen arvioinnissa. Tietysti asiantuntijat ovat laatineet kyseiset arviot, mutta tuntuvat pieniltä. Varsinkin humusaineksen kulkeutuminen saattaa olla suurta.
Lappajärvi Life- hanketta voisi vielä viedä eteenpäin haja- ja mökkiasutuksen jätevesien käsittelyn tehostamisella.
myös haja-asutusalueelle on jo määritelty ja tullet voimaan (tietysti siirtymäajalla) paljon entistä tiukemmat jätevesien käsittelyvaatimukset, joten se asia on jo kunnossa.
Lappajärven valuma-alue on (valitettavasti) aika pieni johtuen pitkässä juoksussa maan nousemisesta. Alajärven nimi pitäisi olla nykyään Yläjärvi, kun Ähtärinjärvestä vesi juoksee nykyään toiseen suuntaan. Olet tietysti oikeassa tuon valuma-alueella olevan teollisuuden suhteen, mutta kyllä se (paikallisten mielestä valitettavasti) on kovin vähäistä. Ainakin väitetään, että suurimman Lappajärveen laskevan joen, Kurejoen veden pilaavat ensisijaisesti sen varrella olevat sikalat. Lopuksi muuten kiitos asiallisista kommenteista. Ne ovat puolin ja toisin täällä valitettavan harvinaisia.
että Lappajärven asutuksen viemärivedet pääosin lasketaan puron, jonka nimeä en muista, kautta Evijärveen. Siitä eivät tietysti evijärveläiset pidä, mutta Lappajärveä ne eivät pilaa.