MAATALOUS JA ITÄMERI
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset, sillä niitä on tulkittu pönkittämään poliittisia tarkoitusperiä. Itämeren suojeluohjelman yhtenä keinona on valtion ja EU-rahoitteisen maatalouden ympäristötuen korottaminen 30.3 miljoonalla eurolla. Edustajat Lintonen (dem.), Viitanen (dem.) ja Andersson (vihr.) ovat kuitenkin esittäneet, että nykyisiä ympäristömääräyksiä pitäisi kiristää ilman lisäkorvausta. Tällöin huoli ympäristöstä ei ole päällimmäisenä, vaan takana ovat puoluepoliittiset pyrkimykset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellolta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Suomen maataloutta on harhaanjohtavasti syytetty Itämeren ravinnekuormien suurimmaksi lähteeksi. Lounais-Suomen maatalous on nimetty jopa Itämeren saastuttajien Hot Spot – listalle. Näitä linjauksia eivät tue tutkimustulokset, sillä niitä on tulkittu pönkittämään poliittisia tarkoitusperiä. Itämeren suojeluohjelman yhtenä keinona on valtion ja EU-rahoitteisen maatalouden ympäristötuen korottaminen 30.3 miljoonalla eurolla. Edustajat Lintonen (dem.), Viitanen (dem.) ja Andersson (vihr.) ovat kuitenkin esittäneet, että nykyisiä ympäristömääräyksiä pitäisi kiristää ilman lisäkorvausta. Tällöin huoli ympäristöstä ei ole päällimmäisenä, vaan takana ovat puoluepoliittiset pyrkimykset.
Typpi- ja fosforikuormituksen kompleksisuus
Maatalouden aiheuttama vesistöjen kuormitus on erittäin monisyinen kokonaisuus, josta ei vallitse yksimielisyyttä alan tutkijoidenkaan piirissä. Vuositasolla ravinnehuuhtouman esitetään olevan fosforin osalta 0.9 – 2 kiloa /hehtaari. Typen kohdalla vaihtelu on 10 – 30 kiloa / hehtaari. (mm. Rekolainen 1992, Yläranta ym. 1992, Karvonen 2003, luento E. Auran juhlaseminaarissa ). Vaihtelu on suurta jos luvut kerrotaan vesistöjen valuma-alueella olevien viljeltyjen peltojen pinta-alalla. Oletetaan suoraviivaisesti, että huuhtoutumamäärä kulkeutuu kokonaisuudessaan jokeen, järveen ja mereen. Mittaustuloksia sinänsä ei voi kiistää, mutta tulosten popularisointi ei kestä päivänvaloa. Toiseksi vieläkin epäluotettavamman ja epätarkemman kuvan kokonaishuuhtoumasta antaa laskentamalli, jossa pellolle lisättyjen ravinteiden ja pellolta poistuvan sadon erotus ilmoitetaan vesistön ravinnekertymäksi. Tässä mallissa vain poiskerätyt oljet ja myyty jyväsato vähennetään lisättyjen lannoitteiden määrästä. Viljanjyvien kuiva-aineessa on keskimäärin fosforia neljä grammaa kilossa (Saarela et al.1995). Jos vain tämä ja poiskerätyt oljet lasketaan poistumaksi, niin se ei vastaa todellisuutta lähimainkaan. Jyvänmuodostus on vain osa siitä biomassasta mikä kasvaa pellolla. Mukaan on laskettava viljakasvin lisäksi myös pellon muu kasvusto rikkakasveineen. sekä biomassaa kuluttava eliöstö. Kuten jäljempää havaitaan, niin pellon muuhun kasvustoon sitoutunut fosfori ei liukene vesistöön. Kuinka suuri on typen hapettumisen osuus ? Onko tilastoihin laskettu karjatilojen omaan käyttöön tarkoitettu vilja poistumana vai kiertoon jäävänä ? Jos se on laskettu kiertoon jäävänä, niin mikä on nettoprosentti ? Paljonko lannoitteita sitoutuu maitoon, lihaan. villaan ,lantaan jne. ? Kokonaislaskelmissa ei oteta myöskään huomioon sitä, että yksi hehtaari viljaa sitoo yhteyttämisreaktiossa 200 kg hiilidioksidia ilmasta ja tuottaa happea 145.5. kiloa vuorokaudessa. Suomen peltoala on n. 2 miljoonaa hehtaaria, josta Etelä- ja Länsi-Suomen osuus on 1,4 miljoonaa hehtaaria. Peltoviljely näyttelee merkittävää osaa hiilinieluna ja hapen tuottajana. Kuitenkin näin vajavaista mallia siteerataan julkisuudessa osoituksena siitä , kuinka paljon maatalous ylilannoittaa ja tuhoaa vesistöjä. Edelleen jätetään huomioimatta , että maatalouden typpitase on laskenut tarkastelujaksolla 1990 – 2000 yli kolmannekseen ,58 kiloon hehtaarilla. Samoin fosforitase on laskenut kolmannekseen , eli 11 kiloon hehtaarilla. Julkisuudessa puhutaan mieluusti siitä, että maatalouden ravinnekuorma vesistöön on typen osalta 60 prosenttia ja fosforin osalta 50 prosenttia. Prosenttia mistä ? En ole vielä löytänyt mittaustuloksia kokonaismääristä, ovatko ne vain arvio, villi veikkaus ?
Fosfori sitoutuu
Fosfori on hyvä esimerkki siitä, miten lukuisat eri mekanismit ja tekijät voivat säädellä ravinteen käyttäytymistä maaperässä ja kulkeutumista vesistöihin. Eri tekijöiden osuutta huuhtoutumisen säätelyssä on vaikea ja täsmällisesti rajata, koska maan kemialliset, fysikaaliset ja biologiset ominaisuudet ovat voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. (Helinä Hartikainen, TKK 30.9.2005 luennosta koottu aineisto ) Edellisen mukaan fosforin tehokas pidättyminen vähentää huuhtoutumista maaprofiilissa alaspäin vajoavan veden mukana, mutta heikentää samalla biologista käyttökelpoisuutta. Huomattava osa lannoitefosforista jää käyttämättä ja kertyy maan pintakerroksiin. Pidätyspintoina toimivat raudan ja alumiinin oksidit, joita syntyy rapautumisen tuloksena. Hienojakoisessa savimaissa näitä komponentteja on paljon enemmän kuin karkeissa kivennäismaissa ja turvemaissa. Tässä suhteessa typpi eroaa fosforista ; nitraattimuodossa oleva typpi ei sitoudu kemiallisesti maahan lainkaan ja ammoniumtyppi puolestaan hapettuu nopeasti nitraatiksi hyväkuntoisessa maassa.(lainaus päättyy) Lounais-Suomen ja Vantaanjoen valuma-alueen eteläiset pellot ovat tunnetusti savipitoisia, joten fosforin huuhtoutumisen ei pitäisi valtavaa.
Maan kokonaisfosfori voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: liukoinen , labiili ja stabiili pooli. Stabiilin poolin fosfori on tiukasti sitoutunutta eikä käytännössä liiku. Labiilin poolin fosforia voidaan kuvata eräänlaisena välivarastona, jossa tapahtuu liikettä molempiin suuntiin aktiivisen, liukoisen poolin välillä. Liukoisen poolin koko on niin pieni, että se ei pysty kuin hetkellisesti tyydyttämään kasvin fosforin tarpeen. Liukoisen fosforin suuruusluokka n. 15 mg litrassa maata. E.Auran (MT 22.5.2006 ) mukaan fosforia huuhtoutuu vesistöihin kaiken kaikkiaan vähän, satoja grammoja hehtaaria kohden. Suurin osa huuhtoumasta tapahtuu eroosion myötä kiintoaineksen mukana.
Mitä pitäisi tehdä ?
Ennen kaikkea on huolehdittava maatalouden tulokehityksestä. Ympäristötuen kautta on maatalouteen ohjattava lisää rahaa. Sen avulla voidaan suojelua tehostaa. Maan kasvukunnon parantaminen on ensisijainen toimenpide vesiensuojelussa. Auran mukaan liukoisen fosforin päästöihin voi vaikuttaa maan Ph:n nostolla . Happamuuden vähentyessä kasvit pystyvät hyödyntämään ravinteet paremmin ja muodostamaan suurempia satoja. Tällä hetkellä keskisadot ovat pienentyneet, joka osin johtuu myös fosforilannoituksen vähentymisestä. . Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento) mukaan lannoituksella aikaansaatu lannoitereservien kasvu edistää myöhemmin lisättävien lannoitefosforin hyväksikäyttöä. Tämä liittyy fosfaattien ja oksidien väliseen sitoutumislujuuden pienenemiseen. Nyt on ympäristömääräyksillä aiheutettu juuri päinvastainen tilanne . Kun fosforilannoitusta on vähennetty, kasvit eivät pysty käyttämään sitäkään vähää lannoitusta täysimääräisesti hyväkseen. Tämä kehitys on erittäin voimakas viljavuusluokaltaan alhaisissa lohkoissa. Suunta on selvästi nähtävissä fosforilannoituksen porraskokeiden tuloksista. ( Saarela et al. 1995). On vielä todettu (Seppälä et al .1996) , että matalahkolla fosforitasolla, ja jopa kokonaan ilman fosforilannoitusta tapahtuva viljely ei vähennä edes seitsemässä vuodessa maa-aineksesta veteen liukenevan fosforin määrää sanottavasti. Tähän on ratkaisuna tarkennettuun lannoitukseen siirtyminen kaikilla tiloilla, mutta siihen on ohjattava lisää rahaa. Vaarana on taas byrokratian ylenmääräinen kasvu.
Säätösalaojitukset parantavat pellon vesitaloutta ja sitä kautta rakennetta. Ojituksen avulla voidaan typpihuuhtoumaa alentaa 10 – 20 prosenttia. Savimailla vaikutus ei kuitenkaan ole näin suuri. Erkki Aura MTT:lla on tutkinut teollisuuden kuonakalkkien vaikutusta maan rakenteen parantamisessa. Alustavien tietojen mukaan tulokset ovat erittäin lupaavia. Maa-aineksen mukana kulkeutuvan fosforin määrä on vähentynyt karkeasti viidesosaan. Hartikaisen (TKK 30.9.2005 ) mukaan kuonakalkkeja käytettäessä saadaan maahan liukoisia silikaatti-anioneja, jotka pyrkivät sitoutumaan oksidipinnoille ja kilpailullaan edistävät fosfaatin saatavuutta. Näin kasvit pystyvät käyttämään lannoitteen paremmin, eikä maahan kerry liikaa lannoitevarastoa. Kuonakalkit parantavat maan mururakennetta ja eroosioalttius vähenee. FT, humustutkija Pekka Pohjola (MT 26.6.2006) kehottaa kiinnittämään huomiota ja tutkimusvaroja humuksen lisäämiseen pelloilla. Hänen mukaansa orgaanisilla lannoitteilla voitaisiin maan rakennetta elvyttää. Selvää on, että happamasta, eroosion vaivaamasta ja veden liottamasta, kalsium- ja humusköyhästä maasta epäorgaaninen fosfori päätyy savihiukkasten mukana jokiin ja meriin .(lainaus päättyy ) Hartikaisen (TKK 30.9.2005, luento ) mukaan runsaasti eloperäistä ainesta sisältävässä maassa fosfori on helpommin käytettävissä kuin vastaavanlaisessa, mutta vähän eloperäistä ainesta sisältävässä maassa. MTT:n tutkimuksen , Viljavuuden muutosten arviointi kenttäkokeiden tulosten perusteella (MTT:n julkaisuja ,Sarja A 77), suositusten mukaan karjanlannan fosforia tulee voida levittää neljän vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 15 kiloa hehtaarille vuodessa silloinkin ,kun viljavuustutkimuksen ja satotason mukainen fosforilannoituksen enimmäismäärä on tätä pienempi. Nyt ympäristömääräyksillä pyritään lannankäytön rajoittamiseen. Kun pitäisi toimia juuri päinvastoin , ja määräyksiä ja byrokratiaa helpottamalla ohjata tukitoimin lannankäyttö maanparannukseen sitä tarvitseville alueille.
Suojavyöhykkeiden viljelyä pitää tarkentaa. Nimittäin vyöhykkeet ovat itsessään fosforivalunnan lähteitä syyshallojen jälkeen samoin kuin keväällä ennen roudan sulamista. Silloin pakkasen rikkomista kasvien soluista vapautuu vesiin jonkin verran fosforia. (MTT:n julkaisuja ,sarja A 77 ) Tämän estämiseksi suojavyöhykkeet on saatava kylvää viljalle ilman/minimi- lannoituksella ja täydellä sadonkorjuuoikeudella. Rikkakasvuston ehkäisemiseksi on voitava käyttää vesistön lähellä sallittuja kasvinsuojeluaineita. Sänkipellolta vapautuu vähemmän fosforia kuin vihreästä kasvustosta. Näillä toimenpiteillä voidaan vähentää fosforin ja typen valumista koko vuoden ajalla.
Politiikantekijöiden on syytä muistaa se, että vähentämällä maatalouden rahoitusta, alentamalla ruuan hintaa ei voi saada parempaa ympäristön suojelua. Jos ympäristön tilasta ollaan kiinnostuneita aidosti, niin rahoitusta on lisättävä. On vastuutonta pelata valtapeliä ympäristönsuojelun varjolla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.