RUNO PYHILLE
Ei ole täällä onnistuneita,
hyviä,
epäonnistuneita vain,
mutta kiitos armon: pyhiä,
sen tietää sain.
Onnistumisestani jos kiinni ois
pelastus, ja kotiinpääsy,
kaikki toivoni jo pois: ei valkeita vaatteita -
ylläni vain rääsy.
Vaan nyt luottaa saankin
Hänen ansioonsa,
siitä laulan, kun pelastus on haavoissansa
ehkä muuttua mä myöskin voin.
Silloin toisten virheitä,
puutteita,
en niin kovin tarkkaa,
omissani kyllin mulla -
armon kautta kihlatulla.
- -
Pyhyydestäni jos joskus kerskasinkin! Voi!
kun olin alaston ja köyhä juuri minä -
Nyt laulaa tahdon pyhyydestään,
on kerskaukseni
kaikki siinä:
Köyhän nostaa, tahraisen -
ja pesee puhtahaksi kallis veri!
En ansainnut mä tätä oo, vaan turvaankin
jo Herran ansioon, oi kiitos.
Ansiottoman kun osti,
Herra, omaksensa synnin maasta,
kirkkautensa lahjaks antoi,
astui itse taivahasta.
Golgatalla kantoi synnit - taipui tuskaan, tuomioon -
voitti vallan kuoleman, ja auringoksi
tuli pimentoon.
"Oi Jeesus, kun mua rakastit, sen vuoksi
kaiken sulle annan, auta!"
- -
On siis ero pyhällä ja pyhällä,
niillä jotka itseänsä pyhittää
ja saastoihinsa sokeana jää, kun eivät
omahyvyydessään
tunne armon Herraa.
He kuinka tuntisivat
omaa itseään?
Kauhea on heräämisen hetki
ja totuus joka yllättää!
Kerran kirkkaimmassa valossa
kun kohtaa omat kasvonsa
meistä jokainen -
mihin turvata voi silloin ihminen?
Vaan sä pyhä, jonka pyhittänyt
on Hän uhrikaritsa ja Herra, mitä siitä
vaikka maailma armon sanat vääristää
sä kotiin kulje, kiitä - ja armahtaen siunaa
eksyvää, niin pyydä että havahtua vois.
Ei ole täällä onnistuneita,
hyviä,
epäonnistuneita vain,
mutta kiitos armon: pyhiä,
sen tietää sain.
Onnistumisestani jos kiinni ois
pelastus, ja kotiinpääsy,
kaikki toivoni jo pois: ei valkeita vaatteita -
ylläni vain rääsy.
Vaan nyt luottaa saankin
Hänen ansioonsa,
siitä laulan, kun pelastus on haavoissansa
ehkä muuttua mä myöskin voin.
Silloin toisten virheitä,
puutteita,
en niin kovin tarkkaa,
omissani kyllin mulla -
armon kautta kihlatulla.
- -
Pyhyydestäni jos joskus kerskasinkin! Voi!
kun olin alaston ja köyhä juuri minä -
Nyt laulaa tahdon pyhyydestään,
on kerskaukseni
kaikki siinä:
Köyhän nostaa, tahraisen -
ja pesee puhtahaksi kallis veri!
En ansainnut mä tätä oo, vaan turvaankin
jo Herran ansioon, oi kiitos.
Ansiottoman kun osti,
Herra, omaksensa synnin maasta,
kirkkautensa lahjaks antoi,
astui itse taivahasta.
Golgatalla kantoi synnit - taipui tuskaan, tuomioon -
voitti vallan kuoleman, ja auringoksi
tuli pimentoon.
"Oi Jeesus, kun mua rakastit, sen vuoksi
kaiken sulle annan, auta!"
- -
On siis ero pyhällä ja pyhällä,
niillä jotka itseänsä pyhittää
ja saastoihinsa sokeana jää, kun eivät
omahyvyydessään
tunne armon Herraa.
He kuinka tuntisivat
omaa itseään?
Kauhea on heräämisen hetki
ja totuus joka yllättää!
Kerran kirkkaimmassa valossa
kun kohtaa omat kasvonsa
meistä jokainen -
mihin turvata voi silloin ihminen?
Vaan sä pyhä, jonka pyhittänyt
on Hän uhrikaritsa ja Herra, mitä siitä
vaikka maailma armon sanat vääristää
sä kotiin kulje, kiitä - ja armahtaen siunaa
eksyvää, niin pyydä että havahtua vois.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.