Franco

Espanja oli toisen maailmansodan laboratorio ...

Hitler ja Mussolini olivat Francon päälliittolaiset.
Tämän sodan voitti Franco falangisteineen.

Itse olen monesti miettynyt, että pettikö Franco liittolaisensa vai miksi se muutti mielensä.

Espanjan sisällissodan jälkeen Frnaco piti Espanjan systemaattisesti toisen maailmansodan ulkopuolella, mikä oli varmaan yllätys Hitlerille ja Mussolinille ...

Franco oli oikeistolainen, nousi omien joukkojensa johtoon nimenomaan rojalistisella, konservatiivisella oikeistolaisella falangistiaatteellaan.

Mutta vaikka Franco sai kaiken mahdollisen avun Hitleriltä, Mussolinilta jne kumppaneilta.
Niin se ei koskaan liittynyt niihin, eikä pannut itseään likoon samallalailla muualla Euroopassa.

Huijasiko Franco sitten vain liittolaisiaan ...
Vai oliko se Mannerheimin lisäksi ainoa järkijätkä porukassa.
7463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niinpä. Franco oli saanut sen minkä oli halunnutkin, ja ajattelisin, että hän halusi verisen sodan jälkeen vain vakiinnuttaa valtansa. Ei kuule reaalipolitiikassa puhuta mitään kiitollisuudesta ja kiitollisuudenvelkojen maksamisesta.

Sensijaan Hitler ja Mussolini eivät olleet vielä saaneet mitä halusivat...

Franco oli vallassa kauemmin kuin Hitler ja Mussolini, kauemmin kuin Stalin, Churchill, Roosevelt ja Mannerheim.

Kuinka paljon juuri sisällissodan kourista selvinnyt Francon Espanja muuten olisi voinut olla
akselivalloille avuksi?

Äänestä
  • Ehkäpä Franco olisi voinut sotia pohjois-afrikassa, sillä Francohan oli nimenomaan Espanjan muukalaislegioonan komentaja Espanjan omistamassa länsi-afrikassa ( Marokon ja Mauritanian välinen alue ), ennenkuin sekaantui sisällissotaan.

    Eli Saksalta olisi jäänyt yksi turha episodi pois, eli Rommelin retket afrikkaan Mussolinin avuksi ...

    Sen lisäksi Franco olisi tietenkin voinut sulkea vaikka välimeren ...

    Äänestä

Muistelisin, että Franco lähetti vapaaehtoisen sotajoukon ottamaan osaa operaatio barbarossaan. Oliko sillä sama lempinimi kuin ukrainalaisella, Raatteen tiellä tuhoutuneella "sinisellä divisioonalla"?

Äänestä
  • 250.Infanterie-Division = Die Blaue Division = Division Azul

    Eikun googleen jos kiinnostaa enemmän.

    Äänestä

  • oikein... kirjoitti:

    250.Infanterie-Division = Die Blaue Division = Division Azul

    Eikun googleen jos kiinnostaa enemmän.

    Muistin oikein. Kiitos linkkivinkeistä:
    http://www.eniro.fi/query?partnerid=s24&q=250.Infanterie-Division&what=web

    ja

    http://www.eniro.fi/query?q=Die Blaue Division &what=web&lr=&as_ft=&as_filetype=&as_occt=&as_dt=&as_sitesearch=&as_qdr=&size=&depth=&hpp=&safe=&opennew=&advanced=

    ja

    http://www.eniro.fi/query?q= Division Azul &what=web&lr=&as_ft=&as_filetype=&as_occt=&as_dt=&as_sitesearch=&as_qdr=&size=&depth=&hpp=&safe=&opennew=&advanced=

    Kiitos linkeistä.

    Äänestä

Jos ajatellaan sitä että voitti sisällisodan ja oli sen jälkeen yhtäjaksoisesti vallassa kunnes luopui siitä itse, ja sillä tavalla kuin halusi.

Franco ajoi Espanjan demokratisoitumis politiikkaa, ei tullut mitään valtatyhjiötä tai mellakoita vallan siirron jälkeen.

On ymmärrettävää että valtamedia on vaiennut siitä että keskitetyllä vallalla, diktatuurilla voidaan kaaoksesta ja historian melskeistä huolimatta yhdistää kansa, johtaa se turvalliseen rauhaan ja demokratiaan ilman mitään anarkiavaihetta.

Tälläisesta tositarinasta ei tehdä hollywood spektaakkeleita, koska se ei sovi siihen todeksi tehtyyn propagandaan jota on syötetty viimeiset 60 vuotta.

Äänestä
  • Hän huomasi että Venäjän aroilta ei ollut Espanjalla mitään saamisia ja toisaalta Englanti oli pommikoneen kantaman päässä kiusallisesti. Gibraltarin valtaus olisi johtanut automaattisesti sotaan Englantia (ja USA:ta) vastaan. Sodan jälkeen Espanja pääsi kommunismin vastaisena helposti USA:n leiriin.
    Franco otti hyvissä ajoin nykyisen kuninkaan Juan Carlosin oppiin jotta tämä aikanaan palauttaa demokratian. Tietääkseni myös Venäjä käytti espanjalaisia konsultteina Neuvostoliiton romahdettua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

Espanja oli toisen maailmansodan laboratorio ...

Hitler ja Mussolini olivat Francon päälliittolaiset.
Tämän sodan voitti Franco falangisteineen.

Itse olen monesti miettynyt, että pettikö Franco liittolaisensa vai miksi se muutti mielensä.

Espanjan sisällissodan jälkeen Frnaco piti Espanjan systemaattisesti toisen maailmansodan ulkopuolella, mikä oli varmaan yllätys Hitlerille ja Mussolinille ...

Franco oli oikeistolainen, nousi omien joukkojensa johtoon nimenomaan rojalistisella, konservatiivisella oikeistolaisella falangistiaatteellaan.

Mutta vaikka Franco sai kaiken mahdollisen avun Hitleriltä, Mussolinilta jne kumppaneilta.
Niin se ei koskaan liittynyt niihin, eikä pannut itseään likoon samallalailla muualla Euroopassa.

Huijasiko Franco sitten vain liittolaisiaan ...
Vai oliko se Mannerheimin lisäksi ainoa järkijätkä porukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu