Korruptio horjuttaa jo Aatelikerhon johtoa
Suurin skandaali kautta aikain. Sellaiseksi on ryhdytty kutsumaan tuoreinta lahjonta- ja salakuljetustapausta linnassa sen jälkeen kun paljastui, että kymmeniä miljardeja euroja on hävinnyt laittomuuksissa kuin tuhka tuuleen.
Skandaali ei ole aiheuttanut pelkästään taloudellisia vahinkoja, vaan siitä on tullut uhka johtavalle aatelikerhon puolueelle.
Korruptio on jo pitkään ollut linnassa suurin palvelioitten ärsyttävistä tekijöistä, ja tuoreimmat paljastukset lisäävät tyytymättömyyttä niin aatelinkerhon kuin maan johtoakin kohtaan.
Aatelikerhon kannalta tilannetta pahentaa se, että korkeiden poliitikkojen, poliisien ja upseerien epäillään sekaantuneen salakuljetukseen P af Grönrothin maakunnassa linnan kaakkoisosassa.
Yli tuhatta puoluevirkailijaa on kuultu ja ainakin 200:a vastaan nostettaneen syyte. Salakuljetuskoplan johto tuomitaan todennäköisesti mielisairalaan hoitoon elinikuiseksi ajaksi.
Vaikutusvaltaisin niistä rötös herroista, joita tutkimukset ovat koskettaneet, on kerhon jäsen ja P af Grönroth.
Potilas ei epäillä osallistuneen henkilökohtaisesti salakuljetusskandaaliin, mutta hänen vaimonsa (Hesperian puiston kreivitäri)uskotaan olevan eräs avainhahmoista.
sori......sori.... vahingossa mä tein sen
sori...
Terveisin
Vapaa aateloitu rötös herra
Sir P af Grönroth

Vastaukset 1
Vanhimmat
Leuka ylös...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001447&posting=22000000018087066