Ottiko Jumala varjeluksen ?

Osaanotto surevalle perheelle ja omaisille
-------------------------
Missä muualla maailmassa suomalaisia on kuollut rauhanturvaamis operaatioissa tai niin sanotuissa toisen aallon operaatioissa?

En ole ylättynyt että sota alueella tapahtuu tarkkailijoiden kuolemia, sen riskin he ovat ottaneet, kun sotilas ammatin ovat ottaneet ja sinne lähteneet.

Montako suomalaista on kuollut rauhanturvaamis operaatioissa? Missä ja Kenen toimesta?

Montako rauhanturvaaja on kuollut maailmassa eri konfilkteissa? Missä ja kenen toimesta?

Toivottavasti EU-suomi & YK ei tee mitään hätiköityjä päätöksiä, koska Israelissakin kuoli terroristien iskuissa satoja ennennkuin Israel niihin voimalla puuttui. Israelilla oli pitkä pinna.

Ottiko Jumala suomelta varjeluksen pois? EU-suomen Israel poliitkan johdosta?

ps. Israel ei ole terroristi järjestö, vaan legitiimi valtio.
241183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

siellä teidän kuvittelemassanne taivaassa mietti,että "otetaampa tuolta yhdeltä suomalaiselta suojelu pois"Lapsellista ajattelua-tyypillistä tyhmyyttä!!

Äänestä
  • Mitä ?

    Tänään syödään, juodaan ja huomenna kuollaan. kaikki olikin turhuuksien turhuuta.

    Niinkö ajattelet?

    Äänestä

  • pois ! kirjoitti:

    Mitä ?

    suojelukseen.Sen takia en ole koskaan uskonut kristinuskoon koska se on väkivaltainen.Johan luomistaru jo alkaa veljesmurhalla.

    Äänestä

  • uskon henkilökohtaiseen kirjoitti:

    Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat uskovat Armoon.

    Pelastus on yksin uskosta, armosta, Jeesuksen sovitus työn tähden jotta ketään ei kerskaisi.

    Hyviä tekoja uskova myös tekee, mutta ne näyttävät myös uskoa. Siis puolin ja toisin

    Jos teot pelastasi mihin uskova tarvitsisi Jeesuksen sovitus työtä?

    Opetus
    Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
    on vanha ja hyvä opetus, en ole kuullut vanhempaa yhtä hyvää opetusta.

    Jumala on suojellut ihmiskuntaa vaikka ihmisiä on kuollut sodissa ja taudeissa miljoonia.

    Perkele kun tappaisi ihmiskunnan niin nopeasti kuin pystyisi, jos Jumala sen sallisi siis ottaisi suojansa pois.

    En ota kantaaa veljes murhaa joka tapahtui vanhan liiton aikana, elämme uudenliiton aikaa.

    Meidän Jumalamme ei ole sodan ja koston hyväksyjä Jumala niinkuin israelilaisilla on, vaan hän on sodan vastainen sodalta ja kaikelta pahalta suojeleva Jumala, jos vain niin häneltä sitä pyydämme.

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat uskovat Armoon.

    Pelastus on yksin uskosta, armosta, Jeesuksen sovitus työn tähden jotta ketään ei kerskaisi.

    Hyviä tekoja uskova myös tekee, mutta ne näyttävät myös uskoa. Siis puolin ja toisin

    Jos teot pelastasi mihin uskova tarvitsisi Jeesuksen sovitus työtä?

    Opetus
    Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
    on vanha ja hyvä opetus, en ole kuullut vanhempaa yhtä hyvää opetusta.

    Jumala on suojellut ihmiskuntaa vaikka ihmisiä on kuollut sodissa ja taudeissa miljoonia.

    Perkele kun tappaisi ihmiskunnan niin nopeasti kuin pystyisi, jos Jumala sen sallisi siis ottaisi suojansa pois.

    En ota kantaaa veljes murhaa joka tapahtui vanhan liiton aikana, elämme uudenliiton aikaa.

    Jumalalta ettei israelilaiset enää tappaisi "vihollisiaan"? On valitettavaa että idässä kirjoitettu raamattu on saanut muutaman suomalaisenkin pään sekaisin, joka ei tiedä mikä on oikein ja mikä on väärin.

    Jeesuksesta puheen ollen miksi hänet tapettiin? Siksikö, että hän sanoi totuuksia vallanpitäjistä.
    Siellä pitäisi taas olla Jeesus sanomalla israelilaisille suorat sanat.

    Äänestä

  • pois kirjoitti:

    Herraan Jeesukseen Kristukseen uskovat uskovat Armoon.

    Pelastus on yksin uskosta, armosta, Jeesuksen sovitus työn tähden jotta ketään ei kerskaisi.

    Hyviä tekoja uskova myös tekee, mutta ne näyttävät myös uskoa. Siis puolin ja toisin

    Jos teot pelastasi mihin uskova tarvitsisi Jeesuksen sovitus työtä?

    Opetus
    Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
    on vanha ja hyvä opetus, en ole kuullut vanhempaa yhtä hyvää opetusta.

    Jumala on suojellut ihmiskuntaa vaikka ihmisiä on kuollut sodissa ja taudeissa miljoonia.

    Perkele kun tappaisi ihmiskunnan niin nopeasti kuin pystyisi, jos Jumala sen sallisi siis ottaisi suojansa pois.

    En ota kantaaa veljes murhaa joka tapahtui vanhan liiton aikana, elämme uudenliiton aikaa.

    uuden liiton.Oliko jumala takinkääntäjä?Olen luullut että niitä löytyy vain poliitikoista.

    Äänestä

Minä tulkitsen viime aikaisia tapahtumia niin, että juutalaiset ovat suututtaneet Jumalan. Tämähän ei ole mitään uutta. Vanha Testamentti on täynnä vastaavia tapauksia. Juutalaiset tyrivät. Ja Jumala lähettää vihollisen kurittamaan juutalaisia.

Tästä tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä kuin se, että juutalaiset tekevät parannuksen. Lopettavat mammonan palvelemisen ja haureuden harjoittamisen.

Lopulta kaikki kääntynee parhain päin. Israelin Jumala on armollinen.

Äänestä
  • Rauha tulee kun Rauhanruhtinas saapuu.

    Kun juutalaiset huutaa...
    Siunattu olkoon hän joka tulee Herran nimeen.

    Miten Israelin tekemät synnit eroavat maailman muiden maiden tekemistä synneistä ja haureudesta?

    Israelissa on Messiaanisia juutalaisia jotka ovat ottaneet Herran Jeesuksen Kristuksen vastaan.
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1153055777563&search=&rng=1&ref=room.11&ctx=-1&submit2=Lue&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

    Uskomattomia on suomessa ja maailmassa, suomessakin muslimeja, hinduja, ateisteja, mammonanpalvojia, vapaamuurareita, okkultisteja...
    Ei Jumala ole kansaan hylännyt vaikka heillä on silmät soenneina niin kauan kunnes pakana kansojen luku on sisälle tullut.

    Jumala kurittaa ja kasvatta ohjaa mutta ei kansaansa hylkää. Jumala vihaa hylkäämistä.

    Äänestä

Etkö tajua että vääryys on vääryys, vaikka kuka sen tekisi!!! Ei tässä Jumalaa voi syyttää vaan Israelia! Niillä ei ole siellä enää mitään rajaa!!! SAIRASTA hyökätä YK:n kimppuun!!!

Äänestä
  • täynnä provoilijoita:jotkut tarjoavat Jeesusta jokapaikan lääkkeeksi, jotkut vaativat kaikkia juutalaisia tapettaviksi rauhan nimissä; jokainen kiljuu omaansa ilman täysjärkisyyden häivettä.
    Siitä mitä valitettavasti tapahtui:
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1209052

    Äänestä

  • Sairasta väittää, että Israel voisi tehdä jotain väärin.

    Sehän on sama kuin väittäisi Jumalan olevan terroristi!

    Äänestä

  • Kyllä tajua että synti on synti kaikille.

    Tosi asiaa Raamatun pohjalta on se että kaikki kansat kääntyy Israelia vastaan ja he kaatuvat Jumalan toimesta kun Herra itse sotii heitä vastaan.

    Se että oliko YK sotilaiden kuolema Israelilta tahallinen teko vai vahinko sen tietää vain Jumala.

    Ei ne sotilaat kuollut ilman Jumalan sallimusta, hiuskarvakaan ihmisen päästä ei putoa jos Jumala ei sitä salli. Oliko he uudestisyntyneitä Herran Jeesukseen Kristukseen uskovia sitä en tiedä.

    Kaikkinainen tappaminen on perkeleestä sanoohan sanakin että varas ei ole tullut muuta tekemään kuin varastamaan tuhoamaan ja tappamaan. Sitä että Jumala itse sotii kansansa puolesta jonka kanssa hän on tehnyt iankaikkisenliiton on kieltämättä vaikeata käsittää.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1153055952074&search=&rng=1&submit1=Hae&ref=room.11&ctx=-1&mod1=WEB&mod2=&mod3=

    Uskon että näille lopun aikojen, loppu ajalle löytyy vastaus Raamatusta.

    Onko Israelin nykyiset rajat ne rajat jotka on ilmoitettu vanhassa testamentissa, ne todelliset rajat Jumala antoi kansalleen.

    Täytyypi tutkia.

    Toivon rauhaa Israeliin, vaikka sitä ei Raamattu kerro tulevan ennen kun Jeesus Rauhanruhtinas saapuu.

    ps, ei YK:n kaikkki virkamiehet tai joukot ole Jeesukseen uskovaisia. Saatika he ketkä todellisuudessa ohjaavat YK:ta?

    Miksi Jumala salli heidän kuolemansa?

    Äänestä

  • pois ! kirjoitti:

    Kyllä tajua että synti on synti kaikille.

    Miksi Jumala sallii terroristien tappaa israelilaisia siviilejä Haifassa?

    Haluaako Jumala näin viestittää jotain Israelille?

    Ovatko Haifassa kuolleet juutalaiset olleet kunnon juutalaisia? Sitä en tiedä.

    Äänestä

  • lievä jumalmyrkytys kirjoitti:

    Sairasta väittää, että Israel voisi tehdä jotain väärin.

    Sehän on sama kuin väittäisi Jumalan olevan terroristi!

    voi, mutta tällä palstalla ei näköjään voi järkeä käyttää vaan pitää aina hihhuloida johonkin suuntaan.

    Äänestä

  • Jumala sallii kaikenlaista kirjoitti:

    Miksi Jumala sallii terroristien tappaa israelilaisia siviilejä Haifassa?

    Haluaako Jumala näin viestittää jotain Israelille?

    Ovatko Haifassa kuolleet juutalaiset olleet kunnon juutalaisia? Sitä en tiedä.

    Juutalaiset tappoi Jeesuksen, joten sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • on hirveä. kirjoitti:

    historian totuus kertoo ihan muuta kyllä. Roomalaiset hallitsivat silloin Jerusalemia . on
    kyllä kumma , että aina aika ajoin nousee tuo
    väärä syytös esiin yllyttäen antisemitismiin ,
    tuota samaa jesuiitat käyttävät vieläkin .

    Äänestä

  • rasismia vastaan kirjoitti:

    täynnä provoilijoita:jotkut tarjoavat Jeesusta jokapaikan lääkkeeksi, jotkut vaativat kaikkia juutalaisia tapettaviksi rauhan nimissä; jokainen kiljuu omaansa ilman täysjärkisyyden häivettä.
    Siitä mitä valitettavasti tapahtui:
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1209052

    että Israelissa väitetään, että he tappoivat VAHINGOSSA ne YK-laiset!!! Haloo, kyllä jokainen tajuaa, että se oli TAHALLISTA, kun kerran TIEDETTIIN, että he ovat siellä! Pitävät ihmisiä ihan tyhminä kaiken lisäksi! En löydä edes sanoja siihen, miten törkeää tuollainen on.

    Äänestä

  • Jumala sallii kaikenlaista kirjoitti:

    Miksi Jumala sallii terroristien tappaa israelilaisia siviilejä Haifassa?

    Haluaako Jumala näin viestittää jotain Israelille?

    Ovatko Haifassa kuolleet juutalaiset olleet kunnon juutalaisia? Sitä en tiedä.

    Mietippä kuka on terroristi, kuka tappaa siviileitä ja yk rauhanturvaajia???

    Äänestä

  • kertoo ihan kirjoitti:

    historian totuus kertoo ihan muuta kyllä. Roomalaiset hallitsivat silloin Jerusalemia . on
    kyllä kumma , että aina aika ajoin nousee tuo
    väärä syytös esiin yllyttäen antisemitismiin ,
    tuota samaa jesuiitat käyttävät vieläkin .

    Jaa. Nyt sitä Jerusalemia hallitsee juutalaiset ja lahtaamiselle ei näy loppua.

    Äänestä

  • Facta loquuntur kirjoitti:

    Jaa. Nyt sitä Jerusalemia hallitsee juutalaiset ja lahtaamiselle ei näy loppua.

    Eipä muuten hallitse, vaan muslimit, vai oletko nähnyt juutalaisten temppeliä "temppelivuorella", kyllä siellä palvotaan Allahia eikä Jahvea.

    Äänestä

  • on hirveä. kirjoitti:

    Juutalaiset tappoi Jeesuksen, joten sitä saa mitä tilaa.

    Kosto?
    Jeesushan nousi kuolleista
    Ja ennen kuolemaansa rukoile että
    Anna anteeksi

    Eiko hänen rukoustaan ole vastattu?

    Äänestä

  • thorni kirjoitti:

    Eipä muuten hallitse, vaan muslimit, vai oletko nähnyt juutalaisten temppeliä "temppelivuorella", kyllä siellä palvotaan Allahia eikä Jahvea.

    Onko Ehud Olmertista siis tullut muslimi. Ketkä nyt kohtaavat Knesstissä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pois ? kirjoitti:

Osaanotto surevalle perheelle ja omaisille
-------------------------
Missä muualla maailmassa suomalaisia on kuollut rauhanturvaamis operaatioissa tai niin sanotuissa toisen aallon operaatioissa?

En ole ylättynyt että sota alueella tapahtuu tarkkailijoiden kuolemia, sen riskin he ovat ottaneet, kun sotilas ammatin ovat ottaneet ja sinne lähteneet.

Montako suomalaista on kuollut rauhanturvaamis operaatioissa? Missä ja Kenen toimesta?

Montako rauhanturvaaja on kuollut maailmassa eri konfilkteissa? Missä ja kenen toimesta?

Toivottavasti EU-suomi & YK ei tee mitään hätiköityjä päätöksiä, koska Israelissakin kuoli terroristien iskuissa satoja ennennkuin Israel niihin voimalla puuttui. Israelilla oli pitkä pinna.

Ottiko Jumala suomelta varjeluksen pois? EU-suomen Israel poliitkan johdosta?

ps. Israel ei ole terroristi järjestö, vaan legitiimi valtio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu