Katsotaan nyt ensin oliko yk tarkkailijoiden asemiin osunut raketti/pommi/ammus edes lähtöisin israelin puolelta.
Ihan vain siksi, ettei käy samoin kuin gazaassa jossa ensin kaikki kirkuivat israelin tömäyttäneen paukkunsa rannalla olevan perheen sekaan tappaen kaikki seitsemän. Myöhemmin riippumaton saksalainen tutkimuselin totesi paukun olleenkin hamasin oma miina.
En lainkaan ihmettelisi vaikka nytkin kyseessä olisi samantyylinen tapaus. Hizbollah ei takuulla epäröisi tehdä tuollaista ja syyttää siitä israelia. Näin saadaan painetta sodan lopettamiseen johon hizbollahilla on kova kiire sillä paukut ovat loppumassa ja siviilit päässeet karkuun heiltä ja näin suojamuuria ei enää ole. Ovathan nämä hizbollahit kaikkialla tunnettuja halustaan käyttää siviilejä suojamuurinaan sotatouhuissaan ja kuolleina sitten propagandatuotteina.
En toki väitä, että näin varmasti on mutta en ole niin hysteerinen, että sulkisin mahdollisuuden pois ennen tutkimusten valmistumista.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis voisitko kertoa mistä luit tuon miinajutun tutkimuksista? Linkkiä please.
Mä kun luulin että israel yksin tutkia asian jälleen.
aseita, kuin Israelilla.
Uutisten mukaan kyseessä on ilmaisku. Täsmäase.
Ei alueella sellaisia muilla ole.
Ihan selvästi se oli kivillä heittetty paskaks:
Elikä hizbollah kivitti kuoliaksi kaikkia.
Tai sitten sen on pakko olla niin että hizbollah on varastanut ohjuksen ja ampunut sen omiin asemiin.
Kaikki muu on antisemitismiä!!
Mene synagoogaan rukoilee..
Miksi et laita asioitasi samaan viestiin vaan raapustat aina uuden?
Iskun teki oikeasti vakoilulennolla ollut Iranin stealth-hävittäjä.
Samaa tuumin itsekseni. Odotellaan ja kuulostellaan.
Muilla ei ole lentopommeja (lentokoneita) sillä alueella kuin Israelilla.
Kiinalainen tarkkailija on tunnistettu, yksi on vielä kateissa.
Kyseessä on betonirakenteinen bunkkeri, joka sai suoran osuman ilmaohjuksesta.