Ahdistaa

Mua on ahdistanut paljon kohta noin kymmenenvuotta ja täytän elokuussa vasta 24. Sinä aikana olen miettinyt itsemurhaa joskus vähemmän tosissaan ja joskus hyvinkin vakavissani. Mä olen jäänyt täysin yksin. Olen kaikki päivät yksikseni. Koulukiusaaminen teki musta ujon ja aran enkä uskalla lähestyä ketään. Olen aina uskonut jumalaan siitä lähtien kun neljävuotiaana näin mielessäni loistavan ja kirkkaan valon, enkelin hetkenä jolloin olin kuolla pois. Mä olen ollut väkivaltainen ja ilkeä. Olen tehnyt asioita joita kadun valtavasti eikä mene päivää ettenkö katuisi ja rukoilisi anteeksiantoa. Mä häpeän ja vihaan itseäni niiden takia.

Olen mä muuttunut. En tee enää sellaisia asioita kuin muutama vuosi sitten. Mutta menneet synnit kalvaa ja ehkä olen ansainnutkin tämän yksinäisyyden ja tuskan. Olen kärsinyt syvästä masennuksesta ja mennyt jopa niin alas, että olen kuullut ääniä. Ja ne äänet mitä kuuluu rajan takaa on kauheaa kuultavaa. Ne tietää susta kaiken ja osaa iskeä juuri arimpiin kohtiin.

En vain jaksa tätä yksinäisyyttä enää. Olen käynyt yksikseni kirkossa hiljentymässä kun muita ei ole läsnä joskus itkenytkin. Viimeviikolla kävin seurakuntatalolla hakeakseni henkistä tukea, mutta käännyin takaisin en uskaltanut tämän ujouden ja arkuuden kanssa mennä puhumaan ihmisten kanssa.

Olen nuori ihminen. En jaksa tätä katumusta, tuskaa ja yksinäisyyttä lopunikääni. Haluaisin olla vain hyvä ihminen ja vaikka kuinka yritän sitä niin lopussa tunnen itseni aina pahaksi ja kelvottomaksi. Onko missään mitään uskonnollista ryhmää taikka auttajia jotka voisi kuunella? Olen mä psykiatrilla käynyt, mutta ei niille voi puhua suhteesta jumalaan. Jos sitäkautta saisin sen tunteen takaisin, että minussakin on hyvää ja munkin elämä on arvokasta ja jos vain pysyn uskossani ja kadun aidosti niin loppuisi tämä tuska.
10431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

asioihin erikoistuneelle lääkärille. Monet asiat mm. hormoonit vaikuttaa masennukseen. Lääkäri osaa neuvoa sinulle sopivat lääkkeet. Kärsin itsekkin jonkun asteisesta masennuksesta ja rukoilin että helpottaisi mutta ei se auttanut. Olen rukoillut varmaan satoja kertoja. Nyt olen pikku hiljaa hyväksynyt että ehkä kaiken ei ole tarkoitus parantua rukoilemalla vaan lääkäri on sitä varten että hoitaa.

Äänestä

Itselläni on ihan samanlaisia kokemuksia itsestäni!

En tosin ihan itsaria haudo. Kuitenkin tuntuu että se on loputon kehä: Yritän tehdä hyvää ja sorrun ilkeyksiin ja sitten tulee hirveä morkkis ja katumus.
Ja tuntuu ettei Jumala minua voi rakastaakaan kun en osaa olla parempi kristitty.

Varaa aika joltain seurakuntasi papilta jonka tunnet olevan "miellyttävä".
Minua auttoi kun keskustelin yhden papin kanssa.
Ei se ongelmaa poista, niinkauan kuin tuntee itse henkilökohtaisesti anteeksiannon mutta se auttaa.
Joku sanoo sinulle että sinä ET OLE HUONO! Sinä OLET IHMINEN! =)

Ja Jumala rakastaa sinuakin!
Kristuksen sovitus on kuin verho joka peittää syntimme niin ettei Isä niitä näe. Eikö ole upeaa?

Äänestä

Olet ainutlaatuinen ja rakas Jeesukselle. Jeesus kuoli ristillä sinunkin syntiesi takia. Ja sen kautta sinä voit myös muuttua. Jeesus tekee sen työn sinussa, kunhan vain luovutat elämäsi ilman ehtoja Hänelle. Jeesus tuli just syntisiä pelastamaan. Niitä jotka tunnustavat olevansa syntisiä.
Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Jeesus antaa kaikki sinun pahat tekosi anteeksi. Ihan kaikki. Anteeksi antamus tulee Jeesuksen uhriveren takia.. Rukoile, että Jeesus johdattaa tiellesi uskovia ystäviä.. sellaisia Jumalan mielenmukaisia ystäviä, joiden kanssa sinun on hyvä jutella.
Tuli mieleen, että hae kirjastosta vaikka Riku Rinteen kirjoja.. ne on tosi hyviä.

Äänestä

Kristuskeskeinen toipuminen.
www.krito.fi

Äänestä

Tutulta tuo minunkin korvissani kuulostaa. En suosittele lääkkeitä vaan pikää psykoanalyyttistä terapiaa.Se auttoi nimittäin minuakin.Olen minä vieläkin melkoisen yksinäinen, mutta se tunne ei enää tapa. Jollakin tapaa paremmin pystyn kestämään myös muiden ihmisten seuraa ja olen löytänyt itsestäni sosiaalisia puolia joista en ennen mitään tiennyt.Paljon hyviä asioita tapahtui, vaikka se olikin TODELLA rankkaa.
Samoin, jos paikkakunnallasi joku järjestää kritoryhmiä,niin suosittelen niitäkin.Ihan sama mikä seurakunta, kannattaa silti.

Ei kukaan koskaan tule täysin virheettömäksi ja hyväksi.Vikaa riittää kehdosta hautaa.Ihan vain siksi, että olemme ihmisiä. Voit silti levätä Isän sylissä. Ilman suorittamisen taakkaa.

Äänestä

On mahdotonta yritääkkään olla hyvä ihminen Jumalan silmissä, sillä kukaan meistä ei ole Hänen silmissään kelvollinen tekojensa tähden. Meissä kaikissa asuu synti. Se, että tunnet itsesi kelvottamaksi ja pahaksi, osoittaa sen, että sinulla on omatunto ja tunnet tämän kaiken, sillä Jumalan laki tuo mukanaan synnintunnon. Ei kenelläkään tässä ajassa voi edes olla synnitöntä päivää, joten et todellakaan ole yksin sanoessasi ettei mene päivääkään ettet katuisi ja rukoilisi anteeksiantoa. Mutta anna Jeesuksen tulla sydämeesi, jotta Hänen rauhansa täyttäisi sinut. Sinulta puuttuu se armo, jonka Jumala meille antoi Poikansa Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Hän on jo lunastanut sinut, mutta sinun täytyy ottaa Hänet vastaan.
Kaikella on tarkoituksensa, myös sillä, että olit koulukiusattu ja yksinäinen. Minä olin myös koulukiusattu enkä kavereita liiaksi "omistanut".Vaikka nuo tuntuvatkin varmasti ihmisjärjellä kohtuuttomilta asioilta, niissäkin piilee Jumalan tahto ja rakkaus. Me emme niitä välttämättä osaa nähdä, mutta joskus myöhemmin kaikki selviää. "silloin selityksen saavat, kaikki tuskat, lyödyt haavat"
Rukoile ja pyydä Herraa Jeesusta sydämeesi..Hänen verensä suojassa olet turvassa ääniltäkin. Käy rohkeasti ristin juureen, kyllä Hän kuulee ja tietää jo nyt sinunkin elämäsi..Sinausta.

Äänestä
  • Minä tunnen samalla tavalla kuin sinä. Olen 20 vuotias ja elämäni on ollut jo monta vuotta yhtä repimistä ja pahoja tekoja....kaipaan elämää Jeesuksen lähellä. En tiedä miten sinne pääsisin....
    Elämäni on ollut järkyttävää.
    Yritin etsiä noita krito ryhmiä, mutta niitä oli vissiin vain suuremmilla paikkakunnilla...onko tuo krito työ jotenkin sidoksissa helluntailaisuuteen?
    Sain sellaisen käsityksen....Minulla ei ole mitään helluntailaisuutta vastaan. Sydämessäni en silti tuntisi kuuluvani sinne.
    No, sinä et kuitenkaan ole ihan yksin...voimia ja rakkautta sinulle.

    Äänestä

Itsekin olen masennusta jo 14-vuotiaasta sairastanut, ja itsemurhayrityksiä on ollut. Myös ääniä olen kuullut.
Olen tehnyt niin pahoja asioita, että niitä ei voi kristityn kuullen mainita. Pahoja asioita...
Ollessani kellokoskella hoidossa vuosi sitten, koitin kertoa näistä asioista, mutta eihän ne mielenterveysihmiset näitä ymmärrä. Sairaalapappikaan ei oikein osannut auttaa.

Voin vaan sanoa sulle, että mitä tahansa sä oletkin tehnyt, sä olet jo saanut sen anteeksi. Usko Jeesukseen tuntuu hyvältä sen takia, koska ei tarvitse kantaa synnin taakkaa enää harteillaan, Jeesus on ottanut sen pois.

Itsekkään en oikein uskalla kirkkoon mennä, enkä puhua tuntemattomille siellä. On paljon helpompi puhua samanikäiselle, samassa tilanteessa olevalle. Jos tahdot, voitas jutella vaikka s-postitse näistä jutuista! Yhdessä jaksettais paremmin. Kerro jos tahdot! :)

Äänestä
  • Juttelisin mielelläni sun kanssa :) On niin raskasta kantaa kaikkea sisällään ja tuntea olevansa täysin yksin.

    Äänestä

Älä pelkää! Jumala on sallinut sinulle paljon koettelemuksia elämässäsi, ajattelen, rakkaudessaan ja armossaan. Hän on halunnut vetää sinua lähelleen, ottaa syliinsä, rakastavaan Isän-syliin kuin pienen lapsen. Sellaisina pieninä saamme tulla Poikansa Jeesuksen uhrityön tähden. Meillä on vapaa pääsy armoistuimelle, joka on Jeesus Kristus. Ajattelen koettelemusten olevan sitä varten, että omat voimamme loppuisivat ja todella meille tulisi tarve pyytää apua Jumalalta.

Tiedän jotakin omakohtaisesta ahdistuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Mä koen, että perkele haluaa meidän kokevan yksinäisyyttä ja laittavan kaikenlaisia esteitä muiden ihmisten kohtaamiselle. Se on sellainen kehä-ilmiö. Yksinäisyys masentaa ja masennus vaikeuttaa ihmisten kohtaamista. Elä päivä kerrallaan (tai tunti tai minuutti). Pyydä apua Isältä jokaiseen hetkeen tai Jeesukselta jos se on helpompaa. He ovat yhtä, joten miten vain koet luontevimmaksi.
Muista, että elämä on kuitenkin lahja, tuntui sinusta tänään miltä tuntui. Älä luovuta. Perkele haluaa sinun kuolevan, vieläpä iankaikkisesti, mutta Jumala haluaa antaa sinulle Elämän, ylenpalttisen elämän, joka on hänen Pojassaan.

Haluaisit olla hyvä ihminen. Niin me varmaan kaikki haluaisimme. Mutta totuus meistä on kuitenkin toinen. Raamatun mukaan olemme poispoikenneita Jumalasta, jumalattomia itsessämme. No mitä voi odottaa jumalattomalta ihmiseltä? Paavali toteaa, ettei hänen turmeltuneessa luonnossaan asu MITÄÄN hyvää. Mä voin sanoa itsestäni, että mä olen ollut ja olen vieläkin monta kertaa väkivaltainen ja ilkeä.
No mikä nyt avuksi ja neuvoksi?

Avuksi ja neuvoksi Jumalan Sana ja sen lupaukset:

JUMALATTOMAN JUMALA ARMAHTAA!

MISSÄ SYNTI ON SUURESTI TUTTU, SIELLÄ ARMO ON YLENPALTTISESTI TUTTU!

jne. jne. Ja ne lupaukset eivät tähän lopu, lue vaikka omasta Raamatustasi tai lainaa kirjastosta.

Minusta tuntuu, että sinä taidat olla nyt katunut riittävästi. Katso Jeesukseen, joka on ottanut kannettavakseen syntisi ja syyllisyytesi taakan. Älä yritä enää pinnistellä niiden kanssa itse, sinusta ei ole siihen. Katso Jeesusta, siellä ne ovat sinun syntisi, KAIKKI SYNNIT, Hänen harteillaan. Ja sovintoveri vuotaa ja puhdistaa sinut kokonaan, aivan puhtaaksi, aivan kirkkaaksi. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Ja Isä sanoo Pojastaan: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt. Vaikka olet läpikotaisin syntinen, sun elämä on silti arvokas.
Olet ihminen, Jumalan luoma ja Jeesuksen kalliisti lunastama. Ja muista: Jeesus on sinun kanssasi joka päivä ja joka hetki.


Vielä joitakin arkisia ohjeita:

Yritä joka päivä vääntäytyä ihmisten ilmoille, vaikka pieneksi hetkeksi.

Liikunta auttaa yllättävän paljon ahdistukseen ja masennukseen. Ja ulkoilu.

Jos mahdollista, yritä löytää jotakin mielekästä tekemistä, kansalaisopiston ryhmää tai muuta harrastusta.

Hae apua jostakin. Jumala johdattaa sua siinä asiassa. Itse sain keskusteluapua kuntamme diakonissalta ja perheasiain neuvottelukeskuksesta. Sellainen uskovainen, jolla on Jeesus sydämessä, voi olla myös hyvä keskustelukumppani. Mutta Jumala johdattaa tiellesi jonkun, jos Hän näkee sen hyväksi. Hän näkee meidän heikkoutemme ja on myös tarkoittanut meidät avuksi toinen toisillemme. Silti Raamattu kehoittaa luottamaan yksin Herraan. Ja silti tämä Herra puhuu meille niin usein toisen ihmisen kautta.

Kristittyjä terapeutteja on kuulemma myös jonkin verran, jos sinulla on rahaa maksaa heidän palkkionsa. Netistä tai puhelinluettelosta voisi varmaan etsiä.

Etene pienin askelin, älä vaadi itseltäsi liikaa liian nopeasti. Tai paremminkin, älä vaadi itseltäsi mitään, Jumala tekee kaikkihyvät ja onnelliset asiat elämässäsi.

Kerro asiasi aina Jumalalle, Hän kyllä kuulee ja tietää kyllä ne etukäteenkin, vaikka et itse jaksaisi uskoa sitä. Pyydä kaikkiin asioihisi Jumalan johdatusta, Hän tietää mikä meille on parhaaksi.

Jeesus sanoo: MINÄ ANNAN TEILLE TULEVAISUUDEN JA TOIVON!

P.S. Niistä äänistä: älä välitä niistä, Perkele yrittää vaikka mitä kiusataksensa sinua. Jeesus on voittanut perkeleen lopullisesti, Hän on sinun turvasi ja auttajasi niitä ääniäkin vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksinäinen 23v kirjoitti:

Mua on ahdistanut paljon kohta noin kymmenenvuotta ja täytän elokuussa vasta 24. Sinä aikana olen miettinyt itsemurhaa joskus vähemmän tosissaan ja joskus hyvinkin vakavissani. Mä olen jäänyt täysin yksin. Olen kaikki päivät yksikseni. Koulukiusaaminen teki musta ujon ja aran enkä uskalla lähestyä ketään. Olen aina uskonut jumalaan siitä lähtien kun neljävuotiaana näin mielessäni loistavan ja kirkkaan valon, enkelin hetkenä jolloin olin kuolla pois. Mä olen ollut väkivaltainen ja ilkeä. Olen tehnyt asioita joita kadun valtavasti eikä mene päivää ettenkö katuisi ja rukoilisi anteeksiantoa. Mä häpeän ja vihaan itseäni niiden takia.

Olen mä muuttunut. En tee enää sellaisia asioita kuin muutama vuosi sitten. Mutta menneet synnit kalvaa ja ehkä olen ansainnutkin tämän yksinäisyyden ja tuskan. Olen kärsinyt syvästä masennuksesta ja mennyt jopa niin alas, että olen kuullut ääniä. Ja ne äänet mitä kuuluu rajan takaa on kauheaa kuultavaa. Ne tietää susta kaiken ja osaa iskeä juuri arimpiin kohtiin.

En vain jaksa tätä yksinäisyyttä enää. Olen käynyt yksikseni kirkossa hiljentymässä kun muita ei ole läsnä joskus itkenytkin. Viimeviikolla kävin seurakuntatalolla hakeakseni henkistä tukea, mutta käännyin takaisin en uskaltanut tämän ujouden ja arkuuden kanssa mennä puhumaan ihmisten kanssa.

Olen nuori ihminen. En jaksa tätä katumusta, tuskaa ja yksinäisyyttä lopunikääni. Haluaisin olla vain hyvä ihminen ja vaikka kuinka yritän sitä niin lopussa tunnen itseni aina pahaksi ja kelvottomaksi. Onko missään mitään uskonnollista ryhmää taikka auttajia jotka voisi kuunella? Olen mä psykiatrilla käynyt, mutta ei niille voi puhua suhteesta jumalaan. Jos sitäkautta saisin sen tunteen takaisin, että minussakin on hyvää ja munkin elämä on arvokasta ja jos vain pysyn uskossani ja kadun aidosti niin loppuisi tämä tuska.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu