Koska veli Russell halusi hartaasti poistaa sen pahan tahran, jonka ikuisen piinan helvetintuliopetus oli Jumalan nimelle aiheuttanut, hän kirjoitti traktaatin, joka käsitteli aihetta ”Opettaako Raamattu, että iankaikkinen vaiva on synnin palkka?”. (The Old Theology ’Vanha jumaluusoppi’, 1889.) Siinä hän sanoi:
”Iankaikkisen vaivan teorialla oli pakanallinen alkuperä, vaikka se ei ollutkaan pakanoilla yhtä armoton oppi kuin se, mikä siitä myöhemmin tuli, kun se alkoi vähitellen yhdistyä nimikristillisyyteen, joka sekoittui pakanafilosofioihin toisella vuosisadalla. Vasta suuressa luopumuksessa pakanafilosofiaan liitettiin ne kauhistavat yksityiskohdat, joihin nykyään yleisesti uskotaan, niitä maalattiin kirkkojen seiniin, kuten tapahtui Euroopassa, ne kirjoitettiin uskontunnustuksiin ja virsiin ja Jumalan sanaa vääristeltiin siinä määrin, että tälle Jumalaa häpäisevälle rienaukselle saatiin näennäisesti Jumalan tuki. Nykyajan herkkäuskoisuus ei siksi ole perinyt sitä Herralta tai apostoleilta tai profeetoilta, vaan siltä sovittelun hengeltä, joka uhrasi totuuden ja järjen ja häpeällisesti vääristeli kristillisyyden opit epäpyhässä himossaan ja pyrkimyksessään saada valtaa ja rikkautta ja vetää puoleensa suuria joukkoja. Iankaikkinen vaiva synnin rangaistuksena oli tuntematon menneiden aikojen patriarkoille; se oli tuntematon juutalaisen ajan profeetoille; se oli tuntematon Herralle ja apostoleille; se on kuitenkin ollut nimikristillisyyden pääoppi suuresta luopumuksesta lähtien — ruoska, jolla maailman herkkäuskoisia, tietämättömiä ja taikauskoisia ihmisiä on piiskattu tyrannian orjalliseen tottelemiseen. Iankaikkista vaivaa julistettiin kaikille, jotka vastustivat tai halveksivat Rooman auktoriteettia, ja missä tällä [kirkolla] vain oli valtaa, se vitsasi ihmisiä jo heidän eläessään tuolla opetuksella.”
Veli Russell oli täysin selvillä siitä, että enemmistö järkevistä ihmisistä ei todellisuudessa uskonut helvetintulioppiin. Mutta kuten hän osoitti vuonna 1896 ilmestyneessä kirjasessa Mitä Raamattu sanoo helvetistä? (suom. 1911), ”kun he kuitenkin luulevat, että Raamattu opettaa sitä, niin seuraa siitä, että jokainen edistyminen todellisessa älykkäisyydessä ja veljellisessä rakkaudessa – – useimmissa tapauksissa vie heidät askeleen poispäin Jumalan sanasta, jota he väärin syyttävät tämän opin lähteeksi.”
Vetääkseen tällaisia ajattelevia ihmisiä takaisin Jumalan sanan puoleen hän mainitsi tässä kirjasessa jokaisen Kuningas Jaakon käännöksen jakeen, jossa sana helvetti esiintyy, jotta lukijat voisivat itse nähdä, mitä niissä sanotaan, ja sitten hän totesi: ”Jumalalle kiitos, emme löydä mitään sellaista iankaikkisen vaivan paikkaa, jota uskontunnustukset ja laulukirjat sekä monet koulut väärin opettavat. Kumminkin olemme löytäneet ’helvetin’ (’tuonelan’), nimittäin sheolin eli hadeksen, johon koko meidän sukukuntamme oli tuomittu Aadamin synnin perustuksella, ja josta kaikki ovat tulleet lunastetuiksi Herramme kuoleman kautta. Tämä ’helvetti’ on hauta — kuolemantila. Ja me löydämme toisen ’helvetin’ (gehennan, toisen kuoleman = lopullisen häviämisen, tyhjäksitekemisen), johon huomiomme on kiintynyt kaikkien niiden lopullisena rangaistuksena, jotka, tultuaan lunastetuiksi ja saatuaan täyden tiedon totuudesta ja täyden kyvyn noudattaa sitä, kuitenkin valitsevat kuoleman, asettautumalla Jumalaa ja vanhurskautta vastaan. Ja tähän sanoo sydämemme: Amen! ’Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen Kuningas. Kukapa ei pelkäisi sinua, Herra, eikä ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska vanhurskaat tuomiosi (toimintatapasi) ovat tulleet ilmeisiksi.” (Ilm. 15:3, 4.)
Hänen opetuksensa ärsytti ja hämmensi kristikunnan papistoa. Vuonna 1903 hänet haastettiin julkiseen väittelyyn. C. T. Russell ja tri E. L. Eaton kävivät sarjan väittelyjä, joiden yhtenä aiheena oli kuolleiden tila. Eaton toimi Pennsylvanian länsiosan protestanttisten pappien epävirallisen allianssin edustajana.
Noiden väittelyjen aikana veli Russell piti lujasti kiinni siitä väittämästä, että ”kuolema on kuolema ja että omaisemme ovat luotamme poistuessaan todella kuolleita, että he eivät ole elossa enkelien luona eivätkä myöskään demonien kanssa epätoivon paikassa”. Tämän tueksi hän viittasi esimerkiksi Saarnaajan 9:5, 10:een; Roomalaiskirjeen 5:12:een; 6:23:een ja 1. Mooseksen kirjan 2:17:ään. Lisäksi hän sanoi: ”Nämä raamatunjakeet ovat täysin sopusoinnussa sen kanssa, millainen sinä ja minä ja maailman jokainen tervejärkinen ihminen myönnämme Jumalamme järkevän ja oikean luonteenlaadun olevan. Mitä taivaallisesta Isästämme sanotaan? Että hän on oikeudenmukainen, että hän on viisas, että hän on rakkaudellinen, että hän on voimakas. Kaikki kristityt tunnustavat nämä jumalallisen luonnon ominaisuudet. Jos on näin, niin voimmeko nähdä mitään sanan merkitystä, jossa voisimme käsittää Jumalan olevan oikeudenmukainen ja kuitenkin rankaisevan omin käsin tekemäänsä luomusta kautta koko ikuisuuden, olipa synti mikä tahansa? En puolustele syntiä; en itse elä synnissä enkä koskaan saarnaa synnin puolesta. – – Mutta sanonpa teille, että kaikki nämä ihmiset täällä ympärillä, jotka veljemme [tri Eatonin] mukaan pilaavat ilman Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen pyhän nimen pilkallaan, ovat ihmisiä, joille on opetettu tätä iankaikkisen vaivan oppia. Ja kaikille vankiloissa oleville murhaajille, varkaille ja pahantekijöille oli opetettu tätä oppia. – – Nämä ovat huonoja oppeja; ne ovat vahingoittaneet maailmaa näin pitkään; ne eivät lainkaan kuulu Herran opetukseen, ja rakas veljemme ei ole vielä saanut hangattua pimeän keskiajan savua silmistään.”
Erään läsnä olleen papin kerrotaan väittelyn jälkeen tulleen Russellin luo ja sanoneen: ”Iloitsen nähdessäni teidän kääntävän paloletkun helvettiä kohti ja sammuttavan tulen.”
Tehdäkseen kuolleiden tilaa koskevan totuuden vieläkin laajemmalti tunnetuksi veli Russell puhui monien yksipäiväisten konventtien sarjassa vuosina 1905–07. Hän piti niissä esitelmän ”Helvettiin ja takaisin! Ketkä ovat siellä? Paluun toivo monille”. Aihe oli kiehtova, ja se kiinnosti monia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa täyttyivät niin suuret kuin pienetkin kokoussalit ihmisistä, jotka tulivat kuuntelemaan puhetta.
Yksi niistä, joita Raamatun lausunnot kuolleiden tilasta suuresti kiinnostivat, oli eräs Cincinnatin yliopiston opiskelija. Hänen tavoitteenaan oli valmistua presbyteerisen kirkon papiksi. Vuonna 1913 hän sai lihalliselta veljeltään kirjasen Where Are the Dead? (Missä ovat kuolleet?). Sen oli kirjoittanut John Edgar, raamatuntutkija, joka toimi myös lääkärinä Skotlannissa. Opiskelija, joka sai tuo kirjasen, oli Frederick Franz. Luettuaan sen huolellisesti hän sanoi päättäväisesti: ”Tämä on totuus.” Hän muutti epäröimättä elämänsä tavoitteet ja ryhtyi kokoajanpalvelukseen kolporteeraajaevankelistana. Vuonna 1920 hänestä tuli Vartiotorni-seuran päätoimiston henkilökunnan jäsen. Useita vuosia myöhemmin hänestä tuli Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen ja myöhemmin Vartiotorni-seuran presidentti.
”Iankaikkisen vaivan teorialla oli pakanallinen alkuperä, vaikka se ei ollutkaan pakanoilla yhtä armoton oppi kuin se, mikä siitä myöhemmin tuli, kun se alkoi vähitellen yhdistyä nimikristillisyyteen, joka sekoittui pakanafilosofioihin toisella vuosisadalla. Vasta suuressa luopumuksessa pakanafilosofiaan liitettiin ne kauhistavat yksityiskohdat, joihin nykyään yleisesti uskotaan, niitä maalattiin kirkkojen seiniin, kuten tapahtui Euroopassa, ne kirjoitettiin uskontunnustuksiin ja virsiin ja Jumalan sanaa vääristeltiin siinä määrin, että tälle Jumalaa häpäisevälle rienaukselle saatiin näennäisesti Jumalan tuki. Nykyajan herkkäuskoisuus ei siksi ole perinyt sitä Herralta tai apostoleilta tai profeetoilta, vaan siltä sovittelun hengeltä, joka uhrasi totuuden ja järjen ja häpeällisesti vääristeli kristillisyyden opit epäpyhässä himossaan ja pyrkimyksessään saada valtaa ja rikkautta ja vetää puoleensa suuria joukkoja. Iankaikkinen vaiva synnin rangaistuksena oli tuntematon menneiden aikojen patriarkoille; se oli tuntematon juutalaisen ajan profeetoille; se oli tuntematon Herralle ja apostoleille; se on kuitenkin ollut nimikristillisyyden pääoppi suuresta luopumuksesta lähtien — ruoska, jolla maailman herkkäuskoisia, tietämättömiä ja taikauskoisia ihmisiä on piiskattu tyrannian orjalliseen tottelemiseen. Iankaikkista vaivaa julistettiin kaikille, jotka vastustivat tai halveksivat Rooman auktoriteettia, ja missä tällä [kirkolla] vain oli valtaa, se vitsasi ihmisiä jo heidän eläessään tuolla opetuksella.”
Veli Russell oli täysin selvillä siitä, että enemmistö järkevistä ihmisistä ei todellisuudessa uskonut helvetintulioppiin. Mutta kuten hän osoitti vuonna 1896 ilmestyneessä kirjasessa Mitä Raamattu sanoo helvetistä? (suom. 1911), ”kun he kuitenkin luulevat, että Raamattu opettaa sitä, niin seuraa siitä, että jokainen edistyminen todellisessa älykkäisyydessä ja veljellisessä rakkaudessa – – useimmissa tapauksissa vie heidät askeleen poispäin Jumalan sanasta, jota he väärin syyttävät tämän opin lähteeksi.”
Vetääkseen tällaisia ajattelevia ihmisiä takaisin Jumalan sanan puoleen hän mainitsi tässä kirjasessa jokaisen Kuningas Jaakon käännöksen jakeen, jossa sana helvetti esiintyy, jotta lukijat voisivat itse nähdä, mitä niissä sanotaan, ja sitten hän totesi: ”Jumalalle kiitos, emme löydä mitään sellaista iankaikkisen vaivan paikkaa, jota uskontunnustukset ja laulukirjat sekä monet koulut väärin opettavat. Kumminkin olemme löytäneet ’helvetin’ (’tuonelan’), nimittäin sheolin eli hadeksen, johon koko meidän sukukuntamme oli tuomittu Aadamin synnin perustuksella, ja josta kaikki ovat tulleet lunastetuiksi Herramme kuoleman kautta. Tämä ’helvetti’ on hauta — kuolemantila. Ja me löydämme toisen ’helvetin’ (gehennan, toisen kuoleman = lopullisen häviämisen, tyhjäksitekemisen), johon huomiomme on kiintynyt kaikkien niiden lopullisena rangaistuksena, jotka, tultuaan lunastetuiksi ja saatuaan täyden tiedon totuudesta ja täyden kyvyn noudattaa sitä, kuitenkin valitsevat kuoleman, asettautumalla Jumalaa ja vanhurskautta vastaan. Ja tähän sanoo sydämemme: Amen! ’Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen Kuningas. Kukapa ei pelkäisi sinua, Herra, eikä ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska vanhurskaat tuomiosi (toimintatapasi) ovat tulleet ilmeisiksi.” (Ilm. 15:3, 4.)
Hänen opetuksensa ärsytti ja hämmensi kristikunnan papistoa. Vuonna 1903 hänet haastettiin julkiseen väittelyyn. C. T. Russell ja tri E. L. Eaton kävivät sarjan väittelyjä, joiden yhtenä aiheena oli kuolleiden tila. Eaton toimi Pennsylvanian länsiosan protestanttisten pappien epävirallisen allianssin edustajana.
Noiden väittelyjen aikana veli Russell piti lujasti kiinni siitä väittämästä, että ”kuolema on kuolema ja että omaisemme ovat luotamme poistuessaan todella kuolleita, että he eivät ole elossa enkelien luona eivätkä myöskään demonien kanssa epätoivon paikassa”. Tämän tueksi hän viittasi esimerkiksi Saarnaajan 9:5, 10:een; Roomalaiskirjeen 5:12:een; 6:23:een ja 1. Mooseksen kirjan 2:17:ään. Lisäksi hän sanoi: ”Nämä raamatunjakeet ovat täysin sopusoinnussa sen kanssa, millainen sinä ja minä ja maailman jokainen tervejärkinen ihminen myönnämme Jumalamme järkevän ja oikean luonteenlaadun olevan. Mitä taivaallisesta Isästämme sanotaan? Että hän on oikeudenmukainen, että hän on viisas, että hän on rakkaudellinen, että hän on voimakas. Kaikki kristityt tunnustavat nämä jumalallisen luonnon ominaisuudet. Jos on näin, niin voimmeko nähdä mitään sanan merkitystä, jossa voisimme käsittää Jumalan olevan oikeudenmukainen ja kuitenkin rankaisevan omin käsin tekemäänsä luomusta kautta koko ikuisuuden, olipa synti mikä tahansa? En puolustele syntiä; en itse elä synnissä enkä koskaan saarnaa synnin puolesta. – – Mutta sanonpa teille, että kaikki nämä ihmiset täällä ympärillä, jotka veljemme [tri Eatonin] mukaan pilaavat ilman Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen pyhän nimen pilkallaan, ovat ihmisiä, joille on opetettu tätä iankaikkisen vaivan oppia. Ja kaikille vankiloissa oleville murhaajille, varkaille ja pahantekijöille oli opetettu tätä oppia. – – Nämä ovat huonoja oppeja; ne ovat vahingoittaneet maailmaa näin pitkään; ne eivät lainkaan kuulu Herran opetukseen, ja rakas veljemme ei ole vielä saanut hangattua pimeän keskiajan savua silmistään.”
Erään läsnä olleen papin kerrotaan väittelyn jälkeen tulleen Russellin luo ja sanoneen: ”Iloitsen nähdessäni teidän kääntävän paloletkun helvettiä kohti ja sammuttavan tulen.”
Tehdäkseen kuolleiden tilaa koskevan totuuden vieläkin laajemmalti tunnetuksi veli Russell puhui monien yksipäiväisten konventtien sarjassa vuosina 1905–07. Hän piti niissä esitelmän ”Helvettiin ja takaisin! Ketkä ovat siellä? Paluun toivo monille”. Aihe oli kiehtova, ja se kiinnosti monia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa täyttyivät niin suuret kuin pienetkin kokoussalit ihmisistä, jotka tulivat kuuntelemaan puhetta.
Yksi niistä, joita Raamatun lausunnot kuolleiden tilasta suuresti kiinnostivat, oli eräs Cincinnatin yliopiston opiskelija. Hänen tavoitteenaan oli valmistua presbyteerisen kirkon papiksi. Vuonna 1913 hän sai lihalliselta veljeltään kirjasen Where Are the Dead? (Missä ovat kuolleet?). Sen oli kirjoittanut John Edgar, raamatuntutkija, joka toimi myös lääkärinä Skotlannissa. Opiskelija, joka sai tuo kirjasen, oli Frederick Franz. Luettuaan sen huolellisesti hän sanoi päättäväisesti: ”Tämä on totuus.” Hän muutti epäröimättä elämänsä tavoitteet ja ryhtyi kokoajanpalvelukseen kolporteeraajaevankelistana. Vuonna 1920 hänestä tuli Vartiotorni-seuran päätoimiston henkilökunnan jäsen. Useita vuosia myöhemmin hänestä tuli Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen ja myöhemmin Vartiotorni-seuran presidentti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tuo lahkon historiikkiteos, niin tarkista ja selitä, miksi se ensin kirjoittaa niiden vuosilukujen osalta Russellin pohdiskeluista ja päättelyistä sekä johtopäätöksistä, sitten sen jälkeen loppulausunnon, että vuosiluku ei johtunutkaan ihmisen päättelemisestä. Se selitys, mistä se johtui, on kirjassa itse asiassa myös vaikeatajuinen, selitä sekin.
Ja vielä, että kun Russell vuosiluvulle 1914 ennusti maailmanlopun, niin miksi lahko valehtelee asian nykyään toisin ?