Senkin rasistit!

Miksi haukutte ulkomaalaisia vaikka millä nimillä? Minussakin on afrikkalaista verta. Olen varma, että isäni oli aikoinaan Savonlinnassa vaikuttanut sirkustaiteilija Kibsage Kanoe West, vaikken häntä koskaan tavannutkaan. Häneltä olen perinyt juoksun lahjani. Osaan juosta karkuun ja ihan pitkiäkin matkoja!
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No yritäppäs juosta afrikkaan asti. Et onnistu?
Vetoja?

Äänestä
  • vain silloin kun äitini nukkuu ja telkkarista tulee ANIMALPLANET!

    Äänestä

Minun isäni on Kenialainen Rosario Edgar Alvez Kipketer.

Hän toimi vuosina 1961-1964 Kenian suurlähetystössä pappamopojen korjaajana ja lampaidentäyttäjänä.

Siitä minäkin sain vaikutteeni pappamopoihin joten minä pääsen karkuun nopeammin kuin sinä Savonmies. Kerran pakenin pappamopolla yli 40km/h poliiseja ja tarakalla istui silloinen tyttöystäväni lammas.

Äänestä

kaikkea kansoja. Israelilaisia taas ei voi kansaksi sonoa, ku ne on ympärimaailmaa tulleet pöllimään palestiinalaisten maata. Onhan niitä hyviäkin israelilaisia, mut hitusen vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rulleboy Savosta kirjoitti:

Miksi haukutte ulkomaalaisia vaikka millä nimillä? Minussakin on afrikkalaista verta. Olen varma, että isäni oli aikoinaan Savonlinnassa vaikuttanut sirkustaiteilija Kibsage Kanoe West, vaikken häntä koskaan tavannutkaan. Häneltä olen perinyt juoksun lahjani. Osaan juosta karkuun ja ihan pitkiäkin matkoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu