Jeesus on kuvattu kaikissa tauluissa pitkätukkaiseksi aika pitkäksi laihakasvoiseksi mieheksi. Kuitenkin tutkimukset on osoittanut että jos Jeesus oli olemassa niin hän oli musta lyttynenäinen kähärätukkainen aika pieni mies.
Tutkimus ja kuva oli aikoinaan lehdessä ja mitä kirjoitetaan niin tottahan se on.
Tutkimus ja kuva oli aikoinaan lehdessä ja mitä kirjoitetaan niin tottahan se on.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vähän dataa ja speksiä tuleen tuosta tutkimuksesta, kiitos.
Muutoin ei kommenttiisi tarvitse uhrata aikaa ja vaivaa.
Lue kuule sinäkin lehtiä niin et tarvitse elää ihan ummikkona. Kyllä sen on muutkin lukeneet jos vain uskaltavat sen kertoa ,tarkoitan uskovaisia johon luulen sinunkin kuuluvan.
Eihän lehtitiedot ole totta! Paneppa lehti tuleen, niin huomaat sen. Totuus ei pala tulessakaan, mutta lehti palaa! Väinö-setä hyvä!
""2. Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
3. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.""
Sellainen,kuin Hän on nyt,siitä seuraava kuvaus:
""12. Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.""
Ettäei pidä uskoa kaikkea mitä media uskottelee !
Ymmärsinkö oikein että miekkakin suusta. Tulenpalavat silmät kyllä olen nähnyt eräällä saarnaajalla. Pienenä lapsena sitä ihan pelästyi.
Piti kyllä sellaista valtaa toisiin ihmisiin että jälkeenpäin hirvitti vaikka peloitti silloinkin kun jos ei istunut kiltisti niin vaihtoehto oli sitten se saarnaajan puhuttelu. Jopa kanssa sisaret ja veljet pelkäsivät puhutteluun joutumista. Tämä nyt lipsahti aiheesta mutta näinhän se joskus.