kuolleista

Miltähän mahtaa tuntua vanhemmista kun tämä eräs herra joka on itsensä ylentänyt yli-ihmiseksi rukoili kuolleen puolesta että heräisi mutta mitään ei tapahtunutkaan. Vai onko niin että usko on niin voimakas että päällepäin terveen näköiset ja luultavasti töissä käyvät ihmiset uskovat ihan mihin vain.Pölynimuri kauppiaille olisivat varmaan oivallisia kohteita.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuntuu varmaankin aika pahalta.

Ja toivottavasti tuosta omin voimin itsensä korottaneesta "yli-ihmisestä" tuntuu oma epäonnistumisensa vieläkin pahemmalta, sillä se voi johtaa hänet katumuspenkin kautta nöyryyden laaksoon.

Näitten itsekorotuksen synnissä viihtyvien uskovien on syytä muistaa tämä tosiasia, ettei ihminen voi ottaa mitään ylhäältä ellei sitä hänelle Isä Jumalan armosta anneta, vaikka kuinka kuvittelisi itsekorotuksen jakkaralla istuessaan olevansa uskossaan vahvempi muita.

Äänestä
  • Tällä palstalla saa ihan normaali vastauksiakin eikä pelkkiä raamatun lauseita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jeesman kirjoitti:

Miltähän mahtaa tuntua vanhemmista kun tämä eräs herra joka on itsensä ylentänyt yli-ihmiseksi rukoili kuolleen puolesta että heräisi mutta mitään ei tapahtunutkaan. Vai onko niin että usko on niin voimakas että päällepäin terveen näköiset ja luultavasti töissä käyvät ihmiset uskovat ihan mihin vain.Pölynimuri kauppiaille olisivat varmaan oivallisia kohteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu