Israel iski avustusrekkoihin
Israelin sotakoneet pommittivat yöllä kolmea ruoka- ja lääkeapua kuljettavaa rekkaa. Kaksi kuljettajaa kuoli pommituksessa. Yölliset hyökkäykset olivat voimakkai- ta. Israel tuhosi matkapuhelinverkkojen tukiasemia Beirutin pohjoispuolella ja iski lähelle Libanonin armeijan tuki- kohtaa. Kukaan ei loukkaantunut ilma- hyökkäyksessä. Israelin armeija koki eilen koko kaksi viikkoa kestäneiden sotatoimien pahimmat menetykset. Armeijan mukaan kaikkiaan yhdeksän israelilaissotilasta sai surmansa vuorokauden aikana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.