onko totta?

mielestäni aika rehellisiä vastauksia olen saanut...

mitään kantaa en ole päättänyt, mutta kuullut ennen tänne eksymistä sydäntäriipaisevia juttuja miten vanhemmat hylkäävät nuoren hänen jättäessään jehovan todistajat.. en voi käsittää kuinka joku vanhempi voi katkaista kaikki välit lapseensa ja kertoa tutuille, että meillä on kolme lasta ( vaikka todellisuudessa on neljä = kolme tämä yksi ei jehova ). hän ei enää tunnusta tätä yhtä omaksi lapsekseen! järkyttävää.

eiköhän isättömiä ja äidittömiä lapsia ole tarpeeksi paljon jo tässä maailmassa?? tuki ja hoiva tulee kotoa, mihin nuori turvautuu jos koti ei ole se paikka ..? .. en ymmärrä

tämä annetaan neuvon muodossa.

Tilannehan on se, että lahkolainen yritetään saattaa siihen tilaan, että neuvo riittää, ja niin yleensä riittääkin.

Jotkut eivät katkaise suhteita kuitenkaan, eli lahkon vaikutuksen syvyys ei ole päässyt tavoitellulle tasolle. Suhteita ylläpitävät pyrkivät olemaan tekemisissä salaa lahkotovereiltaan ja heiltäkin on uskonnolliset puheenaiheet kiellettyjä.

Mutta juurihan myös tältä palstalta luin, että myös vanhuudenheikot lahkojäsenet jäävät heitteille. lahkon ulkopuoliset ihmissuhteet he ovat olleet neuvottuja katkaisemaan, ja lahkopomot eivät ollenkaan kehu sellaista, että kiinnittää huomiota ihmiseen, joka ei kykene enää kaupittelemaan vartiotornia.

Ei ole väliä, onko erotettu vai itse eronnut - kohtelu on sama.

Minulta katosivat yhdellä iskulla isä, äiti, mummo, vaari, eno, täti, kaksi setää, 25 serkkua tuttavapiiri (josta nyt ei niin ollut väliä, koska pystyin nopeasti hankkimaan uuden ja mieleisemmän kaveripiirin opiskelun ja työpaikkojen kautta). Oli eräänlainen hengellinen tsunami siis.

Sukulaiset ja omaiset ovat eri asia. Vaikka minulla on katkeria muistoja kasvatuksestani ja lapsuudenkodistani, tällä hetkellä säälin syvästi vanhoja ja avuttomia vanhempiani. He ovat nyt konkreettisesti sen aatteen hylkäämiä, jolle ovat itsepintaisesti elämänsä tuhlanneet ja jopa asuinpaikkansa valinneet (puhumattakaan rahalahjoituksista ja testamentista).

Me sisarukset olemme vielä työelämässä, joten voisimme tehdä heidän hyväkseen paljon enemmän, jos he eivät olisi muuttaneet alkuperäiseltä kotipaikkakunnaltamme 'hevon kuuseen' seurakuntaan, joka tarvitsi alkuperäiseltä heidän mielestään hengellistä tukea.

Vakaumusta emme kotoa oppineet, mutta omaksuimme kuitenkin arvomaailman, johon kuuluu myös lyöjälle toisen posken kääntäminen. Minun vakaumukseni on inhimillisyys, humanismi, ja sen nimissä hoitaisin ja avustaisin vanhempiani kykyjeni mukaan, jos se olisi käytännössä mahdollista.

kamalaa tekstiä...
itkettää kaikkien niiden puolesta jotka hyljätään uskonsa tai sen jättämisen puolesta! voimia teille!