Mistä johtuu, että Mersun

väliraha uuteen

Minulla om ensimmäinen taksimersu. Taksiautoja on kulunut taksissani jo toista kymmentä. No, aattelin että ostanpa Mersun, kun sitä niin paljon ylistetään. Kolme vuotta on ko. auto taksissani ollut ja oli aika vaihtaa se. No, vaikka vikoja siinä on ollutkin ihan turhan paljon hintaisekseen, ajattelinpa nyt kuitenkin tarjota sitä vaihdossa uuteen. Siis E-malli samanlaiseen uuteen E-malliin.
Vehoon siis. Ajoivat ja kääntelivät ja vääntelivät ja löivät lopulta paperin eteeni:

32.300 Euroa välirahaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Meinasin pyörtyä!!! Autollani on ajettu n. 300.000 km, on siistikuntoinen, kolaroimaton ja ajattelin välirahan olevan korkeintaan 15.000 euroa.

Selittelin heille ihmetystäni. Vastaus oli: Tuommoisella välirahalla me teemme taksikauppaa.

Ovatko kaikki Mersukuskit noin saatanan kusipäisiä, että moisia välirahoja suostuvat maksamaan???? Tuolla välirahallahan saa jo uuden täysin toimivan ja luotettavan pirssin alleen, eikä tarvitse vaihdokkia antaa pois!!!!!

Huom! Tämä on totista totta eikä ole provo!

P.S. On taatusti myös viimeinen mersuni!!

22

2668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksin ajetaan

      Eikä oo varaa Mersuunkaan.

      • Gaaheeta

        Kalllis DNA halpa hommaa kapula.

    • Iso päällikkö

      Köyhiä (pirssimiehiä) varten ovat kaupat pullollaan tojotoita, volkkareita ja kaiken maailman citikoita...
      Valitse niistä ja ole hiljaa.

      • vaihdossa uuteen

        Niin. Köyhdyn rajusti jos vielä otan mersun. En aio köyhtyä.
        Vaihdan merkkiä. Takuulla!

      • etteivät muut

        Saisi tietää, että mesemanit on kusipäitä? Täällähän mesemanit kertovat vain menestystarinoita, maksamalla perkeleesti autokuluja, se se on kaikkein taloudellisinta. Saat "loisto"?auton ja kulusi pysyy kurissa. Aloittaja taisi sohaista mesemanin arkaan paikkaan, nyt mesemanitkin on hiljaa. Miksiköhän?

      • paviaaneille
        etteivät muut kirjoitti:

        Saisi tietää, että mesemanit on kusipäitä? Täällähän mesemanit kertovat vain menestystarinoita, maksamalla perkeleesti autokuluja, se se on kaikkein taloudellisinta. Saat "loisto"?auton ja kulusi pysyy kurissa. Aloittaja taisi sohaista mesemanin arkaan paikkaan, nyt mesemanitkin on hiljaa. Miksiköhän?

        mersu ei ole joka "pojan" auto vaan hyvästä pitää maksaa.
        Vastasuudessakin tyytykää te 2tähden hotelliin niin minä poika menen 4 tähden.

      • jälkeen
        paviaaneille kirjoitti:

        mersu ei ole joka "pojan" auto vaan hyvästä pitää maksaa.
        Vastasuudessakin tyytykää te 2tähden hotelliin niin minä poika menen 4 tähden.

        Rahasi riittävät tuskin matkustajakotiin! Voipi olla että joudut telttamajoitukseen.
        Onko mersu mielestäsi muka hyvä? Puolella mersun hinnasta saat mersun veroisen auton, vain tähtäin puuttuu!

      • että on jutut...
        jälkeen kirjoitti:

        Rahasi riittävät tuskin matkustajakotiin! Voipi olla että joudut telttamajoitukseen.
        Onko mersu mielestäsi muka hyvä? Puolella mersun hinnasta saat mersun veroisen auton, vain tähtäin puuttuu!

        munkkiniemessä asuvat näkevät nälkää kun ostavat niin kalliin asunnon. katon saa päälleen paljon halvemmalla ku asuu jakomäessä.... eli jokainen ostaa itselleen sen minkä haluu ja mihin rahat riittää.
        ei kallista haluava välttämättä nälkää näe kuten halpis autoilla ajelevat tai jakomäessä asuvat tuntuvat luulevan..

      • kun muutamat
        jälkeen kirjoitti:

        Rahasi riittävät tuskin matkustajakotiin! Voipi olla että joudut telttamajoitukseen.
        Onko mersu mielestäsi muka hyvä? Puolella mersun hinnasta saat mersun veroisen auton, vain tähtäin puuttuu!

        toyota miehet jotka vielä ajavat yksin, vaahtoavat kuinka pirusti joudun mersuni eteen raatamaan ja kuinka rahat menee auton maksamiseen.
        ajan n.15 vuoroa kuukaudessa, kuskit loput, ja viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan tienaan n.10% enemmän kuin nämä "talousnerot" jotka joutuvat ajamaan yli 20 vuoroa kuukaudessa... ihan sama, minä ainakin oon tyytyväinen eikä minun tarvitse murehtia mitä muut tienaa, ajakoon ihan millä tahansa, niin minäkin teen.

      • on kyllä

        mulla muuten sama tilanne mut väliraha 22500€. oletko vihoissa myyjäsi kanssa??

      • meni väärään paikkaan
        on kyllä kirjoitti:

        mulla muuten sama tilanne mut väliraha 22500€. oletko vihoissa myyjäsi kanssa??

        sorry

      • halpis autoilija
        kun muutamat kirjoitti:

        toyota miehet jotka vielä ajavat yksin, vaahtoavat kuinka pirusti joudun mersuni eteen raatamaan ja kuinka rahat menee auton maksamiseen.
        ajan n.15 vuoroa kuukaudessa, kuskit loput, ja viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan tienaan n.10% enemmän kuin nämä "talousnerot" jotka joutuvat ajamaan yli 20 vuoroa kuukaudessa... ihan sama, minä ainakin oon tyytyväinen eikä minun tarvitse murehtia mitä muut tienaa, ajakoon ihan millä tahansa, niin minäkin teen.

        Todella huvittavaa. Oletpa tosi rikas. Itse tienasin 53.000 ekua verollista, ihan ite ajaen

      • mutta....
        halpis autoilija kirjoitti:

        Todella huvittavaa. Oletpa tosi rikas. Itse tienasin 53.000 ekua verollista, ihan ite ajaen

        montako vuoroa ajoit /kk? itse ajoin 10-15 /kk ja tienasin 46 500 verotettavaa. laske huvikses paljonko siitä 6500 eurosta mitä enemmän tienasit, jää käteen. (toiminimi yritysmuotona niin reilu 3000€ eli alle 300/kk)
        suhteutettuna työmäärään olen tyytyväinen mersulla ajava autoilija. en nyt ainakaan joudu raatamaan mersuni eteen.
        jos ajasin yhtä monta vuoroa kuin sinä ja kuskit loput, pääsisi yli 50:n helposti.

      • halpis autoilijoiden
        kun muutamat kirjoitti:

        toyota miehet jotka vielä ajavat yksin, vaahtoavat kuinka pirusti joudun mersuni eteen raatamaan ja kuinka rahat menee auton maksamiseen.
        ajan n.15 vuoroa kuukaudessa, kuskit loput, ja viimeisen valmistuneen verotuksen mukaan tienaan n.10% enemmän kuin nämä "talousnerot" jotka joutuvat ajamaan yli 20 vuoroa kuukaudessa... ihan sama, minä ainakin oon tyytyväinen eikä minun tarvitse murehtia mitä muut tienaa, ajakoon ihan millä tahansa, niin minäkin teen.

        parhaimpia vetoja on vertailla välirahoja 150 000 km ajetun toyotan ja 350 000km ajettun mersun välillä. kyllä ne välirahat täytyy suhteuttaa kilometreihin. olen kaupat tehny korkeintaan 0,07€/km hinnalla. eikä paljoa eroa km-hinta halvemmissakaan.

      • vuoroa
        mutta.... kirjoitti:

        montako vuoroa ajoit /kk? itse ajoin 10-15 /kk ja tienasin 46 500 verotettavaa. laske huvikses paljonko siitä 6500 eurosta mitä enemmän tienasit, jää käteen. (toiminimi yritysmuotona niin reilu 3000€ eli alle 300/kk)
        suhteutettuna työmäärään olen tyytyväinen mersulla ajava autoilija. en nyt ainakaan joudu raatamaan mersuni eteen.
        jos ajasin yhtä monta vuoroa kuin sinä ja kuskit loput, pääsisi yli 50:n helposti.

        n. 20 vuoroa kuukaudessa. Lisäksi pidän aina vähintään 1,5 kk vuodessa lomaa....
        Eikä tarvitse huolehtia renkien palkkauksesta, valvoa auton töissäoloa ja saan pitää puhelimeni vapaa-aikana kiinni.
        Kyllä minä olen tuonkin ihanuuden kokenut, siis 10-15 vuoroa AJANUT ja loput rengillä. Se rengin pito kun ei kuitenkaan ole ihan huoletonta...
        Onneksi on olemassa vapaus tehdä oman mielensä mukaan....sinullakin. Onnea vaan...

      • sunnilleen
        vuoroa kirjoitti:

        40 vuoroa vuodessa enemmän kuin minä. ihan hyvä, saat niistä ylimääräisistä vuoroista n.160 e/vuoro verotettavaa eli n. 80 e /vuoro käteen.

        kuljettajista on kyllä huolta mutta nyt saa ajamastani kassasta n. 90% tuloikseni, kuskit ajavat omat ja auton kulut lähes täysin.
        ikävää ettei hyviä kuskeja vaan ole tarjolla kaikille ja saan ollakin onnellinen että itsellä näin on, kunnes luvat niillekin napsahtaa...sitten ajan taas yksin..

        olen myös ajanut itse ilman kuskeja sekä avensiksel että mersul, tulot vuodesta toiseen autosta riippumatta pysyy n.3000 e haarukassa.

    • sinua

      varmasti "varmana ostajana". eli ihmisenä joka ostaa mersun vaikka se maksais mitä. minä en koskaan ota tarjousta vastaan jos se tuntuu huonolta, ja myyjät tietää sen--->tarjous hyvä.

      tarjous sulle oli n. 10 snt/km joka on tosi paska, oikea km-hinta on n. 7-9 snt/km eli välirahasi olisi pitäny olla21000-27000.

    • valitsee asiakkaan

      ehket ollut ansainnut mersua ja päältäpäin näkyi sitruunanaamasi ja laihian taustasi.
      Hyvästä pitää maksaa.
      Asunnon ostossakin hinnat ovat eri frääreissä ostatko kämpän jakomäestä vai aurinkolahdesta.

    • on kyllä....

      mulla muuten sama tilanne mut väliraha 22500€. oletko vihoissa myyjäsi kanssa??

      • aloittaja

        Kas kun en ostanut enää toista mersua itselleni, vaan halvan eurooppalaisen. Siitä Vehon kauppias ei pitänyt. Mersun jätin kotiin privaattiautoksi. Sain muuten uuden auton halvemmalla kuin mersun väliraha olisi ollut.

      • minäkin,,,
        aloittaja kirjoitti:

        Kas kun en ostanut enää toista mersua itselleni, vaan halvan eurooppalaisen. Siitä Vehon kauppias ei pitänyt. Mersun jätin kotiin privaattiautoksi. Sain muuten uuden auton halvemmalla kuin mersun väliraha olisi ollut.

        olisin tehny jos tarjous olisi ollu yhtä huono. uskomatonta miten ne tarjoukset heittelee...

    • Anonyymi00022

      Ei mersu kallis ole. Tuntuu vaan jos ei ole rahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe