Juutalaisten

Israelin oikeusministeri Haim Ramon sanoo Rooman kansainvälisen Libanon-kokouksen antaneen Israelille valtuudet jatkaa hyökkäystä Libanoniin, koska aikarajaa tulitauolle ei asetettu.

tulitaukoa vaadittiin niin juutalaisen älyllä se kääntyy niin että käskettiin hyökätä.

Hän vaatii Etelä-Libanonin kylien pommittamista maan tasalle Israelin tappioiden vähentämiseksi.

taas todiste että tuhotaan tarkoituksellisesti sivullisten omaisuutta ja suomikin maksaa eu:n ja yk:n kautta

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id39416.html
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta aivan samaa ihmettelin uutisissa.
Huom! Tämä lausuma ei tullut pelkästään YLE:ltä, myös kaupalliset tiedottivat samaa.

Erikoinen logiikka pitää ihmisellä olla, että kääntää asiat noin.

Niin, Libanonhan ei ole oikeastaan sodassa mukana (Libanonin hallitus), mutta senkin tuhot me maksamme EU:n kautta. Kukaan muu ei sitä maata jälleenrakenna.

Äänestä

1. Sota on käynnissä.

2. Tulitaukoa ei määrätä/siitä ei päätetä.

3. Sota jatkuu.

En oikein ymmärrä mikä tässä on virheellistä tulkintaa mutta haluat varmaan kertoa sen minulle ja muille epätietoisille?

Äänestä
  • muunmuassa vaati välitöntä tulitaukoa!!!Israel ilmeisesti haluaa että EU kääntää heille selkänsä lopullisesti!! No, sitä saa mitä tilaa!!!
    Tällainen voi tietää suuria vaikeuksia israelille seuraavien yhdysvaltain vaalien jälkeen!

    Äänestä

  • mutta EU kirjoitti:

    muunmuassa vaati välitöntä tulitaukoa!!!Israel ilmeisesti haluaa että EU kääntää heille selkänsä lopullisesti!! No, sitä saa mitä tilaa!!!
    Tällainen voi tietää suuria vaikeuksia israelille seuraavien yhdysvaltain vaalien jälkeen!

    Juutalaiset valitsevat sopivan miehen tilalle, sinne USA:n .
    YK. saa sitä mitä tilaa, kun jotkut saa tehdä mitä haluaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


älykkyys kirjoitti:

Israelin oikeusministeri Haim Ramon sanoo Rooman kansainvälisen Libanon-kokouksen antaneen Israelille valtuudet jatkaa hyökkäystä Libanoniin, koska aikarajaa tulitauolle ei asetettu.

tulitaukoa vaadittiin niin juutalaisen älyllä se kääntyy niin että käskettiin hyökätä.

Hän vaatii Etelä-Libanonin kylien pommittamista maan tasalle Israelin tappioiden vähentämiseksi.

taas todiste että tuhotaan tarkoituksellisesti sivullisten omaisuutta ja suomikin maksaa eu:n ja yk:n kautta

http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id39416.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu