Taidettiin sitten saada ohikulkutie.

Antsa

Kertokaapa mielipiteenne tuleeko ohikulkutie tarpeeseen vai olisiko muilla järjestelyillä voitu hoitaa liikenne keskustan läpi?

13

1842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tietäjä.

      Ilmasilta olisi ajanut saman asian.

    • Remuelkku

      Mutta olihan siitä jo selvät ennusmerkit olemassa aiemmin. Ei kaupunki muuten olisi länsipuolelle kaavoittanut tonttimaata teollisuustonttien tarpeisiin eikä Suur- Savon Osuuskauppa olisi tehnyt päätöstä liikenneaseman rakentamisesta Laitaatsiltaan. Tosiasiahan on, että noiden liikenneasemien vanavedessä alkaa tulla muita yrityksiä kuin sieniä sateella sen ympärille. Ja niiden rakentamispäätökset antavat ison painoarvon niitä isommille hankkeille ja niiden eteenpäin viemiselle kaupungin ja valtion byrokratiassa. Onneksi tuohon nyt rahoitus varmistui ja pääsemme eroon noista ainaisista ruuhkista keskustassa kesäaikaan.

      • Ja nythän badmynttonin, olavin, ironmikesin ja Realistin kaltaiset pygmikääpiöt voivat ohittaa Savonlinnan ohitustien kautta eivätkä tule pilaamaan meidän puhdasta ilmaa.

        Kyllä menee hyvin meillä savolaisilla.


      • vie.
        SavoRULES kirjoitti:

        Ja nythän badmynttonin, olavin, ironmikesin ja Realistin kaltaiset pygmikääpiöt voivat ohittaa Savonlinnan ohitustien kautta eivätkä tule pilaamaan meidän puhdasta ilmaa.

        Kyllä menee hyvin meillä savolaisilla.

        Olavinkatua voisi sitten ohitustien valmistuttua kaventaa vaikka rakentamalla se esplanadimaiseksi. Ehkäpä Rules uskaltautuu sitten Olavinkadulle "vähä"päästöisellä polkuautollaan, kun liikenne vähenee.


    • ajatellen

      hyvä. Pahus vaan, että raskaan liikenteen läpiajo ylös ja alas taitaa kulkee tuolta vitos ja kutos teiden kautta, vähemmän taitaa olla ihan suoranaista läpiajoa Sln kautta Helsinkiin tai Roihin...

      Heh, mitäpä tuumaavat keskustassa asuvat, joiden seinän takana alkaa kohta jyrätä autoja yötä päivää? Hehän ovat asuneet siellä rauhallisella casinon puolella? Nimeltä mainitsematom firma juuri peruskorjasi ja tällä hetkellä rakentaa ohitustien viereen laadukkaita asuntoja. Ihmekös, ettei torinkulman talon asunnot menneet kaupaksi, liekö vieläkin tyhjiä. Harmi firman puolesta, onhan se täällä suuri työllistäjä. Vaikkei kyllä varmasti pienistä konkkaan menekään...

      Liikenneympyrä takaa kyllä kaikkien pääsyn eteenpäin, kun ei ole jokasuunnasta väistettäviä...

    • Juurakko

      Käsitinkö oikein, että Savonlinnaan tulee ohikulkutie jossa on avattava silta ????. Jos näin on niin en oikein ymmärrä koko juttua. Mitä hyötyä on silloin ohikulkutiestä? Eikös ne ruuhkat edelleen kasaannu etenkin kaupungin itäpäähän jos jokaiselle tikulle (lue purjeveneelle jonka masto yltää keskimäärin 2cm yli sillan)avataan silta monta kertaa päivässä.

      • sitten valtion

        avustusta tulee niin paljon, että ohikulkusillan voi rakentaa? Luulisi olevan järkevämpi ja halvempi ratkaisu laittaa selkeät kellonajat millonka nykyisen sillan voi nostaa ylös, eli vähiten liikennettä häiritsevästi. Eli liikenteellisesti hiljempaan liikenneaikaan, eikä lähellä ruuhka-aikoja tai keskellä ruuhka aikaa. Jos siltakin käytössä kello 14-15, silloinhan on jo työstä paluuliikenne alkamassa. Käytännössä ei nostettaisi siltoja alkavana/ruuhka-aikoina ollenkaan. Nykyisen sillan nostoajatkin voi kartoittaa liikennemäärän ja vuodenajan mukaan ja tehdä sen pohjalta sopivat sillan nosto ajat.
        Eikä Oopperajuhlista johtuvat hetkelliset ruuhkat, ei kyllä kuullosta kovin painavilta syiltä.
        Senkin voisi ottaa esille, jos työaikoja porrastettaisiin niin, että autossa istuskeluun ei menisi jonottaessa turhaan aikaa. Siis esim. puolentunnin-tunnin liukumat tulisi. Nuokin on vaan järjestely ja asennekysymyksiä. Mielummin itse ainakin olisin töissä esim. n. puolituntia jompaankumpaan suuntaan aiemmin/myöhemmin, ennemmin kuin istuisin ruuhkassa jokapäivä sen ajan minkä voi olla lepposimmin mielin töissä ja kumminkin juoksee palkka.

        Hölmöläisen puuhaa koko siltahanke!
        Sillan hyödyt asukaslukuun ja käyttäjiin nähden, niin kalliiksi tulee!
        Itse, jos saisin päättää, niin toimisin näin ja en kannattaisi uuden sillan rakentamista ollenkaan.
        Toivottavasti edes joku päättäjä jo heräisi!!


      • Kuinka Paljon?

        liikenne vähenisi, jos kaikki muuttaisivat sille puolelle kaupunkia, jossa asuvat, ja kulkisivat kävellen ja pyörällä? Liikennemäärät kun Thallinnon mukaan puolettuvat puoleen olavinkadulla. Ohitustie olisi ollut oikea, jos se olisi kiertänyt kyrkän kautta pihitsulle ja siintä eteenpäin. Kyrkkähän on rakennettu täyteen (shaumannin puoli) vasta äskettäin rivitaloja yms. ja olisihan pihitsulla ollut tilaa. Olis tietty tarvinnu pitkän sillan siihenkin.

        Mutta ei tuo mikään ohitustie noin ole. Kyllä jos itse asuisin keskustassa, niin pistäisin "mellakan" pystyyn.


      • Jos
        Kuinka Paljon? kirjoitti:

        liikenne vähenisi, jos kaikki muuttaisivat sille puolelle kaupunkia, jossa asuvat, ja kulkisivat kävellen ja pyörällä? Liikennemäärät kun Thallinnon mukaan puolettuvat puoleen olavinkadulla. Ohitustie olisi ollut oikea, jos se olisi kiertänyt kyrkän kautta pihitsulle ja siintä eteenpäin. Kyrkkähän on rakennettu täyteen (shaumannin puoli) vasta äskettäin rivitaloja yms. ja olisihan pihitsulla ollut tilaa. Olis tietty tarvinnu pitkän sillan siihenkin.

        Mutta ei tuo mikään ohitustie noin ole. Kyllä jos itse asuisin keskustassa, niin pistäisin "mellakan" pystyyn.

        Kaikki muuttaisivat, sille puolelle kaupunkia missä asuvat..... ei mennyt jakeluun.


      • siis tarkotin
        Jos kirjoitti:

        Kaikki muuttaisivat, sille puolelle kaupunkia missä asuvat..... ei mennyt jakeluun.

        että muuttaisivat sille puolelle kaupunkia, jossa työssä käyvät. Itselläni työmatka tällä hetkellä 400m, välillä jopa yli 20 km, mutta koskaan ei tarvitse ajaa kaupungin läpi. Kaikki palvelut itäpuolella siltaa kunnossa, ei siis tarvetta kovinkaan usein keskustaan päin.

        En ymmärrä ihmisiä, jotka käyvät töissä esim. prismassa ja asuvat pihitsulla? Siis työpaikka on hankittu ensin jostain prismasta tms., ja sen jälkeen ostetaan talo tai asunto pihitsulta tai keltsistä. Miksei sitä asuntoa voi ostaa työpaikan läheltä. Sama kait se missä asuu, kunhan työpaikka on lähellä...
        Enkä puhu niistä perheistä, joista vain toinen käy töissä toisella puolella kaupunkia. On kaksi autoa, ja sitten ajellaan peräkkäin toiselle puolelle kaupunkia töihin? Haloo? Näille ihmisille voisi laittaa tietullin ruatsin malliin.

        Sillehän ei voi mitään, jos vaihtaa työpaikkaa välillä, mutta että omaehtoisesti ja vapaavalintaisesti ajellaan 20 km kaupungin läpi?

        Me etsimme taloa, ja pihitsulla on niitä paljonkin (meille sopivia) myynnissä. Mutta miksi ostaa sieltä, jos käy töissä "täällä"?

        Jokainen asukoon missä haluaa, mutta miksi sitten urputtaa?


    • ja kolari

      vaikka keskellä kaupunkia, niin siinä on melkonen
      vaaratekijä ja ne rekat joutuu joka kelillä
      jyräämään läpi kaupungin.
      On kyllä monesti kuskin taidot lujilla. Kaikki
      kunnia heille siitä!

      Osaavia kavereita ovat, mutta eivät sentään taikureita.
      Siitä kai se alunperin lähtikin tuo keskustelu
      ohikulkutiestä ja sen tarpeellisuudesta.

    • Vihdoinkin Vasta Nyt

      Savonlinnan ohikulkutie on turha rahanmeno, Ne rahat voisi vaikka tunkea krematorioon tai uuteen isompaan hautausmaanhan. Savonlinna huijaa valtiota tekemällä tahallaan ruuhkia nostamalla siltaa, kun liikenne on vilkkaimmillaan. Savonlinnassa säädetään liikennevaloja siten, että punainen on aina pääväri ja kaksi minuuttia on minimi odotusaika silloinkin, kun on yksin risteyksessä. Säädetään niitä liikennevaloja, silloin liikenne ei takkua. Kittymarkettikin tuhoutuu, kun kaikki juopot ajaa ohikulkutietäpitkin Rismaan, eli (kahdesta ainoasta putiikista se toinen.)

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe