YK.lle saataisiin huomattavasti lisää toimitatehokkuutta, josvain Yhdysvallat saataisiin savustettua ulos järjestöstä. Sehän sekaa kuinka tahtoo, ja torpedoi jokaisen päätöslauselman ja toimenpiteen....
Tehoton yk
kenny
26443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
USA ulos YK:sta, voitaisiin saada jotakin hyvääkin aikaan.
Nytkin USA on ainoa joka puolustaa Israelia.
Onko kukaan ajatellut näin? Jos Hizbollah ei oli hyökännyt Israelin kimppuun, yk sotilaat olis hengissä. Toinen asia, jos ei ois USA:ta ja israelia.Oltas muslimien kannalta kaikkialla todella kusessa.
Ei hitsipullat hyökännyt ne kaappas 2 ammattitappajaa. ISRAEL HYÖKKÄSI !!
Yk yritti tutkia terrorismia ja sen syitä jo vuonna -87. Teki päätöslauselmaehdotuksen jossa oli tarkoitus koollekutsua kansainvälinen terrorismikokous tutkimaan ja etsimään keinoja ehkäistä terrorismia.
Päätöslauselman voimaantulon esti USA vetollaan apunaan Israel. Päätöslauselmaa kannatti 153 maata, vastusti USA&Israel.
YK PL 1987 7.12. 42/159
YK yritti aloittaa uudellen samankaltaisen tutkimuksen helmikuussa vuonna 2000, yritys oli saada suuri terrorisminvastainen konferenssi järjestettyä, Yhdysvallat torjui sen suoralta kädeltä, siitä ei Yhdysvaltalaiset uskoneet olevan mitään käytännön hyötyä, konferenssissa tarkoitus oli keskustella myös Hizbollahista ja Hamasista, mutta Yhdysvaltojen vastustukseen se taas pysähtyi.
Ja paskat kato videota kyllä aseet paukku ja pommit niin että raiku. Oli aika vauhdikas kaappaus. Mitenkä erotellaan tässä tapauksessa kaapaus tai hyökkäys kysyn vaan? Mikä olis sitten hykkäys jos tämä ei ole sitä? Onpa hieno nimi keskitty hyökkäykselle. Silloinhan israelin toimetkin on vaan kaappauksia, vankeja ne ottaa koko ajan. JA TURHA LÄSSYTTÄÄ KUKA ALOTTI?
Tutkimuksia ja tutkimuksia, vittuun semmoset ja kaikki päätöslauselmat. PITÄS TOIMIA. Tommosta toi yk:n touhu on ollut koko ajan.
"Tommosta toi yk:n touhu on ollut koko ajan."
"Yhdysvaltojen vastustukseen se taas pysähtyi."
Tutkimuksen jälkeen olisi voinut olla sitä toimintaa, nyt nämä tutkimuksen estäneet maat molemmat ovat terrorismin kanssa ihmeissään, tai ainakin sanovat olevansa, ellei sitten tutkimusten estämiseen ollut jokin muu syy...
lisäksi tappoi kaksi ja haavoitti neljää sotilasta siinä samalla. Eikös tollainen ole jo vähän niin kuin sodanjulistus?
Sano mitä on tehty esim: venäjän tekemisistä YK:ssa. Vai eikö niitä ole koskaan tuomittu? Beslan? kirjattiin ylös niinkö, paheksuttiin niinkö? Itsemurhaiskut mitä tehtiin, ei USA niitä kaatanut. Tutkittiinko? Paheksuttiinko? vai mitä tehtiin? Jos ei tehty mitään, miksi pitäs aina israel vaan tuomita? Anna nyt jotain puolueetonta kantaa.
Ainakin minä olen samaa mieltä tosta että se oli sodan julistus , eli hyökkäys.
mitä Venäjän olisi pitänyt tehdä, ampua kaikki?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Beslanin_koulukaappaus
https://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Beslan-syytetty syyllistynyt terrorismiin ja murhiin/1174055
Näin on USA pois YK:sta. Kun ei se ole noudattanut päätöslauselmaakaan,(Belgradin pommitus, Irakin pommitus) eikä maksanut jäsenmaksujaan.
Periaatteessa yk:n pitäisi olla järjestö joka voi nopeasti mennä mihin tahansa maapallolla turvaamaan rauhaa. Käytännössä se on kuitenkin kaikkea muuta. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että siihen kuuluu suurin osa maailmasta. Tämä taas aiheuttaa sen, että monilla kriisialueilla on jollakin sen jäsenestä aina siis aina oma lehmä ojassa. Se tekee järjestöstä hampaattoman ja siviilit siinä lopulta eniten kärsii.
Mutta joo, tämän päivän iltasanomien verkkoliitteessä kerrotaan kuinka Hizbollahin taistelijoita oli ollut tuhottomasti yk:n tarkkailuaseman alueella. Siitä syystä Israel oli ammuskellut alueelle koko päivän.
sinällään. Taloudellisesti ajateltuna USA on yhtäkuin YK. USA rahoittaa käytännöllisesti katsottuna valtaosaa YK:n toiminnasta. Mikäli USA lähtisi YK:sta olisi maailmanjärjestö konkurssissa tuotapikaa, jonka seurauksena ei olisi koko YK:ta. Itse ainakin muista vuosikymmenien takaa tapauksen, jolloin USA runnoi tahtonsa läpi YK:ssa jäädyttämällä taloudellisen tukensa pariksi kuukaudeksi. Jo niinkin lyhyen ajan jälkeen YK:lla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua USA:n vaatimuksiin, tai vaihtoehtoisesti mennä konkurssiin.
Ettei USA maksa jäsenmaksujakaan. YK sijaitsee Manhattanilla loitelias rakennus, jonka rakennettiin usa:n rahoilla. Vuokraa ei ole. Ja kyllä USA maksaa maksunsa, joskin se niitä aina panttaa.
ole rahottanut pitkään aikaan sitä! se on vaan velkaantunnu sille ja saa kohta fudut?
aikoihin ehdoteltiin jo aivan vakavissaan YK:n muuttamista johonkin puoluettomaan maahan, USA kun ei tunnetusti ole puolueeton.
Kerro mikä maa on puolueeton. Joka ei kuulu mihinkään järjestöön? Onko semmosta. Turha sanoa että suomi tai sveitsi olis puolueettomia.
Sveitsiä ehdoteltiin ja taisi olla joku pohjoismaakin mukana, Sveitsihän ei ollut silloin vielä edes YK:n jäsen, eikä kuulu Euroopan unioniinkaan, ei edes NATO:on.
Puolueeton maa! Sinunlaiset Sivistymättömät moukat milipiteineen ei muuta Suomen puolueettomuutta puoleen eikä toiseen.
YK:hon ja natoon. Muuten kyllä ollaan ihan puolueettomia.
Ja meinaatko että YK jäsenyys muutta jotenkin Suomen valtion puolueettomuutta? Jos, niin kuinka?
NATO:ssa, sitä vain ei ole kerrottu äänestäjille, syvännämme edelleen "rauhankumppanuutta", esim. NATO:n mukana Afganistanissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000014807589
NATO-kenraalitkin kehuvat.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000014096140
ole natossa. Teoriassa Suomi EI ole natossa. Sitten Suomi on natossa kun siihen on liitytty. Rauhankumppanuus ja jäsenyys on täysin eri asioita. Ei ole edes varmaa huoliiko nato Suomea jäseneksi.
mielipidekysymys tuo nyt enään on, sinettiä vailla, jo aikaa sitten häselletty kotimaassakin NATO...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000001129874
Ovi on ns. auki, armeija alkaa olla yhteensopiva, ilmavoimien komentokieli on jo englanti, äänestäjille ei vaan kerrota, kuten edellisissä linkeissä kerrotaan, joskus ehkä osasia kokonaisuudesta..Jo kesäkuussa 1999 Euroopan unionin huippukokouksessa Kölnissä otettiin Suomen osalta selkeä askel kohti sotilasliittoa. Hankkeen takana on pieni sisäpiiri, joka toimii yksiselitteisesti kansan tahdon vastaisesti. Suomen pääministeri yritti salata asiaa. Helsingin huippukokouksessa joulukuussa 1999 otettiin ratkaiseva askel kohti yleiseurooppalaista "kriisinhallintajärjestelmää". NATO-kytkentä jätettiin tarkoituksellisesti "avoimeksi".
5. Sopimusluonnoksella EU militarisoidaan ja se varustautuu myös hyökkäysluontoisiin operaatioihin kaukana omien rajojensa ulkopuolella ilman laillista YK:n mandaattia. Unioni on tulevaisuudessakin Nato-yhteensopiva, ja paine Suomessa sotilaallisen liittoutumiseen suuntaan kasvaa sen johdosta.
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=280&Itemid=84
http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/rauhanturvaa.htm
Tehdään kaikki naton mukana, muttei päästä vielä nato-kokouksiin. Sitä vaan ei ihmiset tajua, ettei julkisilla natomailla ole sen enempää velvollisuuksia kuin meilläkään. Jokainen maa voi itsenäisesti päättää mitä tekee sotilasliitossa muiden hyväksi vai tekeekö mitään.
Rauhankumppanuus ja nato-jäsenyys on ollut käytännössä sama asia sen jälkeen kun itäblokki romahti.
Vai mitä mietit? Miksi Suomen joukot on tälläkin hetkellä natokomennossa esim balkkanilla tai Afganistanissa nato-alaisuudessa eikä yk:n?