Haluan kertoa teille kaikille mun pienen tarinani parin vuoden takaa.
Mun alamäki alkoi kun eräs todella rakastamani jätkä jätti mut ja kerto että oli pettänyt mua toisen kanssa. Se oli mulle kamala shokki koska rakastin sitä jätkää todella. Samaan aikaan mun mutsi ja faija löysi mun repusta tupakka-askin joka ei edes ollut mun mutta eihän ne sitä uskonut. Silloin alkoi mutsin&faijan kanssa riidat jotka veti lopulta meidän välit lähes kokonaan poikki. Ruokaa ja kodin mä sain niiltä mutta en enää sitä samaa lämpöä ja turvallisuutta kuin ennen. Sillon mä hermostuin ja ajattelin että antaa elämän mennä vaan. Muutuin maseentuneeks ja kiukkuseks jolloin kaverit luonnolisest kaikkos myös. Mulla ei ollut enää ketään jolle elää. Pian myös eräs tyttö alkoi kiusaamaan minua vakavasti. Kiusaaminen ei ollut fyysistä mutta henkinen väkivalta on joskus pahempaakin. Kun olin puoli vuotta kestänyt tätä helvettiä päätin ettei minua enää tarvittaisi tässä maailmassa. Päätin jo tavan jolla lähtisin ja kirjoitin itsemurha kirjeen. Samana päivänä saimme kutsun. Kutsu oli kummisetäni häihin. Hän oli ainut ihminen jota siinä vaiheessa oikeasti rakastin enää. Päätin että menen onnittelemaan kummisetääni. No, menin häihin ja onnittelin kummisetääni. Mutta häissä tutustuin erääseen mieheen. Hän oli aikuinen mutta tuntui ymmärtävän minua täydellisesti. Hän sai minut yli vuoteen hymyilemään ensimmäisen kerran. Hän tuli vaimonsa kanssa meille yöksi ja jutteli kanssani kaikenlaista kuin aavistaen pahan oloni. Siitä hetkestä sain voimia jatkaa. Hän antoi minulle voimia uskoa että eivät kaikki vihaa minua. Hän siis toimi minulle "elämän pelastajana" tietämättään, eikä hän sitä koskaan saa tietääkkään.
Tämä saattoi teistä tuntua pieneltä ja saatatte ajatella että ei se itseään olisi tappanut mutta voin sanoa että ilman sitä miestä minua ei olisi enää...
Mun alamäki alkoi kun eräs todella rakastamani jätkä jätti mut ja kerto että oli pettänyt mua toisen kanssa. Se oli mulle kamala shokki koska rakastin sitä jätkää todella. Samaan aikaan mun mutsi ja faija löysi mun repusta tupakka-askin joka ei edes ollut mun mutta eihän ne sitä uskonut. Silloin alkoi mutsin&faijan kanssa riidat jotka veti lopulta meidän välit lähes kokonaan poikki. Ruokaa ja kodin mä sain niiltä mutta en enää sitä samaa lämpöä ja turvallisuutta kuin ennen. Sillon mä hermostuin ja ajattelin että antaa elämän mennä vaan. Muutuin maseentuneeks ja kiukkuseks jolloin kaverit luonnolisest kaikkos myös. Mulla ei ollut enää ketään jolle elää. Pian myös eräs tyttö alkoi kiusaamaan minua vakavasti. Kiusaaminen ei ollut fyysistä mutta henkinen väkivalta on joskus pahempaakin. Kun olin puoli vuotta kestänyt tätä helvettiä päätin ettei minua enää tarvittaisi tässä maailmassa. Päätin jo tavan jolla lähtisin ja kirjoitin itsemurha kirjeen. Samana päivänä saimme kutsun. Kutsu oli kummisetäni häihin. Hän oli ainut ihminen jota siinä vaiheessa oikeasti rakastin enää. Päätin että menen onnittelemaan kummisetääni. No, menin häihin ja onnittelin kummisetääni. Mutta häissä tutustuin erääseen mieheen. Hän oli aikuinen mutta tuntui ymmärtävän minua täydellisesti. Hän sai minut yli vuoteen hymyilemään ensimmäisen kerran. Hän tuli vaimonsa kanssa meille yöksi ja jutteli kanssani kaikenlaista kuin aavistaen pahan oloni. Siitä hetkestä sain voimia jatkaa. Hän antoi minulle voimia uskoa että eivät kaikki vihaa minua. Hän siis toimi minulle "elämän pelastajana" tietämättään, eikä hän sitä koskaan saa tietääkkään.
Tämä saattoi teistä tuntua pieneltä ja saatatte ajatella että ei se itseään olisi tappanut mutta voin sanoa että ilman sitä miestä minua ei olisi enää...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanon näinä jos sinä oikeasti olisit hautonut
itsemurhaa ei tuo vieras mies olisi pystynyt
sitä estämään.
Ja sellainen ihminen joka hautoo itsemurhaa
hän tekee sen myös sillä hänellä on elämä todella
silloin poikki eikä siihen vaikuta mitkään ulkopuoliset asiat.
Kun mummoni sairastui vakavasti yksi sisaruksista
sanoi vain minua ei tarvita enään täällä ja hukutti itsensä jokeen.
Koska hän luuli mummon kuolevan pian mutta mummo
parani sairaudestaan.
Mutta hän ei noussut haudastaan.
Ja tiedätkö minä itse haudon joka päivä itsemurhaa.
Sillä minun elämässäni ei ole mitään mikä olisi
elämisen arvoista.
Sillä minulla ei ole vaimoa ei omia lapsia ei työtä ei omaisuutta minkä tähden minun pitäisi elää.
Ja joka päivä saattaa minun elämässäni olla viimeinen ja tiedätkö kukaan ei sitä tule tietämään olenko poistunut rajan taa.
Ja kukaan ei siitä välitä vaikka poistuisinkin
he ajatelevat vain naisen takia teki itsemurhan.
Ja sen jälkeen unohtavat koko tarinan.
Tämä mies todella pelasti elämäni.. Sain huomata että joku vä,litti minusta ja sain voimia elää. Kai minä tiedän pelastiko hän minut vai ei!!!
Kaikki ihmiset ympärillä pystyvät auttamaan toisia
juuri silloin kun on vaikeaa.
Aivan!! Ihmiset voivat auttaa toisiaan ja ehkä tämä ihminen huomasi suuren tuskani. Olen ikuisesti kiitollisuuden velassa hänelle. Haluankin sanoa että auttakaa ystäviänne hädän hetkellä!!