kirkko

Kyselin tuolla City kirkosta ja kukaan uskovainen ei näytä vaivautuvan vastaamaan. Ei kai vain ole helluntailaisista eronnut ryhmä kun pikkulinnut vähän visertää siihen malliin.
284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuvio on yleensä mennyt tähän tapaan:

about 10 vee sitten, kun pieni porukka, jonkun omasta ja porukan mielestä valovoimaisen johtajansa kanssa, alkoi harrastamaan seurakunnassa (= yleensä helluntai-, vapaa- tai luterilainen kirkko) torontolaisperäistä herätystä, johon seurakunta ei lähtenyt mukaan.
niinpä perustettiin uusi poppoo, jolla annettiin nimeksi esimerkiksi city-kirkko tai sana ja ylistys jne..
yhteisöä alettiin tuosta noin vaan nimittää seurakunnaksi, ja meno ja meininki oli ensimmäisinä toimintavuosina huikean nousujohteista ameriikasta haetun ihmeviinin ansioista.
nyttemmin enin ilonpito on haihtunut ja ollaan siirrytty askel eteenpäin: uskon sanalaisuuteen eli menestysteologian puolelle.

noin se suunnilleen meni, vaikka erilaisia versioita onkin olemassa.
hyvin moni helluntai- ja vapaakirkko sai cityläisyys-herätyksen seurakuntaa hajoittavasta toiminnasta sellaisen tällin, että ovat päässeet jaloilleen vasta aivan viime vuosina.

citykirkkojen "jäsenistö" koostuu lähinnä helluntai-, vapaa- ja luterilaisen kirkon uskovista.

Äänestä

Kun en osannut cooklettaa.Mutta kun huomasin niin sieltähän se. Helluntailaisista lähteneitä näyttävät olevan suurin osa joskin jonkun verran ev.lut puolelta muuttaneita. Mutta samaan hurmoshenkisyyteen perustavaa juttua myös heillä.
Ymmärrän täysin vastaamattomuutenne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väinö setä kirjoitti:

Kyselin tuolla City kirkosta ja kukaan uskovainen ei näytä vaivautuvan vastaamaan. Ei kai vain ole helluntailaisista eronnut ryhmä kun pikkulinnut vähän visertää siihen malliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu