STT ja sen

Tekijänoikeuskorvauksista yhä vääriä käsityksiä
29.7.2006 04:07
Suomalaisilla on edelleen virheellisiä käsityksiä tekijänoikeuskorvauksista. Noin kolmannes uskoo, että korvaukset menevät suurimmaksi osaksi tekijänoikeusjärjestöille, vaikka enin osa rahoista kerätään taiteilijoille.

Tämä ilmenee vastikään julkistetusta Tekijänoikeusbarometristä, jossa selvitettiin tuhannen suomalaisen asenteita tekijänoikeuksia ja piratismia kohtaan. Barometrin teetti Taloustutkimuksella Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien yhteistyöelin Lyhty.

Tietämys korvausten saajasta on kohentunut sitten toissa vuonna tehdyn kyselyn. Tuolloin yli 40 prosenttia vastaajista uskoi, että korvaukset tipahtavat järjestöjen kassaan. Järjestöjen mukaan ne saavat todellisuudessa kymmenesosan korvauksista hallintokulujen kattamiseksi.

Ylipäätään suomalaiset pitävät tekijänoikeuskorvauksia sopivan suuruisina. Joka kymmenes on sitä mieltä, että korvaukset ovat liian korkeita.

Ammattimaisesti säveltävät ja sanoittavat saavat Teosto-korvauksia keskimäärin parituhatta euroa vuodessa. Muusikoiden ja laulajien saamat Gramex-korvaukset ovat keskimäärin 550 euroa vuodessa. (STT)
------------

Jos itse sävellän musiikkia ja joku baari sitä soittaa, se joutuu maksamaan teosto-korvauksia ja minä en saa senttiäkään. Silloin teosto ottaa 100% itselleen, koska en ole teoston jäsen. Se on laillistettua ryöstöä.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

teostoista yli 90%:a, taiteilija ei saa yleensä mitään, koska levy-yhtiö vie oikeudet :( Mieluummin käyn keikalla ja piratoin surutta, tietää kenelle rahat menee.

Äänestä
  • jokaisesta tyhjästä CD-levystäkin, ei ole näin hullua systeemiä juuri muualla. CD:t virossa 16cnt, täällä euron paikkeilla, kivaa on maksaa hinnasta 80% teostoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolitotuudet kirjoitti:

Tekijänoikeuskorvauksista yhä vääriä käsityksiä
29.7.2006 04:07
Suomalaisilla on edelleen virheellisiä käsityksiä tekijänoikeuskorvauksista. Noin kolmannes uskoo, että korvaukset menevät suurimmaksi osaksi tekijänoikeusjärjestöille, vaikka enin osa rahoista kerätään taiteilijoille.

Tämä ilmenee vastikään julkistetusta Tekijänoikeusbarometristä, jossa selvitettiin tuhannen suomalaisen asenteita tekijänoikeuksia ja piratismia kohtaan. Barometrin teetti Taloustutkimuksella Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien yhteistyöelin Lyhty.

Tietämys korvausten saajasta on kohentunut sitten toissa vuonna tehdyn kyselyn. Tuolloin yli 40 prosenttia vastaajista uskoi, että korvaukset tipahtavat järjestöjen kassaan. Järjestöjen mukaan ne saavat todellisuudessa kymmenesosan korvauksista hallintokulujen kattamiseksi.

Ylipäätään suomalaiset pitävät tekijänoikeuskorvauksia sopivan suuruisina. Joka kymmenes on sitä mieltä, että korvaukset ovat liian korkeita.

Ammattimaisesti säveltävät ja sanoittavat saavat Teosto-korvauksia keskimäärin parituhatta euroa vuodessa. Muusikoiden ja laulajien saamat Gramex-korvaukset ovat keskimäärin 550 euroa vuodessa. (STT)
------------

Jos itse sävellän musiikkia ja joku baari sitä soittaa, se joutuu maksamaan teosto-korvauksia ja minä en saa senttiäkään. Silloin teosto ottaa 100% itselleen, koska en ole teoston jäsen. Se on laillistettua ryöstöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu