Tässä suomennokseni ystäväni englanninkielisestä lastenkirjasta "The Myths: and Cultures"
Babylonialaisten näkemys maailman synnystä:
Ennen kuin millään oli nimeä, ennen kuin oli maata ja taivasta ja ennen kuin oli aurinkoa tai kuuta, siellä oli Apsu, makeanveden meri. Ja siellä oli Tiamat suolainen meri.
Kun nämä kaksi merta sekoittuivat, ne loivat kaksi jumalaa, Lahmun ja Lahamun. He nousivat pohjan hiekasta. (Heti löytyi kummajaisuus: Nousivat hiekasta vaikka mitään ei ollut paitsi kaksi erilaista merta).
Kun Lahmu ja Lahamu yhtyivät he loivat suuret jumalat: Anshar, Kishar ja Anu. Tämän sukupolven jumalien joukosta nousi suuri Ea ja monta hänen veljeään.
Ea ja hänen veljensä olivat levottomia. He vaeltelivat vetten päällä edestakaisin päivin ja öin. Apsu ja Tiamat eivät saaneet hetken lepoa. Hellästi he nuhtelivat Eaa, mutta tämä ei ottanut kuuleviin korviinsa.
Apsu päätti, että Ea olisi tuhottava, jotta rauha tulisi takaisin. Apsu teki sopimuksen ensimmäisen sukupolven jumalien kanssa.
Mutta Ea kuuli suunnitelmasta ja päätti iskeä ensin Apsun kimppuun. Tästä alkoi jumalten välinen sota.
Tiamat oli raivoissaan menetettyään puolisonsa. Tiamat alkoi luoda hirveitä hirviöitä tuhotakseen Ean lopullisesti. Hän loi myrkyllisiä lentäviä käärmeitä, demoneita ja muita käärmeitä. Hän loi Sfinksin, leijonan, hullun koiran ja skorpionimiehen.
Kaikkien hirviöiden johtaja oli Kingu, hän johti Tiamatin hirviöt taivaaseen taistellakseen Eaa ja hänen veljiään vastaan ja kostaakseen Apsun kuoleman.
Kun Tiamat ihaili luomaansa armeijaa, toimivat Ea ja jumalatar Damkina kiireesti luoden suuren jumalan Mardukin avukseen. Marduk oli luoduista mahtavin. Hän oli muita mahtavampi jumala. Hänellä oli neljä silmää, neljä korvaa ja hän näki ja kuuli kaiken luomakunnassa.
Hänen silmänsä välähtelivät salamoita ja kun hän puhui, tulen lieskat sinkoilivat hengityksen mukana. Marduk oli peloton ja kirkkaasti säteilevä. Ea ja Damkina kumarsivat häntä ja he huusivat: - Olet suuri Aurinko.
Ea ja jumalat kertoivat Tiamatin lähestyvästä armeijasta. He tarvitsivat apua armeijan kukistamisessa. Marduk sanoi: - Minä autan teitä sotimaan, mutta kun sota on ohi, hallitsen maailmankaikkeutta korkeuksista.
Jumalat suostuivat ja Marduk oli valmis sotaan. Hän keräsi neljä tuulta yhteen tehdäkseen reitistään suoran Tiamatin luokse.
Marduk syöksyi taivaalle välkehtivissä sotavaunuissaan. Hänellä oli kuninkaallinen valtikka ja sormus sekä hänen haarniskansa oli kullattu. Hän ratsasti taisteluun kädessään jousi ja nuolensa olivat kuin taivaan salamoita.
Marduk oli loistossaan pitelemätön. Hän aiheutti pelkoa Tiamatin joukoissa.
Tiamatin merivesi pyöri ja lainehti edestakaisin ja syntyi pyörteistä mahtava lohikäärme (alkuteksteissä todennäköisesti tarkoittanut tulta syöksevää lentävää käärmettä).
Lohikäärme aukaisi valtavan kitansa karjaisuun, mutta ennen kuin lohikäärme ehti päästää ääntäkään, heitti Marduk hänen suuhunsa pyörremyrskyn. Lohikäärme nielaisi myrskyn ja lähes halkesi sen voimasta. Lohikäärme yritti uudelleen loitsia, mutta jälleen Marduk ehti ensin. Hän ampui nuolen lohikäärmeeseen ja tämä halkesi keskeltä kahtia. Lohikäärme vääntelehti hurjasti kuollessaan.
Nyt Mardukista nousi puolet taivaaseen ja puolet laskeutui maanpäälle. (Mardukista käytetään muuten femiinimuotoa).
Marduk oli kiistaton maailmankaikkeuden kuningas ja kukaan ei koskaan kyseenalaistanut hänen mahtiaan.
Marduk loi vuoden päivät ja planeetat ja antoi niille reittinsä taivaalla. Tähdet hän loi ja antoi niille sijaintinsa. Hänestä itsestään tuli aurinko ja hän antoi muille jumalille heidän tehtävänsä.
Aikoja kului ja hän päätti luoda olennon joka palvelisi jumalia ja tekisi raskasta työtä pitäen huolta maasta. Ensiksi hän loi rakenteen luista, jotka oli jäänyt yli sodassa kuolleista hirviöistä. Sitten hän muotoili lihan sen ympärille ja henkäisi siihen elämän. Näin ihminen sai nimensä. Ihminen kansoitti maan ja jumalat taivaan. Ja jumalat olivat nyt vapautettu ikuisesta työstä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lienee tuossa lastenkirjassa virhe, kun Marduksista puhutaan naisena. Muualla se tunnetaan miehisenä jumaluutena.
Jing ja Jang , alkusyy miljoonille olennoille.