Aivopesu

Miksi kristinusko on ollut niin menestyksekäs uskonto - ja miksi kaikki menestyksekkäät uskonnot muistuttavat tavalla tai toisella kristinuskoa? Syy on siinä, että kristinuskossa keksittiin - ehkä ensimmäisenä ja ehkä tahattomasti - aivopesun tekniikka.

Aivopesu alkaa mielen hajottamisesta. Eli kohdehenkilön psyyke murretaan. Hänet pyritään nujertamaan, lannistamaan ja infantilisoimaan - hänelle tehdään selväksi, että hän on pelkkä nolla, nokkimisjärjestyksen pohjalla, pelkkää pohjasakkaa, syntinen, Helvetin oma ja kadotuksen lapsi ja että Jumala vihaa häntä. Hänet taannutetaan lapsen tasolle. Häntä uhkaillaan, kiristetään ja painostetaan niin, että hänen psyykensä lopulta murtuu. Kristinusko ei saarnaa rakkautta, vaan vihaa, sillä rakkaus ei kiinnosta eikä tavoita ketään, mutta viha saa psyyken murtumaan.

Armeija toimii samalla tavalla. Armeijan alokasaikana pojat nujerretaan, tylytetään ja infantilisoidaan: heitä pilkataan, loukataan, syljetään päin naamaa ja heidät taannutetaan pikkulapsiksi - opetetaan peseytymään, tekemään kaappi, petaamaan sänky jne eli heitä kohdellaan kuin nelivuotiaita lapsia. Kyse ei ole siitä, että siinä katsottaisiin että kenen henkinen kantti kestää; kyse on siitä, että siinä rikotaan jokaisen pojan psyyke, jotta heihin voitaisiin istuttaa "sotilasminä".

Luther ylistää Roomalaiskirjettä sen osalta, että se "tekee ihmiselle täysin selväksi, miten arvoton hän on Jumalan silmissä ja kuinka suvereeni Jumala on, ja että se repii kappaleiksi ihmisen kuvitelmat itsestään". Roomalaiskirjettä käytetään juuri tähän mielen hajottamiseen, sillä se sisältää niin tylyä vihan tekstiä, että sen jälkeen menee joko löysät housuun tai alkaa vihaamaan koko uskontoa todella patologisesti. Arvatkaapa, miten minulle kävi?

Mielen hajottamisen jälkeen alkaa uuden ujuttaminen. Tähän kuuluvat iskulauseiden opettelu sekä drilliharjoittelu: omaksutaan kritiikittömästi iskulauseet, opinkohdat ja detaljitiedot. Tähän kuuluu mm. Isämeidänrukous, pienoisevankeliumi, kymmenen käskyä jne. En ole käynyt armeijaa, mutta voisin kuvitella, että armeijassakin tähän kuuluu erilainen pokkurointi, tarpeettomien detaljitietojen opettelu, sulkeisjärjestysharjoitus, jatkuva siivoaminen ja juokseminen jne. Olennaista on, ettei aivoille anneta hetkenkään rauhaa miettiä ja ajatella asioita. Tähän ujuttamiseen kuuluvat myös virret ja hengelliset laulut, raamatunluku jne.

Mielen hajottamisen tarkoitus on sotkea vasen aivopuolisko, joka vastaa rationaalisesta ajattelusta ja psyyken defensseistä. Uuden ujuttamisessa puolestaan avataan oikea aivopuolisko, joka on luova, tunteenomainen ja herkkä, ja täytetään se uudella informaatiolla ja sen tulvalla niin että se ylikuormittuu.

Kun uusi on saatu ujutettua sisään, alkaa vakiinnuttamisvaihe. Tämän vaiheen tätrkein osa on tehdä pesäero "meidän" ja "niiden" välille. Sekä hajottamis- että ujuttamisvaiheen tekniikat ovat yhä käytössä, mutta nyt painotetaan Jumalan lasten sekä Saatanan omien eroa, ja teroitetaan mieliin, miten Saatana yrittää eksyttää Jumalan omia ja miten tärkeää on uskoa, totella ja taistella. Tässä vaiheessa tehdään myös pesäero maailmaan, joka katsotaan Saatanan omaisuudeksi, ja annetaan ymmärtää, että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Vakiinnuttamisvaiheessa luodaan "esprit de corps" eli joukkohenki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Juuri tämä on ollut leimallista kristinuskolle kautta vuosisatojen, ja samoin vastakkainasettelu "meidän" ja "niiden" välillä.

Yksikään uskonto ei menesty suvaitsevaisuudella. Yksikään uskonto ei saa seuraajia rakkaudella. Kaikki menestykselliset uskonnot ovat aina olleet vihan uskontoja, ja jokaiseen niihin joko kuuluu Saatana - tai sitten Jumalan rangaistus, tuomio tai helvetti. Tästä samasta syystä kautta aikojen jokainen ateistinen ideologia on myös aina suosinut vastakkainasettelua ja uuskieltä - ja luonut helvetin maan päälle, sillä ateistinen ideologia ei kykene kiristämään helvetillä kuoleman jälkeen. Tämä vaihe tarkoittaa jäsenen "uuden minän" vakiinnuttamista. Ennen kaikkea hänet on saatava hylkäämään entinen minuutensa. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan (vrt. Augustinuksen "Tunnustuksia"). Ryhmä on nyt uusi perhe, ja sen uuskieli todellakin uusi kieli. Usein on tapana antaa jäsenelle uusi hengellinen nimi korostamaan uuden identiteetin eroa vanhaan.

Kun uusi on saatu vakiutettua, alkaa toverikurin vaihe. Tässä vaiheessa kuri ylläpitää itse itseään, ja toverit toisaalta kyyläävät toinen toisiaan ja toisaalta rakastavat toinen toisiaan, eli tapahtuu takaisinkytkentä. Uskonlahko turvaa toinen toisensa ja järjestelmä pitää huolen omistaan. Tässä vaiheessa toisaalta luopioiden kohtalo on hyvin tyly, mutta uskolliset saavat valtavan palkinnon. Kenties vielä toverikuriakin tehokkaampi keino vahvistaa uskoa on yrittää käännyttää toisia samaan uskoon: on vaikea olla vakuuttava, jos ei usko asiaan josta saarnaa; ja kääntäen.

Tässä vaiheessa astuu mukaan henkisen kontrollin neljä elementtiä: käytöksen, ajattelun, tunteiden ja informaation valvonta.

Käytöksen valvonta säätelee yksilön fyysistä todellisuutta ja ympäristöä. Jäsenen tulee käyttäytyä, pukeutua, syödä, nukkua, suorittaa rituaalit ja tehdä työtä juuri sillä tavoin kuin oppi vaatii. Päivät ovat täynnä rituaaleja ja muita kultin määräämiä tehtäviä, joten vapaa aikaa ei jää. Joutavaa lekottelua ei suvaita, vaan aina tulee olla jotakin tehtävää - laiskat kädet ovat Saatanan liittolainen.

Tärkeintä on oppia tottelemaan oppia ja yrittää tulla kehittyneempien jäsenten kaltaiseksi. Jos ihminen ei käyttäydy tarpeeksi innostuneesti, uskonveljet ja -sisaret voivat syyttää häntä itsekkääksi, syntiseksi tai laiskaksi. Toverikuri ei pysty määräämään kenenkään sisäisiä ajatuksia, mutta kylläkin pystyy muuttamaan yksilön käytöstä, jota sitten sydän ja mieli seuraavat.

Ajattelun valvonta ohjaa yksilön sisäistämään yhteisön oppirakennelman, oppimaan uuden tavan käyttää kieltä ja vaimentamaan epäilynsä ajatuksenpysäyttämistekniikoiden avulla. Kunnollisen jäsenen on hallittava ajatuksensa. Raamatun oppi on ainoa Totuus, ainoa oikea kartta todellisuudesta. Todellisuuden tapahtumat tulkitaan opin suodattimen läpi. Oppi on hyvin mustavalkoinen: kaikki hyvyys on Jumalassa. Kaikki pahuus on ulkopuolella. Oppi vastaa kaikkiin ongelmiin ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Jäsenen ei tarvitse ajatella koska oppi ajattelee hänen puolestaan.

Kristilliset kirkot manaavat tietysti aina Saatanan esiin. Kriitikot voivat olla "Saatanan lapsia" ym. eikä todellista ongelmaa tarvitse kohdata. Jäsenet opetetaan olemaan uskomatta kritiikkiä. Kaksoiskieli erottaa ryhmän jäsenet ulkopuolisista ja kulttikliseet kuulostavat hienolta uusien tulokkaiden korvissa. He haluavat oppia ymmärtämään mistä muut puhuvat ja ponnistelevat kovasti ymmärtääkseen totuuden. Todellisuudessa he oppivat olemaan ajattelematta: ymmärtäminen tarkoittaa uskomista.

Tunteiden valvonta käyttää instrumentteinaan syyllistämistä ja pelottelua. Jäsenet voidaan ehdollistaa niin tehokkaasti syyttämään aina itseään, että he ovat vain iloisia, kun heitä moittiitaan - "opetellaan ottamaan kritiikki ilolla vastaan" ja "kärsimään Jumalan tähden iloiten". Näin määritellään tarkasti, mitkä tunteet ovat hyväksyttyjä: uskollisuus opille palkitaan arvonannolla, mutta epäilyt, persoonalliset halut ja tunteet leimataan synniksi ja itsekkyydeksi. Joissakin liikkeissä vaaditaan seksuaalisten ajatustenkin tukahduttamista, mistä syntyvä turhautuneisuus voidaan purkaa esimerkiksi ankaralla työnteolla.

Koko seurakunnan edessä tunnustettuja syntejä ei unohdeta, vaan niitä käytetään painostukseen tai kiristykseen sitten, kun jäsen ei käyttäydykään odotusten mukaan. Jäseniä pelotellaan systemaattisesti olemaan koskaan jättämättä ryhmää. Heille kerrotaan, että sen ulkopuolella heillä ei ole mitään toivoa pelastumisesta. Jos he jättävät ryhmän, he tulevat hulluiksi, heidät tapetaan, heistä tulee huumeiden orjia, he joutuvat liikenneonnettomuuteen tai he tappavat itsensä. Kauhutarinoita luopioiden onnettomuuteen suistuneesta elämästä kerrotaan vaimealla äänellä.

Informaation valvonta estää opille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Tieto saadaan opin omista medioista, jotka vääristävät informaation opille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua opista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

Johtajat eivät yleensä kerro jäsenille enempää kuin on tarpeen heille määrättyjen tehtävien suorittamiseksi. Oppi on usein jaettu useisiin "totuuden tasoihin". Korkeimmille tasoille pääsee vasta kun uskollisuus liikkeelle on varmistunut. Jäsenet kuvittelevat usein tietävänsä asioista enemmän kuin ulkopuoliset, mutta entisten jäsenten haastattelut osoittavat toista: "Et voi nähdä koko kuvaa, kun olet itse raamien sisällä."

Henkisen kontrollin neljä elementtiä muodostavat toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaisiinkin yksilöihin. Juuri näistä voimakkaimmista ja usein oppia eniten vastustaneista ihmisistä tulevat usein innokkaimmat ja fanaattisimmat jäsenet.
182739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Maailmassa on myös hyvyyttä!! Miksi aina vaan kerrotaan pahuudesta? Jospa kertoisit yhtä pitkälti hyvyyden ilmentymistä eri uskonnoissa ja myöskin ateistien keskuudessa! (Jumala on hyvyys ja totuus, saatana on valhe ja pahuus.)

Äänestä
  • En usko että kristillinen propaganda kuuluu tällekään palstalle.

    Ja ennen kun tulet sanomaan että maailmassa on myös hyvyyttä niin avaapa vaikka Hesari tai katso TV-uutiset.

    Sitä paitsi tuon sinun Jumalasi "valittu kansa" tappaa tälläkin hetkellä viattomia ihmisiä. Mieti sitä.

    Kristinusko on vain ja ainoastaan yksi uskonto muiden joukossa. Pöyristyttävää aivopesua!

    Äänestä

  • ei jaksa enää.. kirjoitti:

    En usko että kristillinen propaganda kuuluu tällekään palstalle.

    ei kerrotakkaan muista, kuin huonoista uutisista, koska ketä nyt hyvät uutiset kiinnostaisi? Joka tapauksessa totuutta on voitu vääristää hieman.

    Äänestä

  • ei jaksa enää.. kirjoitti:

    En usko että kristillinen propaganda kuuluu tällekään palstalle.

    Ja ennen kun tulet sanomaan että maailmassa on myös hyvyyttä niin avaapa vaikka Hesari tai katso TV-uutiset.

    Sitä paitsi tuon sinun Jumalasi "valittu kansa" tappaa tälläkin hetkellä viattomia ihmisiä. Mieti sitä.

    Kristinusko on vain ja ainoastaan yksi uskonto muiden joukossa. Pöyristyttävää aivopesua!

    >>Sitä paitsi tuon sinun Jumalasi "valittu kansa"

    Äänestä

  • Maailmassa on kovin vähän hyvyyttä. Sanotaan, että "no news is good news". Tämä maailma on paha paikka, ja olen iloinen kun pääsen täältä pois.

    Äänestä

aivopesu/huuhtelussa buddhalaisuutta ei voita mikään n.2500v. yhtäjaksoista kokemusta,ylivertainen!

Äänestä
  • Taisi mennä kommentti hieman ohi nimittäin Buddha nimenomaan kehoitti tutkimaan ja kritisoimaan jos jokin hänen sanomansa ei pidä paikaansa. Siis täysin päinvastoin kuin kristillinen kirkko joka vaatii että heidän dogminsa pitää uskoa sokeasti ilman kritiikkiä.

    Äänestä

  • Jake. kirjoitti:

    Taisi mennä kommentti hieman ohi nimittäin Buddha nimenomaan kehoitti tutkimaan ja kritisoimaan jos jokin hänen sanomansa ei pidä paikaansa. Siis täysin päinvastoin kuin kristillinen kirkko joka vaatii että heidän dogminsa pitää uskoa sokeasti ilman kritiikkiä.

    meditaatio muuttaa ajattelukykyä.pese vaan....

    Äänestä

Vastaa hyvin islamistien terroristikoulutusleirin opetusohjelmaa (kts. Pekka Sartola: Tähtäimessä Israel (vai oliko se Harmagedon))
Vapaamuurareilla näyttää olevan samantyylinen systeemi. Myös joillakin kristinuskon nimissä toimineilla (jesuiitat) ja toimivilla järjestöillä vastaavanlaista aivopesua.

Äänestä

Onko kukaan huomannut kuinka valtava voima internetillä on. Ensimmäistä kertaa maailman ja ihmiskunnan historiassa voidaan tietoa jakaa, analysoida, kommentoida tehokkaasti. Kukaan ei enää pysty esittämään tai väittämään mitään ilman että se joutuu kriittisen tarkastelun ja tutkimuksen kohteeksi. Tämä koskee myös kristillistä kirkkoa. Ihmiset haluavat, suorastaan janoavat, vastauksia erinäisiin hengellisiin kysymyksiin, kuten kuolema, kohtalo, ym henkiset kokemukset. Jos näitä vastauksia etsii Internetistä, foorumeilta, niin kirkko on aika heikosti edustettuina hakutuloksissa.

Johtopäätöksenä vedän että kirkon on joko uudistuttava tai sitten se näivettyy omiin dogmeihinsa.

Mikä on kirkon vastaus ? Kuka enää haluaa maksaa heille prosentin tuloistaan jos mitään vastauksia ei saa ? Miksi kuulua kirkkoon vain sen takia että vanhempani ovat siihen kuuluneet ?

Uusi internet sukupolvi etsii ja löytää vastaukset. Uusi aikakausi on aluillaan. Kestää ehkä vielä pari sukupolvea ja kirkon aikakauden voidaan todeta kestäneen suomessa n. 1000 vuotta ja että se päättyi internetin syntymisen aikoihin.

Äänestä
  • että 90% ihmisistä ei ole kiinnostunut mistään kahvikuppia syvemmästä. Samoin 90% ihmisistä käyttää internetiä lähinnä pornokuvien etsimiseen.

    Eli en olisi noin optimisti.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    että 90% ihmisistä ei ole kiinnostunut mistään kahvikuppia syvemmästä. Samoin 90% ihmisistä käyttää internetiä lähinnä pornokuvien etsimiseen.

    Eli en olisi noin optimisti.

    Joo, valitettavasti 99% maailman markkinointi budjeteista menee ihmisten fyysisten tarpeiden tyydyttämiseen eikä henkisten.

    Silti jokainen meistä tulee takuu varmasti kuolemaan (toiset kahteenkin kertaan :) ja luulisi asian kiinnostavan mutta ei niin ei. Lakaistaan vaan roskat maton alle ja siivotaan sitten tuonelan porteilla. Kun nyt saataisiin ihmiset tajuamaan että ei se papin siunaus kappelissa juurikaan enää auta siellä rajan toisella puolella.

    Olisihan se jo hieno alku jos edes 10% ihmisistä saataisiin tämä tajuamaan. No, onhan meillä nyt ainakin tehokas media kanava. Pitäisiköhän alkaa keräämään rahaa että saisi järjestettyä kurssin ja Hesarin etusivulle ilmoituksen "Kuolemisen perusteet oppikurssi 1, vapaa pääsy, tervetuloa".

    on siinä, että ne kokemukset, mitä kuolemasta ja tuonpuoleisesta tulevat, tuntuvat pikemminkin _tukevan_ kristinuskoa (ja muita monoteistisia uskontoja) kuin puhuvan vastaan.

    Vaikka kristinusko _uskontona_ on hanurista, se kuitenkin _oppina_ on kategorisesti oikea. Sitä vain on tulkittu viimeiset 2000 vuotta täysin väärin.

    Mitä tässä pitäisi tehdä. Kirkolla on aika määräävä markkina-asema näihin yhteiskunnan pakollisiin rituaaleihin (kaste, rippi, häät, hautajaiset). Ihmisille pitäisi antaa jokin vaihtoehto. Voi olla aika epärealistista pyytää vaihtamaan uskontoa Juutalaisuuten tai Buddhalaisuuteen.

    Leadershippiä tarvitaan nyt.

    Äänestä

  • Olet viettänyt selvästi liikaa aikaasi internetissä,kun tommottii aattelet!
    Samatsanat aivopesulle!
    Kirkot eivät KOSKAAN katoa mihinkään,eikä usko.
    Ei nettejä sun muita ole siksi tehty,että ne lannistaisivat kristinuskon,kirkot ja muut uskontoon liittyvät.
    Mielelläni maksan kirkollisveroni,käyn kirkossa,rukoilen päivittäin ja niin on minulle hyvä. Usko on aina parempi vaihtoehto,kuin istua liikaa tämmösen vempeleen äärellä ja miettiä tollalailla,kun sinä!
    SIUNAUSTA JAKELLE!

    Äänestä

En lukenut kokonaan joten jos mainitsit jossain välissä "MUHAMMED ON PROFEETTA" voit painua vittuun.
Mutta joo, uskonto on aivopesua. Heti kun lapsi syntyy nii tulee sitä kovaa pommitusta uskonnosta lapselle "Jumala loi ihmisen." No jaa-a, lapsille opetetaan evoluutiota myös. Pää menee pienemmästäkin sekaisin.
Mutta tosiaan evoluutiota pitäisi pitää totuutena. Ihmisethän muistuttavat apinaa, ette voi oikein kiistääkkään.
Kyllä näitä uskontoon hurahtaneita löytyy.. Ei hyvää päivää.

Äänestä

Minulla on valitettavasti kokemusta tuontapaisesta uskonnollisesta käyttäytymisestä, joka melkein teki läheiseni mielipuoleksi. Onneksi toinen läheiseni oppi ajan kuluessa olla pakottamatta mihinkään. Puhun vanhoillislestadiolaisista piireistä. Siellä tapahtuu hirveää kyttäämistä. Onneksi minä pääsin pois lestadiolaisuudesta hitaasti liukumalla, kuten luonteeseeni sopii.

Päästääkseen eroon huonoista vaikutteista paras keino on yksinäisyys, vaikka kirjoja lukien, meditoiden, luonnossa kävellen - niin oikea minä alkaa tulla esiin, terve minä voi alkaa kasvaa. Ennen kaikkea on vältettävä väärää seuraa. Kuten yhdessä laulussakin sanotaan, että huonoa seuraa löytyy aina, mutta hyvää on vaikeampi tavoittaa. Välttäkää laumoja, ystävät! Kaikenlaisia laumoja, kaiken kannattajia...

En voi kylliksi ylistää Aldous Huxleyta, joka oli yksi loistavimmista vapaan hengen ihmisistä. Huxley kirjoittaa kirjassaan Sääli uutta sukupolvea (Otava, 1961) sivuilla 94-95 seuraavasti.

"Tosiasia, että voimakkailla negatiivisilla tunne-elämyksillä on taipumus lisätä suggeroitavuutta ja siten helpottaa syvääkin mielenmuutosta, oli havaittu ja sitä käytetty hyväksi kauan ennen Pavlovin päiviä. Kuten tohtori William Sargant on tähdentänyt valaisevassa teoksessaan Battle for the Mind (taistelu ihmismielestä), John Wesleyn loistava menestys saarnaajana perustui keskushermostojärjestelmän intuitiiviseen ymmärtämiseen. Hänellä oli tapana aloittaa saarnansa kuvaamalla pitkään ja yksityiskohtaisesti niitä kidutuksia, joihin hänen kuulijansa epäilemättä tuomittaisiin ikuisiksi ajoiksi, elleivät he tekisi kääntymystä. Sitten, kun kauhu ja kiduttava syyllisyydentunto oli saattanut hänen kuulijakuntansa täydellisen henkisen romahduksen partaalle ja joskus sen ylikin, hänellä oli tapana vaihtaa sävyä ja luvata pelastus niille, jotka uskoivat ja katuivat. Tämäntapaisilla saarnoilla Wesley käännytti tuhansia miehiä, naisia ja lapsia. Ankara, pitkitetty pelko mursi heidän vastustuskykynsä ja synnytti suuresti lisääntyneen suggeroitavuuden tilan. Tässä tilassa he saattoivat varauksetta hyväksyä saarnaajan teologiset julistukset. Minkä jälkeen lohdutuksen sanat palauttivat heidän sieluntilansa ennalleen, ja he selviytyivät tulikokeestaan uudet ja tavallisesti entistä paremmat käyttäytymisnormit lähtemättömästi juurtuneina mieleensä ja hermojärjestelmäänsä."

MIelestäni jokaisen pitäisi pyrkiä kriittisyyteen ja v a l m i u t e e n o l l a v ä ä r ä s s ä. "Minä en tiedä", sanoo ihminen, joka on huomannut vaaran tulla hirviöksi. Sillä sillä tavoin vältetään ehdottomuuden oppi. Joko tai -ihmisiä meillä on ollut historiassa vaikka kuinka, aivan riittävästi. Eiköhän tämä ala riittää? Eivätkö uskonnot ja ideologiat ala muuttua? Joko jätämme ne joukolla ja alamme omiksi itseksemme?

"He who wants to persuade should put his trust not in the right argument, but in the right word. The power on sound has always been greater than the power of sense."

- Joseph Conrad

Sanan voima tiedetään, myös perustelujen heikkous!

http://www.youtube.com/watch?v=_Q-6H4xOUrs

Sanaa kuunnellaan, muttei perusteluja ei saada selville, eikä niistä edes kiinnostuta... Hitlerin puhetyyli eroa juurikaan saarnamiehien vastaavasta. Kuulin sitä tarpeeksi noin 10 vuoden ajan joka sunnuntai. Joka pahuksen sunnuntai.

Äänestä
  • "The power on sound" --> "The power of sound.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Miksi kristinusko on ollut niin menestyksekäs uskonto - ja miksi kaikki menestyksekkäät uskonnot muistuttavat tavalla tai toisella kristinuskoa? Syy on siinä, että kristinuskossa keksittiin - ehkä ensimmäisenä ja ehkä tahattomasti - aivopesun tekniikka.

Aivopesu alkaa mielen hajottamisesta. Eli kohdehenkilön psyyke murretaan. Hänet pyritään nujertamaan, lannistamaan ja infantilisoimaan - hänelle tehdään selväksi, että hän on pelkkä nolla, nokkimisjärjestyksen pohjalla, pelkkää pohjasakkaa, syntinen, Helvetin oma ja kadotuksen lapsi ja että Jumala vihaa häntä. Hänet taannutetaan lapsen tasolle. Häntä uhkaillaan, kiristetään ja painostetaan niin, että hänen psyykensä lopulta murtuu. Kristinusko ei saarnaa rakkautta, vaan vihaa, sillä rakkaus ei kiinnosta eikä tavoita ketään, mutta viha saa psyyken murtumaan.

Armeija toimii samalla tavalla. Armeijan alokasaikana pojat nujerretaan, tylytetään ja infantilisoidaan: heitä pilkataan, loukataan, syljetään päin naamaa ja heidät taannutetaan pikkulapsiksi - opetetaan peseytymään, tekemään kaappi, petaamaan sänky jne eli heitä kohdellaan kuin nelivuotiaita lapsia. Kyse ei ole siitä, että siinä katsottaisiin että kenen henkinen kantti kestää; kyse on siitä, että siinä rikotaan jokaisen pojan psyyke, jotta heihin voitaisiin istuttaa "sotilasminä".

Luther ylistää Roomalaiskirjettä sen osalta, että se "tekee ihmiselle täysin selväksi, miten arvoton hän on Jumalan silmissä ja kuinka suvereeni Jumala on, ja että se repii kappaleiksi ihmisen kuvitelmat itsestään". Roomalaiskirjettä käytetään juuri tähän mielen hajottamiseen, sillä se sisältää niin tylyä vihan tekstiä, että sen jälkeen menee joko löysät housuun tai alkaa vihaamaan koko uskontoa todella patologisesti. Arvatkaapa, miten minulle kävi?

Mielen hajottamisen jälkeen alkaa uuden ujuttaminen. Tähän kuuluvat iskulauseiden opettelu sekä drilliharjoittelu: omaksutaan kritiikittömästi iskulauseet, opinkohdat ja detaljitiedot. Tähän kuuluu mm. Isämeidänrukous, pienoisevankeliumi, kymmenen käskyä jne. En ole käynyt armeijaa, mutta voisin kuvitella, että armeijassakin tähän kuuluu erilainen pokkurointi, tarpeettomien detaljitietojen opettelu, sulkeisjärjestysharjoitus, jatkuva siivoaminen ja juokseminen jne. Olennaista on, ettei aivoille anneta hetkenkään rauhaa miettiä ja ajatella asioita. Tähän ujuttamiseen kuuluvat myös virret ja hengelliset laulut, raamatunluku jne.

Mielen hajottamisen tarkoitus on sotkea vasen aivopuolisko, joka vastaa rationaalisesta ajattelusta ja psyyken defensseistä. Uuden ujuttamisessa puolestaan avataan oikea aivopuolisko, joka on luova, tunteenomainen ja herkkä, ja täytetään se uudella informaatiolla ja sen tulvalla niin että se ylikuormittuu.

Kun uusi on saatu ujutettua sisään, alkaa vakiinnuttamisvaihe. Tämän vaiheen tätrkein osa on tehdä pesäero "meidän" ja "niiden" välille. Sekä hajottamis- että ujuttamisvaiheen tekniikat ovat yhä käytössä, mutta nyt painotetaan Jumalan lasten sekä Saatanan omien eroa, ja teroitetaan mieliin, miten Saatana yrittää eksyttää Jumalan omia ja miten tärkeää on uskoa, totella ja taistella. Tässä vaiheessa tehdään myös pesäero maailmaan, joka katsotaan Saatanan omaisuudeksi, ja annetaan ymmärtää, että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan.

Vakiinnuttamisvaiheessa luodaan "esprit de corps" eli joukkohenki ja yhteenkuuluvuuden tunne. Juuri tämä on ollut leimallista kristinuskolle kautta vuosisatojen, ja samoin vastakkainasettelu "meidän" ja "niiden" välillä.

Yksikään uskonto ei menesty suvaitsevaisuudella. Yksikään uskonto ei saa seuraajia rakkaudella. Kaikki menestykselliset uskonnot ovat aina olleet vihan uskontoja, ja jokaiseen niihin joko kuuluu Saatana - tai sitten Jumalan rangaistus, tuomio tai helvetti. Tästä samasta syystä kautta aikojen jokainen ateistinen ideologia on myös aina suosinut vastakkainasettelua ja uuskieltä - ja luonut helvetin maan päälle, sillä ateistinen ideologia ei kykene kiristämään helvetillä kuoleman jälkeen. Tämä vaihe tarkoittaa jäsenen "uuden minän" vakiinnuttamista. Ennen kaikkea hänet on saatava hylkäämään entinen minuutensa. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan (vrt. Augustinuksen "Tunnustuksia"). Ryhmä on nyt uusi perhe, ja sen uuskieli todellakin uusi kieli. Usein on tapana antaa jäsenelle uusi hengellinen nimi korostamaan uuden identiteetin eroa vanhaan.

Kun uusi on saatu vakiutettua, alkaa toverikurin vaihe. Tässä vaiheessa kuri ylläpitää itse itseään, ja toverit toisaalta kyyläävät toinen toisiaan ja toisaalta rakastavat toinen toisiaan, eli tapahtuu takaisinkytkentä. Uskonlahko turvaa toinen toisensa ja järjestelmä pitää huolen omistaan. Tässä vaiheessa toisaalta luopioiden kohtalo on hyvin tyly, mutta uskolliset saavat valtavan palkinnon. Kenties vielä toverikuriakin tehokkaampi keino vahvistaa uskoa on yrittää käännyttää toisia samaan uskoon: on vaikea olla vakuuttava, jos ei usko asiaan josta saarnaa; ja kääntäen.

Tässä vaiheessa astuu mukaan henkisen kontrollin neljä elementtiä: käytöksen, ajattelun, tunteiden ja informaation valvonta.

Käytöksen valvonta säätelee yksilön fyysistä todellisuutta ja ympäristöä. Jäsenen tulee käyttäytyä, pukeutua, syödä, nukkua, suorittaa rituaalit ja tehdä työtä juuri sillä tavoin kuin oppi vaatii. Päivät ovat täynnä rituaaleja ja muita kultin määräämiä tehtäviä, joten vapaa aikaa ei jää. Joutavaa lekottelua ei suvaita, vaan aina tulee olla jotakin tehtävää - laiskat kädet ovat Saatanan liittolainen.

Tärkeintä on oppia tottelemaan oppia ja yrittää tulla kehittyneempien jäsenten kaltaiseksi. Jos ihminen ei käyttäydy tarpeeksi innostuneesti, uskonveljet ja -sisaret voivat syyttää häntä itsekkääksi, syntiseksi tai laiskaksi. Toverikuri ei pysty määräämään kenenkään sisäisiä ajatuksia, mutta kylläkin pystyy muuttamaan yksilön käytöstä, jota sitten sydän ja mieli seuraavat.

Ajattelun valvonta ohjaa yksilön sisäistämään yhteisön oppirakennelman, oppimaan uuden tavan käyttää kieltä ja vaimentamaan epäilynsä ajatuksenpysäyttämistekniikoiden avulla. Kunnollisen jäsenen on hallittava ajatuksensa. Raamatun oppi on ainoa Totuus, ainoa oikea kartta todellisuudesta. Todellisuuden tapahtumat tulkitaan opin suodattimen läpi. Oppi on hyvin mustavalkoinen: kaikki hyvyys on Jumalassa. Kaikki pahuus on ulkopuolella. Oppi vastaa kaikkiin ongelmiin ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Jäsenen ei tarvitse ajatella koska oppi ajattelee hänen puolestaan.

Kristilliset kirkot manaavat tietysti aina Saatanan esiin. Kriitikot voivat olla "Saatanan lapsia" ym. eikä todellista ongelmaa tarvitse kohdata. Jäsenet opetetaan olemaan uskomatta kritiikkiä. Kaksoiskieli erottaa ryhmän jäsenet ulkopuolisista ja kulttikliseet kuulostavat hienolta uusien tulokkaiden korvissa. He haluavat oppia ymmärtämään mistä muut puhuvat ja ponnistelevat kovasti ymmärtääkseen totuuden. Todellisuudessa he oppivat olemaan ajattelematta: ymmärtäminen tarkoittaa uskomista.

Tunteiden valvonta käyttää instrumentteinaan syyllistämistä ja pelottelua. Jäsenet voidaan ehdollistaa niin tehokkaasti syyttämään aina itseään, että he ovat vain iloisia, kun heitä moittiitaan - "opetellaan ottamaan kritiikki ilolla vastaan" ja "kärsimään Jumalan tähden iloiten". Näin määritellään tarkasti, mitkä tunteet ovat hyväksyttyjä: uskollisuus opille palkitaan arvonannolla, mutta epäilyt, persoonalliset halut ja tunteet leimataan synniksi ja itsekkyydeksi. Joissakin liikkeissä vaaditaan seksuaalisten ajatustenkin tukahduttamista, mistä syntyvä turhautuneisuus voidaan purkaa esimerkiksi ankaralla työnteolla.

Koko seurakunnan edessä tunnustettuja syntejä ei unohdeta, vaan niitä käytetään painostukseen tai kiristykseen sitten, kun jäsen ei käyttäydykään odotusten mukaan. Jäseniä pelotellaan systemaattisesti olemaan koskaan jättämättä ryhmää. Heille kerrotaan, että sen ulkopuolella heillä ei ole mitään toivoa pelastumisesta. Jos he jättävät ryhmän, he tulevat hulluiksi, heidät tapetaan, heistä tulee huumeiden orjia, he joutuvat liikenneonnettomuuteen tai he tappavat itsensä. Kauhutarinoita luopioiden onnettomuuteen suistuneesta elämästä kerrotaan vaimealla äänellä.

Informaation valvonta estää opille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Tieto saadaan opin omista medioista, jotka vääristävät informaation opille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua opista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

Johtajat eivät yleensä kerro jäsenille enempää kuin on tarpeen heille määrättyjen tehtävien suorittamiseksi. Oppi on usein jaettu useisiin "totuuden tasoihin". Korkeimmille tasoille pääsee vasta kun uskollisuus liikkeelle on varmistunut. Jäsenet kuvittelevat usein tietävänsä asioista enemmän kuin ulkopuoliset, mutta entisten jäsenten haastattelut osoittavat toista: "Et voi nähdä koko kuvaa, kun olet itse raamien sisällä."

Henkisen kontrollin neljä elementtiä muodostavat toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaisiinkin yksilöihin. Juuri näistä voimakkaimmista ja usein oppia eniten vastustaneista ihmisistä tulevat usein innokkaimmat ja fanaattisimmat jäsenet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu