Finlandia on erotettava sheriffin virasta!

Finlandia on puolueellinen sheriffi, joten hänen on erottava tämän palstan sheriffinä olemisesta.
33485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ei niitä kirjaimia tarvitse säästellä, ei ne lopu kesken.

Varmaan oli asiassa joitain perustelujakin olemassa.

En ole huomannut, että tähtirinta olisi juurikaan puuttunut keskusteluun. Aika siistiähän täällä on keskustelu ollutkin, toinen on toistaan vähän holhonnut. Eli se sosiaalinen kontrolli on pelannut hyvin.

Vai mitä mieltä muut ovat?

Äänestä

Olisihan se nyt melko koomista, jos keskustelun seriffinä toimiva ei saisi ilmaista omaa mielipidetään. Ei puolueellisuudella ole mitään väliä, jos ei se seriffin toiminnassa näy. Onko näkynyt?

Äänestä
  • "Olisihan se nyt melko koomista, jos keskustelun seriffinä toimiva ei saisi ilmaista omaa mielipidetään. Ei puolueellisuudella ole mitään väliä, jos ei se seriffin toiminnassa näy. Onko näkynyt?"

    Mielestäni seriiffin täytyy olla täysin neutraali ja puolueeton, vain hoitaa moderoiminen. Jos hän ilmaisee mielipiteensä, se vie häneltä uskottavuuden puolueettomasti moderoida viestejä. Kirjoittakoon mielipiteensä sitten yksityisellä nimimerkillä.

    Äänestä

  • pidä ilmaista. kirjoitti:

    "Olisihan se nyt melko koomista, jos keskustelun seriffinä toimiva ei saisi ilmaista omaa mielipidetään. Ei puolueellisuudella ole mitään väliä, jos ei se seriffin toiminnassa näy. Onko näkynyt?"

    "Mielestäni seriiffin täytyy olla täysin neutraali ja puolueeton, vain hoitaa moderoiminen. Jos hän ilmaisee mielipiteensä, se vie häneltä uskottavuuden puolueettomasti moderoida viestejä. Kirjoittakoon mielipiteensä sitten yksityisellä nimimerkillä. "

    Onko seriffin puolueellisuus näkynyt jollakin tavalla hänen moderoinnissaan eli siinä miten hän hommansa hoitaa? Muutenhan mielipiteellesi ei ole järkiperusteita.

    Se, että olet eri mieltä seriffin kanssa Karjalan palautuksesta, ei ole järkiperuste sille että seriffi toimisi jotenkin väärin.

    Äänestä

  • yritä nyt vastata kirjoitti:

    "Onko seriffin puolueellisuus näkynyt jollakin tavalla hänen moderoinnissaan eli siinä miten hän hommansa hoitaa? Muutenhan mielipiteellesi ei ole järkiperusteita. "

    Kaikilla itseään kunnoittavilla foorumeilla ylläpitäjä EI ilmaise kantaansa omaa käsiteltäviin asioihin, ainostaan hoitaa moderointitehtävät. Tämä on perusperiaate. jota täällä ei noudateta.

    Joko meni perille?

    Äänestä

  • periaate kirjoitti:

    Sinulla ei ole perusteita syytöksellesi kun et pysty osoittamaan seriffin rikkoneen Suomi24:n sääntöjä saati edes olleen epäreilu moderoinnissaan.

    Äänestä

  • Nimierkki kirjoitti:

    "Sinulla ei ole perusteita syytöksellesi kun et pysty osoittamaan seriffin rikkoneen Suomi24:n sääntöjä saati edes olleen epäreilu moderoinnissaan."

    Onkos tässä kukaan mitään syyttänytkään? En vai ole muilla foorumeilla nähnyt ylläpitäjän paljon keskusteluaiheisiin osallistuvan kantaaottajana. Se onkin minusta ihan oikein.

    Äänestä

  • olla syytettykään kirjoitti:

    Minä luulin että se on Suomi24 joka keskustelujensa säännöt määrää, sekö oletkin sinä?

    Mitähän näistä säännöistä Finlandia on sitten rikkonut? Mielipiteen ilmaisu ei ole näiden sääntöjen mukaan rike, se on vain sinun mielipiteesi.

    Keskustelujen sheriffien toiminta

    Keskustelujen sheriffit valvovat keskustelupalstan toimintaa ja siellä keskustelevien ihmisten käyttäytymistä. Sheriffit ovat ihan normaaleja kansalaisia, joten heille on turha vierittää sivujen yleistä toimivuutta koskevia palautteita. Sitä varten joka sivulla on linkki palautteeseen.

    Sheriffi puuttuu tilanteeseen jos joku kirjoittaa viestejä, jotka rikkovat keskustelujen sääntöjä (http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi). Sheriffillä on oikeus poistaa asiattomat viestit heti kun sellaisen näkee. Myös Suomi24:n ylläpito poistaa tarvittaessa asiattomia viestejä.

    Sheriffit saavat käyttää harkintavaltaansa poistaessaan viestejä. Joillakin keskustelupalstoilla voi olla tiukempi linja kuin toisilla palstoilla ja tämä keskustelijoiden on hyväksyttävä.

    Sheriffiä ei kannata turhaan syyttää sensuroinnista. Poistetut viestit eivät useinkaan edusta keskustelun laadukkainta tasoa.

    Sheriffit voivat halutessaan siivota oman palstansa turhanpäiväisistä viesteistä, kuten tyhjistä tai lähes tyhjistä viesteistä.

    Muista: Kun sheriffi poistaa viestin, poistuu samalla myös kaikki sen alla olevat vastaukset. Niitä ei siis erikseen sensuroida.

    Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta.

    >>> http://keskustelu.suomi24.fi/support.cgi?mode=seriffs

    Äänestä

  • xxxxx kirjoitti:

    En määrää mitään, sanoin vaan oman mielipiteeni. Minun mielestäni ylläpidon ei tule osallistua keskusteluun, vaan hoitaa pelkästään moderointitehtäviä, kuten tapahtuu yleensä muilla foorumeilla.

    Kyllä minun mielipiteeni on ihan yhtä arvokas kuin sinunkin.

    Äänestä

  • oman mielipiteeni. kirjoitti:

    En määrää mitään, sanoin vaan oman mielipiteeni. Minun mielestäni ylläpidon ei tule osallistua keskusteluun, vaan hoitaa pelkästään moderointitehtäviä, kuten tapahtuu yleensä muilla foorumeilla.

    Kyllä minun mielipiteeni on ihan yhtä arvokas kuin sinunkin.

    No kukahan se siellä nyt sitten esittää mielipiteitään? Meidän nimimerkittömien mielipiteillä ei ole paskankaan väliä :D

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000018270142

    Äänestä

  • olla syytettykään kirjoitti:

    "Sinulla ei ole perusteita syytöksellesi kun et pysty osoittamaan seriffin rikkoneen Suomi24:n sääntöjä saati edes olleen epäreilu moderoinnissaan."

    Onkos tässä kukaan mitään syyttänytkään? En vai ole muilla foorumeilla nähnyt ylläpitäjän paljon keskusteluaiheisiin osallistuvan kantaaottajana. Se onkin minusta ihan oikein.

    "Onkos tässä kukaan mitään syyttänytkään? "

    "Mitään" on syytetty; Viestiketjun avaus, nimim. Huomauttaja vaatii Finlandialle potkuja puolueellisuuden takia:

    "Finlandia on puolueellinen sheriffi, joten hänen on erottava tämän palstan sheriffinä olemisesta."

    Mitään puolueellisuudesta aiheutunutta haittaa keskustelulle ei ole näytetty toteen, joten syytös ja sen perustelu ovat aiheettomia.

    Äänestä

  • syytetty kirjoitti:

    No, minä en ole ainakaan syyttänyt.

    Äänestä

  • pidä ilmaista. kirjoitti:

    "Olisihan se nyt melko koomista, jos keskustelun seriffinä toimiva ei saisi ilmaista omaa mielipidetään. Ei puolueellisuudella ole mitään väliä, jos ei se seriffin toiminnassa näy. Onko näkynyt?"

    Mielestäni seriiffin täytyy olla täysin neutraali ja puolueeton, vain hoitaa moderoiminen. Jos hän ilmaisee mielipiteensä, se vie häneltä uskottavuuden puolueettomasti moderoida viestejä. Kirjoittakoon mielipiteensä sitten yksityisellä nimimerkillä.

    "Jos hän ilmaisee mielipiteensä, se vie häneltä uskottavuuden puolueettomasti moderoida viestejä. Kirjoittakoon mielipiteensä sitten yksityisellä nimimerkillä. "

    Eli jos vaikka tätä palstaa tuomaroisi nimimerkki XYZZY niin sinulle kelpaisi, vaikka tämä sama XYZZY sitten osallistuisi vaikka Nimierkkinä keskusteluun sinun tietämättäsi.

    Minusta on kuitenkin parempi että Finlandia on rehellisesti ilmaissut kantansa, eikä ole syyllistynyt seriffin toiminnassaan puolueellisuuteen vaikka mielipiteensä on ilmaissutkin.

    Ei ketään saa tuomita mielipiteestä, tietääkseni meillä on sananvapaus.

    Äänestä

  • mutta minä kirjoitti:

    No, minä en ole ainakaan syyttänyt.

    tai kukaan muukaan täällä voi tietää mitä sinä tänne olet kirjoitellut? Ethän sinäkään tiedä kuka minä olen. Voisin olla vaikka skitso-kaksosesi.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    tai kukaan muukaan täällä voi tietää mitä sinä tänne olet kirjoitellut? Ethän sinäkään tiedä kuka minä olen. Voisin olla vaikka skitso-kaksosesi.

    Et tiedäkään. Ja mistä sitä samalla tietää, vaikka ns."vakiintuneet" nimierkit kirjoittavat joskus ilman nikkiä. Tämä on niin suloinen sillisalaatti tämä suomi24-palsta.

    Äänestä

  • omituista kirjoitti:

    "Jos hän ilmaisee mielipiteensä, se vie häneltä uskottavuuden puolueettomasti moderoida viestejä. Kirjoittakoon mielipiteensä sitten yksityisellä nimimerkillä. "

    Eli jos vaikka tätä palstaa tuomaroisi nimimerkki XYZZY niin sinulle kelpaisi, vaikka tämä sama XYZZY sitten osallistuisi vaikka Nimierkkinä keskusteluun sinun tietämättäsi.

    Minusta on kuitenkin parempi että Finlandia on rehellisesti ilmaissut kantansa, eikä ole syyllistynyt seriffin toiminnassaan puolueellisuuteen vaikka mielipiteensä on ilmaissutkin.

    Ei ketään saa tuomita mielipiteestä, tietääkseni meillä on sananvapaus.

    Toki voi jokainen ilmaista mielipiteensä, ja tällä palstalla on ollut ilmeisesti tapana sen ylläpidonkin tehdä.

    Minä olen siinä samaa mieltä, että ylläpidon pitäisi osallistua vain ylääpitotehtäviin ja olla ikäänkuin vain erotuomari. Ei erotuomari muutenkaan itse peliin osallistu.

    Toki seriffin tehtäviin ei varmasti keskusteluun osallistuminen vaikuta, riippuu tietysti seriffistä, mutta mielestäni ylläpitäjä on vain ylläpitäjä.

    Äänestä

  • se vanha vainooja! kirjoitti:

    Nimierkki on noussut tänään väärällä jalalla. Pelkkää vittuilua kaiken aikaa. Onkohan Tehtaankadulta tullut nootteja huonosti hoidetusta myyräntyöstä?

    "Nimierkki on noussut tänään väärällä jalalla. Pelkkää vittuilua kaiken aikaa. Onkohan Tehtaankadulta tullut nootteja huonosti hoidetusta myyräntyöstä"

    ja sinä itse et tuossa vittuile lainkaan vaan olet oma reipas itsesi :D

    Äänestä

  • Limppukivi kirjoitti:

    Toki voi jokainen ilmaista mielipiteensä, ja tällä palstalla on ollut ilmeisesti tapana sen ylläpidonkin tehdä.

    Minä olen siinä samaa mieltä, että ylläpidon pitäisi osallistua vain ylääpitotehtäviin ja olla ikäänkuin vain erotuomari. Ei erotuomari muutenkaan itse peliin osallistu.

    Toki seriffin tehtäviin ei varmasti keskusteluun osallistuminen vaikuta, riippuu tietysti seriffistä, mutta mielestäni ylläpitäjä on vain ylläpitäjä.

    "Toki seriffin tehtäviin ei varmasti keskusteluun osallistuminen vaikuta, riippuu tietysti seriffistä, mutta mielestäni ylläpitäjä on vain ylläpitäjä. "

    Seriffihän ei kuulukaan ylläpitoon (Suomi24:n palkoilla) vaan on aivan tavallinen keskustelija jolla on täysi oikeus mielipiteisiinsä >>>

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000018288955

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    "Seriffihän ei kuulukaan ylläpitoon (Suomi24:n palkoilla) vaan on aivan tavallinen keskustelija jolla on täysi oikeus mielipiteisiinsä >>> "

    Ylläpitäjän omainaisuudessa ei olla mielestäni tavallinen keskustelija, koska tavallsiella keskustelijalla ei ole mahdollisuutta puuttua toisten viesteihin.

    Edelleen olen sitä mieltä, että ylläpitäjä voisi hoitaa vain seriffin nimierkillään ylläpitotehtäviä. Toki hän voi muuten kuin seriffin omainaisuudessa osallistua keskusteluun.

    "Ylläpitäjän omainaisuudessa ei olla mielestäni tavallinen keskustelija, koska tavallsiella keskustelijalla ei ole mahdollisuutta puuttua toisten viesteihin. "

    Yritetäänpä ensin selvittää käsitteet oikeiksi.

    Ylläpito ei ole seriffi.
    Seriffi ei ole ylläpito.
    Ylläpito on ylläpito ja seriffi on seriffi. Ylläpito ja seriffi eivät ole sama asia.
    Käsitätkö?

    Ylläpito edustaa sitä tahoa joka tämän keskustelupalstan tarjoaa, eli Suomi24 ja Eniro. Serifffi taas voi olla kuka tahansa keskustelija joka on serffin valtuuksia ylläpidolta hakenut.

    Suomi24 ja Eniro eivät kiellä tällaiselta vapaaehtoiselta palstojen siivoamiseen osallistuvalta palvelun käyttäjältä oikeutta osallistua keskusteluihin ja ilmaista mielipidettään.

    "Toki hän voi muuten kuin seriffin omainaisuudessa osallistua keskusteluun. "

    Eli hyppiä tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salata muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla. Tuo mielipiteesi kertoo omasta kieroutuneisuudestasi enemmän kuin mistään muusta.

    Finlandia sentään on rehellisesti ja avoimesti osoittanut mitä on. Jos seriffin toiminnassa on valittamista niin valita ylläpidolle, ei niillä valituksilla täällä palstalla mitään aikaan saa.

    Ylläpidolle nyt ei vain taida riittää perusteluksi seriffin valtuuksien poistamiseksi sinun kiero mielipiteesi tai se että seriffi on rehellinen.

    "Ylläpito ei ole seriffi.

    Käsitätkö? "

    Tarkoitan kuitenkin sellaista henkilöä, jolla on mahdollisuus moderoida muiden viestejä, kai nyt sen ymmärsit? Olkoon hänen nimensä sitten vaikka seriffi.

    "Suomi24 ja Eniro eivät kiellä tällaiselta vapaaehtoiselta palstojen siivoamiseen osallistuvalta palvelun käyttäjältä oikeutta osallistua keskusteluihin ja ilmaista mielipidettään. "

    Ei tarvitse toki itsestään selviä asioita uudelleen esittää. Onhan se jo selvinnyt, että ei kiellä. Siitähän tässä juuri taitettiin peistä, että pitäisikö seriffin keskittyä vain moderoimiseen nimimerkillään. Minusta pitäisi.

    "Eli hyppiä tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salata muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla. Tuo mielipiteesi kertoo omasta kieroutuneisuudestasi enemmän kuin mistään muusta. "

    Ei toki, vaan osallistua jollain tietyllä yksityisellä nimimerkillä keskusteluun ja moderoi sitten seriffinä. En ymmärrä, miksi täytyy ruveta heti solvaamaan, jos ei asioista olla samaa mieltä."

    "Finlandia sentään on rehellisesti ja avoimesti osoittanut mitä on. Jos seriffin toiminnassa on valittamista niin valita ylläpidolle, ei niillä valituksilla täällä palstalla mitään aikaan saa. "

    En ole valittanut hänen TOIMINNASTAAN. Sanoin vain oman mielipiteeni, että seriffi/moderoija voisi keskittyä pelkästään moderointiin seriffin ominaisuudessa. Minusta se on luontevampaa. Voit toki olla mitä mieltä tahansa mielipiteestäni. Kuitenkin olen sitä mieltä.

    "Ylläpidolle nyt ei vain taida riittää perusteluksi seriffin valtuuksien poistamiseksi sinun kiero mielipiteesi tai se että seriffi on rehellinen."

    ???

    "Tarkoitan kuitenkin sellaista henkilöä, jolla on mahdollisuus moderoida muiden viestejä, kai nyt sen ymmärsit? Olkoon hänen nimensä sitten vaikka seriffi. "

    Seriffin tapauksessa moderointi tarkoittaa vain viestien poistamista, ei muuta muokkaamista.

    "Ei toki, vaan osallistua jollain tietyllä yksityisellä nimimerkillä keskusteluun ja moderoi sitten seriffinä. "

    No miten tuo nyt muka eroaa mistään siitä mitä sanoin, että hyppisi tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salaisi muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla? Jos tuollainen "yksityinen nimmari" kertoisi olevansa myös palstalla seriffi niin samanlaisen haloonhan sinä siitä nostaisit.

    "Sanoin vain oman mielipiteeni, että seriffi/moderoija voisi keskittyä pelkästään moderointiin seriffin ominaisuudessa."

    Millähän päällä sinä nyt ajattelet?
    Luuletko, että näille keskustelupalstoille löytyisi paljonkin seriffeiksi sellaisia ihmisiä jotka kävisivät täällä ihan ilmaiseksi vain siivoamassa palstoja osallistumatta keskusteluihin sen enempää?

    Pystyisitko sinä vaihtamaan "ominaisuuksiin" yhtä helposti kuin uuteen paitaan - käväisisit täällä vähän poistelemassa viestejä, tyhjentäisit pääsi simsalabim ja palaisit samaan keskusteluun niin kuin ei mitään ihan toisella mielellä... Hieman skitsofreninen ajatus, anteeksi nyt vain :)

    Palstan seriffi muuten näyttää osallistuneen palstan keskusteluun viimeksi 27.2.2006 ja on osallistunut palstan keskusteluun kokonaisella viidellä viestillä koko seriffinä oloaikanaan.

    Eikös hän nyt tee melkolailla juuri sitä mitä toivot, ei osallistu edes keskusteluun täällä. Mistä siis valitat?

    Äänestä

  • "No miten tuo nyt muka eroaa mistään siitä mitä sanoin, että hyppisi tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salaisi muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla? Jos tuollainen "yksityinen nimmari" kertoisi olevansa myös palstalla seriffi niin samanlaisen haloonhan sinä siitä nostaisit. "

    En nyt kommentoi tuohon hyppimiseen mitään. Minusta on kuitenkin luontevampaa, että seriffi, joka voi poistaa muiden kirjoittajien viestejä, tekee vain sitä työtään seriffinä, eikä osallistu keskusteluun,. Jos tämä ei riitä sinulle vastaukseksi, niin ok, sitten ei riitä.

    "Millähän päällä sinä nyt ajattelet?
    Luuletko, että näille keskustelupalstoille löytyisi paljonkin seriffeiksi sellaisia ihmisiä jotka kävisivät täällä ihan ilmaiseksi vain siivoamassa palstoja osallistumatta keskusteluihin sen enempää?"

    Ponttini oli se, että kyllä tämä seriffi voi sekä siivota ja kirjoittaa ihan ilmaiseksi, mutta seriffinä pelkästään siivoaa.

    Sanoisin vielä kerran: Minusta on parempi ja luontevampaa, että palstan seriffi ei osallistu mielipiteiden vaihtoon seriffin (viestien postajan ominaisuudessa).

    "Pystyisitko sinä vaihtamaan "ominaisuuksiin" yhtä helposti kuin uuteen paitaan - käväisisit täällä vähän poistelematta samaan keskusteluun niin kuin ei mitään ihan toisella mielellä... Hieman skitsofreninen ajatus, anteeksi vain :)"

    Se sinun mielipiteesi, johon ei mielestäni ole aihetta kommentoida sen enempää, mutta jonka hyväksyn toki, hyväksy sinä nyt minunkin.

    Äänestä

  • Nimierkki kirjoitti:

    "Tarkoitan kuitenkin sellaista henkilöä, jolla on mahdollisuus moderoida muiden viestejä, kai nyt sen ymmärsit? Olkoon hänen nimensä sitten vaikka seriffi. "

    Seriffin tapauksessa moderointi tarkoittaa vain viestien poistamista, ei muuta muokkaamista.

    "Ei toki, vaan osallistua jollain tietyllä yksityisellä nimimerkillä keskusteluun ja moderoi sitten seriffinä. "

    No miten tuo nyt muka eroaa mistään siitä mitä sanoin, että hyppisi tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salaisi muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla? Jos tuollainen "yksityinen nimmari" kertoisi olevansa myös palstalla seriffi niin samanlaisen haloonhan sinä siitä nostaisit.

    "Sanoin vain oman mielipiteeni, että seriffi/moderoija voisi keskittyä pelkästään moderointiin seriffin ominaisuudessa."

    Millähän päällä sinä nyt ajattelet?
    Luuletko, että näille keskustelupalstoille löytyisi paljonkin seriffeiksi sellaisia ihmisiä jotka kävisivät täällä ihan ilmaiseksi vain siivoamassa palstoja osallistumatta keskusteluihin sen enempää?

    Pystyisitko sinä vaihtamaan "ominaisuuksiin" yhtä helposti kuin uuteen paitaan - käväisisit täällä vähän poistelemassa viestejä, tyhjentäisit pääsi simsalabim ja palaisit samaan keskusteluun niin kuin ei mitään ihan toisella mielellä... Hieman skitsofreninen ajatus, anteeksi nyt vain :)

    Palstan seriffi muuten näyttää osallistuneen palstan keskusteluun viimeksi 27.2.2006 ja on osallistunut palstan keskusteluun kokonaisella viidellä viestillä koko seriffinä oloaikanaan.

    Eikös hän nyt tee melkolailla juuri sitä mitä toivot, ei osallistu edes keskusteluun täällä. Mistä siis valitat?

    "No miten tuo nyt muka eroaa mistään siitä mitä sanoin, että hyppisi tunnuksesta ja nimmarista toiseen, salaisi muilta se että poistelee muiden viestejä sellaisista keskusteluista mihin osallistuu toisella nimmarilla? Jos tuollainen "yksityinen nimmari" kertoisi olevansa myös palstalla seriffi niin samanlaisen haloonhan sinä siitä nostaisit. "

    En nyt kommentoi tuohon hyppimiseen mitään. Minusta on kuitenkin luontevampaa, että seriffi, joka voi poistaa muiden kirjoittajien viestejä, tekee vain sitä työtään seriffinä, eikä osallistu keskusteluun,. Jos tämä ei riitä sinulle vastaukseksi, niin ok, sitten ei riitä.

    "Millähän päällä sinä nyt ajattelet?
    Luuletko, että näille keskustelupalstoille löytyisi paljonkin seriffeiksi sellaisia ihmisiä jotka kävisivät täällä ihan ilmaiseksi vain siivoamassa palstoja osallistumatta keskusteluihin sen enempää?"

    Ponttini oli se, että kyllä tämä seriffi voi sekä siivota ja kirjoittaa ihan ilmaiseksi, mutta seriffinä pelkästään siivoaa.

    Sanoisin vielä kerran: Minusta on parempi ja luontevampaa, että palstan seriffi ei osallistu mielipiteiden vaihtoon seriffin (viestien postajan ominaisuudessa).

    "Pystyisitko sinä vaihtamaan "ominaisuuksiin" yhtä helposti kuin uuteen paitaan - käväisisit täällä vähän poistelematta samaan keskusteluun niin kuin ei mitään ihan toisella mielellä... Hieman skitsofreninen ajatus, anteeksi vain :)"

    Se sinun mielipiteesi, johon ei mielestäni ole aihetta kommentoida sen enempää, mutta jonka hyväksyn toki, hyväksy sinä nyt minunkin.

    "keskusteluun viimeksi 27.2.2006 ja on osallistunut palstan keskusteluun kokonaisella viidellä viestillä koko seriffinä oloaikanaan.

    Eikös hän nyt tee melkolailla juuri sitä mitä toivot, ei osallistu edes keskusteluun täällä. Mistä siis valitat?"

    Mielestäni hyvä asia, jos näin jatkuu tulevaisuudessakin.

    "Ponttini oli se, että kyllä tämä seriffi voi sekä siivota ja kirjoittaa ihan ilmaiseksi, mutta seriffinä pelkästään siivoaa. "

    Suo nyt anteeksi, mutta "lokkiikkas ei ny loksaha".

    Seriffi Finlandia seriffinä siivoaa ja keskustelija Finlandiana keskustelee.

    MISTÄ SINÄ VALITAT?

    "Suo nyt anteeksi, mutta "lokkiikkas ei ny loksaha".

    MISTÄ SINÄ VALITAT?"

    En valitakaan, jos Finlandia on seriffin ja tunnuksineen ,joka vain siivoaa, eikä ota kantaa asioihin ja Finlandia(na), tai mikä nyt tahansa, on tavallinen keskustelija. Tämähän oli juuri pointtini.

    Kokoanpa selitykset nyt yhteen pötkyyn ja yritän saada niistä selkoa:

    ___________________

    "Minä olen siinä samaa mieltä, että ylläpidon pitäisi osallistua vain ylääpitotehtäviin ja olla ikäänkuin vain erotuomari. Ei erotuomari muutenkaan itse peliin osallistu.

    Toki seriffin tehtäviin ei varmasti keskusteluun osallistuminen vaikuta, riippuu tietysti seriffistä, mutta mielestäni ylläpitäjä on vain ylläpitäjä. "

    "Ylläpitäjän omainaisuudessa ei olla mielestäni tavallinen keskustelija, koska tavallsiella keskustelijalla ei ole mahdollisuutta puuttua toisten viesteihin.

    Edelleen olen sitä mieltä, että ylläpitäjä voisi hoitaa vain seriffin nimierkillään ylläpitotehtäviä. Toki hän voi muuten kuin seriffin omainaisuudessa osallistua keskusteluun. "

    "Ponttini oli se, että kyllä tämä seriffi voi sekä siivota ja kirjoittaa ihan ilmaiseksi, mutta seriffinä pelkästään siivoaa. "

    "Minusta on kuitenkin luontevampaa, että seriffi, joka voi poistaa muiden kirjoittajien viestejä, tekee vain sitä työtään seriffinä, eikä osallistu keskusteluun,."

    "En ole valittanut hänen TOIMINNASTAAN. Sanoin vain oman mielipiteeni, että seriffi/moderoija voisi keskittyä pelkästään moderointiin seriffin ominaisuudessa. Minusta se on luontevampaa. "

    "En valitakaan, jos Finlandia on seriffin ja tunnuksineen ,joka vain siivoaa, eikä ota kantaa asioihin ja Finlandia(na), tai mikä nyt tahansa, on tavallinen keskustelija. Tämähän oli juuri pointtini. "
    _____________________________

    Tulipahan harvinaisen selväksi tämä selväsanaisesti ilmaistu yksinkertainen ajatus.

    Voiskos joku toinen yrittää suomentaa minulle tuota mitä tuossa nyt sanottiin? Minä en ihan oikeasti nyt ymmärrä tämän riipakiven "lokkiikkaa". Onko siinä edes ajatusta vai kiikunko taas pässinä narun päässä? Jos, niin tämä on kyllä paras tähän mennessä :)

    Äänestä

  • olla syytettykään kirjoitti:

    "Sinulla ei ole perusteita syytöksellesi kun et pysty osoittamaan seriffin rikkoneen Suomi24:n sääntöjä saati edes olleen epäreilu moderoinnissaan."

    Onkos tässä kukaan mitään syyttänytkään? En vai ole muilla foorumeilla nähnyt ylläpitäjän paljon keskusteluaiheisiin osallistuvan kantaaottajana. Se onkin minusta ihan oikein.

    "Onkos tässä kukaan mitään syyttänytkään? "

    Heh :) Mitä nyt vähän.

    "En vai ole muilla foorumeilla nähnyt ylläpitäjän paljon keskusteluaiheisiin osallistuvan kantaaottajana."

    Näet sellaista täällä jossain?
    Minä en ole nähnyt sellaista täälläkään. Finlandia kirjoitti viimeisimmän viidestä viestistään 27.2.2006 ja sinä olet siitä yhä katkera?

    http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=karjalan palautus&poster=finlandia&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2006&ed=1&em=8&ey=2006&hpp=25

    Hyvä, että on seriffi tullut järkiinsä vihdoin ja keskittyy vain seriffin tehtäviin.

    Äänestä

...Eniron rakentamaa julkisuuskuvaa?

Ne on paljon nähneet vaivaa.

Äänestä
  • "Ne on paljon nähneet vaivaa."

    Sinä et paljoa vaivaa ajatustyössäsi näe...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Huomauttaja kirjoitti:

Finlandia on puolueellinen sheriffi, joten hänen on erottava tämän palstan sheriffinä olemisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu