Tajusin tässä vähän aikaa sitten, miksi mulle ei tule krapulaa jos vedän pukkua. Se johtuu siitä, ettei kehosta poistu nestettä samaan malliin niin kuin bissen tai kirkkaiden kanssa. Sitä taas en tiedä mistä se johtuu ettei kuseta yhtään kun punkkua vetää. Mut ihan hyvä vaan kun aamulla pääsee sängystä ylös toisin kuin muiden alkoholijuomien vetämisen jälkeen.
Vastaukset 19
- minä vaan
pukku == punkku. Ei onnistu kielioppi tässä tilassa ei sitten mitenkään.
- Poissa ollut
se punkku sitten on?
- Urpo-Örvelö.
Kamraateille (ja minulle) vaan on käynyt vuosia punkkua litkittyään niin, että ovat menneet ns. umpeen, ja kusi ei ole enää tullut ollenkaan, jolloin tohtori on joutunut turvautumaan höyläykseen. Se höylä on oikeastaan viila. Muistuttaa parimillistä rautalankaa, jossa on viilakarhennus oikean pituuden päässä. Se rassi työnnetään penikseen, ja aletaan höyläämään ja viilaamaan rööriä auki eturauhasen kohdalta.
Tekee varsin häijyä, ja vedet sekä valoilmiöt tulee silmiin. Yhdellä oli tullut vaahtoa suusta. Pahin vaihe on se, kun rööri on auki, ja rassi vetäistään poies, ja alkaa verinen kusi lentämään, niin se vasta kirvelee. Sitten tilalle sisuksiin työnnetään ohut muoviputki pariksi viikoksi, ettei viilattu ja höylätty eturauhasen kohta pääse arpeutumaan umpeen.
Niin, sitä vaan, että harkitse nyt kuitenkin sen punkun jatkuvaa litkimistä.- Tri.Torvinen.
Toimenpidekuvauksenne on pääpiirteissään oikea. Joskus joudutaan höylättävä punkun ystävä sitomaan nilkoistaan ja käsistään nahkahihnoilla sänkyyn kiinni, jolloin ei tarvita monia hoitajattaria pitelemään rimpuilevaa. Tällöin riittää yksi sisar hento valkoinen pitelemään elimestä kiinni, lääkärin suorittaessa höyläysoperaation.
Jouduttuani suorittamaan höyläyksiä punkun ystäville, juon itse punkkua korkeintaan lasillisen viikossa, ja senkin aterialla. - asustella
Tri.Torvinen. kirjoitti:
Toimenpidekuvauksenne on pääpiirteissään oikea. Joskus joudutaan höylättävä punkun ystävä sitomaan nilkoistaan ja käsistään nahkahihnoilla sänkyyn kiinni, jolloin ei tarvita monia hoitajattaria pitelemään rimpuilevaa. Tällöin riittää yksi sisar hento valkoinen pitelemään elimestä kiinni, lääkärin suorittaessa höyläysoperaation.
Jouduttuani suorittamaan höyläyksiä punkun ystäville, juon itse punkkua korkeintaan lasillisen viikossa, ja senkin aterialla.paljon masokisteja, kun ne on niin mieltyneet punaviinin makuun.
- Joopa joo
Ja mihin tämä perustuu?
- sdrgdrgh
tai jotain muuta suolasta ennen ku nukahdat, ja vettä kans jonku verran. pitäis ainakin lieventää aamun fyysispsyykkisen vitutuksen kerrointa
- Tri.Torvinen.
Kysyjä ihmettelee, kun punkun jälkeen ei tule ureat pönttöön. Sitä kun illalla pohjustaa runsaalla suolaisella syömisellä, ja juo vettä paljon, niin aamulla herää Michelinin rengasmainosukon näköisenä! Suola sitoo nesteen elimistöön.
- still-a-finn
Alkoholin juominen tekee suolaisen nalantunteen. Mutta elimisto ei toivo tata yhdistelmaa. Ruuan kanssa alkoholi on paras, mutta pitaa juoda VETTA paljon samalla. Sipsit vain tekevat henkilon kuivemmaksi nesteista, mutta pohottavat kummasti olemusta. Sipsit ovat meidan kulttuurissa hyvaksyttyja, mutta oikea ravinto-oppi ei tunne tallaisia valipaloja. Ihan taytta skeidaa. Sipsien syojat kyllakin nakyvat katukuvassa.
- gthgfjghjk
Tri.Torvinen. kirjoitti:
Kysyjä ihmettelee, kun punkun jälkeen ei tule ureat pönttöön. Sitä kun illalla pohjustaa runsaalla suolaisella syömisellä, ja juo vettä paljon, niin aamulla herää Michelinin rengasmainosukon näköisenä! Suola sitoo nesteen elimistöön.
alkoholi liuottaa kehosta nesteitä ja suoloja. pelkkä hillitön veden latkiminen ei vähennä krapulaa paljoakaan. alkoholi myös poistaa kehosta suoloja ja maksa joutuu alkoholia polttaessaan kuluttamaan paljon energiaa. sipsit tuovat tarvittavan suolan ja energian.
olen itse elävä todiste että tämä pitää paikkansa. ryyppäämisen jälkeen puoli purkkia pringlessejä ja puoli litraa vettä, ja aamulla ei tunnu missään. - hikhurraa
gthgfjghjk kirjoitti:
alkoholi liuottaa kehosta nesteitä ja suoloja. pelkkä hillitön veden latkiminen ei vähennä krapulaa paljoakaan. alkoholi myös poistaa kehosta suoloja ja maksa joutuu alkoholia polttaessaan kuluttamaan paljon energiaa. sipsit tuovat tarvittavan suolan ja energian.
olen itse elävä todiste että tämä pitää paikkansa. ryyppäämisen jälkeen puoli purkkia pringlessejä ja puoli litraa vettä, ja aamulla ei tunnu missään.Kyl sä olet kova, sä olet paras ja kovakuntoisin ja seksikkäin ja voittaja!
Ja puhut täyttä paskaa. - R.T
still-a-finn kirjoitti:
Alkoholin juominen tekee suolaisen nalantunteen. Mutta elimisto ei toivo tata yhdistelmaa. Ruuan kanssa alkoholi on paras, mutta pitaa juoda VETTA paljon samalla. Sipsit vain tekevat henkilon kuivemmaksi nesteista, mutta pohottavat kummasti olemusta. Sipsit ovat meidan kulttuurissa hyvaksyttyja, mutta oikea ravinto-oppi ei tunne tallaisia valipaloja. Ihan taytta skeidaa. Sipsien syojat kyllakin nakyvat katukuvassa.
Ravinto opit joutavat nurkkaan ainakin,jos tarkastellaan ihmisen lyhyentähtäimen tuntemuksia.Sipisit tekevät hyvää,jos ne krapulaisesta syöjästä tuntuvat hyviltä.
Itse ei ole tullut aikoihin paljon ryypiskeltyä,eikä krapulat muutenkaan ole paljon kiusailleet,mutta kyllä perunalastut miellyttäviä pikku kohmelossa ovat.
"Sipsit vain tekevat henkilon kuivemmaksi nesteista, mutta pohottavat kummasti olemusta."
-alku totta varmasti.Pohottamista en sanana ymmärrä.
"Sipsien syojat kyllakin nakyvat katukuvassa."
-millä tavalla?Minut,vannoutuneen sipsin ystävän,erottaa kadulla lähinnä hiuksista.
10-15 vuoden aktiivi herkuttelun jälkeen ne eivät ainkaan lihottaneet ole.Eikä ole tullut turvotuksia nesteen kertymisistä ym. - hyjkgyuk
hikhurraa kirjoitti:
Kyl sä olet kova, sä olet paras ja kovakuntoisin ja seksikkäin ja voittaja!
Ja puhut täyttä paskaa.kokeile nyt saatana ite vitun ääliö äläkä viitti jauhaa tollasta paskaa.
- vaan pilveä
niin ei tarvitse pohtia fyysispsyykisen vitutuksen kerrointa tai elimistölle alkoholista aiheutuvia ongelmia, niitä kun ei tule.
Aamulla vain on onnellinen olo edelleen.
- Tri Dr
Punkku parantaa verenkiertoa, alentaa kolesterolitasoa ja vaikuttaa myönteisesti rasva-aineenvaihduntaan.
Kovaa eläinrasvaa ja ns. nopeita hiilihdydraatteja sisältävät ruoat ovat myrkkyä eturauhaselle. - jauha
paskaa !
- myrkytys
Alkoholimyrkytys, lievä tai raju, tulee kun juot sitä punkkua tarpeeksi. Varmasti tulee, ei auta taikausko.
- Doku-69
Eipäs aleta riidellä. Alkoholi kuivattaa, terveysalan ammattilaiset kai kutsuvat a-ainetta diureetiksi. Itse kun juon loppuillasta 2-3 litraa vettä ja käyn sitten yöllä pari kertaa kusella, krapula on paljon miedompi aamulla kuin ilman vesiannosta. Kyllä krapula johtuu ennen muuta nestehukasta.
Suola/Pringlesit/mikä vaan sontaruoka helpottaa toki oloa, mutta vesi silti vanhin voitehista. Myös tähän tautiin.
Krapula on myrkytystila elimistössä. Silloin eri nesteet ovat elimistössä sekaisin ja sen aiheuttaa alkoholi. Sillä ei ole merkitystä juotko punkkua, kaljaa vai viinaa. Toisilla krapulat ovat kovempia ja toisella lievempiä ja ne riippuu alkoholin määristä, laadusta sekä tietysti myös jokaisesta ihmisestä sekä ravinnosta. Ainoa keino välttää krapula on olla juomatta alkoholia liikaa. Minulle tulee punkusta päänsärkyä jo lasillisesta ja se johtuu haposta jota on monissa punkuissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427