Rakastan ortodoksista uskoamme ja ortodoksinen kirkko on minulle oikea hengellinen koti. Mutta.. viime aikoina olen alkanut kiinnostua vapaiden suuntien opetuksista.
Olen alkanut kaivata yhä enemmän henkilökohtaista, elävää suhdetta Jeesukseen ja olen tällaisessa vuorovaikutuksessa ollutkin. Lisäksi minua on alkanut kiehtoa vapaiden suuntien opetus pelastuksesta ja uudestisyntymisestä. Ja siitä, että ei ole olemassa muuta kuin yksi seurakunta.
Kuitenkin vapaiden suuntien opetuksessa häiritsee (joskus) liian kirjaimellinen ja Jeesuksen sanalle ristiriitainen Raamatun tulkinta sekä demonipelottelut (joka minun mielestäni on lähinnä yksi demonien palvomisen muoto - antaa pelolle valtaa). Tuputusta ja uudelleenkastetta en hyväksy myöskään.
Minulla ei ole taustaa näissä liikkeissä (esim. helluntai, vapaaseurakunta jne.), mutta silti jotkut ajattelutavat kiinnostavat. Lähinnä henkilökohtainen Jeesus-suhde, elävä usko, Pyhän Hengen armolahjat.
Olen alkanut kaivata yhä enemmän henkilökohtaista, elävää suhdetta Jeesukseen ja olen tällaisessa vuorovaikutuksessa ollutkin. Lisäksi minua on alkanut kiehtoa vapaiden suuntien opetus pelastuksesta ja uudestisyntymisestä. Ja siitä, että ei ole olemassa muuta kuin yksi seurakunta.
Kuitenkin vapaiden suuntien opetuksessa häiritsee (joskus) liian kirjaimellinen ja Jeesuksen sanalle ristiriitainen Raamatun tulkinta sekä demonipelottelut (joka minun mielestäni on lähinnä yksi demonien palvomisen muoto - antaa pelolle valtaa). Tuputusta ja uudelleenkastetta en hyväksy myöskään.
Minulla ei ole taustaa näissä liikkeissä (esim. helluntai, vapaaseurakunta jne.), mutta silti jotkut ajattelutavat kiinnostavat. Lähinnä henkilökohtainen Jeesus-suhde, elävä usko, Pyhän Hengen armolahjat.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Minä olen koko elämäni kasvanut ev-lut piireissä, yritän vastata jotakin sinulle, joka olet päin vastaisessa tilanteessa, kuin minä :D. Haluaisin ortodoksiksi.
Minuakin häiritsevät tutupus yms. Mutta jos enimmäkseen olet heidän ajattelutapojensa kanssa samalla aalto pituudella, voit ihan huoletta liittyä heihin. Voithan itse pitää huolen siitä, ettet osallistu siihen.
Olet kuitenkin ymmärtänyt tärkeimmän asian, henkilökohtaisen Jeesus-suhteen luomin´sen. Olen varma, että löydät etsimäsi. Jos vaihto ei ollutkaan hyvä asia, voithan aina palata takaisin. Olet silti mukana tässä yhdessä ja ainoassa seurakunnassa ;), mikä on kaikkein tärkeintä.
Ortodoksinen usko on minulle erittäin rakasta. Ainut mikä nykyajan kirkollisessa elämässä vaivaa, on maallistuminen. En kaipaa hengellisiä mahtikokemuksia tai hurmosta, vaan ihan järjellistä ja elävää suhdetta Jumalaan. Jotenkin se toimii suorassa yhteydessä Jeesukseen paremmin kuin tiettyjen sakramenttien kautta. Tämähän nyt oli kyllä tosi harhaoppisesti ja pahasti sanottu. =( Olenpa kamala.
Tarkoitin esim. katumuksen sakramenttia. Papille ei tule koskaan kerrottua asioita niin suoraan ja tunteella kuin Jeesukselle. Pystyn suoraan Jeesuksen edessä olemaan nöyrempi ja syntini tiedostavampi kuin silloin, kun pappi on siinä välissä.
Vapahtajaamme. Voisitko ajatella asioita siten, että uskovana kristittyna ja ortodoksina olemme aina myös henkilökohtaisessa suhteessa Kristukseen. Esimerkiksi sydämen sisäinen rukous ja koko elämän kestävä kilvoittelu on hyvin henkilökohtaista. Monet kirkkomme pyhistä ovat eläneet näin. Katumuksen sakramentti voidaan sekin käsittää väärin pelkkänä ripittäytymisenä.
Sen jälkeen, kun henkilökohtainen suhde Jeesukseen on tullut, on katumuksen sakramentti papin välityksellä tuntunut jotenkin vaivautuneelta. Mutta, sakramentit tekevät työtään ihmisen ymmärryksen ulkopuolella. Hyvä minun on vastaisuudessakin siihen osallistua.
Voi kun pyhien kilvoittelijoiden usko ja esimerkki näkyisi enemmän nykypäivänkin kirkkoelämässä. Minua välillä ärsyttää se, että ortodoksinen kirkko kammoksuu kaikkea minkä vapaat suunnat ovat omaksuneet. Sellaisiakin asioita, jotka alkukristillisyyteen tiiviisti liittyvät. Ja niitä on alettu vierastaa aikojen saatossa, ikään kuin vain määritelläkseen ortodoksisuuden mahdollisimman kauaksi vapaista uskonsuunnista.
Enkä tarkoita mitään kielilläpuhumista, vaan enemmänkin henkilökohtaista ja elävää Jeesus-suhdetta, johon rippi-isien tulisi kannustaa ja rohkaista.
Täällä oli jokin aika sitten eräs hyvä kirjoittaja, joku teologian opiskelija. En muista enää nimeä, mutta minusta hänellä oli hyviä ajatuksia.
Niin se ehkä on. Kirkkoamme ja palveluksia pidetään pääasiana. Seurakunnat ja kristityt sekularisoituvat kaikialla maailmassa. Mikäli
sinulla on tilaisuus luke Alexander Schmemannin
teosta Maailman elämän edestä, niin ymmärrät jotain uudesta ortodoksiasta. En halua lyödä tällä oikeutettuja ajatuksiasi, mutta on ehkä hyväksi tutustua tätäkin kautta ortodoksiaan.
Eikö elävä henkilökohtainen suhde Jeesukseen kuulu ortodoksisuuteen?! Omasta puolestani olen ymmärtänyt että muuten ei voi uskovainen ollakaan, sehän on koko jutun ydin!
Olen ollut luterilainen koko ikäni ja seilannut nuorempana kohtuullisesti myös vapaissa suunnissa, ja nyt kääntymässä ortodoksisuuteen. Mikä ilo nytkin kuplii rinnassani liturgiasta tultuani! vaikken vielä ehtoolliselle pääsekään enkä ikinä selviä liturgiasta itkemättä, kun tuntuu niin pahalta etten saa ottaa vastaan Kristuksen ruumista. Tällä kertaa pääsin itkemättä kyllä jo kerubiveisuun asti...:-) -Tällaista iloa ja kaipausta kirkkoon en koskaan ennen ole kokenut.
Luterilaisessa kirkossa ihmettelin, miten täällä kaikesta kuivuudesta ja kylmyydestä huolimatta käy näinkin paljon porukkaa. Ortodoksisessa kirkossa ihmettelen, miten täällä käy niin vähän porukkaa, vaikka tarjolla on todellinen juhla!
Tarkennukseksi sanottakoon, että molemmissa kirkoissa on hyvänsä ja pahansa, eikä täydellistä kirkkoa ole olemassakaan. Vapaisiin suuntiin en ota tässä muuta kantaa kuin että en voi kuvitella ortodoksisuuden löytäneenä enää sinne päin kuikuilevani. Mutta jokaisella on vapaus valita oma seurakuntansa ja mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Sakramentit lienevät tukemassa meitä henkilökohtaisessa Jeesus-suhteessamme. Katumuksen sakramentti tuntuu minusta todella hyvältä, verratuna luterilaiseen käytäntöön, jossa rippiä ei juurikaan käytetä. Vaivautuneisuus katumuksen sakramentissa voi tietenkin olla ns. henkilökemiaa; jos ei tunne voivansa luottaa rippi-isäänsä niin kaikkea on tietysti vaikea tunnustaa.
Se teologian opiskelija oli varmaan Lars Ahl...mikä se nyt olikaan! Minäkin olen mielenkiinnolla lukenut hänen viisaita viestejään. Hohoi, Lars!
sakramentit tekevät työtään ihmisen ymmärryksen ulkopuolella
Kaste luetaan sakramentiksi ja ei siinä mitään epäselvää ole. Kun tulet uskoon menet kasteelle Ihan turhaa selvittää että siinä tapahtuu jotain salaista. On hyvä tapa pettää itseään kun tekee jotain ja samalla selvittää itselleen että turha epäillä en kumminkaan ymmärrä tai se on salaisuus... Lopeta tuo itsepetos! Jooko?
Eikös se kirjoittaja ole ollut Juxukka, hänellä on juuret ev.lut kirkossa ja kokemusta ja tietoa vapaistakin suunnista. Vai menikö metsään.
elävä henkilökohtainen suhde Jeesukseen kuuluu ortodoksisuuteen. Eihän muuten voi olla kristitty. Rukouksessa saamme lähestyä Jeesusta, kertoa hänelle kaikki asiamme ja kokea hänen läsnäolonsa. Sakramenteissa saamme ottaa Hänet vastaan.
ole mitenkään epäortodoksista. Rukoushan ortodoksisuudessa on tärkeintä. Rukouksessa saamme kääntyä Herran itsensä puoleen ja kertoa hänelle kaikki asiamme, vuodattaa tuskamme Hänen eteensä.
Minusta sinun pitäisi keskustella sinua synnintunnustuksella vaivaavista asioista rippi-isäsi kanssa. Kerro hänelle suoraan, että haluaisit tunnustaa syntisi ripillä itselleen Herralle, mutta papin läsnäolo häiritsee sinua. Pappi on kuitenkin katumuksen sakramentilla vain todistajan asemassa, joten hänen roolinsa tulisi olla passiivinen.
Paitsi synnintunnustuksen voi rippi-isältään tilata myös ns sielunhoidollisen keskustelun, jossa voi sitten käsitellä esim tallaisia asioita. Papin vaitiolovelvollisuus tällaisesta keskustelusta on sama kuin synnintunnustuksesta.
...kannattaa tutustua. Hän on syvästi sitoutunut ortodoksiseen kirkkoon, taisteleen pensistynyttä kirkollisuutta vastaan, vaatii ehdotonta sitoutumista Jeesukseen Kristukseen ja hän avaa myös henkilökohtaista Jumalasuhdettaan teksteissään. Siinä on todellinen ortodoksin malli. Hän pysyi kirkossaan vastoinkäymisistä ja väärinymmärryksistä huolimatta - ja rohkaisi muitakin uskomaan Kristukseen. Loistavaa luettavaa!! Suomeksi Simeonista löytyy hänen omalla nimellään kulkeva kirja sekä kohtuullisen hyvä elämänkerta löytyy kirjasta: 21 kirkkoisää.
Mitä mainitsemaasi "vaivautuneisuuteen" papin kanssa katumuksen sakramentissa tulee - niin hyvä on tässäkin omaksua Simeonin asenne. Jos suksi ei luista jonkin papin kanssa - vaihda hänet toiseen. Tärkeintä on, että suhde rippi-isään on sellainen joka kasvattaa suhdettasi Jumalaan. Tunnustettava tosiasia on, että on olemassa hyviä ja huonoja rippi-isiä ja kaikkia siltä väliltä. Kaikki eivät sovi kaikille. Sitten samaan hengenvetoon todettava fakta: huonokin rippi-isä ja vaivautuneisuuden tunne voi olla hyvä kasvattaja Jumalan koulussa, sillä "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat."
Ortodoksisessa kirkossa katumuksen sakramenttiin osallistutaan papin opastuksella. Keskustelun jälkeen synnit tunnustetaan Jumalalle ja pappi antaa synninpäästön.
Katolisessa kirkossa tämä sama tapahtuu rippituolissa.
Vapaissa suunnissa synnintunnustus tapahtuu rukouspenkissä yhdessä saarnaajan tai muun vanhemman uskovan kanssa.
Kaikissa kristillisissä yhteisöissä on joku katumuksen sakramentin muoto. Ja varsinaisesti synnit tunnustetaan Jumalalle/Jeesukselle. Sen jälkeen pappi, saarnaaja tai muu avustaja julistaa Evankeliumin opetusten mukaisesti synnit anteeksi annetuiksi. Mutta nimensä mukaisesti katumuksen sakramentin yhteydessä seurakuntalainen myös katuu tekojaan ja lupaa pidättäytyä niistä tulevaisuudessa.
"Kaikissa kristillisissä yhteisöissä on joku katumuksen sakramentin muoto. Ja varsinaisesti synnit tunnustetaan Jumalalle/Jeesukselle". Sen jälkeen pappi, saarnaaja tai muu avustaja julistaa Evankeliumin opetusten mukaisesti synnit anteeksi annetuiksi".
Luterilaisuudessakin voidaan käyttää rippiä, mutta mikään ehto se ei ole syntien anteeksiantamiselle, vaan se voi olla myös puhtaasti ihmisen ja Jumalan välinen asia, ilman mitään välikäsiä. Toisin sanoen "synnit tunnustetaan Jumalalle/Jeesukselle" ja taivaasta saadaan myöskin konkreettinen vakuutus sydämeen, että synnit on varmasti anteeksiannettu. Asia on siis sekä että.
mutta etsit sitä vääristä paikoista. Lahkot vievät harhaan, olet jo itsekin huomannut, ettei siellä pysytä raittiissa kristillisessä uskossa.
Elävää kristillisyyttä löytyy oman kirkon piiristä ja armolahjat toimivat kirkossa. Uskonelämääsi voit syventää lukemalla evankeliumeja ja hengellistä kirjallisuutta (esim arkkipiispa Paavalin kirjat ja Vaeltajan kertomukset). Kannattaa myös etsiä itselleen hengellisiä ystäviä, joiden kanssa voi keskustella uskonasioista. Tämä palsta ei taida olla oikein sopiva forum siihen.
Muutama lainaus tekstistäsi ja perässä kommenttini:
"Rakastan ortodoksista ... mutta" - Et rakasta, luulet rakastavasi. Kristuksen rakastaminen ei ole ehdollista.
"Olen alkanut kaivata yhä enemmän henkilökohtaista" - Prostestanttinen ja lahkolainen induvidualismi ja narsismi on kaiken uskonnollisuuden irvikuva.
"Lisäksi minua on alkanut kiehtoa vapaiden suuntien opetus" - Kauhistuttavinta on, että tällaisia on nyt myös paljon käännynnäis-ortodokseina ja he tuovat ortodoksisuuteen epätervettä huuhaata. Se näkyy valitettavasti näidenkin tekstiesi selittäjistä, entisistä protestanteista; ortodoksi ei selittele, hän uskoo ja pelastuu. Nämä selittelijät täällä palstalla yrittävät päteä ja prostestoida "muka-ortodoksisittain" entisinä protestantteina, kun ei ole voitu päteä muualla oikeassa ortodoksiassa. Tympeää !
Viisainta olisi sinulle alkuperäisen kysymyksen esittäjälle vilahtaa ja nopeasti sinne, minne halajat ja nosta peukalot pystyyn ja toivo - että pelastut. Itse epäilen sitä suuresti, mutta voin toki rukoilla puolestasi.
Muuta en voi sanoa. Olen kertakaikkisen pöyristynyt. "Protestanttiselittäjä" Serafimalle sen sijaan nostan hattua. Hän on vastannut viisaasti ja lämpimästi. Ihmisenä ihmiselle.
Mak.
...yhtä vähän rakkauden ja ymmärtämisen henkeä!
Hän pysyy nyt ainakin jonkin aikaa poissa palstoilta. Eikä hän kirjoittaisi muulla kuin omalla nimimerkillään.
Niinpä ... mikäli se tämän palstan porukoista olisi kiinni, veliJohanneksen tapasi varmaankin rääsyihin pukeutuneena ja tuhkassa kieriskelleenä jyrkimpään anateemaan ahdistettuna Uspenskin ulkorappujen edustalla anelemassa esirukouksia harhautuneen sielunsa puolesta.
Mutta ... onneksi ei ole näistä kiinni, joten rauhaa sielullesi ja onnea elämällesi, veliJohannes.
Samalla tarkennettakoon, ettei nämä määrittelyni kenestäkään tarkoita ketään tiettyä. Jos joku arvailee, se on hänen häpeänsä ja harmillista lainaa todennäköisesti juuri protestanttisista juuristaan. Esim. Juksua olen aina kunnioittanut rohkeana esitaistelijana ja yhä niin teen, ei ole mitään syytä muuttaa mielipidettäni. Arvostan hänen työtään. Samaa ei tosin voi sanoa kaikista hurlumhei-ortodokseista täälläkään palstalla, jotka yrittävät väkisin vääntää pyöreää ortodoksisuutta kulmikkaan protestanttisuuden reikään menneen ajan työvälineillä.
Makarios; sinulla on sentään tyyliä! Kiitos kaikkien kristittyjen puolesta..(edustan kaikkia)!
valtuuttamana edustat kaikkia kristittyjä?? Rooman paavikaan ei edusta muita kuin katolilaisia. Nyt on siis ilmaantunut paaviakin suurempi. Hiphurraa!!!
...
Protestanteilla oli aluksi pyöreä ortodoksinen uskonnonpalikka. Sitten he höyläsivät siitä itselleen epämieluisia ja vaativia asioita pois. Joten heillä on sellainen kulmikas palikka.
Sitten he määräsivät, että se uskontunnustuskin pitää laittaa kulmikkaaksi. Mutta kun sitä kulmikasta palikkaa ruvettiin sovittamaan siihen kulmikkaaseen reikään, niin se otti aina jostain kulmasta kiinni, joten aukkoa piti suurentaa.
Aukko on toki edelleenkin kulmikas, mutta niin suuri, että käytännössä kaikenmuotoiset palikat mahtivat siitä läpi.
Niin Golem hyvä; ei ylitse sen mitä kirjoitettu on. Kun kuvakielto raamatussa pysyy; niin se sorvattiinn niin suloisen pyöreäksi että tavan ortodoksi nielaisee sen kakostelematta (arvostelematta).
Tiedät sen ihan hyvin. Voin osoittaa paljon muitakin Mooseksen lakeja, joita kristityt eivät enää noudata eivätkä ole koskaan noudattaneetkaan. Apostolithan päättivät apostolein kokouksessa (Apt 15), että Mooseksen laki ei sido kristittyjä.
Lännen kristityt, sekä katoliset että useimmat protestantitkin käyttävät itsekin kuvia, jopa kuvapatsaitakin.
Me ortodoksit noudatamme seitsemännen yleisen kirkolliskokouksen päätöksiä ikonien käytössä ja kunnioittamisessa. Lännessä sen sijaan vallitsee täysin villi tilanne tässä suhteessa.
Jumala itse "sorvasi":
1.Käski tehdä kerubipatsaita liitonarkin päälle.
2.Käski ommella kerubinkuvia temppelin esirippuun.
3.Käski Mooseksen tehdä metallisen käärmeen ja laittaa sen ristin päälle, johon katsomalla parantui.
4.Teki itse itsestään kuvan tullessaan ihmiseksi Kristuksessa.
Eli joko kuvakieltoa ei koskaan ollut tarkoitettukaan niin ehdottomaksi kuin monet protestantit sen haluavat tulkita tai sitten Jumala itse "sorvasi" sitä.
Ensin Jumala antoi Moosekselle Kymmenen Käskyä.
Sitten sama Jumala antoi Moosekselle yksityiskohtaiset ohjeet jumalanpalveluksen järjestämiseksi. Kerrottiin Ilmestysmajan rakenne ja sinne tulevien esineiden mallit. Vielä korostettiin, että tee niistä täsmälleen mallin mukaisia.
Joten käskyissä mainittu kuvientekokielto tarkoittaa erityisesti yksityisiä epäjumalankuvia, kuten patriarkkojen aikana esiintyneet kotijumalat ja vastaavat.
Näinkin..