Kongon vaalit

Jotenkin tuntuu kuin Kongo yrittäisi pyristellä klopalistiherrasväen verkosta irti, mutta eihän se käy, teollisuusmaat eivät sitä salli koska silloin raaka-aineiden hinnat saattaisi nousta.
Jos on olemassa pienikin vaara että Kongoon syntyy yhteiskuntarauha ja maa pääsee jaloilleen, niin tuota pikaa se on dumpattu täyteen aseita ja on helppo arvata mitä siitä seuraa.
Antaas kattoo ny mitä Kongossa tapahtuu.

Oletko joskus ihmetellyt miten Afrikassa rahaa riittää aseisiin vaikka ruuan kanssa tekee tiukkaa? Aseita on paljon. Tuskin kukaan pystyy edes likipitäen arvioimaan kuinka paljon niitä ollenkaan onkaan, mutta arvelen että Afrikkalaiset asetehtaat on nopeasti lueteltu. Mistä ne aseet ja muut sotatarvikkeet siis tulee ja kuka ne maksaa ja minkä takia?
Ei niitä ainakaan pyyteettömästä ihmisystävällisyydestä lahjoiteta.
4128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta arvaan Kiinan olevan siinä bisneksessä mukana. Aiemmin oli N.Liitto, mutta siintähän on aikaa.

Äänestä
  • Aseita on aina ollut helppo saada, millon minkäkin asian vuoksi neukuilta,venäläisiltä,jenkeiltä jne. Ruoan toimittaminen on useinkin jätetty muiden huoleksi.

    Äänestä

  • 1900-luvulla, maailmansotien jälkeen, USA halusi maksun palveluksistaan. Niinpä siirtomaavaltaa kehitettiin siten että myös muut kuin Eurooppalaiset siirtomaaisännät pääsivät saaliinjaolle Afrikassa ja muuallakin: alusmaille annettiin ”itsenäisyys” ja joka maahan hyväntahtoisesti luototettiin ainakin kaksi aseellista porukkaa, joskus useampiakin.
    Nyt siirtomaaisännät saattoivat vetää omat joukkonsa pois koska keskenään taistelevat rosvojoukot hoitavat niiden tehtävät ilmaiseksi, itse asiassa maksavat siitä, että saavat orjuuttaa omia kansalaisiaan ”suolakaivoksissa”. Hyväntahtoinen maailmanpankki antaa menestyksekkäimmille rosvoille lainaa jolla ne pysyvät aseissa ja vallassa. Tietysti myös ”kapinallisia” rahoitetaan sopivasti.
    Maksu tapahtuu raaka-aineilla, joita rikkaassa Afrikassa riittää. Itsestään selvää on, että jatkuvan vallankumouksen uhatessa valtaapitävä porukka joutuu myymään tuotteensa siihen hintaan minkä ostaja määrää.
    Eipä siis ole odotettavissa että aseet Afrikasta loppuisivat.

    Tätä taustaa vasten Kongon vaalit tuntuu aika epätoivoiselta yritykseltä ja arvelenkin että siellä syntyy pahoja aseellisia yhteenottoja. Yhteiskuntarauha siellä olisi vastoin lännen etuja.

    Äänestä

Eikös se mene niin, että avustus ja apurahoilla ostetaan etupäässä aseita.

Kulloinkin valtaan noussut veijari haluaa luonnollisesti ensimmäisenä varmistella että myös vallassa pysyy. Siihen tarvitaan aseita ensin ja sitten leipää.

Valtaan hamuava veijari koplineen taas saa rahaa esim. ryöstämällä kaikilta joilla rahaa on sekä naapurimailta jotka näkisivät juuri tämän veijarin mieluiten vallassa.

Jos maassa on jotain vähänkin arvokasta minkä voisi myydä niin rahaa tulee paksuna virtana ulkomaisilta yrityksiltä jotka mieluusti ottaisivat arvotavaran viejän roolin.

Jos koplat kilpailevat vallasta jonkin poliittisen ismin varjolla niin tukea tulee niiltä ulkovalloilta jotka tykkäävät kyseisestä ismistä.

Asekauppa ja kaupittelijat ovat aina olleet hyvin kansainvälisiä. Vaikka aseet tulevatkin tietystä maasta niin eri välikäsien kautta kuljettuaan ne voidaan lopulta myydä sakille joka valmistelee hyökkäystä aseiden alkuperämaahan.

Aseita saa jokainen niitä haluava joukko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARVINISTI kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kuin Kongo yrittäisi pyristellä klopalistiherrasväen verkosta irti, mutta eihän se käy, teollisuusmaat eivät sitä salli koska silloin raaka-aineiden hinnat saattaisi nousta.
Jos on olemassa pienikin vaara että Kongoon syntyy yhteiskuntarauha ja maa pääsee jaloilleen, niin tuota pikaa se on dumpattu täyteen aseita ja on helppo arvata mitä siitä seuraa.
Antaas kattoo ny mitä Kongossa tapahtuu.

Oletko joskus ihmetellyt miten Afrikassa rahaa riittää aseisiin vaikka ruuan kanssa tekee tiukkaa? Aseita on paljon. Tuskin kukaan pystyy edes likipitäen arvioimaan kuinka paljon niitä ollenkaan onkaan, mutta arvelen että Afrikkalaiset asetehtaat on nopeasti lueteltu. Mistä ne aseet ja muut sotatarvikkeet siis tulee ja kuka ne maksaa ja minkä takia?
Ei niitä ainakaan pyyteettömästä ihmisystävällisyydestä lahjoiteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu