Kiina oli keskiajalla maapallon rikkain ja mahtavin maa. Mutta miksi kiinan kehitys lopulta pysähtyi? Miksei kiina esimerkiksi kolonialisoinut maailmaa eurooppalaisten tapaan?
Mitä kävi Kiinalle?
---
13870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
länsimaista teollisen vallankumouksen jälkeen.
Minun mielestäni isolaatio oli ratkaiseva tekijä. Kiinalaisten maailma oli käytännössä heidän oma maansa. Sen järjestelmä toimi hyvin, eikä sitä uhannut mikään, joten sillä ei ollut syytä kehittyä.
mutta jos katsotaa tekijää joka vei länsimaat Kiinan ohi, oli se juuri teollinen kehitys 1800-luvulla.
Miksi niin tapahtui? Miksei teollinen vallankumous tapahtunut Kiinassa jos se oli kehittynein maa?
Kiinassa on ollut valtavasti ihmisresursseja ja kiinnostus teollisuuteen ei välttämättä ole ollut niin suurta.
Kiinalla ei ollut Aasiassa suoranaisia kilpailijoita ja eristäytymisestä johtuen myös uuden teknologian tuleminen maahan estyi.
Siinä missä Iso-Britannia aikakaudesta riippuen kilpaili Ranskan, Saksan, Yhdysvaltojen tms. kanssa, niin Kiinassa koettiin ylemmyyden tuntoa, eikä oltu kiinnostuneita muista maista, koska näiden kansat olivat kiinalaisten alapuolella. Teollinen kilpailu konkretisoitui siis naapurimaiden kautta eurooppalaisten valtioiden yrittäessä voittaa toisiaan.
Esimerkiksi 1500-luvulla eurooppalaiset kiertelivät ympäri maailmaa tuliaseineen, kun taas kiinalaiset olivat eristäytyneinä rajojensa sisällä.
Toki vähän riippuu, mitä kehityksellä tarkoitetaan. Tekniikkaa? Sodankäyntiä? Vaikutusvaltaa? Kyllä kiinalaiset olivat ainakin nuissa altavastaajana jo kauan ennen teollista vallankumousta.
Kilpailuhan se on mikä pakottaa kehittymään. En tunne Kiinan historiaa niin tarkkaan, että osaisin sanoa minkälainen tilanne siellä oli, mutta voi hyvinkin olla, että tämä on osasyy.
Onko kolonialismi kehitystä?
Eikö se ole sitä, että oma maa nyhdetään paljaaksi ja saastutetaan ja sitten lähdetään muille maille nyhtämään riistämään niitä.
Nykyään ollaan menossa jo avaruuteen, kun pallomme on hukkumassa saasteisiin.
Kiinalaiset ovat tajunneet kestävän kehityksen jo kauan sitten, eivätkä tosiaan ole lähteneet muille maille riistämään niitä. laivoja on ollut heilläkin ja maanviljelystekniikkaa yms. sekä mm. ruutia.
Teollisesta kehityksestä jälkeen jääminen oli seuraus eikä syy.
Syy oli Kiinan eristäytyminen, jonka vuoksi uusia keksintöjä ei otettu käyttöön.
Kiinahan tuhosi itse oman laivastonsa ja sääti lain, joka kielsi avomeripurjehduksen.
Manchu keisareita ei kiinnostanut imperialismi tai teknologian kehitys. Ainoa asia mistä he välittivät oli valtansa säilyttäminen ja suuremmassa imperiumissa se olisi ollut paljon vaikeampaa.
Kiina kyllä yritti, se rakensi suuren laivaston joka kiersi mm. Afrikan ja Etelä-amerikan.
Samoin ne kävi mm. Australiassa, Kaliforniassa ja pitkin tyyntävaltamerta on paljonkin jäänteitä ja merkkejä näistä matkoista.
Matkoista löytyy paljon kuvauksia myös Kiinalaisten omissa kirjoituksissa.
Hommassa oli päävastussa yksi keisari, joka käytti "maailmanvalloitusta" tekosyynä verotuksen nostamiseen joskus 1000 luvun kieppeillä, erillaisia aluksia tätä tarkoitusta varten rakennettiin yli 500 kpl:tta, jotka myös seilasivat ympäri tyyntävaltamerta ja Intian valtamerta.
Homma päättyi niin, että ylikireään verotukseen kyllästyneet "maaherrat" yllyttivät keisarin pojan kapinaan, joka myös kukisti isänsä.
Kun pojasta sitten tuli keisari, niin "maailmanvallotuksesta" luovuttiin virallisesti ja lopullisesti.
Mutta tämä ajanjakso Kiina historiasssa kesti yli kaksikymmentä vuotta, jolloin laivat seilasivat meriä ja valloittivat alueita ja maita Kiinan keisarin nimiin ...
...ja keisarien oikut, noin mahdollisimman lyhyesti sanoen. Jarred Diamondin 'Tykit, taudit ja teräs' antaa jotain osviittaa tähänkin kysymykseen. Jostain muualta muistelen saaneeni sellaisenkin tiedon, että polkupyörän tapainen laite olisi keksitty Kiinassa satoja vuosia ennenkuin Euroopassa, mutta silloinen keisari kielsi sen, ja niin koko juttu unohtui pitkäksi aikaa.
Jarred Diamondin 'Tykit, taudit ja teräs' selittää miksi maailma Euraasian ulkopoulella jäi jälkeen.