1. Eräs kirjoittaja väitti Iranin papiston toimivan usa.n propagandan levittäjänä.
2. Muudan kirjailijan alku esitti väitteen, että usa ja israel palkkasivat Hamasin ja Hizbollahin kaappaamaan israelilaisia sotilaita saadakseen syyn ryöstää Libanonin öljyvarat :))
3. Yksi todisti miten Hizbollahin valtiolla on kansan ja maailman tuki takanaan.
4. Ainakin kerran esitettiin kahinan olevan leviämässä kiinaan ja kiinan pian hyökkäävän israeliin. Sama kirjoittaja kiihottui kovasti oivalluksestaan ja sanoi silloin Israelin kyllä varmasti häviävän.
5. Kirjoittaja vetosi iltasanomien linkin avulla puheisiinsa israelin yk-miesten murhatöistä ja hizbollahin syyttömyydestä murhiin. Seuraavassa ketjussa oli myös linkki iltasanomiin jossa kerrottiin hizbollahin käyttäneen asemaa suojakilpenään. Nyt sama kirjoittaja tokaisi, ettei roskalehtien uutisiin ole luottamista.
6. Eräs kirjoittaja väitti Iranin presidenttiä valehtelijaksi ja usan rakkikoiraksi ketjussa jossa oli linkki uutiseen jossa iranin presidentti kertoi toiveenaan olevan israelin hävittämisen.
7. Kun Libanonin hallitus perui Ricen vierailun libanoniin niin muuan kirjoittaja kihisi suuttumustaan ja sanoi Ricen peruneen matkansa israelin pyynnöstä.
Tässä muutama esimerkki jonkun palstan kirjaltajan heikosta ymmärryksestä, pienestä tietoisuudesta ja valtavasta innostuksesta.
Itse uskon teelmien takan olevan yhden ja saman henkilön mutta eipä sillä ole merkitystä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Maailman heikoimmat ymmärtäjät seuraavat naurettavaa saastutusta, ratinkääntöä a.k.a. FORMULAA!!
Thyi
En kai satuttanut poiminnoillani juuri sinua :)
Kommentoin aina, kun joku tietämätön hehkuttaa ratinkääntöä
Mutta kyllä hauskimpia kommentteja ovat sen yhden pellen tarinat kun se kirjoittaa oikein useamman nikin voimin, että Palestiinan alue kuuluu juutalaisille, onhan se oikein tuhansia vuosia sitten kirjoitetussa Raamattu-nimisessä kansantarukokoelmassa niille luvattu!
Ja sama kirjoittaja kauhistelee muslimien intoa kuolla uskontonsa puolesta...