taas Nasrallah

Allah antoi Nasrallalle lahjan, jota tämä enitin halusi: kymmeniä libanonilaisten naisten ja lasten ruumiita näytteillä TV-kameroiden edessä.

Vielä pari viikkoa sitten Nasralla oli kutakuinkin yksin sodassaan Israelia vastaan maailman ja myös osan alueen maista (Jordania, Egypti, Saudia) antaessa tukensa Israelille.
Tänään koko Libanon ja koko Lähi-Itä on pelkkää Nasrallaa ja HizbAlllaa ja koko maailma pui nyrkkiään Israelia vastaan.
Näiden järkyttävien näkyjen edessä Kaanan kylästä, tosiasiat tuskin ketään kiinnostavat. Mutta tosiasia on, että Israel levitteli lentolehtisiä alueelle jo hyvissä ajoin ennen pommitusta ja kehotti siviileitä lähtemään kylästä. Toinen tosiasia on, että ko. rakennuksesta, jossa etelä-Libanonista paenneet siviilit asustivat, oli viime viikkojen aikana lähetetty kymmeniä raketteja Israelia kohti. Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin tosiasia on, että Israelin ilmavoimien kuvatun todistusaineiston mukaan, rakennusta pommitettiin klo 24.00-01.00 välisenä aikana keskiyöllä. Rakennuksen romahdukseen johtuneesta räjähdyksestä sen sijaan ilmoitettiin vasta klo 7.00-8.00 välillä aamulla. Siis miksi rakennus romahti vasta 7-8 tuntia pommituksen jälkeen?
Mutta niinkuin sanoin, ketä se kiinnostaa: Israel pommitti > Israel syyllinen.

Israel taas vähiten olisi kaivannut tätä kommellusta. Israel oli jo niin lähellä päämääräänsä HizbAllahn kukistamiseksi USA:n täysi tuki takanaan. Mutta Kaanan kylän mokauksen jälkeen, koko kuva näyttää nyt paljon munimutkaisemmalta ja paljon synkemmältä Israelin kannalta. Nyt Israelin on Amerikan painostuksesta suostuttava tulitaukoon Nasrallan ehdoilla.
Jos sota päättyy tähän, Nasralla voi katsoa voittaneensa ja se taas tietää uutta sotaa tulevaisuudessa uudistetuin voimin.
Mutta ketä kiinnostaa.
5202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri näinhän se menee, mutta kuten sanoit, ketä kiinnostaa?
Ihminen on allerginen totuudelle

Äänestä

Israel on alueen ainoa valtio jolla on korkea moraali,ja joka kunnioittaa jokaista ihmishenkeä.Hamas ja Hizbollah ovat valmiit räjäyttämään lapsensa,jos siitä saa propagandahyötyä.

Äänestä
  • Satua ei todellakaan osoita kunniottavansa ihmisiä. Ei muita kuin omia ihmisiä.

    Äänestä

  • "Israel on alueen ainoa valtio jolla on korkea moraali,ja joka kunnioittaa jokaista ihmishenkeä."

    Viittisikkös mennä mainostamaan tota juskujen korkeeta moraalia vaikka tonne YK-tarkkailijoiden joukkoon. Saattasivat hiukka muotoilla naama uuteeen malliin.

    Äänestä

  • Neanderttaali kirjoitti:

    "Israel on alueen ainoa valtio jolla on korkea moraali,ja joka kunnioittaa jokaista ihmishenkeä."

    Viittisikkös mennä mainostamaan tota juskujen korkeeta moraalia vaikka tonne YK-tarkkailijoiden joukkoon. Saattasivat hiukka muotoilla naama uuteeen malliin.

    tulokseen, että olet ihan pönttö.
    vailla minkäänlaista asiantuntemusta kirjoitat mitä sattuu, ei logiikka, eikä järkeä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hymyilee kirjoitti:

Allah antoi Nasrallalle lahjan, jota tämä enitin halusi: kymmeniä libanonilaisten naisten ja lasten ruumiita näytteillä TV-kameroiden edessä.

Vielä pari viikkoa sitten Nasralla oli kutakuinkin yksin sodassaan Israelia vastaan maailman ja myös osan alueen maista (Jordania, Egypti, Saudia) antaessa tukensa Israelille.
Tänään koko Libanon ja koko Lähi-Itä on pelkkää Nasrallaa ja HizbAlllaa ja koko maailma pui nyrkkiään Israelia vastaan.
Näiden järkyttävien näkyjen edessä Kaanan kylästä, tosiasiat tuskin ketään kiinnostavat. Mutta tosiasia on, että Israel levitteli lentolehtisiä alueelle jo hyvissä ajoin ennen pommitusta ja kehotti siviileitä lähtemään kylästä. Toinen tosiasia on, että ko. rakennuksesta, jossa etelä-Libanonista paenneet siviilit asustivat, oli viime viikkojen aikana lähetetty kymmeniä raketteja Israelia kohti. Kolmas ja ehkä mielenkiintoisin tosiasia on, että Israelin ilmavoimien kuvatun todistusaineiston mukaan, rakennusta pommitettiin klo 24.00-01.00 välisenä aikana keskiyöllä. Rakennuksen romahdukseen johtuneesta räjähdyksestä sen sijaan ilmoitettiin vasta klo 7.00-8.00 välillä aamulla. Siis miksi rakennus romahti vasta 7-8 tuntia pommituksen jälkeen?
Mutta niinkuin sanoin, ketä se kiinnostaa: Israel pommitti > Israel syyllinen.

Israel taas vähiten olisi kaivannut tätä kommellusta. Israel oli jo niin lähellä päämääräänsä HizbAllahn kukistamiseksi USA:n täysi tuki takanaan. Mutta Kaanan kylän mokauksen jälkeen, koko kuva näyttää nyt paljon munimutkaisemmalta ja paljon synkemmältä Israelin kannalta. Nyt Israelin on Amerikan painostuksesta suostuttava tulitaukoon Nasrallan ehdoilla.
Jos sota päättyy tähän, Nasralla voi katsoa voittaneensa ja se taas tietää uutta sotaa tulevaisuudessa uudistetuin voimin.
Mutta ketä kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu