Ruoka

Se mitä syömme vaikuttaa koko elämäämme ja ruumiiseemme, joka on Pyhän hengen temmppeli. Jumala on kieltänyt meiltä sen turmelemisen (lihavuus, sairaudet jotka johtuvat epäterveellisestä ruokavaliosta). Jumala on antanut meille selvät ohjeet terveelliseen ruokavalioon. Alkuperäinen paratiisin ruokavalio on mahdoton tällä hetkellä, sillä paratiisia ei ole maan päällä. Kasvisruoka on kuitenkin terveellisin ja paras vaihtoehto ihmiselle. Mutta joillakin alueilla maapalloa ei ole saatavilla kaikkea kasvisruoka tarpeita, niin silloin syötäväksi tarkoitetut eläimet (Raamatun puhtaat) käyvät ravinnoksi kasvisten lisäksi. Nämä Raamatun neuvot ovat kuitenkin ohjeellisia ja tarkoitettu meille terveytemme takia. Terveyden lait seuraavat meidän ruokavaliotamme. Jos syömme epäterveellisesti, niin sairastumme (Jumala on niin ilmoittanut Raamatussa), jos toisaalta syömme terveellisesti, emme välttämättä säästy sairauksilta joita synti on tuonut maailmaan. Kuitenkin jokainen järkevä ihminen tahtoo noudattaa ohjeita jotka ovat parhaaksemme. Aivan kuten liikennesäännötkin ovat parhaaksemme, mutta eivät silti välttämättä estä meitä joutumasta onnettomuuteen.
16338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jenkeissä on jokin uskonlahko joka kiven kovana väittää että lihan syöminen on syy seksuaali alueen synteihin. Kulkevat kyltit rinnoissaan varoittelemassa kaduilla lihan syönnin vaaroista.

Tietääkö kukaan tästä lahkosta enemmän?

Äänestä
  • Tämä lahkolaisuus sopii minulle paremmin ja tukee nykyistä oppiani.
    Muslimit ne erityisesti syövät terveellisesti.

    Sorry,adventistitit. Ruokapalsta on ihan erikseen.
    Mutta adventistit uskonnollistavat syömisensäkin.

    Äänestä

  • lihansyöjien vastustajiin kirjoitti:

    Tämä lahkolaisuus sopii minulle paremmin ja tukee nykyistä oppiani.

    Sorry vaan, mutta koska ruuasta jaksetaan täälläkin väitellä ja adventistien oppeja retostellaan, niin voimme kai myös vastata tällä palstalla esiintyviin väitteisiin ja niiden johdosta. Että silleen.

    Muuten, terveellinen ruoka auttaa jaksamaan paremmin ja terveelliset elämäntavat edistävät hengellisyyttä ja liittyvät raittiuteen kokonaisvaltaisesti. Uskova ihminen pidättäytyy alkoholista ja tupakasta, samoin hän myös pyrkii elämään terveellisesti. Terveys auttaa pysymään myös hereillä hengellisesti ja olemaan valppaana eksytysten keskellä.

    Terveysasiat löytyvät Raamatusta ja kuuluvat myös herätysliikkeille!

    Lukekaa miten terveellinen ruokavalio vaikuttaa ruumiiseen ja mieleen:

    Dan.1:12 "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.
    13 Sitten tarkastettakoon sinun edessäsi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa; ja tee sitten palvelijoillesi sen mukaan, mitä silloin havaitset."
    14 Ja hän kuuli heitä tässä asiassa ja koetteli heitä kymmenen päivää.
    15 Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
    16 Ja niin katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa.
    17 Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikkinaiset näyt ja unet.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Hyvä asia on syödä terveellisesti ja hoitaa itseänsä. Yksipuolista on syödä pelkkiä kasviksia ja rehuja. Tulee syödä monipuolisesti.

    Joskus ihminen ylirasittuu ja palaa loppuun, ja voi tulla ali ravitsemusta. Silloin on hyvä syödä jotain lihaisaa ruokaa jotta vointi paranee.

    "Niin hän meni ja teki Herran sanan mukaan: hän meni ja asettui Keritin purolle, joka on Jordanin itäpuolella."

    Elian tapaus. Jumala antoi vahvaa evästä..Ja Elia vahvistui..

    "Ja kaarneet toivat hänelle leipää ja lihaa aamuin sekä leipää ja lihaa illoin, ja hän joi purosta."

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Lukekaa miten terveellinen ruokavalio vaikuttaa ruumiiseen ja mieleen:

    Dan.1:12 "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.
    13 Sitten tarkastettakoon sinun edessäsi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa; ja tee sitten palvelijoillesi sen mukaan, mitä silloin havaitset."
    14 Ja hän kuuli heitä tässä asiassa ja koetteli heitä kymmenen päivää.
    15 Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
    16 Ja niin katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa.
    17 Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikkinaiset näyt ja unet.

    Näin tässä Danielin kirjeen 1:2 kohdassa kerrotaan, ettei hän syönyt juutalaisen lain vastaista ruokaa kuninkaan pöydästä.
    Mutta Daniel kyllä söi lihaa, joi viiniä, jne.
    Sama Danielin kirja avaa asiaa 10 luku alkupää
    jae 2-3.
    2. Niinä päivinä minä, Daniel, vietin suruaikaa kolme viikkoa. 3. Kolmeen viikkoon en syönyt tuoretta leipää, en pannut suuhuni lihaa enkä viiniä enkä voidellut itseäni öljyllä. suruajan jälkeen, myös ennen sitä....
    Ts. Daniel söi terveellistä puhdasta lihaa.

    Äänestä

  • atventisti kirjoitti:

    Kuten edellisessä lainauksessani käy ilmi, kasvisruoka tekee ruumiin kauniimmaksi ja mielen viisaammaksi. Liharuoka taas alentaa mielen ja huonontaa ruumista. Se on tieteellisesti todistettu.

    Jumalan sanansaattaja ilmoitti ihmiskunnalle myös näitä terveysuudistusasioita, miten niiden jotka odottavat Jeesuksen paluuta, tulisi palata siihen alkuperäiseen ruokavalioon, joka oli ihmiskunnalle annettu jo alussa. Lihansyönti on Jumalan luonnon turmelemista ja oman ruumiin vahingoittamista. Lihan syönnistä tulisi luopua vähitellen.

    Lihansyöjiä emme näe taivaassa sillä siellä ei ole kuolemaa! Lihansyönti on synnin seurausta jota ei tulisi uskovan ihmisen kannattaa. Eikä lihan syönti ole elimistölle tarpeellista. Varsinkin punainen liha aiheuttaa syöpää.

    Adventisti maallikkosaarnaajanne astui idätyspurkkiin ja jalkaan tuli haava.
    Jumala rankaisi häntä.
    Miksi olette kiihkoilijoita adventistitit joka asiassa jopa ruokaopeissanne?

    Äänestä

  • nääs nääs kirjoitti:

    Adventisti maallikkosaarnaajanne astui idätyspurkkiin ja jalkaan tuli haava.
    Jumala rankaisi häntä.
    Miksi olette kiihkoilijoita adventistitit joka asiassa jopa ruokaopeissanne?

    Jumala on luonut kaikki eläimetkin ja jopa karjankin.

    KASVISRUOKA AIHEUTTAA DEPRESSIOTA

    Allergiat saattavat myös liittyä keskushermoston eriasteisiin häiriöihin kuten depressioon, ahdistukseen ja krooniseen väsymykseen.

    ALLERGISET REAKTIOT OVAT USEIMMITEN KASVIKUNNASTA

    Ruoka-allergiat aktivoivat immuunisysteemiä syntetisoimaan ja vapauttamaan reaktiivisia kemikaaleja kuten histamiinia, sytokiineja, lymfokiineja ja interferoneja.Nämä aineet voivat huomattavasti muuttaa solujen fysiologiaa aiheuttamalla muutoksia immuuni-, sisäeritys- ja hermostosysteemissä.

    Äänestä

  • niin pääset Taivaaseen kirjoitti:

    Mistä allergiat johtuvat? Allergisoituminen ruuille on vasta viime aikojen sairauksia. Teollinen ruuan tuotanto ja siinä käytettävät lisäaineet ovat altistaneet ihmiset allergioille. Liika hygienia myös aiheuttaa allergisoitumista. Allergia ei johdu kasvisruokavaliosta, silloinhan Aadamilla ja Eevalla olsi pitänyt olla kauheimmat allergiat mitä koskaan!

    Jumala on luonut kaiken mutta ruuaksi ei ole kaikkea tarkoitettu.

    Äänestä

...Paavali kertoo että viimeisinä aikoina tulee lahkoja ja harhaopettajia, jotka vaativat ettei joitakin rokia saa syödä...

Hän tuo esille, että kaikki ruoka on kelvollista ja tulee siunatuksi rukouksen kautta, sen jälkeen, kun Jehova osoitti UT:n kautta Kristuksessa uuden tien...ja näytti uudet ruokaa koskevat säädökset kumoten näin VT:n kaanoniin eli ohjeisiin ja säädöksiin perustuvat varoitukset ja lait...?!

Ole uskollinen Uudelle testamentille, jonka allekirjoittajana ei ole arvostetut apostolit..Pietari tai Paavali,... vaan itse Jumalan Poika Kristus-Lunastajamme!!!

JvB.

Äänestä
  • Mooses oli myös sitten lahkolainen ja Jumalakin, hän antoi Mooseksen kautta ohjeet syötävästä ruokavaliosta. Liharuoka tuli vasta vedenpaisumuksen jälkeen ruokavalioon kun kasviksista puute. Israele sai luvan syödä lihaa uppiniskaisuutens tähden. Heille ie edes manna kelvannut. Saivat lihaa ja niiden mukana taudit.

    Uusi testamentti ei anna mitään ohjeita ruokavalioon mitä ei jo VT olisi ilmoittanut. Puhtat eläimet ovat sallittua ruokaa mutta eivät terveellistä ravintoa kuitenkaan.

    Minulle adventistana riittää Raamatun ohjeet ruuasta: kasvisruoka terveellistä, tiettyjen eläinten liha sallittua mutta ei terveellistä. Tätä tukee myös EGW:n kirjoitukset.

    Äänestä

Adventistit haluavat noudattaa Raamatunmukaisia
ruokaohjeita VT:n mukaan mutta kieltävät UT:n ruokaohjeistuksen.

Adventistit seuraavat täysin rinnoin ja kuolaten Ellen Whiten ruokaohjeistusta joka on VT:sta.

Äänestä
  • lihaa ja monet muutkin,varsinkin, jos ruokaa on niukalti saatavissa. Ei se ole synti. Se on vain terveyskysymys.
    Mutta ihmettelen vain sitä, että jos ihminen ei pärjää täällä maan päällä, niin miten hän pärjää taivaassa ilman lihaa, koska siellä ei tapeta eläimiä. Tosin jos uskotaan, että "sielu taivaaseen vilahtaa", kuten katoliset sanoi, niin sielu ei syö mitään, mutta ylösnousemusruumis on eri asia ja siitäkin puhutaan Raamatussa.1.Tess.4: 15-17.
    Tämä ei ollut Ellenin käsitys, vaan omia mietteitäni.

    Äänestä

  • UT ei anna ruokaohjeita. VT antaa ja se on Jumalan sanaa. Ut puhuu lähinnä paastoista, ne eivät ole pelastuksen ehtoina. Puhtaat eläimet ovat sallittuja syödä niin VT:ssa kuin UT:ssa. Jeesuskin söi lammasta. Sikaa ei ole missään muodossa tarkoitettu ihmisravinnoksi ja Raamattukinsen ilmoittaa selvästi. Kaikkea sallittua lihaa saa syödä. "syökää kaikkea mitä lihakaupoissa myydään, kyselemättä omantunnon tähden" on tulkittu väärin, sillä kyse oli epäjumalille uhratusta lihasta (nauta, lammas) ja koska epäjumalia ei ole niin myös nämä lihat voidaan syödä tai olla syömättä.

    Äänestä

  • Erilaiset spiritistiset liikkeet kuten adventismi, sosialismi, kansallissosialismi ja muut varkaat...ovat kasvissyöjiä ja saavat näin paremmin hallusinaatioita....ja kuulevat harhoja ja ääniä, jotka kehoittavat käyttämään hyväksi muita ja vihaamaan eri tavalla ajattelevia kunnon kansalaisia...jotka tienaavat itse omaisuutensa omalla työllä...?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjoitettu on kirjoitti:

Se mitä syömme vaikuttaa koko elämäämme ja ruumiiseemme, joka on Pyhän hengen temmppeli. Jumala on kieltänyt meiltä sen turmelemisen (lihavuus, sairaudet jotka johtuvat epäterveellisestä ruokavaliosta). Jumala on antanut meille selvät ohjeet terveelliseen ruokavalioon. Alkuperäinen paratiisin ruokavalio on mahdoton tällä hetkellä, sillä paratiisia ei ole maan päällä. Kasvisruoka on kuitenkin terveellisin ja paras vaihtoehto ihmiselle. Mutta joillakin alueilla maapalloa ei ole saatavilla kaikkea kasvisruoka tarpeita, niin silloin syötäväksi tarkoitetut eläimet (Raamatun puhtaat) käyvät ravinnoksi kasvisten lisäksi. Nämä Raamatun neuvot ovat kuitenkin ohjeellisia ja tarkoitettu meille terveytemme takia. Terveyden lait seuraavat meidän ruokavaliotamme. Jos syömme epäterveellisesti, niin sairastumme (Jumala on niin ilmoittanut Raamatussa), jos toisaalta syömme terveellisesti, emme välttämättä säästy sairauksilta joita synti on tuonut maailmaan. Kuitenkin jokainen järkevä ihminen tahtoo noudattaa ohjeita jotka ovat parhaaksemme. Aivan kuten liikennesäännötkin ovat parhaaksemme, mutta eivät silti välttämättä estä meitä joutumasta onnettomuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu