VALVOJA!!!

Minä haluan tietää minne täältä hävisi minun aamuyöstä kirjoittama teksti, joka oli otsikoitu "Täällä on ihan pimeetä porukkaa"? Mihin se hävisi? Niinkö sinä itse henkilökohtaisesti ja sinun kauttasi SUOMI24 -palsta otatte kantaa täysin viattomien lasten tappamiseen? Kirjoitin tuossa artikkelissa, että että täällä on ihan pimeetä porukkaa kun selittelevät viattomien lasten tappamista uskonollisilla viittauksilla. Minusta tuollaine on oksettavaa. Samalla tuomitsin myös sissien tekemät terroristityöt samanlaisena järjettömyytenä. Kirjoituksen ydin oli se, että kummallkin puolella uskonto on aikoja sitten ajanut terveen järjen ohi ja että juuri tätä uskontoa täälläkin palvotaan. Kysyin myös että eikö kukaan teistä heräisi todellisuuteen edes silloin kun jos teidän oma lapsenne olisi kuollut tuossa pommituksessa? Lisäksi vaadin selittelyjen kirjoittajia häpeämään ja kunnoittamaan kuolleiden lasten muistoa. Ja tämän kirjoituksen sinä valvoja poisti. Miksi? Vaadin saada vastauksen humanismin ja inhemillisyyden nimissä.
15642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ruikuta ja vetoa vaan maailmanparantaja. Siellä afrikassa joka päivä satoja muksuja kuolee nälkään ja kärpäset syö etkä sä ole laittanu tikkua ristiin sen puolesta . Kannattas olla sunkin hiljaa.

Äänestä
  • Kyllä se Kaaleppi näyttää siltä että sinä taidat olla saman asian miehiä. Hyväksyt siis lasten tappamisen. Se ei nyt ole ihan sama asia kuin nälkään kuoleminen. Yksi ihminen voi lopettaa sodan mutta yksi ihminen ei voi lopettaa maailman nälänhätää. Siihen kuuluu siis myös teidän Jumalan antama sademäärä esimerkiksi,sillä kuivuus on yksi suuri vitsaus ja seuraus esim. Afrikan nälänhätään.
    Myös koulutuksella on suuri asia jota sinä eikä em.kirjoittaja sitä yksin voi suorittaa. Ala sinä myös ajattelemaan sillä se auttaa jo paljon.

    Äänestä

  • väinö setä kirjoitti:

    Kyllä se Kaaleppi näyttää siltä että sinä taidat olla saman asian miehiä. Hyväksyt siis lasten tappamisen. Se ei nyt ole ihan sama asia kuin nälkään kuoleminen. Yksi ihminen voi lopettaa sodan mutta yksi ihminen ei voi lopettaa maailman nälänhätää. Siihen kuuluu siis myös teidän Jumalan antama sademäärä esimerkiksi,sillä kuivuus on yksi suuri vitsaus ja seuraus esim. Afrikan nälänhätään.
    Myös koulutuksella on suuri asia jota sinä eikä em.kirjoittaja sitä yksin voi suorittaa. Ala sinä myös ajattelemaan sillä se auttaa jo paljon.

    taas yks nero. Muistaakseni en ole omasta jumalasta maininnu sanaakaan. Jos sulla on telkkari ja satut joskus kattoon ja ymmärtääkkin niin joka maassa siellä afrikassa löytyy jokaiselle aseita. Tuollaisen kiinalaisen kopio kalsnikovin hinnalla saa maailman markkinoilta tonnin vehnää tai riisiä. Toisaalta jos ajattelis että asus silellä israelissa joka on suunnilleen vanhan uudenmaanläänin kokoinen ja ympärillä parisataa miljoonaa aika vihamielistä arabia rahoittamassa pommimiehiä ja naisia niin aika turvatonta olisi. Aikaisemmin tuo umpihetero väitti hellareiden sorsivan hinttejä nyt murhaavan viattomia lapsia mikäs ryhmä on seuraavana? Kaikkiin vainoihinko ne hellarit on syyllisiä. Näin homofoobikkona tosin ajattelen että tuo umpiheteron nikki on tosin hämäystä ja ihko aito puppelinha se siellä.

    Äänestä

  • kaaleppi.. kirjoitti:

    Kirjoitit näin: "umpihetero väitti hellareiden sorsivan hinttejä nyt murhaavan viattomia lapsia". Siis missä yhteydessä väitin että hellarit murhaavat lapsia? Sanoin että sokea uskonnollisuus, oli se sitten minkä jumalan edessä tahansa, tuottaa järjetöntä toimintaa. Mutta en kyllä missään sanonut että hellarit murhaavat lapsia.

    Niin ja oletko sinä käynyt tosiaan kysymässä kaikilta niiltä pariltasadalta miljoonalta mitä mieltä he ovat? Näin täytyy olla koska sanoit näin. Totuus on kuitenkin se, että ongelmana ytimenä ovat kummankin puolen ääriryhmät, jotka kumpkin tekevät hirmutöitä.

    Lisäksi arabien puolella kyse on demokratian vajeesta. Nimittäin YK:n viime vuonna tekemän selvityksen mukaan juuri arabimaissa on selvin demokratian puute. Ne eivät ole demokraattisia maita eikä niissä tunneta sanavapautta. Jos sanot julkisuudessa väärin, joudut "uudelleenkoulutkseen".

    Äänestä

Et sinä mistään viattomista lapsista ole huolissasi, oikeesti!
Kuljet massan mukana ja uskot median yksipuolisiin osatotuuksia kertoviin uutisiin.
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää.
Sinun kaltaisesti eivät edes ymmärrä miksi hihhuloida jonkin asian puolesta, kuljet vain laumassa ja mylvit muiden mukana!

Sinun kaltaisillesi on aivan turha selittää lähi-idän tilanteesta yhtään mitään.
Ette halua, ettekä kykene ottamaan totuutta vastaan.

Äänestä
  • Prempi on siis vain usko niin kuin sinä ja sinun laumasi haluaa. Niin kuin nyt vaikka sen, että nämä tapahtumat ovat nyt juuri lopun alkua ja että kohta jeesus tulee ja purjehtii takasin maan päälle valkoisella pilvellä, niin kuin eräs hihhuli tuolla alempana todisti. Hän siis tavallaan iloitsi siitä, että kaikkien aikojen suurin sota on kohta alkamassa ja kaikkien maiden armeijat asettuvat Israelia vastaan. Sitten tulee jeesus!!!! Mitäpä sillä väliä vaikka siinä nyt muutama viaton lapsi puolelta ja toiselta räjäytetään kappaleiksi... Pääasia että jeesus tulee. "Jee jee jeesus pelastaa" niin kuin Juice jo aikoinaan riimitteli.

    Äänestä

  • umpihetero kirjoitti:

    Prempi on siis vain usko niin kuin sinä ja sinun laumasi haluaa. Niin kuin nyt vaikka sen, että nämä tapahtumat ovat nyt juuri lopun alkua ja että kohta jeesus tulee ja purjehtii takasin maan päälle valkoisella pilvellä, niin kuin eräs hihhuli tuolla alempana todisti. Hän siis tavallaan iloitsi siitä, että kaikkien aikojen suurin sota on kohta alkamassa ja kaikkien maiden armeijat asettuvat Israelia vastaan. Sitten tulee jeesus!!!! Mitäpä sillä väliä vaikka siinä nyt muutama viaton lapsi puolelta ja toiselta räjäytetään kappaleiksi... Pääasia että jeesus tulee. "Jee jee jeesus pelastaa" niin kuin Juice jo aikoinaan riimitteli.

    Monta vuotta sie oot?
    Joko sie osaat kävellä? Ainakin kirjoittaminen näyttää olevan todella hankalaa.

    Äänestä

  • Lukihäiriötön kirjoitti:

    Monta vuotta sie oot?
    Joko sie osaat kävellä? Ainakin kirjoittaminen näyttää olevan todella hankalaa.

    siis pilkata ihmistä julkisesti? mistä raamatun kohdasta löytyy se paikka jossa käsketään näin tekemään? miten tämä sinun tekstisi liittyy ison kirjan välittämään rakkauden sanomaan "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi"? onko teidän seurakunnassa tämä kovinkin yleistä tälläinen pilkka... kehoittavatko saarnaajat siihen?

    Äänestä

  • Lukihäiriötön kirjoitti:

    Monta vuotta sie oot?
    Joko sie osaat kävellä? Ainakin kirjoittaminen näyttää olevan todella hankalaa.

    koskaan etene missään omassa kehityksessänne? Tunnetko suurta ylpeyttä, kun "keksit" pitää vastustajaa lapsena?

    Äänestä

  • umpihetero kirjoitti:

    siis pilkata ihmistä julkisesti? mistä raamatun kohdasta löytyy se paikka jossa käsketään näin tekemään? miten tämä sinun tekstisi liittyy ison kirjan välittämään rakkauden sanomaan "rakasta lähimmäistä kuin itseäsi"? onko teidän seurakunnassa tämä kovinkin yleistä tälläinen pilkka... kehoittavatko saarnaajat siihen?

    Pilkkaamiskieltoko ei sinua koske?
    Millä erioikeuksin sinulle on pilkkaaminen sallittu?

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    koskaan etene missään omassa kehityksessänne? Tunnetko suurta ylpeyttä, kun "keksit" pitää vastustajaa lapsena?

    Jos kirjoittaja ei osaa aloittaa lauseita isolla alkukirjaikella, eikä pilkut ja pisteet löydä oikeita paikkoja, on syytä olettaa kirjoittajan olevan normaalia tyhmempi.
    Myös alaikäinen sortuu samoihin lapsuksiin, joten myös ikä saattaa vaikuttaa kirjoituongelmiin.

    Äänestä

  • Työmies1 kirjoitti:

    Kirjoituksessani on kolme virhettä.
    Jos löydät virheet lupaan rukoilla puolestasi:)

    Äänestä

  • Työmies1 kirjoitti:

    Jos kirjoittaja ei osaa aloittaa lauseita isolla alkukirjaikella, eikä pilkut ja pisteet löydä oikeita paikkoja, on syytä olettaa kirjoittajan olevan normaalia tyhmempi.
    Myös alaikäinen sortuu samoihin lapsuksiin, joten myös ikä saattaa vaikuttaa kirjoituongelmiin.

    "alkukirjaikella" (alkukirjaimella)
    "eikä" (eivätkä)
    "kirjoituongelmiin" (kirjoitusongelmiin)

    P.S: En kuitenkaan halua sinun rukoustasi.

    Äänestä

jos hän olisi edelleen sheriffinä, olisi haukku-komitea taas valloillaan. viestejä katoaa, vaikka sheriffiä ei ole. eikös olekin outoa? ketäs nyt haukuttais? helluntailaisia varmaankin. tiedoksi: en ota syytä niskoilleni.

Äänestä
  • jumalan valkoinen enkeli jolla on nettiyhteys...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

umpihetero kirjoitti:

Minä haluan tietää minne täältä hävisi minun aamuyöstä kirjoittama teksti, joka oli otsikoitu "Täällä on ihan pimeetä porukkaa"? Mihin se hävisi? Niinkö sinä itse henkilökohtaisesti ja sinun kauttasi SUOMI24 -palsta otatte kantaa täysin viattomien lasten tappamiseen? Kirjoitin tuossa artikkelissa, että että täällä on ihan pimeetä porukkaa kun selittelevät viattomien lasten tappamista uskonollisilla viittauksilla. Minusta tuollaine on oksettavaa. Samalla tuomitsin myös sissien tekemät terroristityöt samanlaisena järjettömyytenä. Kirjoituksen ydin oli se, että kummallkin puolella uskonto on aikoja sitten ajanut terveen järjen ohi ja että juuri tätä uskontoa täälläkin palvotaan. Kysyin myös että eikö kukaan teistä heräisi todellisuuteen edes silloin kun jos teidän oma lapsenne olisi kuollut tuossa pommituksessa? Lisäksi vaadin selittelyjen kirjoittajia häpeämään ja kunnoittamaan kuolleiden lasten muistoa. Ja tämän kirjoituksen sinä valvoja poisti. Miksi? Vaadin saada vastauksen humanismin ja inhemillisyyden nimissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu