Olen ortodoksi, ja minulle tuonilmaisiin menneiden läheisteni puolesta rukoileminen on tärkeää. En ole ajatellut asiasta sen kummemmin, koska vainajien puolesta rukoileminen on minulle itsestäänselvyys. Mutta nyt minulle on protestanttiselta puolelta esitetty, että itse asiassa vainajien puolesta rukoileminen on Raamatun vastaista!?! Jossain kohti Raamattua kuulema kielletään olemaan yhteydessä vainajahenkiin. En ikävä kyllä nyt muista missä kohti tämä oli.
Onko teille muille ortodokseille tuttu tällainen väite? Miten te vastaatte tällaiseen?
Itse en kyllä hetkeäkään usko, että olisi väärin muistaa edesmenneitä, mutta en osaa näkemystäni kovin vedenpitävästi perustella, kun Raamatun kohtia esitetään vastakkaisen näkemyksen pohjaksi.
Onko teille muille ortodokseille tuttu tällainen väite? Miten te vastaatte tällaiseen?
Itse en kyllä hetkeäkään usko, että olisi väärin muistaa edesmenneitä, mutta en osaa näkemystäni kovin vedenpitävästi perustella, kun Raamatun kohtia esitetään vastakkaisen näkemyksen pohjaksi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En ole samaa uskoa kanssasi, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei omien läheisten ihmisten puolesta rukoileminen ole väärin. Ensinnäkään, kun sinä rukoilet, niin se on puhetta Jumalalle. Eli rukouksessa olet yhteydessä Jumalaan ja Hän kuulee rukouksesi. Rukoileminen ei siis ole yhteyden ottamista vainajahenkiin, vaan Jumalaan. Toisekseen sinun omat lähimmäisesi, jotka ovat menneet sinne "toiselle puolelle" eivät ole Jumalalta hukassa. Hän tietää tarkalleen heidän sijaintinsa ja he ovat Jumalan luomia ihmisiä edelleenkin ja Jumala rakastaa heitä. Eivät he ole muuttuneet "kummituksiksi" tai "pahoiksi" sen takia, että Jumala on kutsunut heidät pois tästä elämästä. Osoitat vain mitä suurinta rakkautta heitä kohtaan rukoilemalla heidän puolestaan Jumalaa. Hän voi siunata heitä edelleenkin.
Vainajahenkiin otetaan yhteyttä erilaisissa meediotilaisuuksissa. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista Raamatussa varoitetaan. Meedio väittää saavansa yhteyden johonkin jo kuolleeseen ihmiseen ja saa häneltä viestin tai jonkun tiedon välitettäväksi vielä täällä maailmassa eläville lähimmilleen. Tällaista tapahtuu ihan oikeasti täällä Suomessakin, mutta Jumalan silmissä se on syntiä. Sitä ei pidä sotkea millään muotoa siihen, että rukoilee omaistensa puolesta.
Toivotan sinulle siunattua elämää.
Aivan niin. Tuolla tavallahan voin perustella ortodoksista tapaa. Puit sanoiksi hyvin sen, mitä ajattelen rukoillessani läheisteni puolesta. Koen, että se on rakkauden teko. Toisaalta saan itse muistella heitä samalla, kun tuon heidät Jumalan eteen. Rukoileminen läheisteni puolesta toisaalta hoitaa minua, mutta saan myös siunata heitä, eikä yhteys ei katkea.
Minun on todella vaikea ymmärtää, miksi monet protestantit tuntuvat suhtautuvan tähän rakkaudelliseen tapaan niin kielteisesti. Vainajien puolesta rukoileminen ei kuulune ainakaan luterilaiseen perinteeseen ollenkaan.
En tiedä minkä protestanttiryhmän edustajan kanssa olet keskustellut, mutta ainakin vuonna 2002 Suomen ev.lut.kirkon piispainkokous toteaa, että: "luterilaisten kirkkojen piirissä pidetään mahdollisena vainajan puolesta rukoilemista."
http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/hel2002/pkpaat02.htm
Luther itse totesi että vainajan puolesta voi rukoilla muutaman kerran ja sen jälkeen jättää hänet armollisen Jumalan haltuun.Uudessa luterilaisessa toimitusten kirjassa on vainajien puolesta rukoileminenkin otettu huomioon.
Mitä oman kirkkomme perusteluihin asian suhteen tulee - niin ne ovat veden pitävät. Kirkkoisä Johannes Khrysostomos(synt.347jkr.)edustaa itse suoraa jatkumoa varhaiskirkon traditioon. Hän eli aikana jolloin saattoi tavata henkilökohtaisesti ensimmäisen (Nikean) kirkolliskokouksen isiä.
Johannes Khrysostomos sanoo: "eivät apostolit ole turhaan säätäneet, että peljättävää mysteeriota (ehtoollinen) toimittaessa pitää muistella niitä, jota ovat lähteneet keskuudestamme. He tiesivät, että siitä koituu näille suuri hyöty, runsas huojennus.---miten Jumala voisi jättää kuulematta rukouksemme poisnukkuneiden puolesta."
Edellämainittu lainaus on kirjasta, arkkimandriitta Cleopa Ilie/Ortodoksisesta uskosta. Kipin kapin kirjastoon tai ostamaan kirja itselle. Erinomainen opus!! Arkkimandriitta kirjoittaa kokonaisen luvun perusteltua tekstiä teemaan liittyen.
Kiitos, Juxukka, tuosta kirjavinkistä. En ole teosta lukenut, mutta luen.
Yllättävä oli myös tuo kertomasi asia, että Luther on hyväksynyt vainajien puolesta rukoilemisen. Näin myös tosiaan antamassasi linkissä lut. piispat vahvistavat.
Protestantit, jotka minulle kyseenalaistivat vainajien puolesta rukoilemisen, ovat luterilaisia, mutta edustavat käsitykseni mukaan jotain lut. kirkon äärilaidalla olevaa karismaattista ryhmää. Heillä tuntui olevan myös sellainen ajatus, että pyhien esirukouksien pyytäminen on spiritismiin verrattavaa toimintaa. Tosi omituista. En ymmärrä, mistä näitä käsityksiä oikein syntyy. Raamattua voi tietysti tulkita niin miljoonalla tavalla.
En ole teologi enkä pappi, mutta niin olen aina ymmärtänyt, että vainajien puolesta voi ja jopa tulee rukoilla. Eihän vainajan puolesta rukoileminen ole yhteydessä olemista vainajahenkiin vaan itseensä Jumalaan! Vainajahenkiin yhteydessä oleminen on spiritismiä tms. Toisuskoisten vainajien puolesta ei kuitenkaan yhteisesti rukoilla liturgiassa tai yleensä jumalanpalveluksissa - ainakaan vanhoillisissa ortodoksikirkoissa (Suomen kirkosta en ole ihan varma), mutta kotona ja varmasti kirkossakin yksityisesti myös ei-ortodoksivainajien puolesta rukoillaan. Kyllähän itsekin toivoisit, että puolestasi rukoiltaisiin kuoltuasi. Pyhien elämänkerroista voi oppia, että vainajan puolesta lausutut esirukoukset ovat arvokkaita ja auttavat hänen sieluaan. Olen ymmärtänyt että erittäin tärkeätä on rukoilla ensimmäiset päivät heti kuoleman jälkeen, koska joku pyhistä/jotkut pyhät ovat esittäneet (en muista kuka enkä ole varma, miten kanonista tämä ajattelutapa on), että silloin sielu on jonkin aikaa "vapaa" eikä ole vielä asettunut "esitaivaalliseen" tai "esihelvetilliseen" tilaan (siis tilaan ennen tuomiopäivää).
Miten muuten voisit auttaa edesmennyttä rakasta kuin rukoilemalla hänen puolestaan?
maallikon ajatuksia: "Eihän vainajan puolesta rukoileminen ole yhteydessä olemista vainajahenkiin vaan itseensä Jumalaan! Vainajahenkiin yhteydessä oleminen on spiritismiä tms."
***Osuit suoraan asian ytimeen! Kristallinkirkkaammin ei asiaa voi enää sanoa! ; D
Näin toteaapi, toinen maallikko ; )
Mitähän hyötyä on tuhlata aikaa sellaiseen joka jo mätänee kuuden jalan syvyydessä?
vainajan sielu mätänee...?
"Mitähän hyötyä on tuhlata aikaa sellaiseen joka jo mätänee kuuden jalan syvyydessä?"
Tai sellaiseen, joka joskus myöhemmin mätänee kuuden jalan syvyydessä?
Paavali kirjoittaa, että emme me kuole vaan muutumme. Kaikki saavat uuden kirkkauden ruumiin.
Toisaalla Raamatussa kerrotaan viimeisetä tuomiosta. Tämä viittaisi siihen, että sielut ovat jossain välitilassa odottamassa tuomiota. He itse eivät tiedosta sinä aikana mitäään.
Mutta kun Jumalalle osoitetaan rukouksia edesmenneitten puolesta, niin sillä on vaikutusta viimeisellä tuomiolla.
Siis ortodoksi ei rukoile vainajahenkiä, vaan hän rukoilee Jumalaa, että edesmenneen sielu saisi lempeämän tuomion.
"Paavali kirjoittaa, että emme me kuole vaan muutumme. Kaikki saavat uuden kirkkauden ruumiin.
Toisaalla Raamatussa kerrotaan viimeisetä tuomiosta. Tämä viittaisi siihen, että sielut ovat jossain välitilassa odottamassa tuomiota. He itse eivät tiedosta sinä aikana mitäään."
En ole oikein koskaan ymmärtänyt että miten tämä tarkkaan ottaen menee Kirkon opin mukaan, voisiko joku asiasta enemmän tietävä selittää? Minulla kun on ollut sellainen käsitys lukemani perusteella, että edesmenneitten sielut ovat paikassa jossa he saavat ikään kuin esimakua joko taivaasta tai helvetistä, mutta vasta viimeisen tuomion jälkeen kun ruumis on ylösnoussut niin tämä kokemus on täydellinen.
Mutta pyhät kuitenkin ovat taivaassa niin ovatko he sitten siellä jo täydellisesti niin että kyse ei ole pelkästään tästä taivaan esimausta? (ei nyt tule mieleen parempaa sanaa jota käyttäisin mutta toivottavasti oli ymmärrettävä kysymys)
Niin ja vielä sellainen asia, että kuuluuko n.s. taivaalliset tulliportit pakollisena uskon osana siihen mitä Kirkko opettaa kuolemanjälkeisestä elämästä? Siis onko niihin pakko uskoa ollakseen "oikeauskoinen ortodoksi"? Luin nimittäin kerran sellaisia eläväntuntuisia kuvauksia kuinka demonit yrittävät saada sielun jne. ja se tuntui aika pelottavalta ajatuksena.
Pitänee odottaa, että esimerkiksi VeliJohannes tai Lars tai joku muu saa etsittyä tarkkoja opetustekstejä.
Kun kirkkokansa pyytää Jumalanäitiä rukoilemaan meidän puolestamme, niin se tietysti edellyttää, että hänen sielunsa on valveilla.
Toisaalta Vanhassa Testamentissa varoitetaan vainajahengistä:
"3.Moos 19:31 Älkää kääntykö vainaja- ja tietäjähenkien puoleen; älkää etsikö heitä, ettette tulisi heistä saastutetuiksi."
Joten jätän enemmät arvailut ja jään odottamaan, että palstan korkeastioppineet antavat lausunnon .
Kysymyksesi on hankala vastata siksi, koska mitään ekumeenisten synodien määrittelemää tarkkaa dogmatiikkaa kuolemaan liittyvistä yksityiskohdista ei ole olemassa. Meillä on vain siitä hajanaisia kuvia Raamatussa, isien kovinkin erilaisia näkemyksiä ja myöhempien aikojen tulkintoja asioista. Viimeisimmäksi mainittujen lokerikkoon joutuu tiedustelusi "taivaan tulliporteista." Niiden suhteen teologit asettuvat täysin vastakkaisiin leireihin. Toisten mielestä ne ovat - toisten mielestä eivät. Tämä kertoo asian dogmatisoimisen vaikeudesta. Olemme salaisuuden äärellä!!
Lähestyisin asiaa näin:
Kristuksen kärsimykset ja ylösnousemus mullisti koko näkymättömän maailman. Kuoleman kohtaamista ja sen "teoreettista pohdintaa" on lähestyttävä "riemujen riemun", pääsiäisen "kakkulat" silmillä.
Tämä on Kirkon näkökulma.
Akatistohymni Kristuksen Jumalallisille kärsimyksille, 12 iikossi antaa nämä "kakkulat":
"Jeesus, saata minut paratiisiin, niin kuin saatoit viisaan ryövärin!"
Ikonografiassa kuvataan Raamatun mainitsemaa Kristuksen tuonelaan astumista mm. siten, että tuonelan porttit ja lukot on rikottu. Jeesus nostaa Aadamin ylös Tuonelasta. Tuonela on paikkana hankala asia ymmärtää, sillä se on saanut Pyhässä Raamatusta useita eri vivahteita.
Sitä on selitetty kahdessa tasossa. Tuonela on
-1.)kaikkien kuolleiden (Apt 2:27, 31; Luuk 16:23, 26) olinpaikka
-2)se on vain jumalattomina kuolleiden (1 Piet 3:19; Ilm 20:13-14) tilapäinen olinpaikka (Matt 11:23; 16:18; Luuk 10:15; Ilm 1:18; 20:7), jota voidaan kutsua myös helvetin esikartanoksi.
Onko tuonela siis yleinen vai jumalattomien paikka (molempiin siis löytyy aineistoa) - ei ehkä sekään ole olennainen pohdiskelunaihe - vaan se, että sille kirjoitukset ilmoittavat selkeän vastakohdan! Se on Kristuksessa kuolleiden olinpaikka eli paratiisi (Luuk 23:43; 2 Kor 12:4), Abrahamin huoma (Luuk 16:22-23), taivaallinen Jerusalem (Hepr 12:22) - nimityksiä tähän on Raamatussa paljon. Tuonelasta Johannes Khrysostomoksen pääsiäissaarna toteaa, että "se katkeroitui, sillä se joutui kahleisiin." Tästä voisi päätellä - että ainakaan Kristuksessa kuolonuneen nukkuneet eivät ole siellä!
Mikä "kahlehditun ja katkeroituneen" Tuonelan rooli on tänään, ylösnousemusjälkeisen ajan jälkeen - emme tarkalleen tiedä.
Onko tuonelan rooli muuttunut sen salpojen ja lukkojen hajoittamisen vuoksi - koska Kristus astui sinne "alas" - vieden sinne kirkkauden (kuten jotkin ikonit kuvaavat) ja onko siellä edelleen tuomiota odottavien osasto?? Kirjoitukset eivät kerro yksityiskohtia kovinkaan vuolaasti.
Sen tiedämme että vanhurskaat ovat viisaan ryövärin tavoin Kristuksen tykönä ja katumattomat vaivan paikassa. Tämän vuoksi yksittäisten teologien ja pappien kirjoittamaa dogmaa asiasta on - muttei sellaista johon koko ortodoksinen Kirkko sanoisi "amen." Kirkko on enemmän kiinnostunut seuraamaan viisaan ryövärin katumuksen polkuja kuin miettimään helvetin yksityiskohtia.
Koska "viisas ryöväri" oli - sekä katuva, että uskova- ja sen vuoksi hänen paikkansa heti kuoleman jälkeen oli paratiisi. Myös apostoli Paavali kaipasi päästä "Herran tykö." Mistään tulliporttijärjestelmästä ei Pyhä Raamattu puhu mitään. "Tulleissa" - kyseessä on, kuten mainitsin, ilmeisesti joidenkin isien ja teologien tulkinta. Itse en katso "tulliporttiteologialla" olevan tarpeeksi vahvoja argumentteja omaksuakseni sen.
näihin kysymyksiin olisi se, että me emme tarkaalleen tiedä, mikä meitä tuonilmaisissa odottaa.
Juuri sen tähden rukous vainajien puolesta on niin tärkeä. Saamme jättää heidät uskossa hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan käsiin ja muistaa, että Vapahtaja, joka meidät on lunastanut on poisnukkuneidenkin Elämä.
"Pyhä Makarios Aleksandrialainen selittää tätä asiaa opetuksissaan. - - hän sai vastauksen enkeliltä. Kun vainajan sielu kahtena ensimmäisenä päivänä saa liikkua missä haluaa, se saa suojelusenkeliltä kevennystä kuolemisen suruunsa esirukouksien avulla. Näinä päivinä sielu oleilee ruumiin vieressä, omassa kodissaan ja sen läheisyydessä ja niillä paikoilla, mistä hän eläessään piti sekä paikoilla, joissa hän suoritti laupeuden tekoja.
Kolmantena päivänä sielu viedään kumartamaan Jumalaa. Tämän jälkeen enkelit näyttävät sielulle paratiisin ihanuuden ja pyhien ihmisten olinpaikat. Tätä tapahtuu kuuden päivän ajan ja sielu ylistää Jumalaa joka on hänet luonut. Nyt sielu unohtaa surunsa ja jättää kokonaan ruumiinsa. Jos sielu on syntinen se alkaa soimata itseään ja sanoo: 'Suuri suru on minulla nyt, kun kukaan ei voi auttaa minua että voisin saada nauttia pyhien seurasta.'
Yhdeksäntenä päivänä sielu käsketään taas kumartamaan Jumalaa oman suojelusenkelinsä ohjaamana. Nyt Jumala antaa enkelille käskyn viedä sielu tuonelaan, missä sille kolmenkymmenen päivän aikana näytetään kaikki koettelemuksen paikat mihin voi joutua erilaisten syntien tähden. Kun sielu käy viimeisen kerran kumartamassa Jumalaa se saa kuulla mihin tilaan se joutuu. Nyt sielu voi saada helpotusta kärsimyksiin jos kirkossa usein rukoillaan sielun puolesta, muistellaan sitä ja autetaan köyhiä maan päällä.
Tämä neljänkymmenen päivän aika on saatu Raamatusta jossa kerrotaan että Herra Jeesus Kristus otettiin taivaaseen neljäkymmentä päivää pääsiäisen jälkeen. TÄMÄ ON ORTODOKSISEN USKON MUKAAN NÄIN EIKÄ SITÄ VOI KUKAAN ORTODOKSI KUMOTA PAITSI TIETÄMÄTTÖMYYDESTÄ."
(Nikolai Saiki 1981: Vanhan Valamon esilukija kertoo, 279-280.)
Kiitos paljon sinulle, ja myös muillekin vastaajille!
Voi kuinka ihmettelin tuota, että miksi rukoilla jonkun takia joka jo mätänee kuuden jalan syvyydessä. Katsos kun se on vain ihmisen kuori ja niin kuuluukin tapahtua. Mutta sen kuoren sisällä oli ihmisen henki, johon itse Jumala on elämän laittanut. Siksipä sen kuuluu mennä sinne joka sen on tehnytkin. Ihminen joka on kuollut vaikkapa onnettomuudessa eikä ehtinyt katua syntejään, on vielä mahdollisuus meidän rukouksillamme saada anteeksi että pääsisi lepoon missä vanhurskaat lepäävät. Kun minulta kuoli lapsi sanoi Isä-Antero että lapseni oli jo puhdas, niinpä pyydän pojaltani, että hän rukoilisi meidän puolestamme. Rukoilkaa lakkaamatta, näin meitä ortodokseja ja kaikkia muitakin kehotetaan.