Demokratia

on osoittanut heikkoutensa. Sen turvin voidaan tehdä mitä vain, joutumatta vastuuseen, koska kansa on se, joka itse on ollut vastuussa päätöksistä, sehän on kansanvaltaa..

täsmennän mitä tarkoitan,
joku tulee valtaan, vilpillisesti tai ilman, hänellä on suunnitelmat, kuten vaikka maailman valloitus, joka alkaa kansallisella katastfrofilla, ulkoisella hyökkäyksellä, sitten astuu kuvaan media, jota hyväksikäyttäen poliitikot sitten pumputtavat yksinkertaisia selitelmiään ja juoniaan ihmisten, laikamielisten mieliin. jotain sellaita yksinkertaista omaksuttavaa, joka menee hyvin läpi, eihän tarvita kuin enemmistö, niin demokratia toimii. kansa on sodan kannalla enemmistön voimin, joka edustaa sellaista väestönosaa, joka ei tiedä, tai edes jaksa kiinnostua asioista. he kuitenkin sitten antavat äänensä, koska ovat tajuamattaan manipuloituja kannattamaan poliittisten tahojen haluamaan kantaa.
No, sodan kannalle mennään siis, demokraattisen äänivyöryn kanssa, jossa ymmärryksellä ei ole sanaa eikä sijaa, koska Lain mukaan toimitaan.

Sitten kun sodat on sodittu, ja vaaditaan todisteita, eikä niitä sitten löydykään, voi päättäjät suoraan kirkkain silmin sanoa, että me toteutimme vain kansan tahtoa... näin homma toimii meidän ihannoimassamme demokratiassa, joka loppujen lopuiksi onkin vain psykopaattien valtaa, vaikkemme sitä itse tajuakaan. Ihmisiä vedätetään niin että raikaa, ja ressukat eivät tajua mitään, vaan uskovat olevansa tilanteen tasalla ja se voima, joka määrää.. pikku reppanat.

no kuitenkin, tämä jo riittäisi syyksi, minkä takia demokratia ei ole hyväksi.

toinekin syy löytyy.
tyhmät ja ymmärtämättömät ihmiset valitsee vaaleilla itseään edustaan sellaisia neropatteja kuin ex missejä, nyrkkeilijöitä, rallikuskeja ja sun muita, jotka ovat koko elämänsä perehtyneet valtionhoitoon. näin demokratia taas toimii ihmisten parhaaksi. eikö ihmiset todellakaan tajua, mikä on heille itselleen oikeasti parhaaksi?? näin meitä johtaa hyvin ammattitaitoinen porukka.

vieläkin on syytä..
demokratia on kansanvaltaa, jolloin vaaliaikoina aletaan perseiden lipominen lupauksilla, jotka ovat tyhjiä, koska niissä on aina oma koukkunsa. siis vaalilauseissa.
sanotaan, että toimitaan sen ja sen hyväksi, oikein ruikutetaan, että meitä saataisiin palvella... kukaan ei epäile..
no, se taas aiheuttaa sen, että jossain määrin, on kuunneltava kansantahtoa. se taas johtaa äkkiä kulutuksen tason nousuun, koska ihmiset ovat siinäkin mielessä imbesillejä, siis nämä keskiverto ihmiset, jotka eivät jaksa ajatella omaa napaansa pidemmälle. eli he ajattelevat vain omaa napaa ja etuaan, he haluavat kuluttaa, koska ovat omaksuneet mediasta sellaisen tavan, kuin materialismi. se tuo onnea elämään, kun itseisarvo ja itse ollaan kadotettu johonkin tavaranpaljouteen.. muistaako edes vanhempi polvi elämää ennen tätä nykyaikaa, joskus 70-80 luvulla, jolloin krääsä ei ollut vielä niin arvossaan kuin mitä nyt uskotaan olevan. ihminen on muuttunut täysin fyysiseksi olennoksi, tajuamattaan, että itsessä on myös se henkinen puoli, sitä kärsimystä mitä itsensä ymmärtämättömyydestä sitten seuraakin, korjataan viinalla ja materialla, siinä kuitenkaan ku in hetkellisesti onnistuen. Harvat osaavat olla tyytyväisiä, useimmat ovat pelokkaita, kun eivät enää tunne itseään, vaan egonsa, joka on mielen harhaa,ja pelkää omasta puolestaan..

Tämä maailma on mennyttä, ja häpeän olla ihminen, tälläisten sikojen kanssa, jotka eivät jaksa ajatella kärsäänsä pidemmälle. ihminen ei ole enää erillään eläimistöstä, vaan palaa takaisinpäin sinne, mistä on tullutkin.

sivistys ei ole mitään muuta kuin sitä, että luulllaan olevamme parempia mitä ennen oli, nyt emme enää syö toisiamme, mutta tapamme, ja puukotamme toisiamme ja itseämme selkäämme, ymmärtämättämme.

ihana on elämä.

uskonnot sitten tuovat pelastusta, valtaosa uskovaisista uskoo fyysiseen henkilöityneeseen jumalaan, tajuamatta, että kyseessä on oma henkinen kasvu, jonka kehittäjänä uskonto toimii, siis työkaluna.

uskotaan, että päästään taivaaseen, joten voidaan hyvillä mielin olla kuin vähälahjaiset.. eikä tarvitse välittää mistään. tekopyhyys on päivän sana, ja moraali, mikä on vain kirjallisuutta,ja muuttuu aikakausien mukaan.

näin hyvin meillä on pullat uunissa, arvatkaa vain, minkä ihmeen takia..

olisiko yksi syy ehkä se, että meidät on orjuutettu rahariippuvaisiksi, perustamme kaiken siihen, ja sillä meitä sitten ohjataan. Sillä samalla keinolla vietiin meidän itsetuntomme, ja siksi, olemme niin heikkoja kiusauksien edessä..

meillä ei ole selkärankaa, mutta osaamme ole vihaisia, sekin vain etu muille kuin itsellemme. koska sekin vain sokeuttaa.

voi meitä, ei auta edes hengen pojat meitä enään.
4238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen jo pidemmän aikaa punninnut demokratian kehitystä. Ja en edes itsekään enää tiedä mitä ajatella. Demokratia ideologiana on kyllä aivan mahtava yhteiskunta muoto! MUTTA mutta esim. se että
nykyinen markkinatalous tuntuu ohjaavan täysin myös politiikkaa on väärin! Esim. aseteollisuus pitäisi poistaa maailman pörsseistä koska pitäähän niitä pommeja pudottaa ettei pörssikurssit laske ja työpaikat menee! Ja muutenkin maailman raha kroisokset repivät hillonsa meidän työläisten selkäpiistä! Näyttää myös siltä kuten jo totesitkin että kaikki on sallitua demokratian nojalla! Ei prkle hlvtin prse! luonto saastuu köyhät köyhtyy ja arabit muut tapetaan pihoillensa! Eipä taida jäädä jälkipolville mitään tällä menolla!

Äänestä
  • muista, että sinä voit olla rikas myös toisella tapaa. henkisesti. olla vapaa siitä minkä orjina valtaväestö on. Mielenvapaus. Sinun ei tarvitse tehdä miten tämä nykyyhteiskunta sanoo. ala hulluksi yhteiskunnan silmissä. sillä itse yhteiskunta tässä hullu on, en minä. Minä en moiseen pelleilyyn enää itse ala enkä voisikaan.

    Äänestä

todellinen demokratia edellyttää korkeaa moraalia, rehellisyyttä, vapautta ja lähes sinisilmäistä luottamusta, kiinnostusta ja asiantuntemusta; monet vapaat kansanliikkeet edustavat ym. arvoja. Miten kiusallinen onkaan esim. asiantunteva ympäristöaktiivi poliitikolle!

Nykyisin vallalla oleva "ylhäältä rakennettu demokratia" on todella irvikuva; sen rajat ja rakenteet noudattavat yhteiskunnan voimakkaimpien etua!

Poliittinen demokratia on muodollisesti saatu toimimaan, mutta yhteiskuntien luonnetta määräävä tekijä, taloudellinen demokratia, on jätetty määrätietoisesti kehittämättä.

Kansanvalta lähtee nimensä mukaisesti kansasta, ei yhteiskuntien "eliiteistä", sen ei pitäisi olla eliitin hyväntekeväisyyttä vaan demokratia on toimiakseen kansan itse ohjaama prosessi!

Äänestä
  • Että olemme keskiajalla edelleen näissä asioissa, vaikka olemme kehittäneet kaikkia hienoja termejä ja vimpaimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stafroty kirjoitti:

on osoittanut heikkoutensa. Sen turvin voidaan tehdä mitä vain, joutumatta vastuuseen, koska kansa on se, joka itse on ollut vastuussa päätöksistä, sehän on kansanvaltaa..

täsmennän mitä tarkoitan,
joku tulee valtaan, vilpillisesti tai ilman, hänellä on suunnitelmat, kuten vaikka maailman valloitus, joka alkaa kansallisella katastfrofilla, ulkoisella hyökkäyksellä, sitten astuu kuvaan media, jota hyväksikäyttäen poliitikot sitten pumputtavat yksinkertaisia selitelmiään ja juoniaan ihmisten, laikamielisten mieliin. jotain sellaita yksinkertaista omaksuttavaa, joka menee hyvin läpi, eihän tarvita kuin enemmistö, niin demokratia toimii. kansa on sodan kannalla enemmistön voimin, joka edustaa sellaista väestönosaa, joka ei tiedä, tai edes jaksa kiinnostua asioista. he kuitenkin sitten antavat äänensä, koska ovat tajuamattaan manipuloituja kannattamaan poliittisten tahojen haluamaan kantaa.
No, sodan kannalle mennään siis, demokraattisen äänivyöryn kanssa, jossa ymmärryksellä ei ole sanaa eikä sijaa, koska Lain mukaan toimitaan.

Sitten kun sodat on sodittu, ja vaaditaan todisteita, eikä niitä sitten löydykään, voi päättäjät suoraan kirkkain silmin sanoa, että me toteutimme vain kansan tahtoa... näin homma toimii meidän ihannoimassamme demokratiassa, joka loppujen lopuiksi onkin vain psykopaattien valtaa, vaikkemme sitä itse tajuakaan. Ihmisiä vedätetään niin että raikaa, ja ressukat eivät tajua mitään, vaan uskovat olevansa tilanteen tasalla ja se voima, joka määrää.. pikku reppanat.

no kuitenkin, tämä jo riittäisi syyksi, minkä takia demokratia ei ole hyväksi.

toinekin syy löytyy.
tyhmät ja ymmärtämättömät ihmiset valitsee vaaleilla itseään edustaan sellaisia neropatteja kuin ex missejä, nyrkkeilijöitä, rallikuskeja ja sun muita, jotka ovat koko elämänsä perehtyneet valtionhoitoon. näin demokratia taas toimii ihmisten parhaaksi. eikö ihmiset todellakaan tajua, mikä on heille itselleen oikeasti parhaaksi?? näin meitä johtaa hyvin ammattitaitoinen porukka.

vieläkin on syytä..
demokratia on kansanvaltaa, jolloin vaaliaikoina aletaan perseiden lipominen lupauksilla, jotka ovat tyhjiä, koska niissä on aina oma koukkunsa. siis vaalilauseissa.
sanotaan, että toimitaan sen ja sen hyväksi, oikein ruikutetaan, että meitä saataisiin palvella... kukaan ei epäile..
no, se taas aiheuttaa sen, että jossain määrin, on kuunneltava kansantahtoa. se taas johtaa äkkiä kulutuksen tason nousuun, koska ihmiset ovat siinäkin mielessä imbesillejä, siis nämä keskiverto ihmiset, jotka eivät jaksa ajatella omaa napaansa pidemmälle. eli he ajattelevat vain omaa napaa ja etuaan, he haluavat kuluttaa, koska ovat omaksuneet mediasta sellaisen tavan, kuin materialismi. se tuo onnea elämään, kun itseisarvo ja itse ollaan kadotettu johonkin tavaranpaljouteen.. muistaako edes vanhempi polvi elämää ennen tätä nykyaikaa, joskus 70-80 luvulla, jolloin krääsä ei ollut vielä niin arvossaan kuin mitä nyt uskotaan olevan. ihminen on muuttunut täysin fyysiseksi olennoksi, tajuamattaan, että itsessä on myös se henkinen puoli, sitä kärsimystä mitä itsensä ymmärtämättömyydestä sitten seuraakin, korjataan viinalla ja materialla, siinä kuitenkaan ku in hetkellisesti onnistuen. Harvat osaavat olla tyytyväisiä, useimmat ovat pelokkaita, kun eivät enää tunne itseään, vaan egonsa, joka on mielen harhaa,ja pelkää omasta puolestaan..

Tämä maailma on mennyttä, ja häpeän olla ihminen, tälläisten sikojen kanssa, jotka eivät jaksa ajatella kärsäänsä pidemmälle. ihminen ei ole enää erillään eläimistöstä, vaan palaa takaisinpäin sinne, mistä on tullutkin.

sivistys ei ole mitään muuta kuin sitä, että luulllaan olevamme parempia mitä ennen oli, nyt emme enää syö toisiamme, mutta tapamme, ja puukotamme toisiamme ja itseämme selkäämme, ymmärtämättämme.

ihana on elämä.

uskonnot sitten tuovat pelastusta, valtaosa uskovaisista uskoo fyysiseen henkilöityneeseen jumalaan, tajuamatta, että kyseessä on oma henkinen kasvu, jonka kehittäjänä uskonto toimii, siis työkaluna.

uskotaan, että päästään taivaaseen, joten voidaan hyvillä mielin olla kuin vähälahjaiset.. eikä tarvitse välittää mistään. tekopyhyys on päivän sana, ja moraali, mikä on vain kirjallisuutta,ja muuttuu aikakausien mukaan.

näin hyvin meillä on pullat uunissa, arvatkaa vain, minkä ihmeen takia..

olisiko yksi syy ehkä se, että meidät on orjuutettu rahariippuvaisiksi, perustamme kaiken siihen, ja sillä meitä sitten ohjataan. Sillä samalla keinolla vietiin meidän itsetuntomme, ja siksi, olemme niin heikkoja kiusauksien edessä..

meillä ei ole selkärankaa, mutta osaamme ole vihaisia, sekin vain etu muille kuin itsellemme. koska sekin vain sokeuttaa.

voi meitä, ei auta edes hengen pojat meitä enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu