http://sataku.blogs.fi/
Jaahas.. sitten mystisempiin asioihin, eli laitilalaisiin profetioihin - laitan tähän vaikka en tiedä ovatko "aitoja" - hauskoja ollevat kuitenkin. Laitialaisen Kirsberg-nimisen miehen kautta 1800-luvulla tullut profetia:
"Loppu tulee, loppu tulee ! Se tulee silloin, kun Moromäki punottaa, kun Valkojärvi kasvaa kauraa, kun suota myydään kilokaupalla, kun lankoja myöten puhutaan, kun puupappi saarnaa pöydällä, kun teitä tervataan ja päättömät hevoset kulkevat teillä."
Viljami Vuolteen profetia vuodelta 1924. Siis v. 1950 Kalajoki-nimisen sanomalehden toimittaja löysi ennustuksen vanhoja Kaleva-lehden numeroita tutkiessaan ja totesi Viljamin ennustuksen pitäneen paikkansa tähän asti, ja julkaisi ennustuksen lehdessään.
Lehtiartikkelissa kerrotaan, että tämä körttiukko ennusti merkkillisiä asioita, että 15 vuoden kuluttua Suomi joutuisi venäläisten hyökkäyksen kohteeksi ja tätä sotaa nimitettäisiin historiassa talvisodaksi ja se kestäisi n. 100 päivää.
Hän kertoi talvisodan jälkeisestä välirauhasta ja uudesta pitemmästä sodasta, joka alkaisi kesäkuussa 1941 ja myöskin Lapin hävityksestä. Sotien jälkeen 1945 alkaa kukoistava jälleenrakennuskausi, joka kestää kymmeniä vuosia.
Venäjä elää silloin mahtinsa toista kautta, eikä sitä kukaan pysty voittamaan. Sitten kuitenkin tapahtuu räjähdys Venäjän sisällä ja kommunismi luhistuu.
Sitten puhkeaa uusi sota saman sukupolven eläessä, joka oli kokenut edelliset sodat ja se sota alkaa Israelista ja Egyptistä ja se vetää syövereihinsä koko maapallon. Se on tuhoisampi kuin mitkään edelliset sodat.
Tuossa sodassa käytetään hirmuista uutta sota-asetta, joka aiheuttaa kärsimyksiä kaikille kansoille. Kukaan ei selviä voittajana tuossa sodassa. Se sota on kauhea, mutta lyhyt ja se kun se sota on lopuillaan, niin vieraan valtion joukot nousevat maihin Porin kaupungin seutuvilta ja Suomi miehitetään.
Tässä sodassa Britteinsaaret lähes vajoavat mereen. Toisessa suurvallassa Yhdysvalloissa, tapahtuu myöskin yllättäviä asioita.
Toinen versio Vuolteen profetiasta. - 1956 tai -57 vuoden Kalevasta: Ihmeellisen ennustuksen kuulin. Viljami Vuolle oli sanonut seuratuvassa (Nivalassa seuroissa marras-joulukuussa -1939?) kun talvisota alkoi, että "nyt" alkanut sota kestää ensin vähän aikaa ja sitten tulee välirauha ja sitten sota jatkuu pitemmän aikaa ja kun noustaan maihin Torniossa ja Rovaniemi on hävitetty niin ettei jää kiveä kiven päälle, on tuo sota lopuillaan. Sama sukupolvi, joka näki tämän sodan tulee näkemään vielä myös sodan, jossa ei enää ole voittajia. Se alkaa Lähi-Idästä ja puolet Italiaa ja Brittein saaret tuhoutuvat kokonaan. Sota on väistämätön, koska Jumalan viha syttyy syntiä kohtaan. Kun noustaan maihin Porin edustalla Suomessa ja taistellaan niin, että pellon ojat verta lainehtivat, on tuo sota lopuillaan. Sitten tulee rauhan kausi, jolloin tulitikkulaatikon kokoisella metallinpalalla lämmitetään kokonaisia kaupunkeja!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Venäläiset katkaisevat pihtiliikkeellä Suomen kahtia ja valtiolliset puolustusvoimat romahtavat. Vastarintavoimien sissit ajavat kuitenkin maailmansodan raskaiden tappioiden heikentämät venäläiset joukot pois ja Suomesta tulee kuningaskunta, jonka kuninkaaksi astuu Aurinkoleijona, vastarintavoimien salainen ylipäällikkö.
Hänet tunnetaan paremmin nimellä Pohjolan Leijona.
Alla on Kalajokilaakso lehden 19.11.1969 jutusta. Viljami Vuolle on puhunut talvisodan alkupuolella ennustuksensa. Alla on kaikki mitä jutussa on Vuolteen ennustuksista.
''Tämä sota kestää vielä monta vuotta, joskin välillä on lyhyt rauhan kausi. Vasta silloin on sodan loppu lähellä kun Torniossa noustaan maihin. Sitä ennen hävitetään Rovaniemi ettei siellä jää kiveä kiven päälle ja sama kohtalo odottaa monia muita Lapin paikkakuntia.
Seuraa rauhan aika jolloin nopeassa tahdissa jälleenrakennetaan sodan aiheuttamat tuhot. Mutta uusi sota puhkeaa vielä tämän sukupolven eläessä. Se alkaa Israelista ja Egyptistä ja se vetää syövereihinsä koko maapallon. Se on monin verroin tuhoisampi kuin sitä edeltänyt ja se aiheuttaa kaikille kansoille suuria kärsimyksiä. Tämä sota on kauhea, mutta se ei onneksi kestä kauan. Sen loppu on lähellä, kun joukot (kenen, sitä ei ennustaja osannut sanoa) nousevat maihin Porin seutuvilla. Siellä käydään ankaria taisteluja ja pellonojatkin täyttyvät kaatuneitten verestä. Kukaan ei selviydy voittajana tulevasta sodasta. Sen aikana käytetään jotain uutta tuhoasetta, joka tekee hirvittävää jälkeä. Brittein saaret vajoavat miltei kokonaan mereen ja sama kohtalo on puolen Italian osana. Venäjä elää silloin mahtinsa suuria päiviä, sitä ei pysty kukaan voittamaan. Räjähdys tapahtuu kuitenkin sisältäpäin ja myös Yhdysvalloissa tapahtuu suuria muutoksia.
Tämä tuho ja hävitys on välttämätön jotta Jumalan viha lauhtuisi ja olisi edellytykset ihmiskunnan elämän onnelliselle jatkumiselle. Seuraava rauhan kausi onkin onnekkain mitä koskaan on koettu. Kansat unohtavat hävityksen jälkeen vihamielisyytensä, elävät keskenään sulassa sovussa ja saattavat pian maapallon entistä ehonpaan kukoistukseen. Silloin otetaan käyttöön ihmeellinen sähkö. Tulitikkulaatikon kokoinen mitätön ainemäärä pystyy lämmittämään ja antamaan voiman kokonaisille kaupungeille ja suurimmaksi osaksi sen ansiota on, että ihminen voi vihdoinkin tuntea olevansa onnellinen''.
Kommenttina edelliseen, että ydinvoima vaikuttaa nousevan tärkeimmäksi tavaksi hidastaa maapallon lämpenemistä. Porin satama on jo nyt 2007 tärkein paikka niin EU:n kuin NATO:n sotilasvun saamiseksi mahdollisessa kriisissä. Jotta Vuolteen ennustus toteutuisi (tämän sukupolven eläessä) niin sodan pitäisi syttyä viimeistään 2020 luvulla.
Kuka kirjoitti 1.8.2006 klo 09.55 "Satakuntalaisia profetioita" -otsikon alla
Vuolteen Viljamin profetioista? Minulla on Kaleva-lehden -67 ja Kalajokilaakson -69 artikke-
lit, mutta niissä ei ole joitakin niistä tiedois-
ta, mitä em. kirjoituksessa on mainittu, esim. että profetointi olisi tapahtunut v. 1924.
Olen kiinnostunut mm. tämän tiedon lähteestä.
Jos selviäsi, että Vuolle olisi jo -24 profetoinut niin asia kiinnostaa. Voisi sanoa, että sain sattuman kautta Kalajokilaakso lehden artikkelin. Laitatko lähteen tähän keskustelupalstaan.
Samalla tähän, että Adam Honkanen niminen henkilö Hartolan suunnalta on ollut se joka on profetoinut maailmansodista ja muustakin 1800 luvun lopulla(viestin aiemmin jossain, että olisi ollut Heinolan suunnalla). Honkanen oli ennustanut 1885, että 1915 on maailmansota. Toivonut kuolevansa ennen sitä ja kuollutkin 1913. E. J. Ellilän 1938 ilmestyneessä kirjassa ''Adam Honkanen, Hartolan seurakunnasta'' on, että maailmansota alkaa 2000. Tällöin ''parrakas kansa häviää ja juutalaiset hallitsevat maailmaa''. Joittenkin mielestä kolmas maailmansota alkoi syyskuussa 2000 kun toinen Intifada alkoi Jerusalemissa.
Islamistit, ei pelkät arabit, mutta mukaan lukien, ovat tuon kolmannen maailmansodan alussa valtansa huipulla.
http://www.google.fi/search?sourceid=chrome&ie=UTF-8&q=Viljami Vuolle Kalajokilaakso lehti 19.11.1969
Luin tuon mainitsemasi asiat.Oikeastaan niissä ei ole mitään epäilyttävää.Puupapit nyt saarnaavat.Totta on.He ovat ihmisiä,mutta Herran Henkeä ei.Mielenkiintoista
Lieneekö jo lähellä tämän toteutuminen?