Evkki-setä

EU:n puheenjohtajamaan Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) varoitti Israelin kiihtyvien sotatoimien vain lisäävän väkivaltaa Lähi-idässä. Hänen mukaansa EU ei voi hyväksyä Israelin päätöksiä kiihdyttää sotatoimiaan Libanonissa.
Tuomioja varoitti pääministeri Ehud Olmertia väkivallan kiihtymisestä ennen EU:n ylimääräisen ulkoministerikokouksen alkamista Brysselissä. Tuomioja toimii Lähi-idän tilanteeseen keskittyvän kokouksen puheenjohtajana.
– Pääministeri Olmertin suunnitelmat sotatoimien lisäämiseksi ovat huolestuttavia. Meidän viestimme hänelle on seuraava: Sotatoimien lisääminen tuskin tuo sotilaallista menestystä, mutta se vain lisää Hizbollahin ja muiden ääriryhmien kannatusta alueella, Tuomioja sanoi.
4180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja nopeesti, vaikka taka-ovesta.

Äänestä

tilanteesta oli kylläkin aivan järkeenkäyviä.Paitsi jonkun sotahullun mielestä joka kärsii itsesensuurimedian aiheuttamasta kuurosokeudesta.

Äänestä

haloo?

ei tossa nyt mitään ihmeellistä pitäs olla, sota pitää saada loppumaan ja lisäämällä väkivaltaisuuksia ei auteta asiaa.

Äänestä
  • Sano hyvin mutta Hizbollah saa jatkaa, Ekin kehotus koski vaan Israelia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tykkää hizbuista kirjoitti:

EU:n puheenjohtajamaan Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) varoitti Israelin kiihtyvien sotatoimien vain lisäävän väkivaltaa Lähi-idässä. Hänen mukaansa EU ei voi hyväksyä Israelin päätöksiä kiihdyttää sotatoimiaan Libanonissa.
Tuomioja varoitti pääministeri Ehud Olmertia väkivallan kiihtymisestä ennen EU:n ylimääräisen ulkoministerikokouksen alkamista Brysselissä. Tuomioja toimii Lähi-idän tilanteeseen keskittyvän kokouksen puheenjohtajana.
– Pääministeri Olmertin suunnitelmat sotatoimien lisäämiseksi ovat huolestuttavia. Meidän viestimme hänelle on seuraava: Sotatoimien lisääminen tuskin tuo sotilaallista menestystä, mutta se vain lisää Hizbollahin ja muiden ääriryhmien kannatusta alueella, Tuomioja sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu