ajatuksia

Tällä hetkellä politiikka on tunnetusti
köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu.

Mielestäni sen pitäisi olla niin, että
vähemmän rikkaita ja köyhiä ja enemmän
alempaa ja ylempää keskiluokkaa.

Eli politiikkaa siten että köyhillä
olisi mahdollista edes välttävästi keskiluokkaistua.

Kaikki hyvinvointi perustuu työntekoon,
joten tärkeintä olisi keksiä
suurille makaaville resurrseille
käyttöä, siis työttömille.
Ei tietenkään mitään orjapakotusta,
vaan jotain mikä voisi olla mielekästä
ja/tai kannustavaa.

Myös yrittämistä pitää todella rohkaista
ja helpottaa, ja jokaisen olisi
viisasta myös olla vähän kansallismielinen
suosimalla kotimaista, siten raha
pysyy maassa.

Myös 6 tunnin työpäivää voisi
kokeilla jossain, ei ole järkeä,
että osa ihmisistä ei tee mitään,
ja osa raataa itsensä hengiltä.
Tietenkään 6 tunnin systeemi
ei sovellu joka paikkaan mutta
minne sopii sinne sitä voisi soveltaa.

Jotain talkoo henkeä tarvitaan tähän
maahan!


Suurimpia ongelmia maassa on arvomaailma,
tai sen puuttuminen.
Joka johtaa turhuuden tavoitteluun, tosin
hyvin markkinoituun sellaiseen.
Yleinen kiire ja tyhjä vimma saada kaikki heti nyt.

Itseasiassa olen väärässä äsköisessä,
koska jotenkin tuntuu että 95% ihmisistä ei
oikein pidä siitä mitä tapahtuu sisimmässään,
mutta ei vain yksinkertaisesti tiedä
mitä tehdä, miten olla, miten asennoitua,
ja sitten jatkaa samaa rataa koska muutkin tekee niin.

Politiikka on erotettu elämästä, ja elämä
politiikasta, se on ongelma.

Nyky-poliitiikka on jäänne siltä ajalta
sodan jälkeen kuin oli pakko suomettua, ja
kun idänkumartelijat ja oppurtunistit
saivat paljon valtaa ja vaikuttivat
kulttuuriin.
Erityisesti siitä lähtien, on maassamme
politiikka on ollut erillään käytännön
elämästä ja aina jonkun hienon trendikkään
ismin värittämää.
Hyvin elämää lähellä ja kansan
mielenmukaisten päätösten tekeminen
on vaikeaa,koska poliittinen systeemi opettaa nopeasti talon tavoille, jossa tärkeintä
ei ole ajaa ihmisten asioita, vaan oman
puolueen vallan lujittamista.

Ei tosin mitenkään poikkeavaa kaikessa
maailman menosta.

Kannattaa uskalttua vähän hellittää, ja
irottautua massasta, hengähtää ja miettiä,
mikä on todella tärkeintä, ja käyttää
siihen reilusti aikaa.

Ei ole kovin viisasta
jättää sen ajattelua muille..
koskien niin poliitikkoja
ja meitä normaaleja ihmisiä.

Muutosta tarvitaan, janotaan
ja sille on sosiaalinen tilaus.
Eikä mitään pientä muutosta vain
kunnon muutosta.

Muuten,milloin ihmisiä
alettiin kutsua kuluttajiksi?
Kun näette jossain kuluttaja sanan
niin korvatkaa se ihmisellä, ja
maistelkaa lausetta uudestaa,
kokeilkaa..
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pitäisikö kommantopipot kieltää mielenosoituksissa

Äänestä

Liikuttavaa.

Kuin runo.

Paljon asiaa.

Kaunista ja rumaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suom.huom kirjoitti:

Tällä hetkellä politiikka on tunnetusti
köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu.

Mielestäni sen pitäisi olla niin, että
vähemmän rikkaita ja köyhiä ja enemmän
alempaa ja ylempää keskiluokkaa.

Eli politiikkaa siten että köyhillä
olisi mahdollista edes välttävästi keskiluokkaistua.

Kaikki hyvinvointi perustuu työntekoon,
joten tärkeintä olisi keksiä
suurille makaaville resurrseille
käyttöä, siis työttömille.
Ei tietenkään mitään orjapakotusta,
vaan jotain mikä voisi olla mielekästä
ja/tai kannustavaa.

Myös yrittämistä pitää todella rohkaista
ja helpottaa, ja jokaisen olisi
viisasta myös olla vähän kansallismielinen
suosimalla kotimaista, siten raha
pysyy maassa.

Myös 6 tunnin työpäivää voisi
kokeilla jossain, ei ole järkeä,
että osa ihmisistä ei tee mitään,
ja osa raataa itsensä hengiltä.
Tietenkään 6 tunnin systeemi
ei sovellu joka paikkaan mutta
minne sopii sinne sitä voisi soveltaa.

Jotain talkoo henkeä tarvitaan tähän
maahan!


Suurimpia ongelmia maassa on arvomaailma,
tai sen puuttuminen.
Joka johtaa turhuuden tavoitteluun, tosin
hyvin markkinoituun sellaiseen.
Yleinen kiire ja tyhjä vimma saada kaikki heti nyt.

Itseasiassa olen väärässä äsköisessä,
koska jotenkin tuntuu että 95% ihmisistä ei
oikein pidä siitä mitä tapahtuu sisimmässään,
mutta ei vain yksinkertaisesti tiedä
mitä tehdä, miten olla, miten asennoitua,
ja sitten jatkaa samaa rataa koska muutkin tekee niin.

Politiikka on erotettu elämästä, ja elämä
politiikasta, se on ongelma.

Nyky-poliitiikka on jäänne siltä ajalta
sodan jälkeen kuin oli pakko suomettua, ja
kun idänkumartelijat ja oppurtunistit
saivat paljon valtaa ja vaikuttivat
kulttuuriin.
Erityisesti siitä lähtien, on maassamme
politiikka on ollut erillään käytännön
elämästä ja aina jonkun hienon trendikkään
ismin värittämää.
Hyvin elämää lähellä ja kansan
mielenmukaisten päätösten tekeminen
on vaikeaa,koska poliittinen systeemi opettaa nopeasti talon tavoille, jossa tärkeintä
ei ole ajaa ihmisten asioita, vaan oman
puolueen vallan lujittamista.

Ei tosin mitenkään poikkeavaa kaikessa
maailman menosta.

Kannattaa uskalttua vähän hellittää, ja
irottautua massasta, hengähtää ja miettiä,
mikä on todella tärkeintä, ja käyttää
siihen reilusti aikaa.

Ei ole kovin viisasta
jättää sen ajattelua muille..
koskien niin poliitikkoja
ja meitä normaaleja ihmisiä.

Muutosta tarvitaan, janotaan
ja sille on sosiaalinen tilaus.
Eikä mitään pientä muutosta vain
kunnon muutosta.

Muuten,milloin ihmisiä
alettiin kutsua kuluttajiksi?
Kun näette jossain kuluttaja sanan
niin korvatkaa se ihmisellä, ja
maistelkaa lausetta uudestaa,
kokeilkaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu