Tuomiojan erottaminen aiheellista.

Erkki Tuomiojan erottaminen olisi ajankohtainen ja nopeasti hoidettava tehtävä Suomen hallitukselle. 30.7.2006 pyöri erittäin epämiellyttävä Suomi mainos kaikilla arabiankielisillä televisiokanavilla. Tällä Erkki Tuomiojan lausunnolla Suomi on liitetty osaksi Israelin vastaista rintamaa.

Lähi-Idän pää- uutislähetyksissä kautta linjan oli ensimmäisenä teksti, "Suomi tuomitsee Israelin iskut." Suomi ei kaipaa tämän kaltaista mainosta, Suomen kansa ei halua ottaa hizbollahin puolta terrorismin tukijana. Suomalaisena minua hävettää suuresti Erkki Tuomiojan lausunnot, mies on häpeällisillä toimillaan saattanut meidät kaikki huonoon valoon.

Iranin valtion uutisissa tätä mantraa näytettiin otsikoissa kaikkein eniten, tietojen mukaan jokaisessa lähetyksessä. EU:n kantana Tuomiojan letkautusta ei ole huomioitu, ei vaikka Suomi on puheenjohtaja maa, kämmäys on laskettu Suomen omaksi viralliseksi kannaksi.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad ja Venezuelan presidentti Hugi Chavezin koko lehdistötiedotteenkin ajan Suomi nimeä mainostettiin Lähi-Idässä. Iranin uutiskanava (IRINN) on nautiskellut Suomen Erkki Tuomiojan letkautuksella ja liittänyt Suomen ikävästi näiden kahden herran jatkeeksi.

http://switch5.castup.net/frames/20041020_MemriTV_Popup/video_480x360.asp?ai=214&ar=1213wmv&ak=null

28

1472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stafroty

      Kun ajattelet vain omaa napaasi, etkä mitään muuta.

      • ärrinpurrin

        Kyllä sinäkin vielä joskus opit lukemaan.


    • Kannatan ehdotusta

      Kannatan ehdotusta. Olemme liian kauan saaneet hävetä Erkkiä, nyt hän on kyllä mennyt liian pitkälle.

    • puiolustusministerin avusta...

      Ei onnistu, Erkki parasiitti, punikki Tuomio-ja ei lähde koskaan. Hänet olisi pitänyt punikki esi-isiensä tavoin lahdata aikanaan.

    • patulle

      No siltä pullasudilta nyt voi odottaakkin moisia kurahduksia. Ukkeli on aina ihastellut terroristien toimintaa ja pitää niistä koska hän kuten muutkin vanhat komupierut näkevät niissä vallankumouksen merkit, kumouksen jota eivät itse ponnisteluistaan huolimatta saaneet aikaiseksi.

    • asadfghjkkl

      Kannatetaan myös erottamista.

    • jahkailet.

      Erota nyt Erkki ensin, sitten Tarja, niin saat sielullesi rauhan, vai saatko. Luulempa listasi olevan paljon pitempi. Heh heee!

    • hävettää ja paljon

      eu-puheenjohtajuutta ja iskivät vasta sitten kun tiesivät, että heillä on toveri tukemassa puheenjohtajana. Kyllä Suomi kärsii roolistaan niin, että pahaa tekee.

    • missään nimessä

      Olihan presidentti Mannerheimkin Hitlerin ystävä.

      • ollut ystävä!

        Pakko oli veljeillä, mutta Mannerheim ei arvostanut Hitleriä ollenkaan.


    • kun ei kerkiä

      Tarja voi taas vierailla putinin luona kun ei pääse rapakon taakse, ei sitten millään.

      • toivottavasti

        Tarja ei ikinään mene lähellekään enää sitä bushpaskaa!


      • spiidaa
        toivottavasti kirjoitti:

        Tarja ei ikinään mene lähellekään enää sitä bushpaskaa!

        Tarja kitisi viimeisimmässä haastattelussaan, että vierailua valkoiseen taloon on yritetty järjestää jo vuosia mutta kutsua ei vain kuulu.

        Hhehehheheh ikäänkuin jotakuta kiinnostaisi tarjan höpötykset seksuaalisesta tasa-arvosta. On niillä isoilla johtajilla tärkeämpääkin tuumittavaa.


    • *Kansalainen*

      Tästä on kyllä jo nostettava meteli. Ei hyvänen aika, Suomella ei ole varaa tällaiseen ulkoministeriin.
      Ei muuta kun postia kansanedustajille.

    • väitteeseen. mielipide oli vain natikan ei suomen kansan.

      • tiedät??

        Entä mistä sinä tiedät, ettei se ole suomen kansan mielipide?


      • sen ymmärtää.
        tiedät?? kirjoitti:

        Entä mistä sinä tiedät, ettei se ole suomen kansan mielipide?

        Kaikki eivät ole järkeviä.


      • mutta...
        sen ymmärtää. kirjoitti:

        Kaikki eivät ole järkeviä.

        Minkäs minä sille voin? Syytä vanhempiasi.


      • sinua,
        mutta... kirjoitti:

        Minkäs minä sille voin? Syytä vanhempiasi.

        tehneet, eikä toistenkaan olisi pitänyt vaivautua.


      • vaivaa ollut
        sinua, kirjoitti:

        tehneet, eikä toistenkaan olisi pitänyt vaivautua.

        Geeneillään eivät olisi pystyneet minua tekemäänkään.


    • asiat kuntoon

      Ei muuta kuin tarpeeksi paljon kannattajia eroittamisen puolesta.

    • Kauheata !

      Järjetöntä lähteä tukemaan Hisbollahia. Sodassa tulee aina turhia uhreja. Mitäs eivät poistuneet alueelta kun kerran ystävällisesti kehotettiin.

    • sattuma.

      Hizbollah huomasi,että EU:n ulkoministerinä on Erkki Tuomioja,harras terroristien ystävä ja kiivas Israelin ja USA:n vihaaja.Oli sopiva hetki hyökätä,ei ainakaan tulisi Euroopalta moitteita.

    • Annan

      Kaikki tähän viestiketjuun kirjoittaneet Tuomiojaa arvostelleet on todellisuudessa yksi ja sama fasisti. Suomen kansasta 80% on Erkin kanssa täysin samaa mieltä.

      • hitsipollari

        "Suomen kansasta 80% on Erkin kanssa täysin samaa mieltä"

        Mistäköhän saat tuon luvun 80% Vaikea on uskoa että 4 viidestä Suomalaisesta asettuu tukemaan terroristijärjestöä. Se että itse olet sairas ei tarkoita että muut olisivat. Meitä terrorismin vastustajia on kuule hiukka enemmän kuin tuo 20%


      • Annan
        hitsipollari kirjoitti:

        "Suomen kansasta 80% on Erkin kanssa täysin samaa mieltä"

        Mistäköhän saat tuon luvun 80% Vaikea on uskoa että 4 viidestä Suomalaisesta asettuu tukemaan terroristijärjestöä. Se että itse olet sairas ei tarkoita että muut olisivat. Meitä terrorismin vastustajia on kuule hiukka enemmän kuin tuo 20%

        Ei Erkki ja 80% suomalaista tue
        terrorijärjestöä, vaan vastustaa Israelin harjoittamaa valtioterrorismia. Sinä kuulut terrorismin hyväksyjiin.
        Ja tuo 80 % on poimittu Iltasanomien kyselystä, jossa kysyttiin ihmisiltä, tuomitsevatko he Israelin toimet.


    • Phaedra

      Kun koko tämä Suomi on Putinin käskyläisjoukon hallussa. Halonen järjestettiin ennakkoäänivilpillä toiselle kaudelle ja samaa vilppiä aiotaan käyttää tulevissa eduskuntavaaleissa. Nyt sosialistiministeriöt uutisoivat, kuinka aikovat käyttää miljoona euroa saadakseen lähiöt äänestämään SDP-puoluetta. Seuraavissa vaaleissa vasemmistolle järjestetään valta, vaalituloksesta riippumatta.

      Kerron yhden asian, jota kaikki eivät ole varmaankaan vielä oivaltaneet. Suomi on jo liitetty Venäjän etupiiriin. Suomella ei ole enää mitään realistisia mahdollisuuksia päästä Natoon, Naton ovet on jo meiltä suljettu.

      Ja tämä Suomen jättäminen haaskalintujen käsiin on YKSINOMAAN tämän luopiojoukon Halonen-Heinäluoma-Tuomioja-Erkko aikaansaannosta. Se on heidän sokeiden, ääripunaisten, itsekkäiden intressiensä seurausta. Heidän sokeutensa, pahuutensa ajoi meidät tähän. He ovat syyllisiä siihen, että Suomelle koittaa pimeys. Toisaalta kansa saa myös maksaa sinisilmäisyydestään. Näyttää siltä, että Jumalakin on kääntänyt tälle kansalle selkänsä siihen asti, kunnes tämä kansa ymmärtää taas nousta kaljanhuuruisen valheen ja Lordien yöstä ja kohdata kipeältäkin tuntuvan totuuden loputtoman valheen sijaan.

      Putinin kakkosmies ostelee Suomesta huviloita. Miksi? Juuri siksi!

    • päätttää

      Suomen asioistakin, EU on mennyttä, no more freedom.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9077
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1380
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      889
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe